IRC-Galleria

Olen yrittänyt epätoivoisesti parantaa ruotsin kielen taitoani lukemalla Ylen ruotsinkielisiä uutisia eli "nyhetereitä". Siinä sivussa olen tutustunut muutamien suomenruotsalaisten kolumneihin, mutta ei sitä määkinää vaan tahdo jaksaa: milloin on paha, ilkeä suomen kieli vallannut kaiken pinta-alan piskuiselta ruotsilta, milloin on hallitus taas kerran jättänyt suomenruotsalaisten päiväkotien avustukset liian pieniksi.

4.3.2010 (http://svenska.yle.fi/nyheter/sportartikel) joku suomenruotsalainen flikka valittaa kolumnissaan, kun ei tässä maassa kohta pysty urheilemaan ruotsiksi. Jaa, että urheilemaan ruotsiksi - mitäköhän se käytännössä sitten tarkoittaa? Onko suomenruotsalaisista niin hirveää nöyrtyä ja liittyä suomenkieliseen urheiluyhdistykseen, missä itsensä laskemista alas käsien varassa ei kutsua oikeaoppisesti armhävningiksi vaan ihan junttisuomella punnerrukseksi?

Toisinaan suomenruotsalaisten kirjoittamista kannanotoista kuultaa heidän turhautumisensa vähemmistöasemaansa kohtaan. Voiko 300 000 asukkaan väestöryhmä kuitenkaan odottaa tämän suurempia etuoikeuksia näin homogeenisessä maassa? Suomenruotsalaisilla on kuitenkin oma tv-kanava, omat radio-ohjelmat, loma lehti, oikeus kirjoittaa ylioppilaaksi omalla äidinkielellään, omat yliopistonsa, oikeus virkapalveluihin ruotsin kielellä... Mitä tähän pitäisi lisätä? Toisinaan tuntuu, ettei suomenruotsalaisille riitä muu kuin ruotsin kielen tasavertainen asema suomen kielen kanssa, jota käyttää 91 prosenttia Suomen väestöstä.

Ruotsin kielen opettajamme mukaan Ahvenanmaalla on menty vielä askeleen pidemmälle ja ryhdytty suunnittelemaan itsenäistymistä. Siitä vaan, vaikka merkitsisihän se hyvien turistitulojen ja upeiden lomapaikkojen menettämistä. Turha kuitenkaan olisi Suomen hangoitella Ahvenanmaan itsenäistymistä vastaan, kun saari on muutenkin Ruotsiin päin kallellaan. Ahvenanmaalaiset ovat kuitenkin itse tulleet siihen tulokseen, että itsenäistyminen ei kannata. Kenties he tajusivat, kuinka vaikeaa alle 30 000 hengen voimin on perustaa toimivaa kansakuntaa.

Kaikkea tätä suomenruotsalaisten vouhottamista seuratessa ärsyttää toisinaan kovasti, että joutuu vielä lukiossakin tankkaamaan pakkoruotsia. Koko kielestä menee maku sen käyttäjien mukana. Fakta kuitenkin on, ettei Suomessa pääse pitkälle ilman ruotsin kieltä - sen verran "heikko" asema sillä maassamme on. Siksi olenkin päättänyt käyttää ruotsin kieltä niin paljon hyödyksi kuin vain voin, jotta sitten tulevaisuudessa voin virkamiehen palkoillani hankkia loma-asunnon Saksasta tai Espanjasta kaukana ruotsin kielen vaikutusalueelta.

http://blog.wired.com/music/2008/04/a-scientific-at.html

Amerikkalaisen säveltäjän ja kahden venäläisen taiteilijan yhteistyötä. Tarkoituksena heillä oli koota tähän 26 minuutin biisiin kaikki seikat ja tyylimuodot, jotka tekevät ihmisten mielestä musiikin hirveän. Mukaan mahtuu niin räppäävää tätöstä, säkkipillin soittoa kuin saksankielistä oopperaakin...

