IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Niin, tänään sain päähäni lunta,
tänään sain housuihinikin lunta,
tänään sain niskaankin lunta,
tänään olin lumessa.

Tänään haluan muuttaa omaan kämppään :D Kunhan joku vaan rahottaisi nämä haaveet :D Tai olisi siistiä kun olisi joku paikka, johon muuttaa ihan omaan rauhaan [tai kaverin kanssa yhteiseen rauhaan] koeviikoiksi ja sillonkun ei jaksa olla kotona. Olisi hienoa.

Heittäkää mua lottovoitolla, otan kyllä kopin!

Eilistäkin.Lauantai 26.11.2005 17:01

Koska eilen en kirjottanu, niin kirjotan senkin puolesta nyt. Siiiiiis, eilen, matikankoe, alotetaan sille, osasin tehdä kaksi tehtävää, KAKSI ja loput meni sitten ihan heittäen. Hyvähyvä, toivon etten pääse läpi, jotta pääsen uusimaan kokeen. Mut jos tulee vitonen tai jotain, meen jouluna korotukseen.

Matikankokeessa menestymisen kunniaksi lähdimme Ipsun kanssa mäkkäriin, jossa tämä viisas poika söi pillin, todistusaineistona myös video asiasta.

Tämän jälkeen lähdimme kävelemään pysäkille, tarkoituksena suunnata kohti jperää, oli vielä aikaa, kunnes bussi olisi tulossa, joten hävisimme giganttiin, tai meidän piti hävitä, mutta tie veikin sotkaan, eikun askoon! Siellä sitten kuljeskeltiin ja Ipsu selitteli aika kovaan ääneen; "Eikös tämä sopisi todella hyvin makuuhuoneeseen?" ja myös kyseli; "Äiti? Miks täällä haisee?" Mulla meni oikeesti mennä hermot tähän ylivilkkaaseen kuusitoista vuotiaaseen. Sängyillä pompittuamme, ja sohvia kokeiltuamme lähdimme kohti pysäkkiä.

Bussiin päästyämme sain hyvän idean, ehdotin että Ipsu yrittäisi olla koko bussimatkan hiljaa ja paikallaan, kyllä se sitten aika kiltisti totteli. Onneksi kotiovelle kun päästiin, poika hieman rauhoittui, tai siis rauhoittui, en olisi varmaan jaksanut kauemmin :D

nono, Ipsu lähti potkimaan palloa, eli fudisharkkoihin, eikun hetkinen, sillä oli lihaskuntohomma, eli ei se potkinukaan palloa varmaan. Lähin kotiin samaa matkaa, ja alkoi tuntua pahalta, päätä särki, väsytti ja silmiä kirveli, kun pääsin kotiin, huomasin että omistan kuumetta. Noh, kerrankin perjantai-ilta kotona.

Puol kaheksanmaissa Ipsu tekstaa et pitäs mennä niille, pää oli ihan sekasin, joten en hirveesti muista :D Oli niin kuumeinen olo. Tekstasin takasin, etten voi tulla koska on kuumetta. Noh, Ipsu tuli meseen, ja valitteli, että miten sen täytyy mennä lujikseen sitten yksin. Musta tuntu pahalta, että se joutu menee sinne yksin, kun yleensä mennään aina kahestaan. Rupesin sitten miettimään vaihtoehtoa, että otan lääkettä [jota en ikinä tee] ja lähen lujikseen. Kerroin ehdotuksesta Ipsulle ja se sano tulevansa mua senttiin vastaan, koska oon kipee ja mua pelotti vähän lähtee sinne hyörii pää sekasin perjantaina :D Noh, kello oli 20 yli kaheksan, eli 10 min aikaa purkaa leirikassi [en kuulemma saanu lähtee minnekään ennenkun puran sen, leiristä ainakin 2 vk aikaa :D] syödä, pukea ja kaikki. Olin aivan varma etten voi keritä bussiin, mutta juoksin, kaaduin :D ja juoksin ja kerkesin bussiin.

