IRC-Galleria

Käväisin pääsiäisviikolla Pietarissa ja ajattelin tähän kerätä hiukan muistoja ja matkan varrella tarttuneita tietoiskuja talteen.

Matkat ja matkaseurue

Matka tehtiin linja-autolla Itä-Suomen halki Lappeenrantaan, jonka raja-aseman kautta matkasimme aluksi Viipuriin ja sieltä Pietariin saakka. Oma matkaporukkani (siis minä ja äiti) lähti Iisalmesta kello kahdelta yöllä, ja koko matka kesti taukojen kanssa 13 tuntia.

Matkaseurueemme käsitti noin 30 henkeä, joista suurin osa oli eläkeläisiä ja harmaantuneita pariskuntia. Eräs 40-vuotias nainen teki lähtemättömän vaikutuksen: toppatakissaan ja kiharissa hiuksissaan hän näytti ihan hiekkalaatikon reunalla seisovalta perheäidiltä mutta kuulosti puhuessaan samalta kuin mopon pakokaasuja liikaa hengittänyt 17-vuotias pojannulikka. Kyseinen nainen käytti kyllä senkaltaista kielenkäyttöä ja ääniarsenaalia, etten hetkeen tule kuulemaan pahempaa. Naisen kaveriporukka huolehtikin tunnollisesti nestetasapainosta koko menomatkan ajan.

Bussikuskimme oli lupsakka tapaus. Hän oli ammattikuntansa edustajien prototyyppi: pyöreä, viiksekäs ja sulavasuinen jutunkertoja. Kuskimme osasi kertoa monenlaista juttua Pietarin nähtävyyksistä ja tarvittaessa myös savolaisista - seremoniamestarin taidot olivat selvästi harjaantuneet vuosien varrella.

Tulli

Ennen Venäjälle lähtöä pitää hankkia viisumi, muuten ei tullin ylittämisestä tule mitään. Matkustajat tarkastetaan sekä Suomen että Venäjän tullissa. Tullivirkailijat käyvät läpi passit ja kaikki muut mahdolliset asiakirjat ja tarkastavat huolellisesti ajoneuvot. Tarvittaessa myös tarkistetaan, että matkustajien ilmoitettu lukumäärä pitää paikkaansa.

Tullitarkastuksen pikkutarkkuus tarkoittaa sitä, että tullissa voi hyvin kulua parikin tuntia. Paluumatkalla raja-asemalla tarkastetaan vielä matkajuomien määrä.

Hotelli

Pietarissa asettauduimme asumaan Azimut-nimiseen hotelliin. Hotelli oli oikein hyvätasoisen ja siistin oloinen, oma lounge ensimmäisessä kerroksessa ja turvamiehiä joka nurkan takana. Meidän matkailijaryhmällemme oli varattu huoneet 16. kerroksesta. Huoneissa ei muuten ollut mitään vikaa, mutta niiden sisällä melkein paistui ja kiehui höyryksi - huoneen mittari näytti 30 astetta sisätiloissa. Ei siinä voinut yksinkertaisesti mitään muuta kuin kävellä vastaanottoon ja ryhtyä englanniksi selostamaan kuumasta reidieitöristä ja korkeista digriiseistä vuorossa olevalle virkailijalle.

Minulle ja äidille annettiin uusi huone kolmannesta kerroksesta. Hetken jo mietimme, jouduimmeko ojasta allikkoon, sillä huone sijaitsi erillisessä rakennuksessa, satojen metrien kävelymatkan päässä tummanpuhuvan käytävän sopukoissa, missä ei kuulunut yhtään elonmerkkiä muista ihmisistä. Loppujen huone oli kuitenkin viihtyisä ja mukavan viileä ja kerroksen toiset asukkaatkin alkoivat pitää ääntä itsestään: jonkin huoneen asukki nimittäin jumputti venäläistä discomusiikkia iltamyöhällä.

