IRC-Galleria

HaukkaPala

HaukkaPala

me gusta gitaar me gustas tu

[Ei aihetta]Torstai 06.03.2008 15:20

Tämä aamu oli kaunis. Valo koetti päästä kaskeamaan tätäkin raatoa sälekaihtimien väleistä. Vihdoin avasin verhot, lakaisin kuivuneet mustikat lattialta ja menin suihkuun. Koivussa kiivennyt nyt n. puol tuntia käpytikka. se koputtelee pitkin poikin, pyörii talipalloissa ja välillä oksissa. Kotona petäjävedellä aina seurattiin äidin kanssa yhtä yksijalkaista käpytikkaa, se tuli aina meille syömään. niin se selvis talven läpi yksijalkaisena, sisukas sissi. Eräästä vanhasta ystävästä on tullut tammikuussa isä. siitä riemusta ja liikutuksesta joka häntä kohtasi, sain itsekin pienen osan hänen kirjoituksensa myötä. onnea tane.
taivas ja jumala on tuolla pilvien sävyissä ja lumen alla odottavissa kipinähengissä, ruohonvarsissa.

rakkautta sisaret ja veljet.

[Ei aihetta]Torstai 06.03.2008 00:55

btw, lapsia nyt tekee kuka vaan. paitsi homot. haha. eli menee vielä paremmin
ihminen ei harrasta seksiä vaan seksi ihmistä.
eiku.

solong piippumies
vaivainen on olo.
mut näin kultaa perjantaina mikä on riittävä energiapaukahdus tulevan viikon koitoksiin. voiskoha jo tulostaa noi lentoliput :D
uhkailin ostaa nekselle vaatteen sillä hän vallan ei arvosta omaa mekkokeuhkoamistani. uhkasi hän lähettää vaivaisen samantien roicityyn. roicity, sincity.
jos tyttö jättää pojan ja menee sitten samalle luennolle tämän kanssa (ruotsin) niin huomaako kaverit vinkkaamatta muuttuneen tilanteen? probleem. yks raitapaita tässä kertoo.
älkää kattoko sooloilua-leffaa. silimänne palaa ja okse lentää.
kattokaa sweeney todd. kantsii ottaa lihapiirakoit evääks leffaan.

Mun tytöt= eli roin kiltsit jotka luotsas mun laivan läpi viime viikon myrskyjen, on maaliman parhaat kiltsit. rakastan teitä.

ollaa täällä fredan ullakkohuoneistossa, kämppä on vanha ja pramee, tääl on ne taulut jotka ei mahtunu ateneumin kevätnäyttelyyn jonka läpijuoksin perjantaina. törkeen kermaperseistä. aamupalaks saimma juustoja ja espressoo. sekä lohta. onneksi puhun sujuvasti kulttuuria. saiskohan täältä oman mesenaatin.
tilattiin kotipizzat kun en jaksanu kävellä yhtää. syömmä makeisia. toivumme infektioista ja ylisosialisoitumisesta ja kämpin ruokamyrkytyksestä ja valtavista määristä suloisia vauvoja + vauvanvaatteita messuilla. villa on villa ja muna on pop.

vanhat kaverit, muistatteko mua enää? jos luette tätä, tulkaa käymään, roi on mahti mesta. kertokaa joskus että rakastatte, koska mäkin teitä :D tää on kerjäystä mä tiedän mutku teistä on tullu vaan nettiihmisiä joita en koskaan kommaa joten vaikutatte pinnallisilta, tylsiltä ja turhantärkeiltä. oonks mä sellanen?

joo no lammas.

ollaa kauniitTiistai 26.02.2008 00:01

On ollu joo haaskaa.

[Ei aihetta]Keskiviikko 20.02.2008 00:32

Kopioi itsellesi, jos homofoobikot kuvottavat.

Minä olen tyttö, joka potkaistiin pois kotoaan, koska tunnustin äidilleni olevani lesbo.

Minä olen prostituoitu, joka työskentelee kaduilla, koska kukaan ei ota töihin transseksuaalista naista.

Minä olen sisar, joka puolustaa homoveljeään piinallisten, kyynelten täyttämien öiden läpi.

Me olemme vanhemmat, jotka hautasivat tyttärensä kauan ennen hänen aikaansa.

Minä olen mies, joka kuoli yksin sairaalassa, koska kumppaniani, jonka kanssa olin ollut kaksikymmentäseitsemän vuotta, ei päästetty huoneeseen.

Minä olen ottolapsi, joka herää painajaisiin, joissa minut viedään pois kahden isäni luota, jotka ovat ainoa rakastava perhe, joka minulla on ikinä ollut. Toivon, että he voisivat adoptoida minut.

Minä olen yksi onnekkaista, luulisin. Selvisin hyökkäyksestä, joka jätti minut koomaan kolmeksi viikoksi ja vain vuoden päästä pystyn luultavasti kävelemään taas.

Minä en ole yksi onnekkaista. Tapoin itseni vain viikkoja ennen lukiosta valmistumista. Taakka oli yksinkertaisesti liian raskas kantaa.

Me olemme pari, jotka saivat kiinteistönvälittäjän kannoilleen, kun hän sai selville, että halusimme vuokrata yksimakuuhuoneisen asunnon kahdelle miehelle.

Minä olen henkilö, joka ei ikinä tiedä kumpaa vessaa minun pitäisi käyttää, jos haluan välttää henkilökunnan kutsumisen paikalle.

Minä olen äiti, joka ei saa edes tavata synnyttämiäni, hoitamiani ja kasvattamiani lapsia. Tuomioistuin sanoo, että olen epäsopiva äidiksi, koska asun nykyään toisen naisen kanssa.

