IRC-Galleria

Dumeeku

Dumeeku

Näillä miehillä mennään!

TerrierisentteriSunnuntai 08.02.2009 16:22

Tehnyt LG Hockey Gamesissa kahdessa ottelussa 3 + 1 !
Meän mm-kisojen ykkössentteri. Go Niko, go!

---

Niko Klaus Petteri Kapanen (s. 29. huhtikuuta 1978 Hattula) on suomalainen jääkiekkohyökkääjä. Hän edustaa venäläis-seura AK Bars Kazania. Kapanen varattiin NHL:ään vuonna 1998 kuudennella kierroksella varausnumerolla 173, varaajana oli Dallas Stars.

Kapanen aloitti ammattilaisuransa kaudella 1995–1996. Kyseisellä kaudella hänellä jäi peliaika melko pieneksi. Seuraavalla neljällä kaudella Kapanen oli suuressa roolissa HPK:n joukkueessa. Kapanen oli HPK:ssa keskushyökkääjä niin sanotussa teletappi-ketjussa, jossa laidassa viilettivät Jukka Hentunen ja Timo Pärssinen. Sama teletappiketju totuttiin näkemään myös Suomen maajoukkueessa. Kaudeksi 2000–2001 hän siirtyi TPS:n joukkueeseen ja seuraavaksi kaudeksi Pohjois-Amerikkaan.

Kapanen joutui kuitenkin aloittamaan AHL-sarjan Utah Grizzliesissä, ennen kuin hän lunasti paikkansa NHL-joukkue Dallas Starsin riveissä. Hän pelasi kolme kautta NHL:ssä, ennen koko kauden kattavaa NHL-lakkoa. Lakon aikana Kapanen pelasi Sveitsin liigan Zugin joukkueessa. Kesäkuussa 2006 Kapanen kaupattiin Dallasista Atlanta Thrashersiin. Samassa kaupassa Patrik Štefan ja Jaroslav Modry siirtyivät toiseen suuntaan. Kapasen ura Atlantassa kesti 60 ottelua, sillä Phoenix Coyotes nappasi miehen siirtolistalta helmikuussa 2007.[1]. Kesäkuussa 2008 hän solmi sopimuksen venäläis-seura AK Bars Kazanin kanssa. [2]

Maajoukkueessa Kapanen on pelannut 109 A-maaottelua. Ensimmäiset MM-kilpailut Kapanen pelasi vuonna 2000. Hän on osallistunut MM-kilpailuihin myös vuosina 2001, 2002, 2004, 2005, 2007 sekä 2008. Hän osallistui myös vuoden 2004 maailmancupiin ja vuoden 2006 olympialaisiin.

TylsääSunnuntai 08.02.2009 16:18

[x] olet nähnyt Houkutus- elokuvan
[ ] olet nähny Houkutus- elokuvan yli kolme kertaa
[ ] olet nähnyt Houkutus-elokuvan yli viisi kertaa
[x] olet lukenut kirjan Houkutus
[x] olet lukenut kirjan Houkutus kolme tai yli kolme kertaa
[ ] omistat Houkutus-kirjan
[x] olet lukenut Houkutuksen lisäksi kirjat Uusikuu ja Epäilys
[ ] sekä Breaking Dawnin englanniksi
[x] et fanita pelkästään leffaa vaan myös kirjoja
[x] tiedät kuka on Stephenie Meyer
[x] ja tiedät miten hän liittyy ko.kirjasarjaan
[x] tiedät mikä on tekeillä olevan ko. kirjojen "jatko-osan" nimi
8/11

[x] tiedät kuka on kristen stewart
[x] tiedät kuka on robert pattinson
[x] tiedät kuka on taylor lautner
[x] tiedät kuka näyttelee Carlisle Cullenia elokuvassa
[x] tiedät kuka näyttelee Esme Cullenia elokuvassa
[x] tiedät kenen kanssa Rosalie Hale seurustelee elokuvassa
6/6

[x] tiedät miksi edward ei syö eikä juo koulussa koskaan
[x] tiedät kolmen "vihollisvampyyrien" nimet jotka esiintyvät Houkutus- elokuvassa
[x] tiedät kuka kuolee Houkutuksen lopussa
3/3

[ ] sinulla on twilightiin liittyvä taustakuva tietokoneessa
[ ] sinulla on twilightiin liittyvä taustakuva puhelimessa
[ ] sinulla on ainakin yksi Twilightiin liittyvä juliste seinällä
[ ] sinulla on yli kolme Twilightiin liittyvää julistetta seinällä
[ ] sinulla on huoneessasi tällä hetkellä joku Twilightiin liittyvä kuva
0/5
Laske vastauksesi ja kerro tulos neljällä, niin saat tietää, kuinka monta prosenttinen Twilight- fani/tietäjä olet

17 x 4 = 68

68%

Kapanen! <3Tiistai 27.01.2009 11:56

Vain yksi Kärppä, mutta NIKO KAPANEN! Pakko mennä Rovaniemelle viikon päästä perjantaina. Herra isä. Niko Kapanen EHT:llä...

