IRC-Galleria

Heinäkuun ensimmäinen yö. Olin menossa kotiin, mutta ulkona oli niin kaunista että oli pakko jäädä vähän kiertelemään. Oli ihan melkein päivänvaloisaa, ei oikeastaan ketään missään, maailma raukea, tosi hitaalla. Rauhallisen viileää, takitta ajellessa tuli vähän kylmä. Ajoin Tammelantorin halki, Aaltosen puiston poikki, Kalevan puistotietä Sampolan risteykseen ja ylös Kalevan kirkon mäelle. Istuskelin hetken siinä tiellä ruusupuskan vieressä, näkyi kivasti Itsenäisyydenkadulle ja miksikä se nyt haarautuu. Maailma tuntui niin raukealta, ihan kuin aika ei olisi jaksanut tai välittänyt kulkea eteenpäin. Jossain kulki aina joku, mutta se oli niin yksittäistä ettei sillä ollut merkitystä. Valtaosa oli sitä raukeutta. Päivän hiljaa valjetessa ja herätessä raukeus vetäytyy sivuun ja liikkeestä, tapahtumisesta ja ajan kulumisesta tulee valtaosa. Voisin nukkua sen ohi.

"Jäniksiä voi nähdä hyvin yllättävissä paikoissa", näin siellä kirkolla. Ilmestyi jostain pusikosta ja loikki ihan editseni, jäi toviksi syömään ruohoa siihen kymmenen metrin päähän, ja loikki sitten pois sellaista kaivuutyömaasiltaa pitkin. Ja lokit piti kauheaa meteliä, miten ne aina vaan valvoo, kun muut nukkuu? Varpunen alkoi laulaa kello 4.04, talitintti kello 4.05. Mutta ehkä ne meni takaisin nukkumaan, kun hiljeni vielä kokonaan.

Ei järjen häivää
taas tekemisissäni,
mutta onneksi
ei sinunkaan; ansaitsimme
siis tänäänkin toisemme.

- Arto Lappi

"Suosittelisin kuluttavaa liikuntaa... On myös kirjoja, joissa suuret kirjailijat pohtii omakohtaista nuoruuden helvetillistä panetusta."

Mun niin tarvii hankkia parempia muistoja liittyen Sigun Rósin nimettömään albumiin :((

10 vuotta sitten minä...

1. olin laiha,
2. pitkähiuksinen blondi
3. ja aivopestävänä kristillisessä koulussa

5 vuotta sitten minä...

1. olin kympin oppilas
2. lähestyin lujaa vauhtia mehukkainta teiniangstikauttani
3. en ollut vielä löytänyt Kula Shakeria


3 vuotta sitten minä ...

1. olin hermolomalla
2. + saanut vihdoin toimivan lääkityksen
3. tapasin ensimmäisen poikaystäväni

Vuosi sitten..

1. olin selvinnyt kunnialla (tauon jälkeen) ensimmäisestä vuodesta päiväopintojen parissa
2. odotin malttamattomana Braveryn Provinssikeikkaa
3. elin viimeisiään vetelevässä parisuhteessa

Tähän asti tänä vuonna minä...

1. olen onnistunut tappamaan n. 10 viherkasvia
2. en ole tehnyt mitään edistääkseni lukio-opintojani
3. olen saanut potkittua itseäni perseelle ja tehnyt enemmän niitä asioita, joista pidän

Eilen minä...

1. heräsin kello 15.30
2. en käynyt ollenkaan ulkona
3. pesin vessan ja kylpyammeen pikkutunneilla

Tänään minä...

1. kävin äiskän kanssa Pyynikillä kävelemässä
2. ja Runo-kahvilassa
3. tajusin järkytyksekseni tykkääväni ihan sikana Run DMC:stä

Huomenna...

1. Yritän vääntäytyä kouluun 7.22 junalla, vaikkei sinne olisi pakko mennä ollenkaan
2. siivoan siellä kaappini ja lipastoni, katson mitä tuon kotiin kesäksi ja muokkaan pitkän kietaisuhameen mekoksi
3. voisin käydä ostamassa uudet kiinatossut

Tulevaisuudessa...

