IRC-Galleria

Ei järjen häivää
taas tekemisissäni,
mutta onneksi
ei sinunkaan; ansaitsimme
siis tänäänkin toisemme.

- Arto Lappi

"Suosittelisin kuluttavaa liikuntaa... On myös kirjoja, joissa suuret kirjailijat pohtii omakohtaista nuoruuden helvetillistä panetusta."

Mun niin tarvii hankkia parempia muistoja liittyen Sigun Rósin nimettömään albumiin :((

10 vuotta sitten minä...

1. olin laiha,
2. pitkähiuksinen blondi
3. ja aivopestävänä kristillisessä koulussa

5 vuotta sitten minä...

1. olin kympin oppilas
2. lähestyin lujaa vauhtia mehukkainta teiniangstikauttani
3. en ollut vielä löytänyt Kula Shakeria


3 vuotta sitten minä ...

1. olin hermolomalla
2. + saanut vihdoin toimivan lääkityksen
3. tapasin ensimmäisen poikaystäväni

Vuosi sitten..

1. olin selvinnyt kunnialla (tauon jälkeen) ensimmäisestä vuodesta päiväopintojen parissa
2. odotin malttamattomana Braveryn Provinssikeikkaa
3. elin viimeisiään vetelevässä parisuhteessa

Tähän asti tänä vuonna minä...

1. olen onnistunut tappamaan n. 10 viherkasvia
2. en ole tehnyt mitään edistääkseni lukio-opintojani
3. olen saanut potkittua itseäni perseelle ja tehnyt enemmän niitä asioita, joista pidän

Eilen minä...

1. heräsin kello 15.30
2. en käynyt ollenkaan ulkona
3. pesin vessan ja kylpyammeen pikkutunneilla

Tänään minä...

1. kävin äiskän kanssa Pyynikillä kävelemässä
2. ja Runo-kahvilassa
3. tajusin järkytyksekseni tykkääväni ihan sikana Run DMC:stä

Huomenna...

1. Yritän vääntäytyä kouluun 7.22 junalla, vaikkei sinne olisi pakko mennä ollenkaan
2. siivoan siellä kaappini ja lipastoni, katson mitä tuon kotiin kesäksi ja muokkaan pitkän kietaisuhameen mekoksi
3. voisin käydä ostamassa uudet kiinatossut

Tulevaisuudessa...

1. yritän ottaa rennommin,
2. saattaa enemmän ideoita konkreettiseen muotoon
3. ja pitää itsestäni enemmän

Love is in the air ja zoloftit kohta pari viikkoa lopussa.

Kotimatkalla sain pari pisaraa kasvoilleni, mutta ukkonen antaa yhä vain odottaa itseään.

Kämppä päässyt taas päivän aikana tukalan kuumaksi, tuulettelen paraikaa pikkarisillani.
Olisiko tänään se päivä, jolloin jätän ikkunan auki loppukesäksi?

Pääskyset ^^

Eilen kuulin ensimmäisen. Se on sit kesä ny.

Kylppärin lattia täynnä karvoja q purin jälleen itseinhoani hiuksiini.
Inho kasvaa hiljalleen mm. tyytymättömyydestä hiuksiin, joten mikä olisikaan parempi tapa laukaista tilanne kuin tarttua saksiin.
Aikaisemmin olen käyttänyt teräviä ompelusaksia, mutta koska ne eivät tänään olleet löydettävissä, käytin sinisiä paperisaksiani (joiden kärki on vieläkin noessa pari viikkoa sitten tekemistäni kankaanpolttokokeista). Saksien täydellinen sopimattomuus hiustenleikkuuseen toi tietty huimat extrakicksit.
Lopputulokseen olen, kuten aikaisemminkin, varsin tyytyväinen. Mitta lyheni 5-10 cm, eikä paljon muuta sit tainnut tapahtuakaan, mutta koen ilmeeni muuttuneen suuresti, parempaan suuntaan. Johtuu varmaan siitä, etten oikein näe tukkani takaosaa. No, mitä ilmeisimmin do:ni on jokaisen kampaajan painajainen, mutta jahka taas ahdistun tästä "kynin pääni itse" -lookista ja haen armahdusta ammattilaiselta, sanon kaverin leikanneen. Täytyy huomenna kotona käydessä pyytää äitiä siistimään pahimmat hännät, tai voi ne varmaan sen koulussakin tehdä. Äiti aina kauhistelee päätäni ja saa mutkin melkein tajuamaan tukkani törkeyden, mutta aina sit unohdan sen kun pääsen kotiin. Anteeksi että hiukseni ovat kamalat, ja anteeksi etten edes itse tajua sitä.