Meinasin nukahtaa bussiin, mutta onneksi heräsin ennen pysäkkiä ja jäin kyydistä, herättyäni huomasinkin, ettei näöstä ollut hirveesti jäljellä, näin melkeempä vaan autojen valot, liikennevalot ja siis, kaikki valot :D Istuin sitten pysäkille oottamaan että tulisi joku bussi jolla Ipsu tulis turvaamaan mun liikkumista kun hieman pelotti esim. ylittää tie, kun ei siinä ollu ees liikennevalot toiminnassa. Siitä tuli 82, joka pysähty, mutten nähny Ipsua, noh, tuli 27, se ajo kovaa pysäkin ohi, ihmettelin että missä se oikein on. Ja sitten tuleekin mustapätkä, en muista, mutta seuraavan kerran olin joku 15 minuuttia myöhemmin toisella pysäkillä. Tekstasin Ipsulle, etten oikein nää mitään, enkä tiiä, että missä pitää jäädä pois, koska en nää. Onneksi bussejen numerot on sellaset valot, niin nousin sentään oikeeseen bussiin. Nousin bussiin, enkä nähnyt edes bussin toiseen päähän, vaikka bussissa valot olikin, kaikki oli sumeeta. Rupesin sitten bussissa miettimään että pitikö Ipsun tulla auttaa mua, tulla vastaan senttiin vai olinko vaan nähny unta kun nukuin bussissa, tai kuvitellu tai jotain. En oikeestaan vieläkään tiedä että miten se oli. Oisin kyllä toivonu että se ois ollu siellä, ei ois pelottanu niin paljoo, kun ois voinu pitää kädestä kiinni, kun ylittää tien, ja joku ois kattonu bussit ja missä jäädä, mun puolesta.

Joka painoi nappia ja arvioin ajan, kauan olin istunut bussissa ja päätin että jään, onneksi jäin, koska satuin oikealle pysäkille. Kävelin iloisesti lujista kohden, ja näin Riikan, joka tuli vastaan. Noh, sitten olin lujiksessa, näin ihmisiä ja kaikkea, tekstasin Ipsulle, että pääsin perille lujikseen. Ja sit tää suuttuu mulle tai jotain et menin lujikseen, kun piti mennä niille. Olin aivan sekasin, koska mun mielestä me puhuttiin mesessä, että tuun, ettei sen tarvii mennä lujikseen yksin. Noh, hartaus alko ja tää yrittää saada mua kävelee niille, en voinu kuvitellakaan lähteväni kävelee sinne yksin, koska en oikeesti nähny mitään muuta kun valoja. No, onneksi Ipsu sitten tuli vastaan ja pääsin turvallisesti niille katsellen tummaa hahmoa lähellä, ja kuunnellen askelia. Horjahtelin kyllä muutaman kerran.

Sisälle kun päästiin aloin näkemään paremmin pikkuhiljaa, ja joskus kahentoista jälkeen näin jo. Juteltiin asiat selviksi, ja Ipsu ehdotti, että jos jäidin yöksi, noh, jäin sitten yöksi.

Nukahdin, ja nukuin varmaan tunnin, tai ainakin se tuntu tunnilta, kunnes Ipsu tulee repii mua ylös klo kaks yöllä, että pitää mennä syömään. Ennenkun päästiin huoneesta ylös, tanssahdeltiin siinä jotain melkeen valssia tai tangoa tai jotain.

Kun olimme syöneet, tulimme takaisin yläkertaan ja halusin mennä nukkumaan, menin nukkumaan :D Ja sit olin kyllä niin väsyny, etten muista, ei kait mitään, nukuin ja heräilin välillä ja musiikkia soi? :D

Aamulla herätyskello soi klokkan niiu. Nurisin vaan, että mut pitää herättää vasta 15 vaille kymmenen [kymmeneltä Ipsun iskän piti tulla hakemaan Ipsua sinne, joten munkin piti kadota sillon, tai no, Ipsu sano, että oisin ihan hyvin voinu jäädä nukkumaan vielä ja lähtee kotiin sitte omia aikojani, mutten viitsiny :D] Noh, pääsin siinä sitten joskus ylös, puin, laitoin hiukset kiinni ja jaja, menin alakertaan ja mentiin ulos Ipsun kaa, hyvästeltiin ja lähin kotiin, kävellen. Tekstasin kyllä äitille ja iskälle, että jos ne vois mut tulla hakee tosta jostain matkanvarrelta jos lähen kävelee.