Nähtävyydet

Pietarissa nähtävyyksien suhteen vallitsi melko lailla sama tilanne kuin Pariisissakin: joka kulman takana sijaitsi jokin tärkeä pytinki tai patsas. Suurinta osaa en kyllä enää tunnistaisi, jos minut nakattaisiin takaisin keskelle pietarilaista katukuvaa. Monilla pietarilaisilla rakennuksilla oli kuitenkin jokin kiinnostava tarina takanaan. Yksi kaupungin palatseista oli esimerkiksi syntynyt siten, että jonkun keisarinnan poika halusi tehdä pesäeron äitiinsä ja päätti rakennuttaa itselleen oman palatsin. Tämä vallanperillinen oli vielä siinä suhteessa vainoharhainen, että rakennutti palatsin ympärille vallihaudat salamurhan pelossa. (Näin tarina muistaakseni kulki.)

Palatseja kiinnostavimpia nähtävyyksiä olivat kuitenkin kirkot. Venäläiset kirkot ovat tunnetusti todella kauniita ja koristeellisia ilmestyksiä. Mutta Neuvostoliiton aikana niiden pyhä olemus kyseenalaistettiin melko rajuin ottein: ennen 90-luvun taitteen vallankumousta kirkkoja nimittäin käytettiin uimahalleina, luisteluratoina, varastoina ja jopa yökerhoina. Olisi ollut mahtavaa tanssia 70-luvulla Abban Dancing queen -biisiä Jeesus-kuvioisen alttaritaulun edessä...

Iisakinkirkolla, jossa kävimme ihan sisällä asti, on myös melko värikäs historia takanaan. Kirkko jouduttiin rakentamaan kaiken kaikkiaan neljä kertaa, sillä kolme ensimmäistä kirkkoa joko paloivat tai alkoivat muuten vain rapistua rakenteiltaan. (Ensimmäinen kirkko muistutti puusta tehtyä maatilarakennusta, mutta joka version kohdalla Iisakinkirkkoon tuli lisää korkeutta ja mahtipontisuutta.) Neljättä versiota, jota siis nykyään voi käydä ihailemassa Pietarissa, rakennettiin yhteensä 40 vuotta. Minulle ei tarkalleen selvinnyt, mistä projektin viivästyminen loppujen lopuksi johtui - joidenkin mukaan rakennustyöt jouduttiin aloittamaan useamman kerran uudelleen, joidenkin mukaan pääarkkitehti uhattiin tappaa kirkon valmistuttua.

Asuminen ja rakennukset

Pietarin keskustassa oli samannäköistä kuin muissakin kaupungeissa: kerrostaloja, kerrostaloja toisen perään. Keskustan asuintalot olivat kuitenkin suhteellisen siistejä verrattuna laitakaupungin rapistuneen ja vuosikymmeniä vanhojen näköisiin rakennuksiin. Maaseudun kotimökit sen sijaan näyttivät suomalaisen silmään hauskoilta ja persoonallisilta: ei vain pelkkiä harjakattoja eikä vain pelkkää valkopunapuuta vaan kauhuromanttiseen tyyliin rakennettuja turkooseja ja vihreitä maalaistaloja.

Itse Pietariin ei niin vain muutetakaan: asuntojen hinnat ovat pilvissä, ja keskivertovenäläisellä voi mennä jopa koko kuukausipalkka vuokran maksamiseen. Yhdessä asunnossa saattaakin asua kerrallaan useampi perhe. Toisaalta itse jäin miettimään, ketkä Pietarissa loppujen lopuksi asuvat vuokralla, sillä kaupungin viralliseksi asukkaaksi päästäkseen - ja virallisen työluvan saadakseen - pietarilaisasukilla pitää olla oma asunto kaupungissa. Muuten edessä on lähtö Pietarista tai siirtyminen harmaan talouden piiriin.

Elintaso

Ei tule varmaankaan yllätyksenä, että elintaso Venäjällä on heikompi kuin Suomessa. Erityisesti eläkeläisten asema on huono, sillä he saavat eläkettä kuukaudessa keskimäärin 2000 ruplaa eli noin 50 euroa. Jotain kai elintasosta kertoo sekin, että erään dokumentin mukaan venäläisnaisten suurin toive on löytää rikas länsimaalainen mies ja häipyä tämän kanssa ulkomaille.

