IRC-Galleria

5.4.2011
Fysioterapiassa sovittiin, että koska Halla kehittyy hyvää tahtia ja vastaa liikunnallisesti nyt ikäistään niin yhden kerran jälkeen kontrollit loppuu, jos ei neurologi ole toista mieltä. Varvistaa jo nyt jonkun verran joten pitää vaan ostaa sit jäykkä pohjaiset kengät pitkillä varsilla.

12.4.2011
Tänään käytiin kontrollissa neurologian polilla. Halla oli 10,7kg ja 73,5cm pitkä. Kehittyy ja kasvaa ikänsä mukaisesti. On aktiivinen, pirteä ja tarkkaavainen nuori neiti. Kohtauksista oli sitä mieltä, että jos tulee vielä 2-3 kohtausta tai 1 pitkä/pahempi niin sitten pitää soittaa uusi kontrolli aika ja otetaan samalla EEG uusiksi. Sanoi, että todennäköinen diagnoosi on hyvänlaatuinen lapsusiän epilepsia. Se on semmoinen epilepsian muoto joka parantuu itsestään. Lääkitystä ei vielä ainakaan tarvita. Ja sanoi että turha vielä ainakaan aloittaa kun kohtauksia on noin harvakseltaan. Niissä on kuitenkin aikamoiset sivuvaikutukset. Mutta hyvillä mielin eteen päin. Tarkkailua ja seurantaa vaan, joten kohtauspäiväkirjan pitäminen jatkuu. Heinäkuussa sitten kontrollikäynti tuolla lastenpolilla noiden rintarauhasten takia.
Saatiin taas tuloksia. Alat oli 70 ja Asat 68 eli ne oli laskeneet jonkin verran, mikä on tosi hieno juttu. :) Sitten saatiin myös alfa1-antitrypsiini pitoisuus selville mikä on 0,72 eli normaalia alhaisempi (Viitearvot 0,96-1,78g/l). Saatiin tiedot neukusta joten lääkärin kanssa en ole vielä keskustellut tuosta. En tiedä soittaako lääkäri vai laittaako postia. Ilmeisesti kuitenkin pitää nuo maksa-arvot ottaa taas kuukauden kuluttua. Mutta tuosta aineenvaihdunta jutusta sen verran tiedän, että on ilmeisesti osittainen puutos eli ns. kantaa geeniä, joka saattaa aiheuttaa itse puutostaudin. Mikäli tuo nyt ei sitten sellaista vajaavaisuutta silleen ole, että oireita aiheuttaisi. Mutta lisää tietoa saadaan ilmeisesti sitten joskus. Omien laskujen mukaan (mikäli oikein osasin laskea) niin puutosta olisi 25% minkä ei vielä pitäisi ongelmia aiheuttaa.

Kohtauksia on ollut nyt aika harvakseltaa. Neurolla käynnin jälkeen on tullut kaksi poissaolokohtausta joista toinen oli toissa päivänä ja muutaman kerran on ollut pupillit eri kokoiset. Sitten oli se nytkähdys "kohtaus" (jos kohtaus edes oli). Muuten on ollut hyvin voiva kuumetautia ja korvatulehdusta lukuun ottamatta. Kehittyy huimaa vauhtia ja kasvaa hyvää tahtia. :)

Noista poissaolokohtauksista vielä sen verran, et on semmosia et Halla vaan pysähtyy tuijottamaan eikä reagoi vaikka heiluttaa kättä naaman edessä. Ei silmiäänkään räpäytä. Viimeksi havahtu vasta sitten kun olin heiluttanut hänen kättään pariin kertaan. Sitä ennen äitini oli heilutellut omaa kättään Hallan naaman edessä ilman minkäänlaista reaktiota. Kohtauksen aikana nuo pupillit menee ihan pieniksi ja suu on hiukan auki ja raajat rentoina. Normaalisti kun heiluttaa kättä Hallan naaman edessä niin räpyttelee silmiään tai seuraa kättä tai yrittää tarttua siihen. Nuo kestää yleensä sen 15-30 sekuntia.

