IRC-Galleria

Earlybird

Earlybird

musta tulee isona leegoinsinööri

Omituinen päiväKeskiviikko 21.03.2007 22:52

Tänään läksin yliopistolle 25 yli 11 bussilla. Keskustassa ihmettelin kun bussi pysähty hieman enne oikeita keskustan bussipysäkkejä. "Hassua, miten tähän on yhdessä yössä pysäkki ilmestyny?" tuumailin. Sitten kuitenkin pieni ääni sanoi minulle "hyppää pois kyydistä" ja niin tein. Ja hyvä että tein: bussien reittiä oli muutettu, koska varsinaisten pysäkkien kohdalla tehtiin tietöitä. Amistytöt kiistelivät bussissa edessäni siitä tuleeko siihen kävelykatu vai miksi sitä remontoidaan. Onneksi ne höpisivät siitä, muuten mystinen ääni ei ehkä olisikaan kehottanut minua jäämään pois kyydistä. Jotain hyötyä siitäkin, että kuuntelee toisten keskusteluja, epäkohteliasta tai ei.

Hyppäsin siis ulos bussista. Mihin seuraavaksi? Vaihtobussiin, mutta mihin se pysähtyy. Luojan kiitos, pysäkit olivat juuri oikeilla paikoillaan, samassa järjestyksessä kuin ennen, mutta vain korttelin ylempänä. Niinpä sitten suunnisti pysäkille 6 odottamaan 5k:ta. Se oli myöhässä, kuten tavallista. Muutenkin kaikki bussit olivat myöhässä. Eräät teinitytöt puhuivat aiheesta samaisella pysäkillä, tosin vasta kun olin palaamassa kotiin. Joku heistä oli käynyt ilmeisesti netissä lukemassa ko. tietyöstä ja tiesi kertoa, että siellä oli lukenut, että bussit saattavat myöhästellä, ainakin näin ensi alkuun. Toisen teinin repliikkiä lainaten "Ne teki sen jo."

Kyttäsin siis skarppina, milloin 5k ilmaantuu teatterin takaa näkyviin. Viimein se tuli, tietenkin vasta sen jälkeen kun 18 ja 25k olivat vallanneet koko pysäkin. 5k:n numerotaulussa luki sitä paitsi 05k, joten en ollut aivan varma oliko bussi edes oikea. Siitä huolimatta sen nähdessäni ryntäsin kahden muun bussin ohi huitomaan 5k:n kuljettajalle ilmaistakseni halukkuuteni nousta kyytiin. Kuljettaja tajusi minut ja pysähtyi, oikeastaan pysäkin 5 kohdalle, koska kaksi ed. mainittua bussia olivat vallanneet 6:sen. Vaikka olin epävarma mikä bussi oli kyseessä en kysellyt kuskilta mitään vaan näytin koneelle korttiani ja menin istumaan. Tuskanhiki otsalla odotin kääntyisikö bussi 5k:n reitille. Kyllä se kääntyi. Sitten istuin vain hiljaa bussissa tarkkaillen kanssamatkustajia ja odotin määränpäähän saapumista.

Mattilanniemessä loikkasin ulos bussista. Sen kyljessä olevassa numerokyltissä luki 18k. Eli kyseessä oli 18k, joka ajoi 5k:n reitin... en tiedä. Niiden reitit ovat kai joissakin vuoroissa osittain samat. Väliäkö tuolla, pääsin perille!

Bussi/pysäkki-mysteerin jälkeen olin siis saapunut yliopistolle - tuntia ennen sovittua tapaamisaikaa! Tein sen tarkoituksella! Tavoistani poiketen olin kerrankin päättänyt yrittää edes tehdä tilpin demoja. Arvelin sen onnistuvan parhaiten yliopistolla, kotona istuisin kuitenkin vain koneella... Väkersin tilpin demoja ja kykenin jopa keskittymään. Yleensä se ei onnistu paikassa, jossa on paljon ihmisiä hyörimässä ympärillä. En edistynyt edes puolikkaan tehtävän vertaa, mutta olen kuitenkin tyytyväinen itseeni. Kai minä nyt jotain opinkin siinä väkertäessäni! Sitten Katri tuli ja keskeytti puuhasteluni.

