Noin minä ajattelen, mutta empä minä saa mitään rakkautta...
Olen mustasukkainen ihmisitä jotka ovat minulle tärkeitä, siksi inhoan jos tämä kertoo tykkäävänsä josta kusta muusta enemmän kuin minusta..
Nyt tunnen itseni hyvin petetyksi ja ei-rakastetuksi..
Poikaystäviä, jotka eivät oikeasti rakasta, tai ei vain toimi..
Ystäviä joita rakastaa, mutta he rakastavat ennemmän toista ystäväänsä...
Entisiä ystäviä, jotka jättivät minut..
Miksi minulla on kaikkea muuta paitsi rakkautta ystävien ja muiden taholta..?
Mutta mitä ihmiset itselleen voivat, ymmärrän sen, mutten sitä miksi hitossa minä jään taka-allalle?
kai ujouteni, kai minun pirunmoisen mustasukkaisuuteni ja tyhmyyteni.. hiljaisuuteni?
Luulin että olen hyvä ihminen, että joku voisi rakastaa minua, ehkä vielä jonain päivänä...
Ellen sitten kuole tähän turhuuteen tai jaksa enään...
Ei ystävät hyvät, en harkitse itsemurhaa.. Vaan pelkään kuolevani sisäisesti...Tahdon ystävän joka rakastaa minua yhtä paljon kuin minä häntä, ystävän joka kuuntelee ja antaa minun kuunnella häntä.. Joka kertoo huolensa minulle ja minä hänelle..
Haluan koko sydämmestäni sieluntoverin..
MUTTA MIKSI HELVETISSÄ SITÄ EI LÖYDY!! Pari ehkä mutta yksi on varattu, yksi taas ihastunut toiseen ystävääni.. mutta entä sitten SE yksi, vapaa.. ei häntä on haavoitettu enemmän kuin minua.. mutta ehkä vielä tulevaisuudessa hänkin huomaa minut ja voisimme olla ystäviä..ellei ehkä enemmänkin..
Vain taivas sen tietää.. Olenko minä tuomittu olemaan yksin?.. vai onko minullekkin se joku ihana ihminen?