Hallan lastenpolikäyntiTorstai 10.03.2011 17:45

Käytiin uudestaan lastenpolilla. Sydänkäyrän ottivat sitä ennen ja se oli kunnossa. Ihan niin kuin pitääkin. Sydämestä ei myöskään kuulunut sivuääniä. Päättivät ottaa vielä lisää verikokeita kun noille mystisille oireille ei tunnu löytyvän selitystä. Ottavat nuo maksa-arvot uudestaan niin näkee mihin suuntaan on mennyt sekä sitten katsovat alfa1-antitrypsiini pitoisuuden verestä. Mun puolen suvusta kun yksi serkuista sairastaa sen puutostilaa. Kuulemma harvinainen sairaus ja lääkärikin totesi, että tuskin sitä on, mutta halusi uteliaisuudesta kuitenkin kokeen ottaa. Kohta on koko tyttö tutkittu päästä varpaisiin. Epilepsia epäilys on kuitenkin vielä ilmassa. Onneksi noita kohtauksia tuntuu tulevan vähemmän vaan mitä isommaksi tyttö kasvaa. Toissa yönä tosin Halla kun oli nukahtanut niin molemmat kädet nytkähti kaksi kertaa rytmisesti ja siitä hetken päästä koko tyttö kerran. Sitä en tiedä oliko kohtaus vai ei. Vauvoilla on tosi vaikea olla varma onko kohtaus vai ei kun tuokin saattoi ihan hyvin olla vain uninytkäyksiä.

Nyt ois edessä enää noita fysioterapia käyntejä, neurologi käynti huhtikuussa, kesällä vielä lastenpoli ja ensi keväänä silmäpoli.

Hallan labrat ja vatsanultrausKeskiviikko 23.02.2011 17:34

Silloin viimeksi neurologilla käynnin yhteydessä otettiin verikokeet ja saatiin niistä tulokset. Muuten kaikki normaalia, mutta alat 78, Asat 62 ja afos 248 eli ne oli hiukan korkeella. Jouduttiin uudestaan verikokeisiin 17.2 joista saatiin tulokset samana päivänä kun lääkäri soitti. Arvot oli laskeneet, vaikkakin silti vielä korkealla. Ei sanonut arvoja joten en tiedä kuinka paljon olivat. Laittoi lähetteet vatsanultraukseen ja lastenpolille. Lääkäri kuulemma nyt tuon vatsanultran jälkeen katsoo lähetteen yms. ja sen jälkeen tulee kutsua sinne suuntaan.

Tänään käytiin siellä ultrassa ja lääkäri totesi siinä ettei mitään rakenne poikkeavuuksia löytynyt. Iso helpotus. Nyt sitten tosin jatketaan ihmettelyä, että mistä nuo johtuvat ja mitä ne "kohtaukset" on. Ainoa paha kun ei voi neidille särkylääkkeitä antaa ja meillä on nyt lähipiirissä kuumetautia liikkeellä. Pitää siis soitella sairaalaan päin jos hän saa taudin myös. Mutta iso helpotus, ettei rakenteissa ollut mitään.
31.1.11: käytiin silmäpolilla. Ei löytyny mitään poikkeavaa. Ehkä vähän enemmän hajataittoa kun vauvoilla normaalisti eli vuoden päästä kontrolli ja sitten katsellaan onko korjaantunut vai tarvitseeko silmälasit. Muuten terveen näköiset silmän pohjat yms. mitä nyt siinä pystyi vilkaisemaan. Totesi vain niihin satunnaisiin pupillien eri kokoisuuksiin et "Se on sitten eri asia mitä siellä lastenpolilla tulee ilmi kun näillä näkymin ei johdu silmistä." Omaa oloa ei helpota ollenkaan se mitä fysioterapeutti huomautti tänään... Hallalla jää kuulemma turhan helposti päälle joskus tommonen jäykistyminen ja niin et silmät menee siihen ns. mukaan. Heitti varovaisesti ilmaan epilepsiakohtauksen ja käski mainita niistä sitten torstaina lastenlääkärille. Hermostuttaa tuon jälkeen vielä enemmän... Kaks vaihtoehtoa siis: joko on jotain todella pahaa tai sitten ei löydy mitään vikaa ja joku synnynnäinen hommeli vaan eli jotain todella hyvää.


3.2.11: Käytiin tänään lasten polilla. Rintarauhanen todennäköisesti ihan normaali juttu vaan joka johtuu hormooneista. Mut et noi kohtaukset ei oo normaaleja joten laitto lähetteen neurolle. Hyvä, että melkeen päästiin kotiin asti kun tuli jo puhelua, et huomenna aivosähkökäyrä (unikäyrä) ja neurologi tutkii. Joten huomenna lisätutkimuksiin siis. Mut et noista rintarauhasista puolen vuoden päästä kontrollikäynti jolla pois suljetaan se ettei oo varhainen murroikä.