Hyvin äkkiä huomasin, ettei mun polvi kestä kävelyä, eikä pääkään, tasapaino alko heittämään, kävely oli suoraansanoen yhtä tuskaa. Pakko oli pysähdellä vähän väliä, ja ajattelin ettei se oo tärkeetä, että miten nopeesti kotiin, pääsen, onhan tässä kokopäivä aikaa, joten kävelin hyvin rauhallisesti. Kyllä mä sitten kotiin pääsin ja matkalla lumiukkojakin tein, ei kestäny kun kaksi tuntia se matka :D

Kun olin noin kilsan päässä kotoonta enää,
äiti soittaa; "Kymmentä yli 12 lähtee kasikutonen keskustasta"
mä; "no sepä kiva"
äiti; "mis sie oot?"
mä; "pysäkillä"
äiti; "missä pysäkillä?"
mä; "kunnarlan"
äiti; "aijaa, miten sie jo sinne kerkesit?"
mä; "kävelin"
äiti; "mistä?"
mä; "järvenperästä"
äiti; "miten sie jo kerkesit kun isi äsken sano et siut pitäs tulla hakkee"
mä; "tekstasin jo ennen kymmentä!"
äiti; "aijaa, isi sano et se sai sen tekstarin vasta nyt, no mut, tuu kottiin nyt sitte, moikka"
mä; "moi"
Menin kotiin, söin, kävin koneella, laulelin äitin kanssa ja sellasta, ja nyt vois tästä mennä vaikka nukkumaan, illalla vielä naapurissa tuparit ja noi tuolla olkkarissa puhuu juuri tällähetkellä että otettaisiin musta kissanpentu <3 Kun näitä kissoja VASTA neljä on :D

Siinä siis mun päivä tähän mennessä. Ja eilinenkin.

SIIIMOOOOTorstai 24.11.2005 13:07

kirjottaa päiväkirjaa, joten munkin pitää :D
Se sano et se kirjtotaa aian kolme lausetta, joten mäkin kirjotan.
Merkintä omistettu Simolle ihkudaa <3
hahaa, kiva peli :D Ja eilen tulin jopa toimeen Krisun kaa, se huus ehkä vaan joku kolme kertaa mulle :D Mut joo, ei mul muuta, heippa :D

son of the midnight.Tiistai 22.11.2005 13:39

On taas otsikko joka liittyy asiaan :D

<kursivoitu>tämä pieni ihminen kiittää, tähän aamuun, nousta sain, vielä tänään armoa riittää, siksi laulan kiitostain.</kursivoitu>

soi; The Get Up Kids - Overdue

Tänään.. on tiistai, nyt on koeviikko, mulla ei oo koetta, olen kotona, tai no, aika todennäköistä, että olen kotona, jos kirjotan blogia, tai no joo, voishan blogia tietenkin kirjoittaa vaikkapa koulussa, niinkun olen kirjoittanutkin, tai kaverilla, tai kirjastossa tai jossain. Mutta joo, yleensä kotona on paras keskittyä, jos tämä keskittymistä tarvitsee. <kursivoitu>Girls dont like boys, girls like cars and money.</kursivoitu>

Soi; Good Charlotte - Moving On

Tänään pitäisi lukea vähän ruotsia, jota tuli ihan kiitettävästi eilen luettua, ja matikkaa pakko katella kun siitä ei voi ymmärtää mitään. Ainiin, kaapissa on piparitaikinaa, hahaaa, käynkin kohta varastaa sitä.
Siskon piti tehä pipareita eilen, tai toissapäivänä, joo, toissapäivänä, mut sitten se ei tehnykään ja taikinapussi jäi pöydälle, siitä sitten jokainen vähän taikinaa nappasi mukaansa ohimennessään. Nyt pussi on aika tyhjillään jääkaapissa, kohta varmaan tyhjä, ihan kokonaan, koska olen kotona :D Ja onhan tossa iskäkin vieressä, sairaslomalla, tekee etätöitä, dataamme siis vieretysten ja iskä kommentoi välillä jotain mun musiikkiin. Kun soi Ruudolf - Doupeimmat Jumala Seivaa, se kommentoi jotain ja kun soi Pornojenkka, jonka esittäjää en muista, se kommentoi; "mistäs tuollasia kansanlauluja löytää?" biisi vaihtui taasen.

Soi; Simo Silmu - Kaikkea Hyvää

Just hyvä biisi, äiti kauhistelee että mikä iskelmätähti mustakin tulee kun 16 vuotiaana kuunnellaan iskelmiä. Se ei vaan tajua, että tää on hyvä biisi :D Mut onneksi mun musamakuun kuuluu sitten myös kaikkea mitä 'normaalit' 16 vuotiaat kuuntelee. On se kumma kun aina valitetaan, mitä tahansa kuuntelee. Kun pistää Simo Silmua, valitetaan ettei näin nuoret kuuntele tollasta musaa, kun pistetään In Flamesia tai CoBia, valitetaan että liian hirveetä musiikkia, jos taas kuuntelee jotai Antti Tuiskua tai Britneyta [en kyllä kuuntele :D] valitetaan, että miksi kuunnellaan noin massamusiikkia. Oikeastaan Sonata Arcticasta ei valiteta, joten täytyy varmaan kuunnella sit vaan sitä :D Eminemistäkin valitetaan, ettei musta saa mitään räppäriä tulla :D

