IRC-Galleria

Maitabaarin hanat ne aukes mullakin..Maanantai 18.08.2008 14:25

Tänään oli sitten ekaa kertaa aamulla yöpaidassa maitoläikät. Ihmettelin vaan kun nousin ylös, että mitä kylmää mulla on rintojen kohdalla. :D Nyt vaan kutittaa ja kirvelee rintoja ihan hirveesti. Epämukavaa. Ainakin tietää, että meijeri toimii. :D Ammuu ja niin edelleen. :D Oli ihan pakko miehelle soittaa töihin, et arvaa mitä. :D

Tänään rv28+4. Hui, kun aika kuluu kamalan nopeesti! Kohta onkin jo oma kääryle sylkyssä. :) Perhevalmennuskin alkaa tänä iltana. Aiheena taitaa olla säännöllinen synnytys. Mielenkiinnolla odotellen onko siitä mitään hyötyä. Koulussa kuitenkin naistentautien kurssilla tullut kaikki käytyä läpi. Ainakin Esa saa hiukan tietoa jo etukäteen mitä joutuu kattelemaan. ;)

Eilen oltiinkin sitten lievässä vatsataudissa. yöks.

Maya ja Onni saivat perheen lisäystä :)Keskiviikko 13.08.2008 17:08

Maya synnytti tänä aamuna noin klo.10 kolmoset. Kaikki ovat beigejä väriltään ja pikkuisilla oli painoa: 44g, 44g ja 52g. Yksi siis hiukka isompi kuin toiset. Näin alustavasti näyttäisi siltä, että olisi kaksi poikaa ja yksi tyttö. Pitää vielä varmistaa, kunhan pienet ovat levänneet ja rauhassa tutustuneet äitiinsä. Sitten olisi nimien anto illalla tiedossa. :)

Neuvola-lääkäri rv27+0Torstai 07.08.2008 14:16

Kaikki oli kunnossa ja pissakokeen tulokset saan myöhemmin. Saatiin aikoja perhevalmennukseen. :) Ensimmäinen kerta olisi 18.8.

Sf: 26cm
RR: 108/74
Paino: +941g/vkk (aika hurjalta tuntuu painon nousu!)
pienen pulssi: 150
liikkeet: ++

Kohdun suu oli kiinni ja kiinteä. Kohdunkaulaa 3cm eli normaalisti. Oli mukava nuori naislääkäri. :) Jännä miten sitä aina neuvolassa unohtaa mitä pitikään kysyä. :D Pitäis melkein laittaa paperille ylös kaikki mitä on mielessä.

Seuraava neuvola onkin sitten jo kolmen viikon päästä.

Lääkärissä kävin..Maanantai 28.07.2008 14:43

Sain vihdoin raahauduttua lääkäriin, kun viime aikoina oli supistellut suht usein ja tullut ihmeen kivuliaita vatsakramppeja. Pissakokeessa todettiin, että olis taas virtsatietulehdus päällä ja sain siihen antibiootit. Lääkäri epäili et saattaa noi vatsakrampit johtua siitä tulehduksesta. Samoin noi supistusten tihentyminen. Jos ei noi antibiootit auta tai pahenee niin sitten kuulemma takasin. Ei näköjään ihan turha käynti, vaikka niin aluksi aattelinkin.

Neuvola kuulumisia rv22+6Keskiviikko 09.07.2008 16:45

Neuvolassa kaikki oli kunnossa.

Pieni liikkui vilkkaasti ja monotteli sydänäänianturia oikein tosissaan. :D Neuvolatäti huomautti, että hyvin näkyy päältä päin potkut. Sain myös niitä kelan papereita nyt täyteltäväksi. Kipuihin ei osannut sanoa muuta kun, että jos töiden jälkeen on kovatkin kivut ja supistukset tai töissä niin sitten hakee lääkäriltä sairaslomaa. Eilen kuintekin supisteli 15min välein useamman tunnin ja suht napakasti (oli pakko käydä kävellessä maahan istumaan kun tuli supistus).

Hb 118, oli noussut!
RR 96/64
Sf 21cm (kuukaudessa 5cm tullut korkeutta lisää)
liikkeet ++
sydänäänet +
painoa oli tullut +425g per viikko eli ihan hyvin.

Ei ollut valkuaista eikä sokeria virtsassa.

Seuraavassa neuvolassa onkin sitten lääkärin tarkistus, mikä meni tuonne elokuun alkuun.

Rakenneultra kuulumisia. rv20+4Maanantai 23.06.2008 15:34

Ultrassa pienen painoarvio oli 370g. Alkaa aika mötikkä jo pieni olemaan. :D Kaikki oli kunnossa ja niin kuin piti. Sydäntä tosin joutuivat katselemaan pitkän aikaa, kun oli pieni semoisessa asennossa että selkäranka tekee katvealueen just sydämen kohdalle. Lopulta kuitenkin kääntyi niin saatiin sydänkin näkymään. Oltaisiin muuten jouduttu ens viikolla uudestaan.
Pienen pää oli syvällä lantiossa alhaalla. Istukka on edessä mahan puolella. Ihme kyllä, kun potkun on jo pitkään tuntuneet selkeästi.