Huoli on valtava ja yöt unettomia. Mitään tietoa ei vielä ole mikä pientä vaivaa. :( Mutta siis ne jotka eivät tiedä niin Halla on saanut "kohtauksia" eli selkää vetää kaarelle ja kädet nykii sekä silmät vaeltaa ylös päin, poissaolokohtauksia sekä naurua joka ei meinaa hellittää. Lisäksi satunnaisesti eri kokoiset pupillat.


4.2.11: Tänään oli EEG, joka oli normaali. Kohtauksia ei ollut sinä aikana kun sitä otettiin. Lääkärin mukaan se näyttää vain sen hetken. On eri asia mikä tilanne on silloin kun kohtaus on päällä. Myöskin aivot ultrattiin, joiden mukaan ei ole aivokasvaimia, veren vuotoja, epämuodostumia tai kystiä päässä (mikä oli ihan valtavan iso helpotus! Pelkäsin niitä etukäteen todella paljon). Ottivat vielä labrat joista katsottiin onko veriarvot kunnossa. Halla jaksoi urheasti nuo tutkimukset. Pikkuisen pääsi parku kun pistettiin.

Neurologin epäilee nyt epilepsiaa. Mutta kun nuo tutkimukset oli puhtaat niin joudutaan nyt pari kuukautta kuvaamaan kohtauksia ja pitämään kohtauspäiväkirjaa. Sanoi, että on olemassa lapsuusiän epilepsiaa joka häviää aikuisuuteen mennessä. Heitti tämän vain kysymyksenä ilmaan. Kaikki on siis edelleen auki, mutta jotain pientä osviittaa on kuitenkin. Edelleen on mahdollista ettei nuo olekaan epilepsiasta johtuvia juttuja vaan että olisivat normaalia pienelle. Hänellä kun on tuota liiallista lihasjännitystä yms. Mutta tavallaan vaikka osa huolista poistui ja olo on valtavan helpottunut osittain niin edelleen huolestuttaa ihan kamalasti. Tilalle vain astui uusia huolia kun muutama muu huoli ratkesi. Huhtikuussa on uusi aika neurologille. Sinne asti odotellaan ja sitten katsotaan miten toimitaan. Aloitetaanko lääkitys vai onko oireet kokonaan kadonneet tai lieventyneet.

Halla 3kk ja Lenni 2v. neuvolatPerjantai 22.10.2010 16:13

Halla 62,5cm ja n. 6,6kg. Lenni 90,5cm ja 14,4kg. Hallalla lastenlääkäri ens ke 27.10 klo. 9.15. Kattoo silloin noi silmät et tarviiko lähetettä Kotkaan silmäpolille tms. Kuulemma ilmeistä toi karsastus ja pupillien koko vaihtelu. Ja sit kun näytin kuvaa lennin allergisesta reaktiosta niin sano et ihan selkeetä allergiaa on et tosi voimakas reaktio. Se vaan et mille on allerginen on vielä mysteeri. Kaks vaihtoehtoa on joku lisäaine tai punajuuri. Yöhuutoihin sano et kuulostaa selkeiltä yöllisiltä kauhukohtauksilta. Kuulemma pitää vaan antaa molempien mein vanhempien nukkua päiväunia silloin kun väsyttää. Niistä voi kuulemma puhua myös lääkärissä. Samoin kun siitä et Lenni usein kun on flunssaa niin vetää niin tukkoon et joutuu sitä ventolinea käydä hengittelemässä. Lenni ei kovin paljoa siellä suostunu puhumaan. Kissan tais sanoa ja rakens hienon 7 palikan korkusen tornin vaikkei sellasilla palikoilla oo aiemmin rakennellu. Molemmat sai rokotukset, mut Hallalle sen kolmannen eli pneumokokkirokotteen siirsin seuraavan kertaan kun tuntuu et kolme rokotetta on hurjan paljon. Molempien kehitys vastaa ikäkautta. Halla on pitkä ja jäntevä vauva kuulemma. Siihen kiinnitti myös huomiota et hänen mielestään Halla säpsähtelee aika paljon. Siitä vissiin pitää kans puhua silloin ens viikolla lääkärissä. Ja ite tietty ihan huolesta sekasin... Mut eiköhän tää tästä. Ainakin helpotti jo paljon kun saatiin vihdoin aika lääkärille joka kattoo et tarviiko tutkia enempää ja jos niin missä ja mitä. Ja se vielä että terkan mukaan Hallalla ylhäällä kuultais jo kaks hammasta. :) Saa nähdä missä vaiheessa tulevat sitten läpi. Lenni tais olla 4kk kun eka hammas tuli.

