IRC-Galleria

Gallerian sivu oli jäänyt auki illalla ja tyttö päätti vielä vilkaista oliko siellä mitään uutta. Hän oli juuri lähtemässä pois, kun näki jotain hauskaa. Tietokoneen ruudulle avautui kuva pojasta, joka kutsui itseään trinsessaksi. Ensin tyttöä nauratti.. Hän kirjoitti pojalle jotain hassua kuvaan liittyen ja jäi odottelemaan jos poika sattuisi vaikka vastaamaan. Joku kun oli joskus väittänyt että ihmeitä tapahtuu.

Poika vastasikin varsin nopeasti ja niin he alkoivat juttelemaan niitä näitä. Tyttöä hymyilytti pojan fiksut kommentit. Pojasta huokui lämpö ja ujous. Tyttöä miellytti suunnattomasti pojan tapa jutella. Kaikki hyvä loppuu aikanaan, ja niin tuli tytönkin aika poistua koneelta. Hän oli hyvin yllättynyt kun poika pyysi häntä juttelemaan vielä toistekin kanssaan. Tyttö ei oikein tiennyt mitä ajatella, mutta lupasi kuitenkin.

Ei mennyt kovin pitkää aikaa kun poika ja tyttö juttelivat taas galleriassa. Tytöstä oli ihanaa tavata uusi ystävä, joka osasi ajatella itsenäisesti välittämättä liikaa muiden mielipiteistä. Ei kulunut kuin hetki ja he siirtyivät juttelemaan Messengerin puolelle. Ajatusten vaihto sujui nopeammin ja tyttöä alkoi ihmetyttää kuinka noin mukava ja kunnollinen nuori mies voikin olla vielä ilman seurustelukumppania. Poika kertoi tytölle menneisyydestään ja siitä kuinka elämä oli joskus potkinut päähän. Tyttö kertoi omastaan. Eikös kaikki sadut ala tällä tavalla? Ensin ikävät asiat pois alta ja sitten voi keskittyä johonkin mukavampaan, mitä se ikinä sitten onkin. Niin vanhemmatkin yrittävät opettaa lapsiaan: ensin työ, sitten huvi.

Tyttö oli hyvin mietteliäs pojan suhteen.. Hän ei voinut uskoa millään että maailmassa voisi olla niin kultaista ystävää. He vaihtoivat puhelinnumerot ja alkoivat lähettelemään viestejä aina aikaisesta aamusta myöhäiseen iltaan asti. Mitä pidempään poika ja tyttö toisensa olivat tunteneet, sitä syvempää oli kiintymys heidän kahden välillään.

Tuli myös päivä, jolloin tyttö ja poika näkivät toisensa ensimmäisen kerran. Tyttö istuskeli suuren risteysaseman raiteiden vieressä suuren rinkan kanssa pieni vaaleanpunainen reppu sylissään. Poika tuli hänen luokseen ja hämmästyi kun tyttö hyppäsi ketterästi penkiltä alas ja kapsahti suoraan hänen kaulaansa halatakseen tätä ensimmäistä kertaa elämässään. Tytöllehän tällainen käytös oli täysin normaalia kaikkien kavereiden kanssa. Poika ei vain tainnut tietää sitä. Luultavasti tyttö muistaa koko loppu elämänsä pojan sanat "Ohoh, ihanko tässä jo heti?". Tyttöä nauratti ja poika hymyili ujosti.

He lähtivät kulkemaan pois asemalta tytön kantaessa rinkkaa selässään poika edellä reppua pidellen. Mutta olihan poika sentään trinsessa, ja trinsessojen ei sovi rinkkaa kantaa. Tyttöä jännitti vieläkin hiukan. Olihan hän jutellut pojan kanssa jo pari viikkoa päivittäin, mutta silti. Poika oli kuitenkin juuri sellainen, millaiseksi tyttö oli hänet kuvitellutkin.

Kun he lähtivät kävelemään kohti pojan kotikaupungin keskustaa jutellen kaikesta mahdollisesta tyttöä nauratti pojan ujo hymy ja se miten hän jatkuvasti tarkkaili ympäristöä. Poika halusi välttämättä tarjota tytölle jotain syötävää, sanoen että se tarjoaa jolla on enemmän rahaa. Tytön rahat oli pojan autossa, joten ei tytön auttanut kuin suostua. He kävelivät ympäriinsä pojan kertoessa hänen koulusta, mummosta, perheestä ja kotikaupungista. Välillä hän pysähtyi katsomaan näkyikö jossain lähettyvillä työkavereita. Ne kuulemma saattoivat olla missä tahansa lähistöllä. Ja taas tyttöä nauratti. Välillä poikaa ajoi takaa ampiaiset... Siitäkös riemu repesi.

Kun poika ei keksinyt sopivaa kahvilaa, hän ehdotti että he kävisivät hakemassa evästä kaupasta ja kävelisivät puistoon. Tyttö ilahtui ajatuksesta. Niin poika sai tarjota juotavat ja suklaapatukan, ja oli ilmeisen tyytyväinen itseensä. Poika johdatti tytön puistoon, missä oli ankkalampi ja leikkiviä lapsia. Tyttö oli onnellinen siitä että sai viettää aikaa pojan kanssa niin mukavassa paikassa.

Tytön tuli kuitenkin aika lähteä takaisin asemalle ja kotiin kauas pois. Poika saatteli tytön ja kummasteli outoa häkkyrää, mistä tyttö tulosti lipun itselleen vasta toista kertaa elämänsä aikana. Pojan silmissä näkyi pilkahdus ikävää ja ehkä suruakin, kun tytön piti hypätä junaan. He eivät näkisi ainakaan kuukauteen toisiaan. Aivan kuin jotain uutta ja upeaa olisi syntynyt sillä hetkellä kun tyttö katsoi pojan silmiin vielä juuri ennen lähtöään. Jotain lämmintä läikähti tytön rinnassa eikä hän jaksanut edes välittää siitä että hänen paikkansa oli viety junassa vaan istui tyynesti suraavaan riviin.

Kauniit sanat ja sävelet soivat tytön korvissa kun hän kiisi lähes 200km tuntivauhtia halki peltojen ja pusikoiden junalla. Hän tiesi että tämä oli jonkun uuden alku. Jonkun kauniin ja ihanan, muttei uskaltanut sanoa siitä vielä kenellekään. ajatuksissaan hän palasi vielä monta kertaa hetkeen, jolloin hän nauroi pojan kanssa puistossa.

Pitäisikö tästä sadusta vielä oppia jotain? Ehkäpä sen että galleriaan kannattaa aina vilkaista, jos on aikaa, voit törmätä oikeaan trinsessaan.