IRC-Galleria

Helina1

Helina1

I'm so deep that I know I'm shallow

Nää piristää aina.. hih.Perjantai 20.06.2008 01:09

Jollei haudasta oteta yhteyttä, hautaa hoidetaan 25
vuotta veloituksetta.
-Turkulainen 28.8

Naistohtorien osuus kaksinkertaistui Tampereella,
enemmistö professorinpalleista pysyy silti miehillä vielä
kauan.
-Otsikko Aamulehdessä 13.9.

Väkivalta parisuhteessa on asia, jonka eteen
kannattaa tehdä töitä.
-Vantaan Sanomat 22.9.

Mies löi liikuntarajoitteista miestä
pankkiautomaatilla.
- Otsikko Koti-Kajaanissa 15.1.

Tutkijalautakunta kaipaa vielä lisää
tsunamikokemuksia.
- Otsikko Hämeen Sanomissa 23.2.

Pahoinpitely aiheutti aivovamman ja vei
työkyvyttömyyden.
- Otsikko Länsi-Suomessa 4.10.

Päihdetyö vaatii selviämistä.
- Otsikko Kalevassa 23.1.

Rattijuoppo kaahasi sataa poliisia karkuun.
- Otsikko Warkauden Lehdessä 31.3.

Paikallisjuna kulki aikataulussa. Veturinkuljettajaa
epäillään junaliikennejuopumuksesta.
- Otsikko Lapin Kansassa 9.5.

Olutrekka ojaan Iissä. Alkoholilla ei ollut osuutta
turmassa.
- Helsingin Sanomat 4.5.

Hakijaryntäys Espoon hautausmaille.
- Otsikko Espoon seurakuntasanomat Essessä 11.3.

Ne, jotka ovat päivittäin jutelleet vainajan kanssa
selviävät tablettilääkityksellä.
- Savon Sanomat 7.1.

Malmin hautausmaan liikenne yksisuuntainen.
- Ilmoitus Helsingin Sanomissa 24.12.

Vuodepotilaan syöminen voi olla hankalaa.
- Otsikko Sydän-Satakunnassa 8.12.

Hankasalmen terveyskeskuksen pitkäaikaispotilaat
eivät jää syömättä.
- Otsikko Hankasalmen Sanomissa 18.2.

Etelä-Karjalan ensimmäinen krematorio
tuotantokäyttöön.
- Otsikko Etelä-Saimaassa 15.5.

Kauppiaan sydän on lihatiskillä.
- Otsikko Kauppalehdessä 23.2 .

Huonokuuloisten maailmankongressissa huippupuhujia.
- Kuulonhuoltoliiton tiedotteen otsikko 13.5.

Äkillinen tulva vaikeutti autojen kulkua Vammalan
Kävelykadulla.
- Tyrvään Sanomat 5.8.

Lahdessa kuollut ampui poliiseja.
- Otsikko Pohjalaisessa 4.8.

Myydään. 2 langatonta lankapuhelinta.
- Ilmoitus Helsingin Sanomissa 8.9.

Aiemmin nainen ilmoitti tulleensa pahoinpidellyksi
Koivukujalla, jonka tekijöinä oli ollut kaksi outoa
miestä. Nainen jätti valheellisen kertomuksen poliisille t
ämän entisen poikaystävän kehotuksesta.
- Raahen Seutu 17.11.

Vastaaja oli omien sanojensa mukaan turhaan
yrittänyt myydä bernhardinkoiraa. Saksanpaimenkoira
oli puolestaan hänen poikansa.
- Savon Sanomat 3.9.

Ikaalisten Ampujat panostaa nuoriin.
- Otsikko Pohjois-Satakunnassa 16.6.

Lääkäreille ohjeet lapsen pahoinpitelystä.
- Otsikko Aamulehdessä 3.2.

Sairaankuljettajan arkeen kuuluu väkivallalla uhkaaminen eri
muodoissaan.
- Pohjolan Sanomat 19.11.

Kymmenen hevosen emäntä myös ravaa itse, ja onpa
voittanut Suomen mestaruudenkin.
- Itä-Häme 8.3.

Alkosta halutaan piristystä Pöytyän liike-elämään.
- Otsikko Auranmaan Viikkolehdessä 3.9.

Miehet ovat tavallisen näköisiä nuoria miehiä.
Havainnoista voi ilmoittaa lähimmälle poliisille.
- Helsingin Sanomat vankikarkureista 26.7.

Virkoja ei lakkauteta, vaan ne vähenevät
luonnollisen poistuman kautta. Virkojen vähentymistä
tapahtuu, sillä toista koulutoimenjohtajaa ei aiota täyttää,
vaan lopettaa se.
- Hangon lehti 13.10.

tätä ei tarvii selitellä sen kummemmin

http://youtube.com/watch?v=90mYNqZ1XY4Maanantai 09.06.2008 01:37

siis en tod yleensä kuuntele tällast mut täs biisis on vaan sitä jotain...

