IRC-Galleria

Kevättä rinnassa?Perjantai 28.04.2006 19:47

"Vielä reilu kuukausi pitäisi kestää. Nimittäin kevättä, vuodenajoista ankeinta.

Kevätihmiset huokailevat jokaisen aurinkopäivän ja tippuvan räystään kohdalla vuodenajan ihanuutta. Huikentelevaiset hölmöt, eihän se ikinä kestä! Seuraavana aamuna sataa räntää, lammikot ovat ikiroudassa ja untuvapomppa taas otettava esiin. Ilman näitä tyhjiä lupauksia ja loputtomia pettymyksiä olisi ihmisen paljon helpompi elää.

On tässä muutakin. Täkäläiseen kevääseen ei ole sopivia vaatteita. Kumisaappaat pitävät vettä, mutta ovat tappavan liukkaat pälvipaikkojen ulkopuolella. Välikausivaatetus on päivällä kuuma ja illalla kylmä. Kun se aurinko vihdoinkin paistaa, on pakko rientää ulos, vaikka olisi kuinka hyvä kirja kesken, eikä aavistustakaan, mitä kuran keskellä puuhaisi.

Linnut alkavat laulaa heikkopäisesti pitkin öitä ja lapsiperheet ryömivät koloistaaa meluamaan hiekkalaatikoille. Polkupyörä jää taas huoltamatta. Lehdetön ja lumeton maisema muistuttaa viikkokaupalla itäsaksalaista teräskombinaattia. Ja sitten tulee taas lumimyrsky.

On olemassa kivojakin keväitä. Lontoossa kukkivat tähän aikaan kaiken maailman kukkapuut ja ruoho on vihreää koko talven. Aivan mainiosti voin kuvitella itseni nauttimaan vuodenaikojen vaihtelusta roomalaisella piazzalla. Nizzassa keväinen kuurosade tulee suurella todennäköisyydellä vetenä. Mutta kun on syntynyt tänne takatalvien nöyryytettäväksi, eivät etäiset haaveet sivistysmaisen ilmasto-oloista auta.

Pääsiäisenä sentään saa sulkeutua sisätiloihin suklaamunien ja lampaanviulujen pariin, suojaan luonnonvoimilta. Rairuoho vihertää raikkaasti kuin kesällä ja narsissit ovat esikuvaansa luotettavampia pikkuaurinkoja.

Säätiedotus lupaa huomiseksi... Katsos vain: räntää!"




Johanna Lahti
Ilta-Sanomat
(joskus ennen pääsiäistä)

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.