IRC-Galleria

Mä oon miettiny, et mistä kaikesta oon jääny paitsi, kun sillon vuosia sitten räppi ja hiphop-kulttuuri ei vielä ollu näin suuri osa mun elämää. Mä oisin halunnu nähdä Rähinä livet ja lovet, mä oisin halunnu olla edellisvuosien Pipefesteissä, mä oisin halunnu olla läsnä edes jollain tavalla suomalaisen hiphop-kulttuurin kasvamisessa. Vaikka mä sillon vuosia sitten tiesin suomihiphopin olemassa olon - fanitin silloin vielä Avain nimellä räppäävää rääväsuuta ja Kapasiteettiyksikköä, jolta ensimmäisenä kuulin biisin Valtaa. Myös nollakolme ilmestynyt biisi Kaikki peliin, joka oli loistavan rapduo Fintelligensin viimeinen kappale ennen poikien soolouria, oli myös kovassa kuuntelussa - en mä osannut arvostaa sitä samalla tavalla kuin nyt. Nyt mä tiedän, että Suomen hiphop-kulttuurin saattaminen sen nykypäiväseen asemaan on vaatinut hopin edellä kävijöiltä verta, hikeä ja kyyneliä. Nykypäivänä jokainen voi tehdä räppiä, sen taso tosin on kyseenalaista, ja vain harva - jos kukaan - muistaa suomihiphopin pioneerien näkemän vaivan. Itse arvostan todella paljon näitä poikia, joiden ansiosta mä ja tuhannet muut suomalaiset saadaan nauttia heidän tasokkaasta musiikistaan.
Mä olen sellainen ihminen, että ketään en kumarra paitsi näitä poikia. Vaikka en heitä tunnekaan, niin mä oon luonut jonkinlaisen, todella vahvan tunnesiteen näihin tyyppeihin. Ilman heitä mä en oikeesti pystyis elää. Siksi ihmiset, jotka leikkivät olevansa jonkun räppärin faneja ja kuvittelevat todistavansa sen liittymällä galleriassa kyseisen räppärin musiikkiyhteisöön, vaikka eivät olisi ennen edes tienneet tämän olemassa olosta, saa mun niskakarvat nousemaan pystyyn vihasta ja vastenmielisyydestä.

Jotenkin mä tunnen, etten oo mikään hirveen hyvä fani näille tyypeille, koska en oo ollu alusta asti heidän mukanaan. Vaikka mun sydän on omistettu kokonaan näille ihmisille ja heidän musiikilleen, mä tunnen häpeää ja vihaa siitä, että mä oon jääny niin paljosta paitsi. Mul on tunne, että mun ois pitäny olla paikalla ja mukana, kun ylä - ja alamäet, suorat ja mutkaset tiet oli suomihopin kulun edessä. Nyt ne ajat on takana ja mä tunnen joka päivä syyllisyyttä siitä, että tulin kunnolla mukaan vasta muutama vuos sitten.

Mä oon missanu kuukauden sisällä kaks Cheekin keikkaa. Ne vetää mun mielen ihan matalaks ja tuntuu, ettei millään oo mitään väliä. Cheek + kaikki muut mun fanituksen kohteet tuo sitä positiivisuutta mun elämään. Kun mikään ei tunnu miltään, kun perhe ja ystävät ei enää riitä syyks jatkaa elämää, niin ei oo mitään mistä pitää kiinni. Kun musta tuntuu tolta, mä kaivan esiin kirjeen, jonka on allekirjottanut Uniikki. Kun mä pidän sitä kirjettä kädessäni, mul on taas syytä hymyillä.

Mä arvostan näitä tyyppejä enemmän, kun mitään perheen ja ystävien lisäks. Ilman näitä tyyppejä mä olisin vieläkin ettimässä ulospääsyä mun ahdingon tunnelista.
Mut onneks mä löysin jotain, joka piti mut kiinni tässä elämässä ja toi valoa sinne pitkän ja synkän tunnelin päähän.

Kiitos<3

_ArkiPäivänVaras_