IRC-Galleria

Meillä oli tänään koulun kauneimmat joululaulut kirkossa. Oli ihanaa päästä hoilaamaan sydämensä kyllyydestä ja tietenkin olin jo utelias, että mitä lauluja tänä vuonna on valikoitu lähetysseuran lauluvihkosiin. Tänä vuonna olikin monta yllätystä, eivätkä suinkaan negatiivisia. Perinteisten lisäksi oli muutamia tuntemattomampiakin, joita emme sillä kertaa ylläkään laulaneet. Suurimmat yllätykset tuli tuttujen laulujen puolelta, sillä vihkoon oli löytänyt tiensä myös We wish you a merry Christmas sekä englannin- että suomenkielisillä sanoilla ja Jouluyö, juhlayö taas oli vihkossa suahilin ja taiwanin kielillä. Niitä olisi kiva päästä kokeilemaan.

Vielä jokin aika sitten, yläasteen puolella, pidin perinteisiä joululauluja, kuten Sylvian joululaulua melko tylsänä ja pidin enemmän uudemmista ja reippaammista veisuista. Silloin siskoni sanoi, että kyllä sinä sitten, kun kasvat, opit pitämään niistä. Silloin suhtauduin asiaan vielä hieman skeptisesti, mutta kappas kummaa: olen huomannut tänä talvena erityisen selvästi, miten perinteiset joululaulut ovat alkaneet upota. En tosin edelleenkään fanita Sylvian joululaulua kovinkaan paljon, mutta esimerkiksi En etsi valtaa loistoa on kohonnut yhdeksi suosikiksi.

Huomasin tämän oikeastaan ensimmäistä kertaa, kun radiosta kuului yksi jo lapsena tutuksi tullut joululaulu, Tonttu. Pienempänä en todellakaan pitänyt kappaleesta, koska se oli minusta tylsä, mutta nyt huomasin kuitenkin yllätyksekseni, miten paljon kyseisestä laulusta pidän. Niin paljon, että tuli melkein tippa linssiin, kun versio oli vielä koskettava.

Laitan laulun sanat tähän ja sitten videon (jossa on muuten hienot kuvat), niin voitte kuunneellakin biisin. Fiilistelkää! Pian on joulu!

TONTTU
Viktor Rydberg

Pakkasyö on, ja leiskuen
Pohja loimuja viskoo.
Kansa kartanon hiljaisen
yösydän untaan kiskoo.
Ääneti kuu käy kulkuaan,
puissa lunta on valkeanaan,
kattojen päällä on lunta.
Tonttu ei vaan saa unta.

Ladosta tulee, hankeen jää
harmaana uksen suuhun,
vanhaan tapaansa tirkistää
kohti taivasta kuuhun,
katsoo metsää, min hongat on
tuulensuojana kartanon,
miettivi suuntaan sataan
ainaista ongelmataan.

Aitat ja puodit tarkastain
lukkoja koittaa nytkyin-
lehmät ne lehdoista näkee vain
unta kahleissa kytkyin;
suitset ja siimat ei selkään soi
ruunan, mi myöskin unelmoi
torkkuen vasten seinää;
haassa se puree heinää.

Lammasten luo käy karsinaan,
makuulla tapaa ne ukko;
kanat jo katsoo, pienallaan
istuu ylinnä kukko,
kopissa Vahti hyvin voi,
herää ja häntää liehakoi,
tonttu harmajanuttu
Vahdille kyllä tuttu.

Vaiti metsä on, alla jään
kaikki elämä makaa,
koski kuohuvi yksinään
humuten metsän takaa.
Tonttu puoleksi unissaan
ajan virtaa on kulkevinaan,
tuumii, minne se vienee,
missä sen lähde lienee.

Pakkasyö on, ja leiskuen
Pohja loimuja viskoo.
Kansa kartanon hiljaisen
aamuhun unta kiskoo.
Ääneti kuu käy laskemaan,
puissa lunta on valkeanaan,
kattojen päällä on lunta.
Tonttu ei vaan saa unta.