[Ei aihetta]Maanantai 26.05.2008 22:41

Äidin tyttö
( ) ensimmäinen sanani oli äiti
( ) saan suurimman osan rahoistani äidiltä
( ) olen äitini näköinen
( ) arvostan kaikista maailman ihmisistä eniten äitiäni
(x) riitelemme äidin kanssa harvemmin kuin kerran viikossa
( ) olen joskus haaveillut olevani samanlainen kuin äitini
(x) en pärjäisi ilman äitiäni
( ) minulla on maailman paras äiti
( ) äiti on kivempi kuin isä
( ) olen sanonut viimeisen kuukauden aikana rakastavani äitiä

total: 2

Isin tyttö

( ) ensimmäinen sanani oli isä
( ) isälläni on hieno auto
( ) haluaisin isäni kaltaisen miehen itselleni
( ) isälläni on hyvä maku
( ) minulla on maailman paras isä
( ) olen viimeisen viikon aikana halannut isää
( ) pappa betalar
( ) isäni on komea
(x) vietän mielelläni aikaa isän kanssa
(x) en häpeä isääni

total: 2

Paha tyttö

(x) poltan
( ) juon useammin kuin kerran viikossa
( ) olen seurustellut yli 10 miehen kanssa vakavasti
( ) varastan
( ) minulla on rikosrekisteri
( ) voisin tappaa jonkun
( ) pidän vankiloista
( ) olen lyönyt jotain ihmistä
( ) minua pelätään kaduilla
( ) pidän itseäni pahana

total: 1

Koulutyttö

( ) teen aina läksyni
( ) koulussa on ihanaa
(x) tykkään opiskella
(x) pidän koulutavaroistani huolta
( ) parhaat kaverini ovat samassa koulussa kuin minä
( ) opettajat ovat ihania
( ) rakastan kokeita
(x) olen hyvä koulussa (meaning no probs)
( ) aion kirjoittaa 6 ällää
( ) isona minusta tulee opettaja koska rakastan koulua

total: 3

Fame -tyttö

( ) kaikki tuntevat minut
( ) ja minä tunnen kaikki
( ) olen suosittu
( ) muut kehuvat minua
(x) olen ollut tv:ssä
(x) olen ollut lehdessä
( ) isona minusta tulee julkkis
(x) rakastan esilläolemista (ajoittain)
( ) minusta pidetään
( ) olen fame

total: 3

Heppatyttö

( ) minulla on oma hevonen
(/) osaan hoitaa hevosia
( ) harrastan ratsastusta
( ) tiedän kuka on Vokker
( ) kotonani on oma talli
( ) rakastan hevosia
( ) hevoset eivät haise
( ) katson raveja
( ) haluan hevoshoitajaksi
( ) tunnen lähes kaikki hevosrodut

total: ½

Tavistyttö

(x) viihdyn kotona
(x) käytän normaaleja vaatteita
( ) en tahdo erityisemmin erottua muista
(x) kuulun yleensä enemmistöön
(x) pidän itseäni suht. normaalina
( ) olen keskiverto lähes kaikessa
( ) tahdon olla tavallinen
( ) erilaisuus on suorastaan rikos
( ) vieroksun eriskummallisia asioita
( ) minua ei koskaan tuijoteta

total: 4

Poikatyttö

( ) suurin osa kavereistani on poikia
( ) rakastan autoja
( ) vihaan korkkareita
( ) tykkään enemmän tytöistä kuin pojista
(x) katson formulaa
( ) minulla on lyhyet hiukset
( ) viihdyn poikien vaatteissa
( ) minulla on mopo
( ) rakastan olutta
( ) harrastan jotain miesvoittoista lajia

total: 1

Barbityttö

( ) käytän vaaleanpunaisia vaatteita
(/) minulla on vaaleahkot hiukset (olis oikeesti jos en värjäis)
(x) -ja siniset silmät
( ) minulla on oma ken
( ) olen kaunis
( ) ..ja hieman tyhmäkin
(/) olen missinmitoissa
(x) rakastan romantiikkaa
( ) olen prinsessamainen
( ) barbeilen

total: 3

Diivatyttö

( ) vihaan muita naisia
( ) tiedän olevani diiva
( ) diivoudessa ei ole mitään pahaa
( ) täytyy olla diiva että selviää
( ) ajattelen vain omaa napaani
( ) saan kenet haluan
(/) raha on kaikki kaikessa
( ) olen maailman napa
( ) minua on kutsuttu diivaksi
( ) ..ja oikeastaan lempinimeni juontaa juurensa siitä

total: ½


Mä oon TAVIS, booooriiing...=)

* Kun olet sinkku, vonkaajat on joko hirvityksiä tai sitten niitä ei ole ollenkaan

* Kun olet varattu, vonkaajia tulee ovista ja ikkunoista ja muutama lupaava uroskin joukossa

* Kun yrität laihduttaa, lihot

* Kun tarkkailet syömistäsi ja liikut runsaasti, lihot

* Kun et laihduta tai tarkkaile syömistäsi etkä liiku, lihot

* Kun lähdet arki-iltana yhdelle kaljalle, päädyt kotiin umpitunnelissa valomerkin jälkeen. Ja hauskaa oli!