uskoo ken tahtoo :DTiistai 12.10.2010 12:41

Vuonna 2002 amerikkaan muuttanut nuori suomalaistyttö murhattiin raa'asti hänen taloonsa tunkeutuneen murtovarkaan toimesta, kun tyttö oli hakemassa jäätelöä pakastimesta. Murtovaras löi tyttöä muovisella joulupukilla, tunki croissantin tämän korvaan, raiskasi tytön ja laittoi lopulta kuolleeksi luulleensa tytön talon pakastimeen, mutisten hiljaa sanoja "holy *** santa claus".

Aamulla tytön vanhemmat löysivät kuolleeksi jäätyneen tyttärensä pakastimesta. Pakastimen kannen sisäpuolella oli raapimajälkiä tytön epätoivoisista yrityksistä päästä ulos pakastimesta. Hän oli myös kirjoittanut kanteen sanat "i *** santa claus".

Nyt kun olet nähnyt, ja toistanut mielessä tytön viimeiset sanat , tulet tapaamaan tämän murhatun tytön. Ensi yönä, juuri kun olet nukahtanut, tulet heräämään pakastimen hurinaan ja huomaat, että huoneessasi oleva peili on täysin huurussa. Kun menet katsomaan peiliä lähempää (älä yritä, teet niin kuitenkin) huomaat että siihen oli kirjoitettu sanat "i *** holy santa claus" ja näet tytön peilissä. Tämän jälkeen huoneesi lämpötila alkaa laskee miinuksen puolelle, ja kuolet hypotermiaan, kuten tämä pieni tyttö.

Jos kopioit tämän tarinan omaan päiväkirjaasi, tyttö jättää sinut rauhaan, ja pelastut.

Kannattaa ottaa tämä tarina tosissaan.

Tämä pieni tyttö on ollut todellinen uhka internetin käyttäjille jo vuodesta 2002!

Tuhannet meediot ovat ajan saatossa tämän viestin sisältävän yliluonnollisia voimia

Sanoja joita Lenni osaaMaanantai 06.09.2010 14:11

Pikkasen listaan sanoja joita Lenni osaa. Pysyy näin itelläkin muistissa kun tuppaan hukkaamaan kaikki lappuset sun muut aina. Ja kaikkia sanoja en varmaan tähänkään muista kun päivittäin oppii niitä lisää.

Trakki = traktori/puimuri/kaivuri
Rkekka = rekka
pikko = pikkusisko
api = apina
appi = sammakko
pupu = kani
hauva = koira
kissssha = kissa
sinsi = chinchilla
kukka = kaikki kasvit
isa = Esa/isi
pappa
mummu
äiti
lintu
kjello = kello
kengkä = kenkä
pönttöpää = jollain on kypärä päässä
mopo
ajaa = auto
pö-ö = peugeot
pyö-ä = pyörä/pyöriä
lamppu
valo
itomummo = isomummo
täti
Eemi
Niki
neno = eno
Kao = karo
paukku = pauliina
Uuka = joonas
make = markus
Esa
tutti
anna
avaa
ei
ulos
pihalle
sinne
no niin
tänne
pesulle
talli = autotalli
karkki
jano
aa-a = nukkumaan/nukkua
ukkuu = nukkua
poppaa = kuuma
Halla
vauva
omena
sippi = sipsi
peppu = Leppäkerttu
Muuva = muurahainen
pullo
työ = syö
pimee = pimeä
viilee/kyymä = kylmä
uuma = kuuma



Ja pari lausetta jotka on sanonu:

Äiti on mummu
siinä on äitin kukka
pappa, avaa! Talliin!
Anna tutti pikkolle
ishä kengkä? (= missä kengät?)
Mennää tallii/pihalle/ulos/ajaa.
Rv 39+4 (ultran mukaan 40+0) syntyi pikkuinen prinsessa. <3 Painoa neidillä oli 3530g, pituutta 51cm ja päänympärys 35cm. :) Apgar-pisteet: 9-9-10 eli hyvävointinen vauva. Hiukan kädet ja jalat aluksi sinersi, mut se on normaalia.