1. yritän ottaa rennommin,
2. saattaa enemmän ideoita konkreettiseen muotoon
3. ja pitää itsestäni enemmän

Love is in the air ja zoloftit kohta pari viikkoa lopussa.

Kotimatkalla sain pari pisaraa kasvoilleni, mutta ukkonen antaa yhä vain odottaa itseään.

Kämppä päässyt taas päivän aikana tukalan kuumaksi, tuulettelen paraikaa pikkarisillani.
Olisiko tänään se päivä, jolloin jätän ikkunan auki loppukesäksi?

Pääskyset ^^

Eilen kuulin ensimmäisen. Se on sit kesä ny.

Kylppärin lattia täynnä karvoja q purin jälleen itseinhoani hiuksiini.
Inho kasvaa hiljalleen mm. tyytymättömyydestä hiuksiin, joten mikä olisikaan parempi tapa laukaista tilanne kuin tarttua saksiin.
Aikaisemmin olen käyttänyt teräviä ompelusaksia, mutta koska ne eivät tänään olleet löydettävissä, käytin sinisiä paperisaksiani (joiden kärki on vieläkin noessa pari viikkoa sitten tekemistäni kankaanpolttokokeista). Saksien täydellinen sopimattomuus hiustenleikkuuseen toi tietty huimat extrakicksit.
Lopputulokseen olen, kuten aikaisemminkin, varsin tyytyväinen. Mitta lyheni 5-10 cm, eikä paljon muuta sit tainnut tapahtuakaan, mutta koen ilmeeni muuttuneen suuresti, parempaan suuntaan. Johtuu varmaan siitä, etten oikein näe tukkani takaosaa. No, mitä ilmeisimmin do:ni on jokaisen kampaajan painajainen, mutta jahka taas ahdistun tästä "kynin pääni itse" -lookista ja haen armahdusta ammattilaiselta, sanon kaverin leikanneen. Täytyy huomenna kotona käydessä pyytää äitiä siistimään pahimmat hännät, tai voi ne varmaan sen koulussakin tehdä. Äiti aina kauhistelee päätäni ja saa mutkin melkein tajuamaan tukkani törkeyden, mutta aina sit unohdan sen kun pääsen kotiin. Anteeksi että hiukseni ovat kamalat, ja anteeksi etten edes itse tajua sitä.

Taidan lähteä käymään vielä ulkona, ihan siitä ilosta että pääsen kokeilemaan uusia purppuranvärisiä kenkiäni. Näyttävät niin kivalta mustien sukkien kanssa.