* Kun odotat jotain megabileitä kuukauden ja ne vihdoin ovat, viina ei nouse päähän, seura on perseestä ja viimeistään klo 2 tekee mielesi häipyä paskoista bileistä kotiin

* Kun koittaa lauantaiaamu, ja saisit nukkua pitkään ilman herätyskelloa, heräät itsestään aamulla klo 7.30 pirteänä kuin peipponen

* Kun herätyskello herättää sinut arkiaamuna klo 7.30, tuntuu kuin olisit kuollut

* Kun saat lomasi järjestettyä heinäkuuksi, koko heinäkuun sataa ja elokuu on kaunis kesäkuukausi

* Kun viimevuodesta oppineena järjestät kesälomasi elokuuksi, koko heinäkuun paistaa aurinko ja on +30 astetta, istut toimistossa perse hiestä märkänä. Ja sanomattakin on selvää, että koko elokuun sataa ja hyvällä tuurilla on +15.

* Kun edellisten kahden vuoden vittumaisen kesäloman jälkeen buukaat perheellesi ovelasti aina niin paskojen kelien kesäkuuksi 3 vkon sukellus matkan thaimaaseen, tulee ensimmäinen poikkeus 25 vuoteen, ja juuri nämä 3 vkoa kesäkuussa ovat ennätyksellisen lämpimät. Merivesikin. Loppukesänäkin tehdään uusi ennätys, nimittäin sademäärissä.

* Kun lähdet kauppaan hakemaan loppunnutta vessapaperia, ostat 50EUR kaikkea, muttet vessapaperia tai sit vahingossa talouspaperia.

Ohjelmisto-ongelmia: Perjantai 23.05.2008 01:56



Hyvä ATK-tukihenkilö,

Viime vuonna päivitin Poikaystävä 5.0:n Aviomies 1.0:ksi ja huomasin, että kukka- ja koruohjelmassa alkoi heti ilmetä ongelmia. (Poikaystävä 5.0:ssa ne toimivat vielä moitteettomasti.)

Aviomies 1.0:n asennuksessa katosi myös koko joukko tärkeitä ohjelmia, kuten Romanssi 9.9, mutta sen sijaan Aviomies asensi automaattisesti Veikkaaja 5.0:n ja Penkkiurheilija 3.0:n. Keskustelu 8.0 ei enää toimi, ja jos yritän käyttää Siivous 2.6:tta, koko kone kaatuu.

Olen yrittänyt asentaa Jankutus 5.3:n korjatakseni ongelman, mutta siitä ei ole mitään apua. Miten minun pitäisi toimia?

Vastaustanne odottaen,
Epätoivoinen


Hyvä Epätoivoinen,

Teidän on ensinnäkin muistettava, että Poikaystävä 5.0 on vain ilmainen tutustumisversio, kun taas Aviomies 1.0 on kokonainen käyttöjärjestelmä.

Kokelkaa ensin komentoa C:/LUULIN, ETTÄ RAKASTAT MINUA ja asentakaa Kyyneleet 6.2. Silloin Aviomies 1.0 käynnistää automaattisesti ohjelmat Syyllisyydentunne 3.0 ja Ruusukimppu 7.0. Älkää kuitenkaan toimiko näin kovin usein, muuten Aviomies 1.0 saattaa käynnistää edellisten sijaan Mykkäkoulu 2.5:n, Happy Hour 7.0:n ja Iso tuoppi 6.1:n. Nämä taas luovat Kuorsaa_kovaa.KROOH -tiedostoja.

Älkää myöskään MISSÄÄN TAPAUKSESSA asentako Anoppi 1.0:aa tai toista poikaystäväohjelmaa. Ne eivät tue Aviomies 1.0:aa vaan kaatavat sen.

Haluaisin painottaa, että Aviomies 1.0 toimii yleensä hyvin, mutta ohjelman muisti on rajallinen ja se omaksuu hitaasti uusia toimintoja. Voitte tietysti harkita lisävarusteiden hankintaa suorituskyvyn parantamiseksi. Henkilökohtaisesti suosittelisin Lämmin_ateria 3.0:aa ja Pitsialusvaate 6.9:ää.

Onnea matkaan!
Mikrotuki

ihan rohkeesti vaa xD Keskiviikko 14.05.2008 00:43


Kommentoi tähän NÄHTY,
jos olet nähnyt minut joskus reality maailmassa.
Sen jälkeen kopioi tämä
ja lisää omaan blogiisi
ja katso ketkä ovat bonganneet sinut!
Paras versio tästä biisistä=D