IRC-Galleria

Uusimmat blogimerkinnät

Selaa blogimerkintöjä

Jatkoa.Sunnuntai 01.03.2009 17:14

Nyt on jo matkan kolmas paiva, ja kaikenlaista on ehtinyt tapahtua. Nukahdin ekana paivana kolmeksi tunniksi huoneeseeni, ja kaverini hipsivat silla valin tarkastamaan Oosakan tornia. En ollut kuulemma herannyt, vaikka aika kovaa olivat kolkuttaneet huoneeni oveen... Noh, missasin tornin, mutta myohemmin illalla lahdimme katsastamaan lisaa paikkoja. Hotellimme sijaitsi aika ghettovyohykkeella, ja oikeastaan mikaan muu ei ollut auki paitsi paikalliset vaatimattomat, hieman kolhot izakayat. Niita olikin ihan joka korttelissa vahintaan kolme. Loysimme tyhjan izakayan ja paadyimme juttelemaan mukavia baarimikon kanssa. Keskustelu sujui hyvin, ja meilla oli oikein mukavaa. Seuraavana paivana luimme eraasta opaskirjasta, etta jos olisimme halunneet tutustua hienoihin paikkoihin, olisi kannattanut lahtea Nanbaan tai Umedaan...

Aamulla lahdimme junalla Kiotoon. Hotellin loytaminen oli pienta saatoa, koska Oosakasta Kiotoon vienyt Nankai-junalinja ei vienyt Kioton JR-juna-asemalle. Lisaksi meilta puuttui hotellin osoite!

Paadyimme kuitenkin kivaan manga-kissateniin, jossa etsimme osoitteen netista, kysyimme neuvoa myyjalta, joimme ilmaista limua ja lahdimme bussilla kohti asemaa. Japanin busseissa matka maksetaan poistuttaessa, nyt kylla ollaan jannan ytimessa, ellei ohikin siita jo!

Kavimme syomassa aika hienossa sushipaikassa, jonka jalkeen kello oli kolme, ja saimme huoneemme. Hotelli oli siisti, ja todella lahella asemaa. Koska huone on japanilaistyylinen, nukuimme seuraavan yon kaikki lattialla vierekkain oikein somasti. Tai nukuimme ja nukuimme. Kulttuurinahtavyydet nimittain jaivat seuraavalle paivalle kaikkien paikkojen mentya kiinni, mutta sen sijaan paadyimme yakitori-ravintolaan. Ruoka oli aika snacksimaista, tosi pienia eika kovin edullisia annoksia, mutta paikka oli todella tunnelmallinen. Ja ilmeisesti juomaanhan sinne tultiin. Viereisessa poydassa istunut japanilainen kolmikko alkoi juttelemaan kanssamme, ja ilta paatyi siihen, etta istuimme kaikki saman poydan aaressa, ja puhuimme caccaa manzaista, suomen ja japanin kielista ja kaikesta muusta mahdollisesta. Yuuta (ta niinkuin futotte iru >:D), Yousuke ja Mayumi olivat ihan loistoheeboja. Vaihdoimme mailiosoitteita, ja otimme yhteiskuvia.

Nukuin yon todella huonosti, mutta nyt tuntuu etta rytmi alkaa viimein loytya. Tanaan lahdimme tsekkailemaan Kioton kulttuurimestoja. Vietimme aamupaivan eraan temppelin omistamassa puutarhassa, kiertelimme, soimme dangoja, eksyimme, kavelimme joenvartta, kavimme syomassa udonia, ja sitten paadyimme isolle buddhalaiselle temppelille. Taalla tapahtui taas erittain mielenkiintoinen Random Encounter. Eras gaijin huudahti minulle nimittain jotain taman tyylista: "Hei, mitas sielta kuuluu, ellei perati aitoa harmalaista aksenttia!" Han oli kuullut, kun olin puhunut suomea Romanille, joka, niinkuin aina, oli liimautunut kiinni kameraansa. (No aina valilla han vaihtoi objektiiveja, etta ei han koko ajan sormi liipaisimella ollut)

Juska-niminen itseni ikainen mies kertoi asuneensa japanissa jo muutaman vuoden. Han oli temppelilla viettamassa jokasunnuntaista buddhalaista henkista puhdistautumistaan. Ilmeisesti siksi, etta voisi taas likaantua henkisesti viikon verran. Eipa han varmasti puhtaana pysyisikaan, silla tyokseen han hoitaa Madventures-TV-sarjan valmisteluasioita, ja suunnittelee kaikenlaista Rikun ja Tuomaksen paanmenoksi. Harrastuksekseen han ilmeisen innokkaasti tsekkaili japanilaisia "kissoja"... Juska ryhtyi matkaoppaaksemme ja han osasikin hommansa todella hyvin, huomasi etta han teki tyokseen sekoilureissausohjelmaa. Tutustuimme kuuluisaan Kiyomizu-temppeliin, mutta kiire tuli! Itsekkin ehdin valaistua ainakin jonkin verran, silla pyoritin rukousmyllya. Okei, nyt lahden tutustumaan Kioton yoelamaan jalleen kerran. Juttu jai vahan kesken, jatkan sita sit joskus...

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.