Mut joo, nyt kyllä lopetan, koska tässä merkinnässä ei kyllä ollu päätä eikä häntää :D

<kursivoitu>minä tahdoin kuulla jo sen, että olisit onnellinen, minä tahdoin kaikkea hyvää, nimeen rakkauden, minä toivon niin sisälläin, että löydät onnesi näin, minä toivon kaikkea hyvää, tästä eteenpäin.</kursivoitu>

Haha, nyt soi; Sonata Arctica - Black Sheep

Tuli ihan automaattisesti, taitaa toimia tää iTunes ajatuksenvoimalla :D
Aika kakkaa kyllä, ettei tässä toimi HTML-koodit...

huoh melkeen.Maanantai 21.11.2005 14:47

Olen kotona, koeviikko, pitäs varmaan tota ruotsia lukasta, ja espanjaakin, vaikka espanjan kokeeseen on vielä yli viikko. Mutta silti, en mä osaa mitään :D Ruotsissa taas pitäs osata suurinpiirtein kaikki kappaleet ulkoa, ei voi osata. Hej, jag heter Raimo Helminen, jag har kanska specielt yrke, jag är ishockeyspelare, ja kiinnostus kymppi.

Ja sit oikeesti, Krisusta on tullu kesän jälkeen ihan hirvee, ei sitä voi kestää. Luulin et pääsisin eroon sen huutamisista, kun en enää oo sen kaa samassa huoneessa, mutta ei. Muistan vielä kun joskus kesällä ja sitä ennenkin, kun kaikki puhu ettei tuu sisarustensa kaa oikein toimeen ja mä mietin ilosena, että mulla on kivat siskot ja veli, kun tuun niiden kaa tosi hyvin toimeen. Mut huoh, on sekin aika menny, Veerun kaa tuun toimeen ja Veikan, mut Krisun kaa on mahdotonn tulla toimeen kun se vaan huutaa koko ajan. On varmaan tosi mukavaa synnyttää sellasta vihamuuria ympärilleen, Veerulla vissiin ihan samat ajatukset kun mulla, joskus se huutaa itkukurkussa täällä; "äiti! lähetetään kristiina jonnekin pois!" Siis oikeesti varmaan elämä sujuis helpommin ja ois kivempaa ja kaikkee jos a) Krisusta tulis normaali ihminen b) siitä tulis samanlainen kun joskus kesällä c) se lähetettäis sisäoppilaitokseen, jos sellasia Suomessa ees on d) se pitäs turpansa kiinni eikä puhuis kellekään. Siis ei pelkästään mun elämä, meiän kaikkien. Koska kaikki valittaa siitä. Vanhemmat hermostuu sille kun se saa kaikki itkemään. Joku mato varmaan ryöminy korvasta sisään ja muuttanu aivot. Oon oikeesti ollu sille vihanen varmaan joku kaks kk putkeen, siis oikeesti kun nään sen, tulee heti sellanen vihan tunne, koska tiedän et se alkaa huutaa ihan kohta jostain. Tää on kauheeta, koska ei omaa siskoaan sais tälleen vihata, onneks on vielä iltoja, päiviä, muutamia tunteja, kun unohdan et vihaan tätä uutta krisua, ja se vanha tulee hetkeks takasin ja meil on ihan hauskaa, nauretaan jostain, pelataan jotain peliä, katotaan jotain ohjelmaa tai jotain, muistellaan menneitä, mutta hyvin äkkiä se uus krisu tulee takasin ja sit menee mielimaahan kun se alkaa heti huutamaan. Oon todennu ettei kaikki asiat voi ikinä olla hyvin. Kun periaattees mun kaikki asiat on varsin hyvin, vaikka mulla ei ookkaan huonetta jossa asun, eikä omaa rauhaa ikinä eikä oikeestaan täällä kotona yhtään mitään, niin silti on asiat hyvin kun koulu menee ihan ok, on toi Ipsukka <3 ja kaikkee, ja hyvät välit perheeseen, ainakin melkeen kaikkiin, joten asiat on hyvin, mut sit tulee joku tällänen pieni juttu tavallaan, joka pilaa kaiken, tai siis suurimman osan, suurimman osan mun ajasta olla ilonen.

