IRC-Galleria

Ajattelin, että jospa en tähän kirjoittaisikaan mitään. Taidan puhua enemmän asioista, joita en edes tarkoita. Puhunko liikaa kaunistellen? Sanonko asioita, joita muut vain haluavat kuulla? Sanat vain kaikuvat, koska ovat täysin onttoja. Pelkäänkö, että loukkaan? En jaksa oikein edes välittää, koska tyhjien sanojen käyttäminen tuntuu niin paljon helpommalta. Tiedän kyllä, että viritän pikkuhiljaa ansaa itselleni ja ihmisille, jotka sattuvat vahingossa reviirilleni. Totuus on harvoin kaunista.

Luvut voivat olla joskus masentavia, ne eivät valehtele. Numerot kertovat liikaa totuuksia. Tänään oli tylsää ja harrastin hiukan matematiikkaa. Sairasta eikö vain? Rupesin miettimään huvikseen paljon ihmisellä on viikkoja elämänsä aikana keskimäärin. Jos nykyinen elin-ikä on keskimäärin 78 vuotta, niin viikkoja olisi yhteensä 4056. Laskin tuossa, että olen hukannut jo niistä 1303 viikkoa. Eli käytännössä noin 32%. Mietin samalla, muuttuuko elin-iän noustessa elämän laatu, vai onko paremmat päivät jo takana? Voiko tuon edes laskea noin karkeasti, jos arvokkaimmat hetket olisivatkin jo historiaa. Itsestäni tuntuu välillä siltä, että olen hukannut jotain tai en elä tarpeeksi täysillä. Ehkä olen elänyt jo 50 %, jos myöhemmät vuodet eivät olakaan saman arvoisia? Ehkä se vain tarkoittaa, että minun pitäisi nostaa omia elinolosuhteita paremmaksi. En tosiaan tiedä mikä niissä olisi vikana, mutta voidaanko sitä olla koskaan täysin tyytyväisiä mihinkään? Mutta miksi pitäisi tyytyä vähempään?

Ehkä joku minua reilusti vanhempi henkilä katsoo kiikkustuolissa läppäri kourassa (jos kukaan nyt lukeekaan tätä), että kirjoittaapa tuo nuori pöhköjä. Myönnän että pari ruuvia minulta on kyllä jo tippunut (tai niitä ei ole ollut koskaan).

World of Warcraft lunasti absoluuttista aikaa 3/4056 elämästäni (vaikka oikeasti se olisi ehkä 10/4056 luokkaa), jos olisin palannut tuota aivan putkeen ilman unta ja ruokaa. Tuli mielenhäiriö ja lopetin tuon pelin pelaamisen. Rupeaako sen jälkeen elinolosuhteet paranemaan? Onko mulla sit Elämä?

No tulipa sitten sekoiltua, kun menin ostamaan melko kalliin AnySee E 30 C Plus digi-vastaanottimen kaapeliverkkoon (liitetään yksinkertaisesti USB:n kautta), mutta ainakin toimii loistavasti. (vasta verkkokaupasta tilattu antenni-verkkoon soveltuva kortti lensi palautuksena) Tulipahan tänään myös selväksi, että miksi kaapeliverkkoon on niin vähän vastaanottimia. Ilmeisesti kaapeliverkko on melko harvinaista maailmalla, joten johtuu yksikertaisesti siitä, että markkinat ovat pienet moisille laitteille... Ei Suomessa taida olla tarpeeksi väkeä.

Itseäni miellyttää kovasti tuon AnySee:n helppokäyttöisyys. Onhan tuossa kortinlukia maksullisia kanaviakin varten, mutta tuskinpa niitä tarvitsen. Time Shift toiminto on loistava, kun voi aina jatkaa siitä mihin jäi... ja epg -elektroninen ohjelmaopas on näppärä... voi tuolta kautta ajastaa nauhoitukset.

