IRC-Galleria

Joululaulut on kivoja. Tykkään näistä vanhemmista enemmän kuin noista uusista. Ja kyllä, kuuntelen tällä hetkellä juurikin joululauluja. :)

Mun mielestä Sylvian joululaulu, Konstan joululaulu ja sit se yks -jonka nimeä en muista- on ihan parhaita. Vähän semmosia surullisia ovat ne. Tykkään niistä kai siksi kun mummu kuoli 5 päivää ennen joulua 11 vuotta sitten. Ei ollut kovin hilpeä meininki silloin. Muistan kun piti lähteä äitin kanssa jouluostoksille sinä samana päivänä. Äitiä harmitti, kun sillä oli punainen talvitakki, sehän ei sopinut suruaikaan. Tuona jouluna olin ostanut äitille korvakorut lahjaksi, sellaiset punavalkoiset jotka näyttivät ihan joulukransseilta. Uutena vuotena oli sitten hautajaiset, onnellista uutta vuotta vaan!

Ne hautajaiset olivat synkimmät joissa minä olen ollut. Kun toinen mummu kuoli, siellä kuitenkin myös naurettiin. Isän puolelta meidän suku on vähän sellaista, että ne osaa repiä huumoria kaikesta. Ihan hyvä taito. Ja sama homma oli myös tutan hautajaisissa. (Tuta on isoisä. Sanaa käytetään Perhon suunnalla kai.) Hitsi kun oliskin vielä isovanhemmat. Ois mukavaa. Äitin isää en koskaan nähnyt, hän kuoli jo äitin ollessa 12-vuotias.

Menipäs synkäksi. Mutta eniten kaipaan äitin äitiä ja isän isää. Olivat aivan ihania persoonia ja vaikka olinkin suht nuori kun täältä poistuivat, muistan sen kuitenkin. Tutan kanssa leikin aina pienenä, ja vaikka hän olikin jo vanha, aina se vaan jaksoi. Yksi asia kaduttaa tosin: Viimeisellä kerralla, kun hänet näin, hän kertoi jotain hirvenmetsästysjuttuaan enkä jaksanut kuunnella. Jälkeenpäin on harmittanut ihan suunnattomasti, kun en kuunnellut. :( Isän äiti oli huonokuuloinen, enkä muista kamalasti häntä, vaikka viimeisenä heistä kuolikin. Heillä oli lastenlapsia niin paljon, että jotkut jäivät etäisiksi. Ja paljolla tarkoitan 20 tyyppiä. Ja omia lapsiakin oli 11. Ja ei, ei olla lestadiolaisia. :D

Mummu taas aina puolusti minua, olin kai sen lemppari lastenlapsista. Kun oli nuorinkin. Ja sillä oli aina vaniljajäätelöä pakastimessa. Ja kuivaa ruisleipää kun tykkäsin siitä. Oli aika huono syömään ja äiti oli ollut kans, niin sehän osasi niksit. :) Ja kerran sanoin sitä höperöksi ja äiti suuttui. Mummu nauroi, mutta äiti luuli, että mummu loukkaantuisi ja huusi minulle. Kun mummu aina sanoi itseään höperöksi, minusta se oli hellyyttävää. Se sana oli. Ja on edelleenkin. :)

Näistä joululauluista tulee aina mieleen isovanhemmat. :)

Minä Anniina olen humalassa. Oin sitä jo tunti sitten. Ja kello näyttää aikaa joka on ihan liian vähän tähän olotilaan. Saanen syyttää kaikesta juomapeliä! jA HEI, KIRJOTAN OIKEEN! Oho. Kiitos nam.
Niin ja missä jallu luuraa? Meille tuli pienenä Apu-lehti, siinä kysyttiin noin. Ja sitten minä aina osallistuin siihen kilpailuun, mutten koskaan voittanut. Maailma on epäreilu.

oksettaa. En oksenna. Olen kiltti tyttö. Ja ihmisittäin, niinku äiti aina käskee olemaan.
Kiitos nam.

Vilejelen tyuät lausetta. Oho. Virhe. Eiae se mitään haittaa. Annettakoon anteeksi virhett joita näköjään alko tulla. hyvää yltä kaikile!"

WHat a night, what a party. Ei muuta lisättävää. Paitsi että tänään uusiksi.