Taidan lähteä käymään vielä ulkona, ihan siitä ilosta että pääsen kokeilemaan uusia purppuranvärisiä kenkiäni. Näyttävät niin kivalta mustien sukkien kanssa.

Jumittaa.
Heräsin pari tuntia sitten, mutta taidan kohta mennä takaisin nukkumaan. Valve-elämässä ei tällä hetkellä kiinnosta mikään. On niin tylsää että aikakin on oikeastaan pysähtynyt. Ulkona vaan vaihtelee valaistus kun aurinko ilmestyy välillä sekunniksi pilven takaa. Samankaltaisella rytmityksellä koivunoksat tuntuu välillä pyyhkivän ikkunaani asti. Vähän paleltaa, en tiedä johtuuko se asuntoni lämpötilasta, väsymyksestä vai siitä, että söin aamiaiseksi kaksi jäätelötuuttia. Siitä nyt tosin on jo se pari tuntia, joten luulisi niiden aiheuttaman vaikutuksen ruumiinlämpöön tasaantuneen. Eikä mulla silloin ollut kylmä kun niitä söin, se tuli vasta ihan nyt. No, sänky vällyineen houkuttelee entisestään. Ja sitä paitsi mulla oli silloin vähemmän vaatteita päällä kun söin ne jäätelöt. Yläkerrassa rassataan jotain, välillä kuuluu poran ääni ja välillä jonkun massiiviselta kuulostavan laitteen, en niin jaksaisi kuunnella kumpaakaan. Eilen kun menin nukkumaan - oli muuten ensimmäinen kerta tänä vuonna kun näin aamun illalla - kuulin kun yläkerran naapurit juttelivat. Tänään heräsin kolmelta siihen samaan jutteluun. Nukkuivatkohan siinä välissä? Nii ja illalla oli tosi hienoa kun tulin kotiin. Joku oli ilmeisesti laskenut ilmat fillarin etupyörästä, joten taluttelin sen sit kotiin, ja siinä köpötelessä oli hyvää aikaa katsella ympärilleen. Aamu sarasti pilvien takana. Musta oli outoa että taivas oli valoisin pohjoisessa, mutta ehkä sit tuuli sieltä päin tai jtn. Ihan loppumatkasta alkoi sataa harvakseltaan, mutta valtavia pisaroita. Oli ihan kamalan syksyinen fiilis, hyihyi olin hetken aivan kirkkaasti takaisin viime syksyssä. Mä en halua ajatella sitä syksyä. Aikaisemmin illalla oli myös tosi vahva deja vu, se tuli itse asiassa muutaman sekunnin aikana monta kertaa peräkkäin. En oikeen tiiä mihin se edes liittyi, mahdollisesti johonkin uneen tai tv-ohjelmaan, kun se tuntui niin kovin etäiseltä. Yöllä näin painajaisehkoa unta ensi viikon pukunäytöksestä; aikataulu meni niin tiukille, ettei koreografiaa ehditty harjoitella ollenkaan, vaan kaikki pyörivät lavalla itsekseen miten keksivät. Tila oli järjestetty tosi huonosti, lavalle piti juosta portaista silleen että yleisö näki. Sit mun ekassa sisääntulossa mun liivien olkaimet veti mun ryhdin ihan kasaan (?!) niin että kävelin ihan kumarassa. Vaatteita eikä kenkiä eikä sukkahousuja eikä etenkään sisääntulojärjestyspaperia löytynyt mistään, ja kaikki oli yhtä kaaosta. Esiintymässä oli tietysti jotain random-tyyppejä mun menneisyydestäni. Miksiköhän helvetissä alitajuntani käsitteli viime yönä esim. Anniina Kainalaista? Tietty se oli mun bestis 4. luokalla, mutta öö ei ole liittynyt millään tavalla mun elämääni viimeiseen n. 9 vuoteen. No, näytöksen jälkeen kiipeiltiin jossain jyrkällä lumisella rinteellä ja yritettiin raahata pyörääkin mukana, ja lopuksi olin kotona yrittäen tuloksetta saada ovea pysymään lukossa. Nyt tekee kamalasti mieli jotain suolaista ruokaa. Päivä on hyvin sunnuntaimainen. Olen taas hetkellisesti menettänyt uskoni mihinkään, olen pettynyt ihmisiin ympärilläni, ja ennen kaikkea tietysti itseeni ja vallitsevaan varastotilanteeseen. Keittiön kaappien sisältöön myös, onko Siwa auki yhteentoista myös lauantaisin? Luultavasti päädyn kokkaamaan jotain äärettömän hiilihydraattipitoista ja jatkan turpoamista muodottomaksi. Miten voi olla niin vaikeaa harjoittaa itsekuria ja syödä täysjyvätuotteita, rasvattomia maitotuotteita ja kalaa sekä vihanneksia ja hedelmiä? Tässäkin olisi mainio kohta muuttaa ajatusmallejaan, kuten niin monessa muussakin. Mut miten se tapahtuu? En jaksa meditoida tai keskittyä itseni henkiseen kehittämiseen mitenkään muutenkaan. Olen äärettömän tylsistynyt, mutta samalla äärettömän levoton ja keskittymiskyvytön. Raahaisinko sängyn ikkunan alle niin, että voisin katsella tuulta koivussa nousematta ylös? Joutuisin nousemaan vai silloin, kun haluaisin nähdä sen varjot vastapäisen talon seinällä.