Helpotti kyllä kuulla, että kaikki on hyvin. :))

... Thanks.Lauantai 16.06.2007 09:19

Seittemän aamut sukkaa. Nytkin pää jumissa kuin tykin kuula. Mitenhän sitä ihmeessä selviää tämän päivän töissä. Kiitokset eräälle joka herätti kolmen aikaan. Ei uni tullut pitkään aikaan sen jälkeen.

SuruaSunnuntai 20.05.2007 16:57

Meni viikonloppu huonosti. Vaari kuoli ja siksi äiti ja muu suku romahti. Ei ole nukkunut kahteen päivään. Viime päivät ovat olleet kuin unta. Kaikki tuntuu omituiselta ja vääristyneeltä. Menee kaikki suunnitelmat uusiksi suvulla ja hautajaiset tiedossa muutaman viikon kuluttua.

....Sunnuntai 15.04.2007 00:16

Life sucks.. Teen angst ftw.

[Ei aihetta]Maanantai 26.02.2007 20:37

Missä asut?
Kappale: forest
Artisti: Akira yamaoka
Kommentti: Taitaa olla totuus. :P

Kuvaile ensirakkauttasi:
Kappale: Dried up, Tied and dead to the..
Artisti: Marilyn manson
Kommentti: Köh.

Kuvaile tämän hetkistä ihastumistasi:
Kappale: fallen
Artisti: Delerium
Kommentti: No comments

Mikä on haasteesi?
Kappale: Dawn
Artisti: Poets of the fall
Kommentti: Joo.

Ketkä ovat ystäviäsi:
Kappale: Footsteps in the sand
Artisti: Nevernettles
Kommentti: Hmm.

Kuvaile ulkonäköäsi:
Kappale: Psychopah´s lair
Artisti: Swallow the sun
Kommentti: Sepä juuri..

Mitä teit viime yönä?
Kappale: Uni saa tulla
Artisti: Mokoma
Kommentti: Juuri tuota. :D

Mikä on elämäsi tavoite?
Kappale: Kuolleen miehen kupletti
Artisti: Viikate
Kommentti: "Juotko jo viinaa..." Ei näin.

Milloin harrastat seksiä:
Kappale: Raato
Artisti: Ajattara
Kommentti: Hoh? O.o

Miten haluat kuolla?
Kappale: What if God smoked cannabis?
Artisti: Cranberries
Kommentti: :P

Mitä sanot vanhemmillesi?
Kappale: Kaikki käänyy vielä parhain päin
Artisti: Stam1na
Kommentti: Ei voi osua näin hyvin. :D

Missä vietät aikaasi?
Kappale: Viimeiseen
Artisti: Tenhi
Kommentti: Viimeiseen...

Mitä ajattelet yhteiskunnasta?
Kappale: angels of distress
Artisti: Shape of despair
Kommentti: Juuri näin.

Kuvaile viimeisintä sydänsuruasi?
Kappale: Tea-House moon
Artisti: Enya
Kommentti: Surullinen ja hieman kummallinen, instrumentaali.

Mikä on selityksesi kaikelle?
Kappale: Falling
Artisti: Lacuna coil
Kommentti: Tämä. "I'm not another liar
I just want to be myself..."

Mitä ajattelet perjantaisin?
Kappale: Broken
Artisti: Sonata arctica
Kommentti: Onhan sitä aina ihan loppu pitkän työviikon jälkeen.

Mihin kysymyksiin elämästä et ole saanut vastauksia?
Kappale: The memory of trees
Artisti: Enya
Kommentti: Puiden mielenliikkeitä.

Mikä on lempivärisi?
Kappale: Replica
Artisti: sonata arctica
Kommentti: " you can´t see..."

Mikä on neuvosi vähemmän kokeneille?
Kappale: Tirehtööri
Artisti: Turmionkätilöt
Kommentti: ööh..

Mitä tekisit mieluiten juuri nyt?
Kappale: Teurastaja
Artisti: Turmionkätilöt
Kommentti: reps

Kuvaile parasta ystävääsi:
Kappale: Ain´t your fairytale
Artisti: sonata arctica
Kommentti:

Mitä on sänkysi alla?
Kappale: Moon
Artisti: George winston
Kommentti: Ui. ^^

Mikä on ollut suurin saavutuksesi?
Kappale: Further
Artisti: VNV nation
Kommentti: Jeps

Mihin menet häämatkalle?
Kappale: Valuma
Artisti: Jonne Suikkanen
Kommentti: Valumaan jonnekin.

Mitä on TEE NÄMÄ -listallasi?
Kappale: Soil
Artisti: System of the dawn
Kommentti:

Missä olisit mieluiten juuri nyt?
Kappale: How you remind me?
Artisti: Nickelback
Kommentti: "are we having fun yet."