Minä olen kotiväkivallasta selviytynyt, jonka tukijärjestelmä yhtäkkiä viileni ja etääntyi saatuaan selville pahoinpitelevän kumppanini olevan myös nainen.

Minä olen kotiväkivallasta selviytynyt, jolla ei ole tukijärjestelmää, jonka puoleen kääntyä, koska olen miespuolinen.

Minä olen isä, joka ei ole koskaan halannut poikaansa, koska minut kasvatettiin pelkäämään kiintymyksen osoittamista toisia miehiä kohtaan.

Minä olen kotitalousopettaja, joka halusi aina opettaa liikuntaa, kunnes kuuli vain lesbojen tekevän sitä.

Minä olen mies, joka kuoli lääkärien lakattua hoitamasta minua heti, kun he saivat selville minun olevan transseksuaali.

Minä olen henkilö, joka tuntee syyllisyyttä, koska uskoisin voivani olla paljon parempi ihminen, jos minun ei aina tarvitsisi välittää yhteiskunnan minua kohtaan osoittamasta vihasta.

Minä olen mies, joka lakkasi käymästä kirkossa, ei koska en usko, vaan koska sen ovet suljettiin minun kaltaisiltani.

Minä olen henkilö, jonka täytyy piilotella sitä, mitä tämä maailma tarvitsee eniten: rakkautta.


Ole kiltti ja postita tämä edelleen, jos uskot homofobian olevan väärin

[Ei aihetta]Tiistai 12.02.2008 18:35

rakas underground-julkkis-baabuskani hommasi syntisen välineen, elikkäs kamerakännykän.
vahingoista viisastuneena, nyt pitää olla tarkkana.
tunnemma jo helvetin lieskain korventavan perskarvoja.

geishan aamut.Tiistai 12.02.2008 13:31

eäs päivSunnuntai 10.02.2008 17:44

sit mee mentihi ja tehtihin noitarumpuhässäköitsii. nyn mun rumpuu on paukkunu palajon kaikki nää yöt. mies-eliöt pelekääsivät pahojen voiimien invaasiota mut rummuussa ei olt vielä koristerihmilöitsii joten manaalan rajan yliityksest tuskin tarvihee olla huolissaa.
sit mee mentihi leffaa. solt hyvä kuva se perhosten koti valla mitä koropelalta ja domelta outtaa voikkii.
miul ont tiukka matkasuunnitelema suunnata tovereitten keralt tuånne ympär suomee, isoin kolmostuoppien kera, kun täs ois niinikkään muutam päivä aikaa olla iha vekkii ja harasoo.
nääs sitten keskiviikkona, huomennaha minun pittää lapseita neuvou sarjaakuvan ihimeellisestä mualimasta. itteni se ihime ei niinkähän iskostunut, oma tekeminen lophuu aina ko pitäisi, niinkuta esimerkiksi tämä tjoveri dustyn missio lehtensä vuoks. ohan se silleinniin aikalainen laiskapers olotila ja petturuuen stigma navassa.
paastohe on etennyt lähes suunnitelmie mukhaa. mies-eliö kummasti sai asenteet vetkutelthu nijusttii löysäl ett otin vappaueks kiskasta lasin viiniä. Mut muuhu kiellettyy en ou koskent!! tän mie vanno.
tään kaikee aktiivisuuen lisäks tulis minen kohtasillää suunnitel teatterille mänöö.
son ukkomehto joka projektisoituis nyn. myö pysytähä sinetässä.
onpahaa muuuten tuop italian kielen opiiskelu eynny. myö osataha jo osta kaffe taikka vaihtoehtoosest sitte tsaiju, ja sanoo graatsie.

ei muut ko arrivedertsi.

[Ei aihetta]Perjantai 18.01.2008 01:08

Nyt alkaa olla matkailumeininki jo korkealla :) vähän päälle kuuden tunnin päästä lähdetään Tromssaan. Eurot onkin nyt kruunuja ja rinkka aikeissa täyttyä kohta kamalla ^^
Ja sit maaliskuussa Telemarkkuun, Oslon liepeille. Täällä ois semmone tuli- ja valotaiteen leiri, viikon, huipentuu tulijuhlaan. on kyllä ihan sellane fiilis että dreams come true.
Nyytty kyl sno että on teiniä käyttää enkun kielisiä fraaseja sekaisin kirjoitetun suomen kanssa :D
Oon ehkä onnellinen, kun saan vehtailla matkailuvälineissä. Ja tollaset kevyet roadtripit niinq jyväskylä-helsinki ei tunnu missään kun on ite ajanut ne pimeät pohjanmaan tiet rovaniemi-jyväskylä. ja nyt joku MUU ajaa rovaniemi-tromssa Hallelujaa.
Opetusharjoittelu alkaa niinikään pian. Voi kun mul ois kilttei oppilaita ;)
Ihmissuheet on loistavasti. Taide voi hyvin. Sielussa on rauha ja sielunkiima.
Nyt kun pääsis viäl kung fu-fighting ja theatern direktör. koko paketti onnellisuutta.
iloitkaa ihmiset :)

aurinkokin paistaa, vaikkei sitä näy.

[Ei aihetta]Perjantai 11.01.2008 20:55

Maailma on ajanut meidät hetkittäin tiloihin jolloin tapaamme toisiamme. Joku kohtalo, päättää, kuka ottaa minkäkin kaupungin omakseen, kuka saa poronveistely.ystävän kuka baarikamun. Siksi mustasukkaisuus on typerää. kiitollisuus on siedettävin olotila enää.