Emme kelpuuttaneet Wilhelmiinan ruokalistaa vaan päätimme vaihtaa, ah, aina niin juhlalliseen Piatoon. Mielestäni se oli kannattavaa. Tai näin ainakin haluan itselleni uskotella vaikka Wilhelmiinan kasvisvaihtoehto olisikin todelisuudessa sittenkin ollut parempi. Piatossa oli kuitenkin oliiveja salaattipöydässä ja mielestäni tämä seikka teki siitä sittenkin paremman vaihtoehdon.

Syömisen jälkeen palasimme MaAtaloon. Matkalla sytytin savukkeen. Emma ja Katri jäivät odottamaan ulos kun polttelin sitä loppuun. Pitkästä aikaa minun ei tarvinut tupakoida yksin! Sammutettuani savukkeen menimme luentosaliin. Oli kemian luento. En ollut pitkästyä kuoliaaksi! Historiallista. Opin jotakin uutta! Vaikutti ehkä siihen, etten ollut niin ikävystynyt. Eli luento oli kaikin puolin antoisa.

Luennon jälkeen sombailin kotiin. Olen istunut koneella kotiin tultuani, kuten tavallista, mutta olen myös tiskannut ja tehnyt ruokaa, oikeasti. Lisäksi laitoin pyykkiä koneeseen, viimeinkin, ja nyt ne kuulostaisivat olevan valmiita. Olen siis tänään ollut kaikin puolin tavallista aikaansaavempi! Ja siitä minulla on hyvä mieli. Päivä oli erilainen kuin yleensä, mutta kyllä kaikki päivät voisivat tästä lähtien minun puolestani olla tällaisia, jos niistä tulee näin hyvä mieli. Väsyttää. Menen ripustamaan pyykit.

Terveisiä jopalle ;) ja kiitos siitä sauli-lupauksesta, muista sit kanssa se!

Kello löi jo viisi...Tiistai 20.03.2007 10:31

Kello on siis kohta jo puoli yhdeksän, aamulla! en muista koska oisin ollu tähän aikaan hereillä. Tänä iltana nukuttaa...

Viikonloppuna laitoin siemeniä multaan. Tomaattia, rairuohoa ja kissan ruohoa (vehnää). Oon miettiny, että pitäiskö alkaa viljelee kissan ruohoa. Siinä sais aika hyvän kilohinnan vehnälle. Se pikkuruinen pussi makso jotain euron. Kyllä leipä olis kallista, jos senkin jyvät olis ton hintasia.

Sunnuntai-illan tapahtumat kuittaan kommentoimalla, että fiilis oli silloin hyvin tunnepitoinen. Päätelköön siitä sitten kukin, mitä se tarkoittaa. Aiheeseen liittyen: joku oli ostanu/myynyt pahvisaulin huuto.netissä hintaan 1000e. Hulluja ihmisiä. Mun kahden kuukauden tulot...

Nyt se täti lukee niitä puoli yhdeksän uutisia, joten mun on aika lopettaa.
Marelle terkkuja ;P

varastin marelta ;)Perjantai 16.03.2007 22:55

ou, pakko

Jos saat yli 45, olet huonoa seuraa.
Jos saat alle 15, on mahdollisuus että olet elänyt elämäsi tähän asti kiven alla vailla elämää ja kontaktia muihin ihmisiin.. vielä pahempaa.

Säännöt
* Plussaa yhteen kaikki tekemäsi asiat.
* Ei ole pakko kertoa mitä olet tehnyt.
* Jos ihmiset haluavat tietää, kysykööt.

Oletko koskaan..