Varoitus: Biisi siis tosiaan kestää lähes riivatun puoli tuntia, mutta sai siinä kyllä nauraakin välillä. :D

Stressi, kiire ja hoputus ei tee hyvää mun ruumiille. Istuin kolme tuntia historian kokeessa, väsyneenä, nälkäisenä ja koko ajan tuli perseen alla. Miten ihmeessä mä en voi saada kuutta minikysymystä ja esseetä kirjoitettua kelvollisesti kolmessa tunnissa? Yhdessä vaiheessa huomasin vaan jääväni junnaamaan yhteen kohtaan: "Neuvostoliiton vaatimukset alueluovutusten suhteen olivat samaa linjaa... Neuvostoliiton alueluovutukset olivat liki main samaa luokkaa... Neuvostoliitto vaati samoja alueita kuin..." Loppupuolella olin niin nälkäkuoleman partaalla etten edes kunnolla muistanut, milloin toinen maailmansota alkoi.

Ärsyttää niin olla kuljetusoppilas. Vartin yli kaksitoista oli oltava bussissa tai edessä odotti yli 30 kilometrin kävely. Tietenkin juuri tänään satuin törmäämään paikallislehden toimittajaan, jonka puhelua olin odottanut tet-paikan tiimoilta. Piti siinä tarkistella aikatauluja ja kännykän puhelutietoja (oli kuulemma soittanut, mutta mihinkään en ole vastannut) kun bussi kurvauttaa koulun pihaan. Piti kyllä mennä taas niin lujaa, että kaulaliinat, eväsrasiat sun muut meinasivat lentää pitkin käytäviä ja eteistä. Ja tietenkin se kännykkä jäi jonnekin matkan varrelle lojumaan. Mua ärsyttää aivan suunnattomasti jos jotakin unohtuu matkasta pois. Asiat jää niin raivostuttavasti vaivaamaan. Bussissa hyvä kun pystyin nukkumaan.

Nyt käyn sitten ylikierroksilla kun kaikki aina pitää tehdä nopeaa eikä koskaan saa jäädä miettimään että miten se nyt sitten menikään vai menikö sittenkään ja onko missään järkeä kun koskaan ei näytä tulevan tulevan kunnollista pilkkua tai muuta taukomerkkiä saati sitten puhumattakaan mistään mikään lopettaisi tämän sellainen esimerkiksi kuin piste. Piste.

Jokainen tekee omaan tahtiinsa. Jos tuntuu, että menee liian kovaa, hidasta tahtia. Kipua ei saa tuntua.

Elämä on kuin kuntojumppaa.

Outoa. Ystäväni Teijaa ei enää ole olemassakaan täällä ircissä. Kommenttien kautta ei pääse kuviin, yhteisössä ei koko nimestä ole tietoakaan (vaikka Teija on ylläpitäjä). Ei kai se vaan ole mennyt ilmiantamaan itseään?

Teija has left the building... for some hours, at least.

Aloin ihmetellä eilen, miksi nimeni perässä roikkuu koko ajan sellainen synttärikakku-ikoni. Onhan synttäreihini vielä kivasti pari kuukautta aikaa. Paitsi jos...

...paha aavistus kävi mielessä...

Kyllä, olen sitten merkinnyt ircin tietoihin syntymäajakseni 17.1. maaliskuun seitsemännentoista sijaan. Eikä tuota epäkohtaa pysty edes muuttamaan näin jälkikäteen. Luonnollisesti, syntymäaikahan pysyy yleensä samana läpi elämän. Ja useimmat ihmisistä osaavat kertoa sen ilman Kela-kortin apua.

Olo on kirjaimellisesti kuin uudestisyntyneellä.

No niin, liityttiinpä tänne, vaikka muuta aiemmin uhottiin... Tällä hetkellä en jaksa kylläkään lisätä kuvia, en liittyä yhteisöihin tai edes kyylätä muiden kommentteja. Menen tekemään englannin ainetta. Mahtava torstai-ilta.