Synnytys kertomusta:

15 päivä mulla oli koko päivän todella jännä fiilis ja hiukan lievästi jomotteli menkkamaisesti. Jotenkin vaan odotin koko päivän, että tulis yö. Olo oli tuskainen kun kova helle, mittari näytti +32 ja ei jaksanut tehdä mitään joten vaan loikoilin mökillä sohvalla. Aamulla oli tullut taas jotain limatulpan tyylistä, mitä parin viikon aikana pariin kertaan oli tullut aiemminkin, mutta tällä kertaa tuli hiukan enemmän. Illalla käytiin vielä mummolassa suihkussa ja grillailtiin. Lieviä jomotuksia tuli satunnaisesti. Aattelin vaan ettei nää mitään merkkaa kun noita on aiemminkin tullut.

Sitten käytiin nukkumaan siinä klo 23.30 ja heräsin 00.30 kun supisteli suht tiheään. Vaikkei vielä kipeää tehnyt niin sen verran epämukavia oli et pakko oli nousta ylös. Etenkin kun tuntu et kuset tulee housuun joka kerta kun supisti. Mielenkiinnosta hiukan kattelin kellosta kuinka usein niin tuli eli sellaisen 4-7min. välein. Kävelin hiukan ympyrää siinä ja keinuttelin itseäni, josko ne lähtis siitä voimistumaan. klo. 01.15 tuli eka supistus joka oli todella kipeä ja tuli ihan vedet silmiin eikä voinu olla oikeen mitenkään päin. Supistus kesti noin 6min. kun kellosta seurailin. Joten soitin sit äitille, et saattaa lähtö tulla, et osaa sit aamulla tulla mökille aikasin. Kuitenkin samalla hoin et ei se lähtö kuitenkaan tuu et katon viel puol tuntia, vaik äitin mielestä olin jo niin kipee et pitäis mennä jo ja nopee. Sisko huuteli päämökistä, et joko lähtö tulee, et siirtyykö hän mein mökkiin nukkumaan vai kannetaanko Lennin hänen viereen. Mie vaan hoin et ei täs viel lähtö tuu, et tuskin nää jatkuu. Supistuksia tuli siinä vaiheessa n. 4-6min välein ja jokainen teki todella kipeetä. Niitten kans kyl vielä pärjäs vaikka irvistää piti ja puhista kyykyssä/ keinua. klo. 2.15 soitin sit synnärille et voisko tulla tarkistaan tilanteen ja sanoivat et tulkaa vaan joten klo. 2.30 lähettiin sairaalaa kohti. Kätilö vielä soitti perään et jos tuntuu ettei sinne asti ehditä niin voidaan painella Kotkaan kun on lähempänä ja suvussa syöksysynnytyksiä. Mie kuitenkin halusin mieluummin porvooseen.

Matka kesti noin 45 min. kun Esa hiukan kaahaili. Onneks oli yö eikä tarvinnu ruuhkissa istua. Kun oltiin motarilla niin alko tuntumaan paineen tunnetta liitoksissa ja supistukset tiheni 3min. väleiksi. Kipu oli hiukan kuin selkää olisi puukolla revitty. Siitä huolimatta aattelin vaan et ei voi olla vielä synnytys käynnissä kun ei tee tarpeeksi kipeetä.

Sairaalassa oltiin käyrällä noin 15min johon piirty hyvin muutamia supistuksia. Ja minuu hävetti kun tuntu et turhaan tultiin. :D Kätilö teki sisätutkimuksen jossa totes et olin jo 8cm auki joten ei muuta kuin suoraan synnytyssaliin ja pääsin suihkuun jumppapallon kanssa. Siellä ne supistukset ei tuntunu enää ollenkaan joten istuin siellä jonkun puolisen tuntia. n. klo 05.20 sain spinaalipuudutuksen joka vaikuttaa kuulemma vaan noin tunnin. samalla puhkaistiin kalvot. Jännästi siinä vaiheessa kovat supistukset loppu kokonaan kunnes noin 45min päästä tuli yksi niin kova et tuntu lyövän spinaalista läpi ja koko kroppa oli krampissa. Kätilö katto taas tilanteen ja olin kokonaan auki joten voitiin alkaa harjoittelemaan pikkuisen ponnistamista. Sain myös lisähappea kun joka ponnistuksella vauvan sydän äänet laski turhan alas. Supistukset tuli todella kipeinä, joten spinaali oli luultavasti haihtunut kun kipuihin ei auttanut ollenkaan enää. Jouduttiin myös oottelemaan jonkin aikaa kontillaan et vauva vaihtaa asentoa kun kesken laskeutumisen oli linkannut päänsä vinoon ja jäänyt hiukan jumiin.