(My foot nearly brushes your leg,
I cant draw it away,
I cant push it forward.
It lies stranded,
It belongs to someone else.
We knew each other once,
This can't be what you want.)

Avaruusmaissien arvoitus ratkesi: ne onkin kalliokieloja!

Ajoin tänään ohi, ja olivat kasvaneet hirveästi pituutta. Niihin oli ilmestynyt myös nuppuja, ja niistä sekä paremmin avautuneista lehdistä ne tunnistin. Sitä en kyllä vieläkään käsitä, miksi kalliokieloja kasvaa rotvallin reunalla voimalan takapihalla.

Iltapäivällä kotiin kävellessäni näin Tuomiokirkon puistossa variksen, jolla ei ollut pyrstöä. Se oli huvittava näky, lintupolo loppui ihan kesken. Ensin ajattelin että se oli jäänyt alakynteen tappelussa ja tullut kynityksi, mutta se olikin ilmeisesti poikanen, koska toinen varis syötti sitä. Ihan täysikasvuisen kokoinen se oli, pyrstö ja siivet olivat vaan vielä sellaiset säälittävät tyngät. Jossain vaiheessa äitivaris lensi pois ja jätti poikasen kuopimaan maata yksinään. Ilmeisesti se silti piti lastaan koko ajan silmällä, sillä kun siirryin vähän lähemmäs seuraamaan poikasen puuhia, se pyrähti heti paikalle ja alkoi raakkua, ja siinä samassa saapui myös isävaris. Eivät emot kovin lähelle uskaltaneet tulla, mutta katsoin parhaaksi siirtyä vähän sivummalle. Olivat raukat varmaan ihan hädissään, vaikka tarkoitukseni olikin vaan katsella :(

Tilanteen rauhoituttua emot lensivät taas pois ja jättivät poikasen loikkimaan keskenään. Muutaman lentopyrähdyksen se yritti tehdä, mutta loikki pian pois näkyvistä. Viimeiseksi näin sen tepastelemassa jalkakäytävällä, toivottavasti ymmärtää pysyä poissa autotieltä...


kalliokielon kuva: http://www.kuusiluoto.info/kasveja/kalliokielo.jpg

"Siemenen pudottua otolliselle kasvupaikalle kestää 15 vuotta, ennen kuin se on kehittynyt kukkivaksi kasviksi." :o