IRC-Galleria

Dumeeku

Dumeeku

Näillä miehillä mennään!
Puolustaja Marko Kiprusoff ja Turun Palloseura sopivat tiistaina kahden vuoden jatkosopimuksesta. Kahden vuoden option lunastuksen jälkeen Kiprusoff jatkaa tutussa seurassa kevääseen 2010 asti.

35-vuotias Kiprusoff on kuluvalla kaudella ollut joukkueensa kolmanneksi paras pistemies tehoin 2+16=18. Kaiken kaikkiaan liigaotteluita on kertynyt 473, joissa ovat syntyneet tehot 61+178=239.

Pudotuspelejä hän on pelannut 66.


Todellinen TPS-ikoni


Kiprusoff on noussut vuosien saatossa todelliseksi TPS-ikoniksi. Menossa on miehen 12 kausi turkulaisten riveissä. Kiprusoff on pelannut kolmea HPK:ssa pelaamaansa ottelua lukuun ottamatta kaikki liigapelit TPS-paidassa. Ensi lauantaina Kiprusoff nousee Jouni Rokaman rinnalle toiseksi eniten TPS:ssä otteluita pelanneeksi pelaajaksi 472 ottelulla.

SM-liigan lisäksi Kiprusoff on pelannut yhteensä 51 NHL-ottelua Montrealissa ja NY Islandersissa. Elitserienin Malmossä hän kiekkoili kaksi kautta ja Sveitsin Klotenissa kolme kautta. Maaotteluita tilillä on 205.

SM-liigasta Kiprusoffin palkintokaapissa on neljä Suomen mestaruutta sekä yksi hopea. 1995 maailmanmestaruuden lisäksi vyöllä on neljä MM-hopeaa sekä yksi olympiapronssi.

Kiprusoff on neljästi valittu SM-liigan All Stars - kentälliseen ja vuonna 1995 hänet valittiin lisäksi SM-liigan parhaaksi puolustajaksi.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.