Tajusin tässä samalla sen, että kun nykyään on tavallaan 'muotia' olla masentunu. Mutta sitten taas, varmaan aika iso osa näistä voi olla tälläsiä esitetään-masennusta-kerjätään-sääliä tapauksia, mutta sitten taas, esim tää mun tapaus, tää on aika pieni, tavallaan, mutta silti vetää mielen aika maahan, masentunu en missään nimessä ole, mutta siis, miten pienet asiat tavallaan voikin vetää mielen niin alas välillä. Vaikka tämähän ei oikeestaan ole edes kovinkaan pieni asia. Ennen en voinu kuvitellakaan et oisin muuttanu pois kotoonta, mut nytten se tuntuu todella hyvältä vaihtoehdolta, jos joku vaan rahottas tän mun muuton. Mut joo, en oikein tajua itekään et mikä tän kolmannen kappaleen pointti piti olla :D

Että joo, sitä ruotsia.

kuustoista?Torstai 17.11.2005 01:04

Onks tänään kuudestoista? on kait, mut jos on, eikun hitto, sehän lukee tossa ylhäällä :D Noe n mä sit kirjota, koska en haluu kahta merkintää samalle päivälle :D Eli pitäis periaattees tässä nyt valvoo tohon kahteentoistam tai siis kahentoista yli, että saisin seuraavalle päivälle merkinnän. Mut jos kirjotan sen sit huomenna kun tuun kotiin, jeejee, liikas tanssii ja silleen, pääsen yhelt ja silleen, mullon killeri epsanjantehtävä ja silleen, joo.

sulla on se ääni.Keskiviikko 16.11.2005 11:24

Multimedian tunnilla, jippijaijee.

Tänään heräsin, yllättäen, ennenkuin kello soi, tai siis kännykkä. En tietenkään jaksanut nousta, joten laitoin herätystä 10 min eteenpäin. Tajusin, että on pakko nousta, joten puin ja tein kaikki normaalit aamutoimet muutamassa minuutissa, heitin kirjat laukkuun ja mietin, että jättäisikö espanjan kirjat kotiin, kun ne painaa niin hitosti. Mutta viisaana otin kirjat mukaan, nyt taas mietin, että olisihan ne voinut ihan hyvin jättää kotiin :D Noh, hyppelehdin alakertaan hirveellä ryminällä, heitin laukun lattialle ja suuntasin kodinhoitohuoneeseen. Olin tunkemassa päätäni lavuaariin, jonka teen aina silloin kun väsyttää, pään tunkeminen viileään veteen piristää kummasti. Tajusin, että on kiire, joten juoksin ovesta ulos hiukset epämääräisesti nutturalla, kamera roikkuen pikkurillistä, kaksi leipää toisessa kädessä, takki auki ja laukku muutamasta sormesta roikkuen. Ja taisin jopa muistaa kaiken :D Ulos juostuani, huomasin että kuu on todella upea, jäin koulun pihalle päästyäni katselemaan hetkeksi taivasta, oli liian kylmä ottaa kamera esille, joten päätin, että kuvaan seuraavalla välkällä kuun, koska ei se sieltä vielä kerkee minnekään karata ^^'

Mulla ei oo musiikkia mukana, byäääääh, itken.

dataaaaaaaaaTiistai 08.11.2005 15:50

Koulussa, dataamassa, enää neljä minuuttia aikaa olla koneella ja sitten täytyy lähteä pysäkille ja kotiin. Hahaa, ostin sen Simssin :D Se on aika hyvä, hauskaa viiä niit treffeille :D Mut se on kyl aika perseestä, kun ne tulee mustasukkasiks niin helposti :O Ja sit niit on sairaan vaikee saada enää ystäviks sen jälkeen kun toinen on pettäny toista, koska ne vaan tappelee koko aika keskenään :D Kunnon catfightit oli eilen :D

Nyt musta tuntuu et mä missaan sen bussin kummiskin. Koska, kohta soi herätys kännykässä, että pysäkille pitäs lähtee ja mä aattelin, että ääh, kyllä mä kerkiin vaiks viel dataan vähän aikaa ja sitten tidii, bussi menee kauniisti ohi ja täytyy oottaa toinenkin tunti :D

Nyt mä kirjotan, kuten puhunkin, ainakin melkeen :D Hyvin epäsiistiä, phyihyi, haha, naurattaa :D