Possuilla on ollut jo vuosisatoja salaliittoteoria josta vain minä tiedän. Kerron siitä kohta, mutta ensin valoitan ideaani hieman.
Kaikki jotka näkevät sielunsa silmillä pienen possun huutamassa "KINKKU ON MUN KANKKU!" menevät uunin luo, jossa se kinkku on. Ja ottavat sen ulos sieltä ja kiikuttavat sen possujen sairaalaan. Siellä sairaalassa on plastiikkakirurgiaosasto, jossa kankut ommellaan takaisin. Sairaalassa on myös muita osastoja possuille jotka "kärsivät" (ymmärsittekö? kärsivät kun niillä on kärsä) ja kärsivät sorkkataudista sun muista sellaisista.

Salaliittoteria on tällainen: Joka vuosi possut suostuvat kankun leikkaukseen sillä ehdolla että saavat uuden ja paremman takaisin vaihdossa. Ihmisille ei ole tätä kerrottu (paitsi minulle) ja he luulevatkin että kuumuus pilaa sen kelvottomaksi possuille, mutta oikein herkullisen maistuvalle ihmisille. Vaan ei! Vaikka ihmisten irtileikkautuneet jäsenet laitetaankin jäihin, possujen takamukset laitetaan uuniin, jotta ne ruskettuisivat ja menettäisivät hieman rasvaa. Tällöin niiden ei tarvitsisi itse laihduttaa eikä käydä solariumissa. Nyt kaikilla possuilla on mahdollisuus voittaa possujen missikisat!

On myös surullisa kohtaloita. Ne jotka eivät koskaan saaneetkaan uutta kankkua. Nämä possut joutuvat vain tyytymään kohtaloonsa tai odottamaan elinsiirronnaista esim. ihmisiltä tai punapersepaviaaneilta.

Vain minä tiedän tästä, olinhan edellisessä elämässä porsas, siitä on todisteita. Muutaman kerran päivässä tuon terveisiä sikalasta. Toimin myös kirurgina tuolla possujen sairaalassa ja teen kuulemma aivan ilmiömäistä työtä. Pelastan possujen itsetunnon vähintäänkin, ehkä jopa hengen. :)

Tehtäväni on valistaa, olen löytäny elämäni tarkoituksen! Kiitos nam. Jatkakaa hyvää työtäni. Ja muistakaa: Possut eivät unohda.

P.S. En ole nauttinut nautintoaineita tätä kirjoittaessani.

15 päivää kirjautumisesta, tuntuu että siitä olisi ollut paaaaljon kauemmin. En tiedä mistään mitään. En kenenkään kaverin elämästä, sillä en ole päässyt tänne kärkkymään toisten juttuja tai lukeemaan päiväkirjoja tai kysymään kuulumisia. Ennen kun haluttiin trietää toisten kuulumiset, mentiin kylään. (Eli joskus sata vuotta sitten) Sen jälkeen soitettiin ja sitten tavattiin. Nykyään homma hoituu tietokoneen kautta. Kamalaa. Ja mikäs sitten eteen kun et konetta omista siellä helevetin yksiössä? Huomaa ainakin olevansa ihan oihalla kaikesta.

Rahapula. Tililla kaksi euroa. Sain isältä tuopssa onneksi juuri rahaa, pääsee pilettämään jouluin jälkeen ja saa ehkä ostettua alennuksesta jotain kivaa. :)

Tahdon nähdä rakkaita ihmisiä! Huomasin tiistaina eläväni kamalassa halipulassa. Ja se tapa jolla sen huomasin, oli mitä oudoin. Olin töissä postissa ja lajittelin osaa niistä 10 miljoonasta joulukortista mitä Tampereella liikkui ja kun eräs tyttö tyhjensi lokeroitani ja vahingossa hipaisi selkääni, niin mieleni teki kiljua ja nousta ylös ja rutistaa sitä tyttöä. Sitten tajusin, että niin ei vain toimita ja hymyilin vain. Olisi se hieman saattanut säikähtää reaktiotani...

Hävettää nuolahjat joita olen kavereille hankkinut. Tai siis... No, ehkä se selittää jotain jos en ole yli viikkoon köynyt ruokakaupassa ja olen syönyt vain makaronia. Niitä pusseja on jäljellä enää vain kaksi ja puoli ja jos joku tietää kuinka monta niitä alunperin oli, tietää mistä puhun. Eli niitä on tosi vähän enää.