1. Polttanut tupakkaa
2. Juonut alkoholia
3. Nukkunut samassa sängyssä vastakkaista sukupuolta olevan kanssa
4. Nukkunut samassa sängyssä samaa sukupuolta olevan kanssa
5. Suudellut samaa sukupuolta olevaa
6. Harrastanut seksiä
7. Ollut huoneessasi jonkun muun kuin perheenjäsenesi kanssa
8. Katsonut pornoa
9. Ostanut pornoa
10. Tehnyt huumeita
TOTAL: 8

1. Ottanut särkylääkkeitä
2. Ottanut jonkun muun reseptilääkkeitä
3. Valehdellut vanhemmillesi
4. Valehdellut ystävällesi
5. Livahtanut salaa ulos kotoa
6. Tehnyt jotain laitonta
7. Viillellyt itseäsi
8. Satuttanut toista tahallisesti
9. Toivonut jonkun kuolevan
10. Nähnyt jonkun kuolevan
TOTAL: 7

1. Harrastanut kimppaseksiä
2. Ollut ulkona koko yön
3. Syönyt paketillisen jäätelöä yksin
4. Ollut terapeutilla
5. Ollut katkaisuhoidossa
6. Värjännyt hiuksesi
7. Kielisuudellut
8. Ollut auto-onnettomuudessa
9. Ollut yökerhossa
10. Ollut baarissa
TOTAL: 8

1. Ollut villeissä bileissä
2. Ollut strippiklubilla
3. Juonut enemmän kuin kolme kaljaa yhtenä yönä
4. Ollut kesälomalla Floridassa
5. Nuuskinut kaikkea
6. Käyttänyt mustaa kynsilakkaa
7. Käyttänyt käsirautoja
8. Käyttänyt bändipaitoja
9. Kuunnellut räppiä
10. Omistanut 50 Centin CD:n
TOTAL: 5

1. Pukeutunut gootiksi/goottimaisesti
2. Pukeutunut pissikseksi/pissismäisesti
3. Pukeutunut punkkariksi/punkkarimaisesti
4. Ollut ulkona alasti päivällä
5. Varastanut jotain
6. Ollut liian kännissä muistaaksesi mitään
7. Sammunut
8. Pyörtynyt
9. Ihastunut naapuriin
10. Huomannut jonkun livahtavan salaa huoneeseesi
TOTAL: 7

1. Livahtanut salaa jonkun muun huoneeseen
2. Ihastunut parhaaseen ystävääsi
3. Ihastunut parhaan ystäväsi poika/tyttöystävään
4. Ollut konsertissa
5. Ollut kutsuttuna huoraksi/lutkaksi
6. Kutsunut jotain huoraksi/lutkaksi
7. Omistanut auton
8. Rikkonut ikkunan
9. Käynyt suihkussa vastakkaista sukupuolta olevan talossa
10. Harjannut hampaasi jonkun muun hammasharjalla
TOTAL: 5

1. Sanonut Tupacin olevan lempiräppärisi
2. Nähnyt K-15 elokuvan
3. Nähnyt K-18 elokuvan
4. Lintsannut koulusta
5. Ollut leikkauksessa
6. Haavoittunut vakavasti
7. Joutunut oikeuteen
8. Livahtanut ulos ravintolasta maksamatta
9. Sammuttanut ison tulipalon
10. Valehdellut ikäsi
TOTAL: 4

1. Omistanut/vuokrannut asunnon
2. Rikkonut lakia poliisin läsnäollessa
3. Pettänyt poika/tyttöystävääsi
4. Joutunut ongelmiin poliisien kanssa
5. Jutellut vieraan kanssa
6. Halannut vierasta
7. Suudellut vierasta
8. Ollut vieraan autossa
9. Ollut ahdisteltuna
10. Ollut sanallisesti ahdisteltuna
TOTAL: 7

1. Tavannut jonkun jonka tapasit netissä
2. Ollut tietokoneella 12 tuntia putkeen
3. Puhunut puhelimessa 4 tuntia putkeen
4. Katsonut telkkaria 12 tuntia putkeen
5. Suudellut parhaan ystäväsi poika/tyttöystävää
6. Ollut kutsuttuna huonoksi seuraksi
7. Ajanut kännissä
8. Haukkunut jotain
9. Maannut sohvalla vastakkaisen sukupuolen kanssa
10. Luntannut kokeessa
TOTAL: 5

YHTEENSÄ: 56

oon siis viel huonampaa seuraa kun mare ;P

Uusi iltaPerjantai 16.03.2007 21:10

Ihmettä ei oikeen tapahtunu. Kävin äsken vähän sutasee jotain tiskejä puhtaaks. Se on kin sitten ainut mitä oon tänään tehny. Koneaddikti <3

Uusi aamu...Perjantai 16.03.2007 13:02

Sehän se. Ulkona on synkkää. Pitäisi ryhdistäytyä: mennä suihkuun, tiskata, lukea yms. Vaikkei aurinko paistakaan tästä voi tulla silti hieno päivä.