Venäläiset näyttivät toisaalta hyvin työllistetyiltä. Eräällä museokierroksella, esimerkiksi, lähes joka nurkassa tuntui istuvan keski-ikäinen venäläisnainen vartiointitehtävissä. (Ei mitään tietoa vartiointikameroista?) Viipurilaisen kaupan kassalla oli oma työntekijä ostosten pakkaamista varten. Äidin mukaan ennen venäläisissä vessoissa oli myös naisia jakamassa vessapaperia.

Hintataso ja ostokset

Pietarissa käytettiin lähinnä vain ruplaa, joten vaihdoimme eurojamme rupliksi jonkun viipurilaisen Viktorin välityksellä. Yksi euro vastaa tällä hetkellä noin 40 ruplaa Venäjällä. Tämän perusteella hintatason olisi voinut olettaa olevan suhteellisen matala, mutta ei se säästeliäästä suomalaisesta siltä tuntunut: kenkiä ja vaatteita 1500 ruplan eli noin 37,5 euron pintaan ja matkamuistotkin maksoivat parhaillaan 1000 ruplaa eli noin 25 euroa.

Kaupassa myytävä ruoka oli melko halpaa (5 euron ostokset sai 10 ruplalla eli 2,5 eurolla), ja viinasta ei tarvinnut maksaa itseään kipeäksi: konjakkipullon sai lähikaupasta viidellä eurolla. Ravintola-aterioiden hinnat taas hipoivat Suomen tasoa, 15-20 euroa.

Ruoka ja ruokailumahdollisuudet

Muutaman päivän Pietarin-matkani aikana en saanut kovin kattavaa näkemystä venäläisestä ruokailukulttuurista, sillä söimme hotellin aamiaisbuffetin lisäksi vain kerran päivässä ja silloinkin turistien suosimissa, sisäsiisteissä ruokapaikoissa. Sen voin kuitenkin venäläisestä ruokatottumuksesta kertoa, että rasvan ja suolan kanssa ei säästellä. Ranskalaisiin ruokiin verrattuna makua oli tuhdisti, kun taas suomalaisten ravinto-oppien vastaisesti aterioilla tarjottiin onnettoman vähän kasviksia.

Sain maistaa Moskova-hotellin venäläisillassa borssikeittoa, mikä oli ihan kohtuullisen makuista vaikkakin hiukan imelää. Lisäksi kyseisellä buffetaterialla tarjottiin riisiä (?), kanaa, perunoita ja silliä (??) ja yhdet rommipaukut. Jälkiruoat tuottivat pienen pettymyksen. Tarjolla oli vain toinen toistaan kuivempia voitaikinatorttuja, pullia ja keksejä - ei tietoakaan mousseista tai suklaakakuista.

Ihmiset

Näin yleistyksenä venäläisistä voi sanoa kaksi asiaa: hyvännäköistä mutta tyytymättömän oloista kansaa. Tarinat kauniista venäläisistä naisista eivät ole pelkkää pötypuhetta, sillä itänaapurin neidit todella peittoavat ulkonäössä ja tyylikkyydessä suomalaiset kanssasisarensa 6-0. (Että sieltä vain hakemaan, pojat!) Toisaalta ei miestenkään ulkonäössä ole moittimista, sellaisia pitkiä ja tummia viulunsoittajan näköisiä komistuksia. Kauneus ei kuitenkaan näemmä tuo onnea, sillä aika moni venäläinen nuori näytti todella kyllästyneeltä elämäänsä. Pietarissa jotkut ravintolatyöntekijät tai kauppa-apulaiset katsoivat turisteja happamin katsein, kun taas Viipurissa torimyyjät olivat yhtä tungettelevia kuin turkkilaiset kollegansa.

Näin lyhyen matkan aikana ei tietenkään pitäisi tehdä mitään yleistyksiä. Ehkä venäläisten ynseydessä oli kyse vain vanhasta kunnon "niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan" -tilanteesta: jöröttävät ja krapulassaan puhkuvat suomalaisturistit eivät taida olla kaikkein paras piristysruiske päivälle.

(jatkuupi vielä toisessa merkinnässä)