Kuvan laatu on hyvä ja äänenlaatu on loistava... olisi mielenkiintoista nähdä miten teräväpiirtolähetykset toimii, harmi vain että niitä ei täällä taida tulla. Tätä pientä hitusen kallista laatikkoa tietokoneeseen on helppo suositella.

http://www.anysee.fi/

Menin ostamaan sellainen PCI-väyläisen digi-kortin tietokoneeseen. Virittelin sitä koneeseen tyytyväisenä päänsärystä huolimatta. Lopulta kun kortti oli paikoillaan, ajurit ja muut tilpehöörit asennettuna päätin koeajaa korttia, joka on lujaa saksalaista laatua. Perkule! Missä helvetissä on signaali? Lukemat vain näyttää nollaa prosenttia? Pitkän pähkäilyn jälkeen kävi ilmi, että kortti on DVB-T, eli kyisenen kortti oli antenniverkkoon ja silti vänkään sitä kaapeliverkon alueella... ja mie luulin että noi kortit ovat ihan universaaleja, että tietokoneessa olisi mitään väliä minkä palikan siihen hommaa... miksi minunkin pitää kaikki oppia aina kantapään kautta?

http://www.verkkokauppa.com/popups/prodinfo.php?id=1539

Pitää vain kummastella, miksi valmistetaan niin vähän DVB-C kortteja, jotka kävisi kaapeliverkkoon. Noh... En viitsi edes ostaa tuota kaapelikorttia, kun lukenut yhdestäkin vain pahaa... ei rohkeus enää riitä. (Tosin tuo AnySee:n kortti vaikuttaisi Terratec-korttia luotettavammalta... mut onhan tuossa hintaakin kohtuudella) Eipä sieltä telkkarista ole koskaan tullutkaan mitään... ollut ilman telkkaria jo useampia vuosia, niin miksi ihmeessä sitä sitten edes ajattelin laittaa näkymään.

Varmaan väärät lääkkeet? Syytetään niitä...

Oli jo melkein ikävä tätä koneella jumimista ja nukkumattomuutta, mitä voi kokea kun on kotona taas Berliinin 7 viikon reissun jälkeen. Kumma että siellä osasi mennä ihmisten aikoihin nukkumaan, vaikka olisi ollut siellä paljon älyllisempää tekemistäkin kuin nukkuminen. Vanhaksi vain kai siellä oli tulossa, kun oli vain väsynyt.

Sinällään ironista, kun kerrankin olisi aikaa nukkua, niin ei silloin ainakaan tule nukuttua... Minulla on suhde tietokoneen kanssa.

Kierrokset taisivat kadota sittenkin kokonaan, kun vähän aika sitten härään eteisein oven kynnykseltä seisaaltani ja en muista miten olin joutunut siihen?=/ Taidan mennä kerrankin nukkumaan (näin aikaisin)... kun elimistö ei vain enää jaksa valvoa.

Oli jo heti aamusta persiissä pieni pelko, että jonkin täytyy mennä tänään pieleen 3 tunnin yöunien jälkeen, varsinkin kun on tiedossa 14 tunnin työpäivä (joka lopulta venyi 15 tuntiseksi). En oikein ymmärrä miten voi olla mahdollista, että sain olla ainoa valokuvaaja Itä-Savon lehdessä Olavinpäivänä. Täytyy kyllä sanoa, että on melko huonoa organisointia extra-kiireisenä päivänä, jolloin käytännössä pitäisi olla 2 valokuvaajaa... keikkaa oli tunnin välein iltaan saakka ja jossain ihmeen välissä piti saada vielä kuvat käsiteltyä lehteen.

Tässä päivässä oli kuitenkin omituista, että nautin työn antamasta rääkistä jossain hämärässä mielessä. Aikataulutkaan eivät olleet tälläisenä juhlapäivänä kovin inhimmilliset, mutta ehkä tuo hyvä olo syntyi, kun tiesi, että kaikesta huolimatta pystyy ja kykenee tähän... erittäin harvinainen tunne, kun yleensä itseluottamus ei ole järin korkealla... Oli kyllä hyvä tunne, kun sai aikataulutkin pysymään turvallisesti paikoillaan ja lehti meni ajoissa Mikkelin painoon kello 22:30.