Ihme tapahtukoon!

Mä oon sankari!Torstai 15.03.2007 14:43

Eilen oli Ynnän järjestämä appro. No mä sain cumulipun, koska katri sai vikan appron. Oli hauskaa. Nyt jokainen lihas on vähän kipee. Se on krapula! Mutta olin mä aika sankari. Kello kymmenen mulla oli 11 merkintää. Olin juonu 9, huijannu yhen ja viimenen tuli limusta, jonka join lopuks. Olin siis suorittanu epävirallisen appron neljässä tunnissa... Tämän urotyön jälkeen Mikko tuli noutamaan minut omasta pyynnöstäni ja menimme Mäkin drive-inin kautta kotiin.

Olen boikotoinut McDonaldsia jo vuosia erinäisistä syistä. Eilen muistin sen kaikista painavimman syyn, miksi käyn mielummin Hesessä: Mäkin ruoka on pahaa. En aio kuitenkaan potea huonoa omatuntoa Mäkin kannattamisesta, kesken illan lähtemisestä, ihmisille ilkeilystä tms. Minä olin kännissä.

Tytöt jäivät jatkamaan vielä kun lähdin. Lusmut joivat tietysti vettä loppu illan :P
He saivat 11 merkkiä kasaan ja appron suoritettua virallisesti. Palkkioksi he saivat ilmeisesti haalarimerkit, mistä olen hieman kateellinen. Any way, voin tehdä itselleni epävirallisen appron suoritusmerkin haalareihini ^_^ tärkeintähän on, että itse tiedän olleeni ihan liian kännissä :D

Travianissa mulla menee ihan hyvin. Mulla on suuri kätkö, joten ei haittaa vaikka jotkut idiootit hyökkää koko ajan mun kimppuun.

Voi mennä aikaa ennen kuin seuraavan kerran haalareitani käytän... Vappuna sitten viimestään!

Ne hyökkää mun kylää!!!Tiistai 13.03.2007 16:33

Sisko valitti, että on vähän jäänyt blogin pitäminen. Hän oli oikeassa. En kuitenkaan usko että jatkan tätä kovin aktiivisesti. Muutenkin on galleriassa roikkuminen jäänyt vähemmälle kun on tullut vietettyä enemmän aikaa ircissä.

En ole taas käynyt luennoilla kahteen viikkoon. Lupasin itselleni mennä huomenna. Itsensä on vaan niin pirun helppo pettää... Saa nyt kattoo. Opinnot on nyt ihan hyvällä mallilla, kurssit läpi ja sillee. Pitäis vaan nyt lukea noita meneillään olevia kursseja kun en oo tosiaan siellä käyny. parin viikon päästä alkaa yks uus wetan kurssi. Sitten ainakin viimeistään alan käydä luennoilla.

Olen taas onnistunut hankkimaan itselleni muutaman uuden riippuvuuden. Irc nyt on ollut pidemmän aikaa mutta nyt on taas sellainen "pakko istuu tässä" -kausi menossa. Lisäksi olen löytänyt Travianin. Mainio, tosin hieman hidastempoinen, strategiapeli. Tänään kimppuuni on hyökätty jo kahdesti. Molemmat rosvot joutuivat palaamaan kotiin tyhjin käsin ja harventunein rivein. Oikein niille! Päätin näin heti kättelyssä alkaa tehdä listaa niistä urpoista, jotka ovat käyneet kimppuuni. Sitten joskus kun olen suuri ja mahtava minun ei tarvitse miettiä ketä vastaan hyökkäisin :) Pienempien kiusaaminen on niin raukkamaista.