klo. 06.40 pääsin kunnolla ponnistamaan ja ponnistusvaihe kesti 20 min. Esa naljailee mulle vieläkin kun olin siinä jotain ähkässyt vuosisadan ummetuksesta. Vauvalla oli syntyessään napanuorakaulan ympärillä, eikä ihme kun napanuora oli kätilöiden mukaan todella pitkä (80cm). Siinä ne kivut unohtu samoin tein kun vauva oli ulkona ja nostettiin rinnalle. Vauva oli virkeä ja vaan katteli siinä sylissä kunhan oli ensin rauhoittunut. <3 Synnytyksestä jäi todella hyvä mieli siitä huolimatta että joutu kohtaamaan sen mitä pelkäsin raskaana ollessa eli ponnistamaan ilman kivun lievityksiä. Tikkejä tuli vaan yhteen kerrokseen kun vanha arpi repes hiukan. Vertakin taisin menettää vaan 400ml vaikka hemoglobiinit oli alhaiset.

Olin synnytyksen jälkeen paremmassa kunnossa kun Esa jolla jännitys ja valvominen purkautu taas niin kuin edelliselläkin kerralla, oksentamalla. Meillä näköjään Esa hoitaa sen puolen synnytyksestä. :D Oli mukavaa et tällä kertaa oli paremmassa kunnossa kun Lennin jälkeen. Saatiin myös perhehuone mikä oli musta kiva et Esa pysty olemaan mun seurana ja apuna ekat päivät vauvan kanssa. :) Lenni oli mummulassa hoidossa ja kuulemma viihty hyvin. Kotiuduttiin jo kahden päivän jälkeen kun kummallakin kaikki kunnossa ja hyvissä voimissa.

Ja kolmatta lasta haaveilin siinä jo heti synnytyksen jälkeen. :D Mut kattoo sitä sitten joskus kun valmistuu ja lapset on isompia. :)

Hattis nvl rv 39+3Torstai 15.07.2010 19:08

Kyllä alkaa olo olemaan jo todella kypsä. Tekee varmaan pikkuinen perinteiset ja menee yliajalle (mein suvussa hyvin monella toinen lapsi mennyt yli). Huomenna ois ultran mukanen laskettu ja maanantaina neuvolan mukainen (minkä mukaan mennään). Neukkutäti jäi nyt lomalle joten se ois taas sijainen seuraavalla kerralla. Hb oli taas laskenut kun vähensin raudan syöntiä, kun maha ei oikein kestä. Näköjään tippuu heti kun jättää muutaman tabun väliin. Tulis hiukan viileämpi sää niin olisi helpompi odottaa ja hengittää. Mikäs tässä muuten ois masun kanssa pompotellessa.

Tietoja (suluissa edelliset):

Paino: 60,9kg (59,9kg)
Sf: 33cm (32cm)
RR: 105/64 (104/57)
Hb: 104 (111)
prot: -
gluk: -
turvotus: -
lapsivesi: N
tarjonta: Rt
syke: +132
liikkeet: ++
Painoarvio: n. 3,5kg (voi kuulemma ihan hyvin olla isompikin)

Omina mittauksina vyötärön ympärys 99cm. Kohta menee satanen rikki siis. :D Oireita synnytykseen viitaten ei juurikaan ole. Satunnaisia turkasen kipeitä supistuksia tulee parina päivänä viikossa, mut muuten ei juuri mitään (limatulpan irtoilua ei lasketa kun on irtoillut jo muutaman viikon). Ehkä se lähtee sitten ihan puskista käyntiin tai sitten käynnistetään parin viikon päästä. Jännää kun ei voi tietää.