IRC-Galleria

Vähän paremmalla tuulella nyt:)Keskiviikko 23.09.2009 03:15

Sanoi kulta niin kauniisti tiistaina mulle mesessä ja nyt uskon taas enemmän kohtaloon ja semmoseen tarkoitukseen.:) Kyllä kaikki vielä järjestyy ja huominen tulee...

Viime perjantai/lauantai yöTiistai 22.09.2009 07:35

No, nainen oli laittanut mulle torstai-iltana viestejä että ei halua enää olla mun kanssa, hyvin vakuuttavia sellaisia. Perjantai iltana sit sovittiin, mut myöhään yöllä jutut meni taas riiitaisiksi ja yritin häntä tyynnytellä. Viimeisin viesti oli sit hiukan loukkaava ja mikä pahinta, niin vedin siitä sen johtopäätöksen että sen seuraava viesti olisi taas tyyliin hae kamas ja painu vittuun mun elämästä. Halusin myös nukkua, olin känniskin ja siksi suljin luurin. Aamulla sitten heräsin kovaan hedariin, otin buranaa ja jatkoin nukkumista. Ennen kauppojen sulkeutumista sitten lopulta nousin ja kävin vielä ostoksilla.
Pelkäsin että puhelimessani tai mesessäni mua odottaa viesti jossa nainen kertoo jättävänsä mut enkä uskaltanut avata niitä, tunsin myös itseni väsyneeksi ja menin takaisin nukkumaan vain hetken pelattuani. Sunnuntaina sitten heräsin vasta yhden aikaan iltapäivällä, vietin aikaa netissä, kävin kaupassa ja lopulta hiukan ennen kahdeksaa avasin ensin puhelimen ja sitten myös mesen.


Miksikö sitten odotin ennen kuin avasin puhelimen ja mesen? Suurin syy oli pelko ja halu välttää surua ja stressiä. Pelkäsin että nainen jättää mut ja pelkäsin sitä sydänsurua, masennusta ja stressiä minkä siitä saan. Viimeisin viesti häneltä perjantai/lauantaiyönä kun oli niin pahaenteinen.
Uskoin että seuraava viesti olisi vielä pahempi ja olin niin väsynyt että en uskonut jaksavani sitä enää kestää, en siinä tilassa. Halusin siis suojella itseäni, olin liiankin pessimisti sillä hetkellä ja väsymys myös saneli valintaani. Sunnnuntaina taas aloin pelätä yhä pahemmin luurin ja mesen avaamista ja vasta kaupasta tultuani sen lopulta avasin. Tämä johtui myös osittain siitä että tuntui kuin nainen hallitsiisi kaikkea suhteessa. Hän valitsisi haluaako hän enää jatkaa ja lopettaisi vähäisimmästäkin syystä, siksi en uskaltanut sitä avata. Väsyneenä en uskonut kestäväni sydänsurua, tai ainakin mahdollisuuteni kestää sitä olisivat huonommat kuin muuten.
Henkinen väsymys siis ohjasi minua, olin myös hiukan masentunut. Ja tähän väliin sanottakoon että olen kärsinyt monen vuoden masennusjakson elämässäni jolloin jaksoin vain valittaa asuntoni lattialla ja aina joskus se palaa yllättäen. En ole vahva, olen vieläkin toisinaan hyvin heikko.

Pelko siis ohjasi minua ja nyt olen menettänyt elämässäni kaiken...
Pelkäsin turhaan silloin kun olisi pitänyt olla rohkea ja se sai minut sulkeutumaan lähes kahdeksi päiväksi ja sinetöi kohtaloni.

Jaa-aTiistai 22.09.2009 05:24

Eipä edelleenkään väsytä, pari bissee taidan vielä kiskaista ja toivoa et yks nainen tajuaa mitä se on oikein menettämässä...

Nyt lähti kajaalikuvatTiistai 22.09.2009 04:35

Mut menkööt...
Niin ei se kenenkään toisen kanssa voi samaa enää kokea.
Silloin on valittava, aitoon rakkauteen, vai pelkkään ystävyyteen perustuva seuraava parisuhde?
Rakastavaa sydäntä näet ei kannata unhoittaa, koska silloin vain pettää itseään ja kieltää itseltään mahdollisuuden ja tilaisuuden tulla onnelliseksi.:)

Kyllä on tyhmää jengiäTiistai 22.09.2009 02:09

Tuolla Tampere-yhteisössä, vierailisivat eräässä lähiössä ja puhuisivat vasta sitten.

Mun elämä on sekaisin nytTiistai 22.09.2009 01:09

Sen on aiheuttanut eräs nainen, en pysty unohtaan sitä, ajattelen sitä 24/7.
Ja nyt kun meillä vaikeuksia niin mä vaan valvon ja dokaan kunnes joskus tipun...

Jokainen sen huomasiTiistai 22.09.2009 00:49

Että kuin rakastunut mä olen ja mun rakkauteni on vaan vahvistunut.:)

Meidän biisiTiistai 22.09.2009 00:33

Mun ja rakkaani biisi jota kuunneltiin aina.
Joskus sohvalla DVD:tä katsellessa ja joskus taas siinä Linkin lähellä meidän penkillä istuessa.:)

http://www.youtube.com/watch?v=Ih1WLx9ZrY0

"We'll drink together
And when we drink we'll drink together, not alone!
We'll drink together
And when we drink we'll drink together, not alone!
All For One, and One For All!
We'll drink together
And when we drink we'll drink together, not alone!
All For One, and One For All!
We'll drink together
And when we drink we'll drink together, not alone!

We'll sing together
And when we sing we'll sing together, not alone!
We'll sing together
And when we sing we'll sing together, not alone!
All For One, and One For All!
We'll sing together
And when we sing we'll sing together, not alone!
All For One, and One For All!
We'll sing together
And when we sing we'll sing together, not alone!

We'll fight together
And when we fight we'll fight together, not alone!
We'll fight together
And when we fight we'll fight together, not alone!
All For One, and One For All!
We'll fight together
And when we fight we'll fight together, not alone!
All For One, and One For All!
We'll fight together
And when we fight we'll fight together, not alone!

We'll fall together
And when we fall we'll fall together, not alone!
We'll fall together
And when we fall we'll fall together, not alone!
All For One, and One For All!
We'll fall together
And when we fall we'll fall together, not alone!
All For One, and One For All!
We'll fall together
And when we fall we'll fall together, not alone!"
Eli puhelin, mese ja irc-gallu oli kaikki kiinni lähes kaksi päivää, tarvitsin sen lauantain ja sunnuntaista suuren osan että sain lepäillä ja parannella syysväsymystä. Mutta myös miettiä niitä asioita jotka kultani mulle kertoi jotta suhteestamme tulis vielä parempi ja toimivampi. Miettiä niitä omia reagointitapojani, käytöstäni, tekemiäni virheitä ja muuta semmoista jotta niitä ei enää vastaisuudessa tule.
Ja niitä ei tule, siitä olen varma.
Miettiä täytyy niitä yksin tai seurassa eli jutella vielä enemmän kultani kanssa ihan kaikesta.
Itse mä olen siis valmis kaikkiin asioihin, sopeutumaan ja myöntymään mihin tahansa jotta suhteemme vois jatkua. Olemme jo voiton puolella, uskon jatkuvuuteen, koska tuskin mitään semmoista juuri enää tulee mikä voisi tämän särkeä. Kunhan vain uskomme rakkauteen ja näytämme sen joka päivä toisillemme.:)

Ja ennen kaikkea hänelle mä tahdon vielä antaa erään sormuksen rakkauden ja uskollisuuden merkiksi.