Tänään olen ollut niin reipas, että olen käynyt lenkillä. Se oli aika ihanaa. Aurinko paistoi ja mp3:ssa oli hyvää musaa. Ainut vaan, että tuuli aika paljon lammen rannassa, joten olisi pitänyt pukeutua paremmin. Ehkä saan loppuviikosta aikaiseksi uusia urotyöni ja kesäksi kilotkin kuriin. Kunto onkin ehtinyt pitkän lenkittömän tauon aikana rapistua reilusti. Mutta kyllä se vielä tästä.

p.s. mare, ootko nyt happy?! :P

yleisön pyynnöstä: SATAMILJOONAA HALIA MAREMURULLE!!!
[x] Olen kävellyt lasiovea päin.
[ ] Olen kompastunut kengännauhaani ja kaatunut naamalleni.
[ ] Olen tukehtunut omaan sylkeeni.
[ ]Olen nähnyt Matrixin useaan kertaan, mutta en silti tajua sitä.
[ ] Kirjoitan vain etusormillani.
[ ] Olen vahingossa sytyttänyt jotain tuleen.
[ ] Olen käskenyt kyttiä häipymään ja joutunut kuseen sen takia.
[ ] Yritin imeä pillistä, mutta se meni enemmän nenääni kuin suuhuni.
[x] Joskus kun ajattelen jotain hassua ja nauran kovaan ääneen, ihmiset katsovat minua kummeksuen.
[x] Olen yllättänyt itseni kuolaamasta.
[ ] Olen vahingossa aiheuttanut räjähdyksen.
[ ] Jos joku sanoo sanan "pieru", en voi olla nauramatta.
[ ] Olen kääntynyt väärään suuntaan yhden suunnan tielle monta kertaa.
[x] Joskus vain lopetan ajattelun ja tuijotan kauas.
[ ] On mahdollista nuolla kyynärpäätään.
[ ] Yritin juuri nuolla kyynärpäätäni.
[ ] Ihmiset usein ravistavat päätään ja kävelevät pois luotani.
[ ] Ihmiset usein käskevät minun kuunnella "sisäistä ääntäni".
[x] Purukumi on tippunut suustani puhuessani.
[x] Olen käyttänyt sormiani laskiessani helppoa matikkaa.
[x]Olen hypännyt ulos liikkuvasta ajoneuvosta.
[ ] Olen syönyt ötökän 5€ tai vähemmästä.
[x] Teen tätä testiä kun minun pitäisi tehdä jotain tärkeämpää. (aina pitäis tehä jotain tärkeetä. ei jaksa)
[ ]Välitän ketjukirjeitä koska pelkään uhkien käyvän toteen
[x] Olen tehnyt jotain tyhmiä asioita kännissä.
[ ] Olen juossut ympäri alasti kännissä.
[ ] Olen juossut golfkärryn rengästä päin kännissä.
[x] Olen etsinyt jotain esinettä joka paikasta ja vasta sitten tajunnut sen olleen koko ajan kädessäni.
[ ] Rikon vahingossa paljon tavaroita.
[ ] Ystäväni tietävät olla käyttämättä isoja sanoja seurassani.
[x] Ystäväni pitävät minusta koska olen hauska naurun kohde. (en tiiä pitääkö ne musta ollenkaan)
[x]Kallistan päätäni sivulle kun olen hämmentynyt.
[x] Alan joskus selittää tarinaa ja yhtäkkiä unohdan mitä olin kertomassa.
[x] Olen tippunut tuolilta.
[x] Kun makaan selälläni sängylläni, tuijotan kattoa ja etsin siitä kuvia ja tekstejä.
(ainakin joskus)

musta näyttää siltä etten oo paljon mitään tahny, ainakaan normaalista poikkeavaa. herran jestas. taidan sittenkin olla aika keskiverto tapaus. toisaalta kai se on kaikille yllätys kun sen itsestään tajuaa.

ai niin. viidennessä kohdassa kysyttiin etusormilla kirjoittamisesta... mietin, eikös se ole aika vaikeaa, miksi niin tekisin? kynää kun on niin paljon helpompi pidellä kirjoittaessa yhdellä kädellä kahden sijaan... vanhanaikainen?