Voisin mennä nukkumaan, jaksan sitten nousta aamulla ja treffata kavereita. henna saisi kyllä hinata takamustansa tähän suuntaan. Ja Maijan tahon nähä, viimeksi ventsuina kun nähtiin.

Kahen tunnin päästä pitäisi istua junassa. Ja illalla pitäisi olla koulussa ja perjantaina töissä. HUIHAI!
Kokkolassa oli mukavata, tosin harkitsin maanantaina lähteväni, koska hieman riitelin äidin kanssa. Olipas kivaa tajuta että en enää asu täällä, niin ei tarvitse kuunnella moista joka päivä, eikä eden joka kuukausi jos en tahdo. =)
Väsyttelee vieävästi, en saa siltikään mennä nukkumaan. Jospa vaikka sitten junassa...
Kuten Henna sanoo, musta tulee varmaan hyvä mummo, sillä taas minä virkkaan huivia. (Lanka loppu) Näytänkin kuulemma mummolta. Tästä kommentista olin hänelle jopa suuttunut lukiossa, mutta itse en sitä muista. Kommentin tosin muistan... :D No, se siitä sitten.
Tässä ei o mitään järkeä, miksi edes kirjoitan?
Kiitos nam.

löysin juuri erään kuvan täältä. kuvan jota en halunnut nähdä. kiitos nam. riikka arvaa kenties mistä puhun...

Mitämitämitä? Tänne on tullu tuommosia albumijuttuja enkä mää uskalla/osaa kun eilen juurikin laitoin tähän koneelle monen monta albumia ja sitten kaikki kameran kuvat sinne. Ja sitten jotenkin onnistuin sörssimään sillä tavalla, että kakki ne kuvat joita en ollu vielä lajitellut, lähti pois. Mutta sitten onneksi sain ne takaisin mutta nyt ne on ihan sekasin ja meni hermot. Tästä voi päätellä että en ole hyvä koneitten kanssa. Joku sais auttaa mua että saisin niitä pienennettyä koska sitäkin kokeilin eilen ja sille tapahui jotain pahaa...
Harmittelee kun menin lupaamaan äitille että tänään en lähde illalla mihinkään. Kun nyt tekisi mieli. Se johtui kai tilapäisestä mielenhäiriöstä, jonka sain lauantaina kun oksetti. Mutta niissä tilanteissahan sitä aina sanoo että "Mää en enää ikinä juo alkoholia" ja parin tunnin päästä sitä istuu pullo kourassa.
Kohta pitäisi lähteä kaupungille. Katsomaan uutta Anttilaa ja kauhistelemaan uuden kauppakeskuksen rumuutta. Siis ulkoa päin, eihän se vielä valmis ole. Mutta harvinaisen ruma betonimöhkäle siitä tulee.

Kikkare sentään. Ihan näin aluksi kerrottakoon, että olen ehkä vieläkin hieman alkoholin vaikutuksen alaisena, sillä en osannut kirjottaa OMAA NIMEÄNI kuittiin kun sitä kaupassa pyydettiin.
Niin, eiliset triplasynttärit olivat ihan loistavat. Oli ihan tosi mukavaa ja hauskaa, en oo pitkään aikaan nauranu niin paljon. Onnistuin hajottamaan tuolinkin, vaikka sen muka piti olla ihan istumiskelpoinen. No, eipä ole enää.
R:n kanssa lähdettiin kahentoista maissa sipsuttaan kohti Westiä, mutta vaihettiin paikkaa melko pian sen jälkeen. Muut jäi vielä E:lle, niiden piti tulla perässä mutta ainakaan mula ei oo mitään havaintoa miten niiden ilta sitten päättyi. Mulla taas päättyi hieman eri tavalla mitä olin suunnitellut. Mutta ei siitä enempää. :)
Tänään en juo kun yhden siiderin, sen joka jäi eilisestä. Enempään en kykene, enkä haluakaan. Kiitos nam.

Ai niin. Unohin sanoa että nolasinpas tuossa lauantaina itseni. :D No, sellasta se kännittömyys teettää.
Mutta helkkari, onko se mun vika jos ei vaan keksi mitään puhuttavaa, niin tulee vaan mieleen että minkähän värinen hammasharja tolla on? Jne... Loput kysymyksen voikin sitten arvata. Vihjeenä mainittakoon mm. vaihteet, harja, hammasmuki ja VESSAPAPERI! Hyvähyvä huusivat lapset ja taputtivat karvaisia käsiään!