IRC-Galleria

Firenze, päivä 19Sunnuntai 23.11.2008 02:24

Yhyy, viimeinen päivä Firenzessä.

Aamupäivä meni toipuessa edellisestä illasta, ei siitä sen enempää.

Aamupäivällä näin myös Lukien vielä viimeistä kertaa, hyvästeltiin ja hän lähti viikonlopuksi Pohjois-Italiaan.

Iltapäivällä päätin lähteä ostoksille, tuliaiset oli nimittäin vielä ostamatta. Pienen etsimisen jälkeen löysin kaiken tarvittavan ja läksin takaisin asunnolle. Ei vain sen takia että sain ostettua tuliaiset, vaan sen takia koska oli jo pimeä ja satoi ja kengät sukkineen oli ihan läpimärät (taitavat olla vielä kirjoitushetkelläkin).

Asunnolle päästyäni oli tunnelma melko haikea. Oli todella vaikea jättää viimeisen kolmen viikon aikana tutuiksi tulleita, melkeinpä perheeksi muodostuneita ystäviä. Näin jälkeenpäin ymmärtää oikeasti kuinka yksin sitä on... Niinpä siis hieman surullisin mielin sanottiin viimeisen kerran "Ciao!" ja mentiin nukkumaan.

Seuraavana päivänä olisi kotimatkan aika.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.