Yhdeksäs - Kuten kuvasta näkyyLauantai 23.09.2006 13:58

Jos edellisen raapustuksen nimi oli Suuria suunnitelmia, niin osui aika nappiin. En ole juurikaan muuta ehtinyt tehdä kuin suunnitella: jotenkin aika ei vain riitä. Toisaalta tämä tunne voi myös johtua siitä, että kasaan itselleni ylimääräisiä paineita laskemalla ja pohtimalla, kuinka monta tuntia minun tulisi työskennellä minäkin päivänä.

Suunnitelma ei tietenkään mitenkään voi toteutua, jos siihen sisältyy 14 tuntia opiskelua päivässä (sisällyttäen onneksi kuitenkin luennot 6h). Jossain välissähän pitäisi matkustaa yliopistolle ja sieltä takaisin kotiin (aamulla se kestää ~40min bussilla, illalla ~tunnin! pyörällä pääsee puolessa tunnissa(?) yliopistolle ja 45min(?) takaisin). Jos ajan pyörällä (joskus menen yliopistolle kahdeksaksi ja lähden kuuden aikoihin) olen lopen väsynyt kotiin saavuttuani ja ensimmäinen tunti menee sohvalla röhnöttäen, yrittäessäni opetella hengittämään. Kotimatkani on nimittäin pelkkää ylämäkeä: on myös eräs mäki, jota kukaan ei polje ylös. Trust me! No one!

Lisäksi arvokasta aikaani tuhraantuu usein syömiseeen :D Yliopistolla syödessäni siihen kuluu usein tunti! Jonottamisella ei ole mitään tekemistä tämän kanssa. Me olemme vain niin kovia höpöttämään: kaikki ovat jotain mieltä kaikesta. Myös aamuisin käytän tähän operaatioon puolisen tuntia, sillä yritän samalla saada silmäni auki. Herääminen ei ole vahvin alani, saati sitten pirteänä oleminen! Yleensä kun illalla tulen hieman ennen seitsemää kotiin olen hirvittävän nälkäinen: taas on jotain syötävä.

Lisäksi olen sortunut joinakin päivinä juhlimaan: täällä vaan on pakko, vaihtoehtoja ei ole! Toivon, että nyt minun ei ole enää PAKKO, kun fuksiaisetkin ovat ohi. Any way, kun juot menee koko seuraava päivä hukkaan (ainakin, jos juot niitten haalari tyyppien kotiviiniä...) ja se kasaa työtä. Pitäisi olla aikaa parisuhteelle ja pikku kisuille. Lisäksi minulla sattuu olemaan myös sellaisia ihmissuhteita, joita ei hoideta päivittäin, mutta hoidettava kuitenkin olisi. Ja vielä tämäkin: irkkikalleria. 24 tuntia on liian vähän, mutta ei ressata sillä :D

Nyt on syytä mennä laittamaan jotakin syötävää ennen kuin näännyn.
Tänään olen taas tehnyt päätöksiä koskien opiskeluani: olen päättänyt opiskella. Tänään meille pidettiin taas yksi info, opintoinfo. Taas kerran olen päättänyt opiskella, laatia siitä jonkinlaisen suunnitelman. Suunnitelmia olen laatinut ennenkin, niissä pysyminen onkin sitten ollut eri juttu. Toisaalta suunnitelmani ovat voineet olla myös niin toiveikkaita, että niiden aikataulussa pysyminen on ollut mahdotonta. Toisaalta olen myöskin hyvin laiska. Noh, tärkeintä on kuitenkin aina olla innostunut: ilman motivaatiota asioita ei edes suunnittele.

Opiskeluni ovat pitäneet minut viime aikoina niin kiireisenä, että päiväkirjan pitäminen on jäänyt toissijaiseksi. Olen myös iltaisin niin väsynyt, että kun joskus ennen seitsemää raahaudun kotiin, jaksan tuskin muuta tehdäkään kuin syödä, peseytyä ja hieman rentoutua ennen nukkumaan käyntiä. Kaipa tähän tottuu, lukea on kuitenkin yritettävä, vaikka sitten vähän kerrallaan.

Keskiviikkona meillä on taas ryyppäjäiset (en ymmärrä kuinka muka jaksan, pakko kai skipata luentoja...), tai oikeastaan vaan "etkot", kuten olen täällä kuullut alottelua kutsuttavan.

Mutta nyt minun on aika mennä laatimaan suuria suunnitelmia!