Ainiin, mulla on pentukuume <3 Ebony mussu saa pennut <3 [btw. nyt se kello soi, ja enhän mä tästä mihkään noussu :D] ja sitten niist yks jää meille <3 ja sen nimeks tulee Enna tai sitten Loré, kumpi ois parempi? Tai no jaa, siitä tulee trikki, luultavasti, joten Enna ois hyvä, koska Loré sopii soopelille, oon ihan sitä mieltä.
Oon tässä Neallekin pentua kauppaamassa :D Ois kivaa jos Nea ottais yhen, niin sitäkin mussua ainakin näkis <3 Nojoo, tuon sille yhen kumminkin :D Niitten äitin on sitten pakko suostua kun koira tuodaan ovelle asti, ja kun Nea on koiraakin niin kauan halunnu, joten sais suostua!

Mut joo, myöhästyn bussista! :D Hävettää tää merkintä, koska tää on näin epäsiistinpuhekiellä kirjotettu :D
Oikeestaan toi otsikko on ihan pöljä, koska se ei liity mihinkään mitenkään, paitsi siihen, että kuuntelen juuri biisiä [joka kyllä loppui tällä sekunnilla] jossa lauletaan noin. Hyvä biisi muuten, REM - Make It All Okey, tai no, ei sen biisin nimi ees välttämättä ollu toi, mutta jotain sinnepäin kumminkin :D

Tällähetkellä soi pokeräp :D Ja lähettelen Leenalle musaa. Jajaja, ipsukka sais tulla meseen, tai no, meen koht simssittää jossei se tuu :D NIGHTLIFE mulle! Ja koneeseen myös samalla vähän lisää ramia, niin toimis ehkä paremmin.

Mutta joo, tänään oli aika hauska :D Heräsin tasan 12, ja nukuin tosi hyvin, ja näin paaaaljon unia ^^ Yksi mun piti tolle ipsukalle kertoo, mut en mä sitä enää muista :D Noh, sitten simssitin ja lueskelin lehtiä ja kaikkee sellasta tavallista sunnuntai hommaa, sitten Krisu vinku, et pitäs lähtee kirkkonummen uimahalliin uimaan. Noh, äiti oli ensin aika vastaan, mut koska Krisu sai Veerun ja Veikankin hihhuloimaan, et uimaan uimaan, niin äiti sitten suostu. Päätin lähtee mukaan, koska tykkään uimisesta <3

Noh, istun koneella, krisu huutaa; "Nyt mennään! Äiti istuu jo autossa!" Ja mä istun yökkäri päällä koneella :D Noh, tuli vähän kiire :D Mutta kerkesin mukaan ja muistin vielä mp3senkin ottaa mukaan, joten olin meiän radio :D Ajeltiin siinä sitten, huomautin, että Kirkkonummen kyltti meni äsken, äiti vaan totes et vielä pitää ajaa eteenpäin. Keskityin siinä musiikkiin ja huomautin että Lohjan kyltti meni äsken. Krisu arveli, että nyt ollaan liian kaukana, mutta äiti sano, että Kirkkonummi tulee lohjan jälkeen, vastasin että ihan varmaan ja että mennään tonne Veikkolaan. Mua ei taas vaihteeksi kuunneltu ja äiti soitti iskälle, että missä me ollaan. Krisun kaa sitten heitettiin läppää, et mitä äiti selittää puhelimeen. "en mie tiiä, et mis myö ollaan, joku bussipysäkki tää kyllä on, lohja meni tossa äsken, siis sellanen kyltti missä lukee lohja, ahaaa, että sinne ois pitäny kääntyy, no niihän mie noille sanoinki, no okei, myö mennään sinne." Äiti lopetti puhelun ja selitti, että iskä oli käskeny meiän mennä Veikkolan kautta. Olin silleen, et mitä mä sanoin :D
Siinä sitten ajeltiin ja lopulta tulikin kyltti Bemböle 12, eli oltiin melkeen kotona, voi että mä repeilin äitin suunnistustaidoille :D Sanoin että mennään kaisikselle uimaan ja muut kannatti ehdotusta. Päädyttiin sitten kunkunuimahallin kautta kaisikselle ja kivaa oli :D Varsinkin sellaset suihkut, jost saa sen ihmepainetsydeemin päälle on hauskoi :D Oltiin sotaa ja sitten krisun kaa keksittiin tv-shoppiin uus laihdutuslaite :D

Olin jo unohtanu miten hauskaa voi olla ihan perheen kanssa :D