Outoa että ei vieläkään väsytä, vaikka vasta tulin töistä... taidan varmaan käydä vieläkin ylikierroksilla. Ehkä tätä piti kirjoittaa, kun tänään taas löysin uuden omituisen tunteen sisältäni... tästäkö se työnarkomania voi alkaa?

Mielenkiintoista huomata, että alkaa väsymään pikkuhiljaa 3 viikon työputken jälkeen, vaikka kuinka rakastaisikin valokuvaamista, niin ei silti jaksa sitä jatkuvan onnistumisen painetta. Onhan se tietenkin itsestäänselvyys, mutta silti kestää aikaa tajuta, että rakkaintakaan asiaa ei jaksa loputtomiin...

...paitsi pizzaa, jäätelöä, jogurttia, videopelejä jne.

On se kuitenkin melko sairasta, jos tekee 13 tuntisia työpäiviä kameran ja photoshopin parissa ja silti vielä kotona jaksaa avata photarin... lievää työnarkomaniaa sanoisin (en olisi sitä piirrettä ikinä uskonut löytäväni itsestäni).

Onneksi taitaa tulle ensimmäinen vapaa viikonloppu... jaksaa jaksaa!

Jäätelö auttaa stressiin=P

"Omia mietteitä seksifoorumilta 23.6.2006, ehkä tämä jotain ajatusta herättää."

Joskus sitä itsekin oli turhan viaton ja omasi "puhtaat" aatteet, mutta sitten huomaa, että asiat eivät mene niinkuin pitäisi ja kokee tarpeeksi paskaa... alkaa oma viattomuus siinä kadota mukana...

Miksi yrittää saada rakkautta, jos sitä ikinä saa ilman seksiä... tai tuntuu, että olisi vain parempi panna ekana... kun muuten tuntuu että elämästä saa mitään irti ihmissuhdepuolella... Ehkä joku siinä sivussa kiinnostuisi minusta oikeasti tälläisenä kuin olen.

Noh... kai minä olen vielä suht viaton, kun olen välttänyt nuo yhdenyön jutut... *sarkastinen*

Ehkä mun tyyli on vain liian suora ja ihmiset pelästyvät nopeasti... luulevat että lupaan vain tyhjää, jos kerron miltä oikeasti tuntuu... en vain osaa olla kylmänviileä... kai naiset kiinnostuisivat siten paremmin minusta...

Omassa yksinäisyydessä katsellessani yli piikkireunuksen, mietin että ehkä jopa pääsisin yli, sillä ei se voi olla liian korkea. Toisella puolella näyttää niin erilaiselta ja värikkäältä omaan harmaaseen alueeseeni nähden. Sama kai se on ylittää, jos kukaan muu ei uskalla ylittää matalaa piikkiaitaa ja tulla minun puolelleni. Mutta onko rajat vedetty tarkoituksella? Onko se sittenkään sallittua ylittää, vaikka se tuntuisikin paremmalta vaihtoehdolta? Korotetaanko aitaa, jotta lopulta minulla olisi mitään mahdollisuutta päästä ulos?

Toiselta puolelta kantautuu ääniä, joita en tahdo ymmärtää, mutta silti ne kuulostavat hyvin kiehtovilta ja kauniilta. En enää välitä rajoista ja kävelen kuin hypnoosissa kohti matalaa reunusta. Keskittymiseni herpaantuu samalla ihaillessa toista puoliskoa ja taas tuttuun tapaan revin nilkkani kipeästi terävään reunaan ja kompastun mutalammikkoon. Olisipa edes joku nauramassa minulle, kun en voi kuin nauraa katkerasti itselleni.

En ylitä ikinä enää rajaa!

...seuraavana päivänä tulen tekemään saman uudestaan, kun muistini on niin hatara...