LG (Life is Good) Hockey Gamesin kokoonpano:

Maalivahdit
30 Iiro Tarkki, SaiPa
32 Teemu Lassila, HPK

Puolustajat
6 Topi Jaakola, Södertälje
12 Markus Seikola, Ilves
21 Janne Niskala, Frölunda
27 Mikko Jokela, Jokerit
33 Mikko Lehtonen, Timrå
38 Teemu Aalto, Linköping
44 Janne Niinimaa, Langnau

Hyökkääjät
11 Toni Koivisto, Kärpät
15 Juha-Pekka Hytönen, JYP
19 Marko Anttila, Ilves
22 Tommi Santala, Kloten
23 Riku Hahl, Frölunda
24 Sami Kapanen, KalPa
25 Jukka Hentunen, AK Bars
26 Jarkko Immonen, JYP
28 Juha-Pekka Haataja, Lukko
36 Jukka Voutilainen, HV71
37 Mika Pyörälä, Timrå
39 Niko Kapanen, AK Bars
42 Antti Laaksonen, Lukko

A.O.Maanantai 26.01.2009 22:52

Hunajata hunajata.
Atte Ohtamaa on ollut tällä kaudella loistava. Paljon vastuuta (joukkueen nuorin pelaaja pelaa lähes joka ottelussa ykkösketjussa!) ja hyvin on poika selvinnyt. Kokemattomuus tietysti vähän näkyy, mutta niinkin kokeneen pelaajan kuin Ilkka Mikkolan rinnalla on hyvä näyttää parhaita puoliaan. Kyllä niitä pisteitäkin alkaa kertyä - joskus.

http://www.oulunkarpat.fi/uutiset.php?uutisid=948&arkistosivu=0809

Siis mitäh?!Sunnuntai 25.01.2009 21:50

Janne Pesonen, tapellu? Ei, ei vaan voi uskoa. Pakko kai se on uskoa ko omin silmin näkee. Eihän Pessi KOSKAAN IKINÄ tappele!

http://www.youtube.com/watch?v=6pozH_8DbnQ

Raksilan lemmikki palaa kotiinKeskiviikko 21.01.2009 17:54

Josef Boumedienne palaa Kärppäpaitaan! Kaikki on taas loistavasti! Jihuu! Kärpät on pelastettu!

http://www.oulunkarpat.fi/uutiset.php?uutisid=943&arkistosivu=

James McAvoyMaanantai 19.01.2009 02:23

Siinä vasta mies!
Narnian tarinat: Velho ja leijona
Sovitus

Uumgh.

NoususuhdanneTiistai 13.01.2009 00:41

http://www.jatkoaika.com/smliiga.php?sivu=tilastot&tilasto=sarjataulukko

Ennen ahisti, nyt ei niinkään. Kärpät kävi kauden alkuvaiheessa ihan pohjilla, mutta on noussut sinnikkäällä työllä peräti neljänneksi! Hyvä pojat! Olin ihan varma kauden alussa, että nyt pudotaan korkealta ja kovaa (kyllä, kehtaan myöntää sen), mutta ainakin tällä hetkellä tilanne näyttää suhteellisen valoisalta. En minä nyt ehkä mestaruutta kuitenkaan odota, onhan valmentajana Matti Alatalo (vaikka hyvin onkin tehtävänsä hoitanut), mutta mitali voisi tulla. Jokerit hyytyy tuosta kyllä, samoin Blues. Ainoat vakavasti otettavat vastukset on Kalpa ja Jyp. Ja jos näistä kahdesta pitäisi valita, niin ehdottomasti Jyp ansaitsisi mestaruuden. Kalpasta olen ennen tykännyt, mutta Kalle Sahlstedin käännettyä törkeästi takkia (niin, se on tehnyt sen monesti ja monelle seuralle) ja Sami Kapasen comebackin jälkeen on Kalpa alkanut maistua erittäin pahalta.

Ja katsokaa, Kärpät on pelanneet kolme peliä vähemmän kuin kärjessä keikkuva Jyp eikä kakkostilalle ole kuin kuusi pistettä matkaa! Vapiskaa, Narrit ja Kalpa! Täältä tullaan!

Ja nöyrimmät anteeksipyyntöni epäilyistäni.

22. tammikuuta Raksila räjähtää jälleen ja Turun Palloseura kaatuu, vaikka Marko onkin back in business. Saattaa se Markokin kaatua. Toivottavasti ei kätensä päälle, ettei käy pipisti (kuten eräälle toiselle liuhuletille samaisesta joukkueesta). Vanhalla on haperot luut.

NostalgiaaMaanantai 12.01.2009 16:12

Ei se Herra Pesonen ole sittenkään minnekään hävinnyt, vaikka välillä siltä tuntuu. Pisteitä messevät 36, 3 pistettä enemmän ko Ville Leinolla! HAHHAHHAA!!! Vapise Leino, Pessi on täällä!

Ihan tuli viime kausi ja Pessin aika jäätävä 3 + 2 -ilta Hifkiä vastaan. Pitää youtubettaa vanhoja videoita, esim. kevään -07 kahta ekaa finaalia, joiden ratkaisijana oli - ylläri pylläri - Janne Pesonen. Eipä oo Pessi tulossa maitojunalla kotia, niinkö Piku teki viime vuonna. Toivotaan vaan, että pääsis taas kokeileen nhl:ään. Ja että pysyis terveenä. Mutta tottakai joku kateellinen runoilija käy runttaamassa sen rumasti laitaan ja niin jää Jonna Jantunen sotaleskeksi. Ajatuksena ristiriitainen.


http://kiekko.kaleva.fi/kiekkok/index.cfm?p=juttu&osasto=NHLPikauutiset&id=774456&LOGGEDtunniste=0

TilannepäivitysSunnuntai 11.01.2009 02:25

Ostin taas kaks uutta leffaa, en sais ko oon kohta rahaton! Mutta olihan minun ihan pakko ko oli Coop Extrassa kaks leffaa 10e ja siellä oli 10 thing i hate about you! Ja otin sitten toiseksi Seabiscuitin vaikka mulla on se kyllä vhs:nä, mutta ei toimi videot :< Ja sitäpaitti siinä on Tobey Maguire ja se heppa on hieno. Joten ihan hyviä syitä ostaa.

Elsku ja Eme lähtee huomenna. Luojan kiitos ;> Ens vkloppuna Roihin ja toivon mukaan myös hepan selkään ko tahottaa niin paljon!