Jumittaa.
Heräsin pari tuntia sitten, mutta taidan kohta mennä takaisin nukkumaan. Valve-elämässä ei tällä hetkellä kiinnosta mikään. On niin tylsää että aikakin on oikeastaan pysähtynyt. Ulkona vaan vaihtelee valaistus kun aurinko ilmestyy välillä sekunniksi pilven takaa. Samankaltaisella rytmityksellä koivunoksat tuntuu välillä pyyhkivän ikkunaani asti. Vähän paleltaa, en tiedä johtuuko se asuntoni lämpötilasta, väsymyksestä vai siitä, että söin aamiaiseksi kaksi jäätelötuuttia. Siitä nyt tosin on jo se pari tuntia, joten luulisi niiden aiheuttaman vaikutuksen ruumiinlämpöön tasaantuneen. Eikä mulla silloin ollut kylmä kun niitä söin, se tuli vasta ihan nyt. No, sänky vällyineen houkuttelee entisestään. Ja sitä paitsi mulla oli silloin vähemmän vaatteita päällä kun söin ne jäätelöt. Yläkerrassa rassataan jotain, välillä kuuluu poran ääni ja välillä jonkun massiiviselta kuulostavan laitteen, en niin jaksaisi kuunnella kumpaakaan. Eilen kun menin nukkumaan - oli muuten ensimmäinen kerta tänä vuonna kun näin aamun illalla - kuulin kun yläkerran naapurit juttelivat. Tänään heräsin kolmelta siihen samaan jutteluun. Nukkuivatkohan siinä välissä? Nii ja illalla oli tosi hienoa kun tulin kotiin. Joku oli ilmeisesti laskenut ilmat fillarin etupyörästä, joten taluttelin sen sit kotiin, ja siinä köpötelessä oli hyvää aikaa katsella ympärilleen. Aamu sarasti pilvien takana. Musta oli outoa että taivas oli valoisin pohjoisessa, mutta ehkä sit tuuli sieltä päin tai jtn. Ihan loppumatkasta alkoi sataa harvakseltaan, mutta valtavia pisaroita. Oli ihan kamalan syksyinen fiilis, hyihyi olin hetken aivan kirkkaasti takaisin viime syksyssä. Mä en halua ajatella sitä syksyä. Aikaisemmin illalla oli myös tosi vahva deja vu, se tuli itse asiassa muutaman sekunnin aikana monta kertaa peräkkäin. En oikeen tiiä mihin se edes liittyi, mahdollisesti johonkin uneen tai tv-ohjelmaan, kun se tuntui niin kovin etäiseltä. Yöllä näin painajaisehkoa unta ensi viikon pukunäytöksestä; aikataulu meni niin tiukille, ettei koreografiaa ehditty harjoitella ollenkaan, vaan kaikki pyörivät lavalla itsekseen miten keksivät. Tila oli järjestetty tosi huonosti, lavalle piti juosta portaista silleen että yleisö näki. Sit mun ekassa sisääntulossa mun liivien olkaimet veti mun ryhdin ihan kasaan (?!) niin että kävelin ihan kumarassa. Vaatteita eikä kenkiä eikä sukkahousuja eikä etenkään sisääntulojärjestyspaperia löytynyt mistään, ja kaikki oli yhtä kaaosta. Esiintymässä oli tietysti jotain random-tyyppejä mun menneisyydestäni. Miksiköhän helvetissä alitajuntani käsitteli viime yönä esim. Anniina Kainalaista? Tietty se oli mun bestis 4. luokalla, mutta öö ei ole liittynyt millään tavalla mun elämääni viimeiseen n. 9 vuoteen. No, näytöksen jälkeen kiipeiltiin jossain jyrkällä lumisella rinteellä ja yritettiin raahata pyörääkin mukana, ja lopuksi olin kotona yrittäen tuloksetta saada ovea pysymään lukossa. Nyt tekee kamalasti mieli jotain suolaista ruokaa. Päivä on hyvin sunnuntaimainen. Olen taas hetkellisesti menettänyt uskoni mihinkään, olen pettynyt ihmisiin ympärilläni, ja ennen kaikkea tietysti itseeni ja vallitsevaan varastotilanteeseen. Keittiön kaappien sisältöön myös, onko Siwa auki yhteentoista myös lauantaisin? Luultavasti päädyn kokkaamaan jotain äärettömän hiilihydraattipitoista ja jatkan turpoamista muodottomaksi. Miten voi olla niin vaikeaa harjoittaa itsekuria ja syödä täysjyvätuotteita, rasvattomia maitotuotteita ja kalaa sekä vihanneksia ja hedelmiä? Tässäkin olisi mainio kohta muuttaa ajatusmallejaan, kuten niin monessa muussakin. Mut miten se tapahtuu? En jaksa meditoida tai keskittyä itseni henkiseen kehittämiseen mitenkään muutenkaan. Olen äärettömän tylsistynyt, mutta samalla äärettömän levoton ja keskittymiskyvytön. Raahaisinko sängyn ikkunan alle niin, että voisin katsella tuulta koivussa nousematta ylös? Joutuisin nousemaan vai silloin, kun haluaisin nähdä sen varjot vastapäisen talon seinällä.

(My foot nearly brushes your leg,
I cant draw it away,
I cant push it forward.
It lies stranded,
It belongs to someone else.
We knew each other once,
This can't be what you want.)