IRC-Galleria

JennikaMonster

JennikaMonster

Miika mä rakastan sua <3 ihan vitun paljon !!♥ 16.1.2012
sain ilta lehen nii


Hildén, 29, hakeutui Los Angelesin Cedars-Sinain sairaalaan sunnuntaina. Hän on saanut tautiinsa Tamiflu-lääkityksen. Hän on edelleen korkeassa kuumeessa, mutta on jo päässyt pois sairaalahoidosta.

Hildénin työtoveri ja Duudsoneiden Rabbit Films -yhtiön toimitusjohtaja Jarno Laasala kertoi Ilta-Sanomille, että Hildénin on oltava eristyksessä vielä kaksi vuorokautta.

- Sikasiisti olo. Meidän lemmikkisika Britney on antanut mulle sellaisen vastustuskyvyn, että ei mua yks pikkunen sikainfluenssa selätä, Hildén välitti terveisensä lehdelle Laasalan välityksellä.

[Ei aihetta]Torstai 23.07.2009 21:39

omg olin vaasasa tiistaina nii ostin vaikka mitä :)
Nyt se on vihdoin tapahtunut, musta on tulossa yhtä meidän rakkaan Britney possun kanssa. Nappasin ittelleni tääl Los Angelesissa sikainfluenssan ja pääsin sairaalaan hoitoon. Kun tarpeeks näköjään sikailee, niin alkaa toi kärsä ja saparo kasvamaan. Komiaa on muuten ollu, koluttu beachit, hollywoodit ja beverly hillsit läpi. Näytetty Amerikkalaasille miten me Suomalaaset oikeen hoidetaan hommat. Pari päivää lepoo ja sit oon taas terve ku pukki! Ristus notta, näköjään siinä meirän sloganissa onkin perää: JÄTKÄ ON ELÄIN!

-Jukka

tiffi Torstai 23.07.2009 20:52

tiffi tullle tiffi tullle

tiffi Torstai 23.07.2009 20:44

TatuKeskiviikko 15.07.2009 15:20

Not gonna get us
they´re not gonna get us
Not gonna get us
Not gonna get us
they´re not gonna get us
they´re not gonna get us
Not gonna get us
they´re not gonna get us
Not gonna get us
starting from here,let´s make a promise
you and me,let´s just be honest
we´re gonna run,nothing can stop us even the night
that falls all around us
soon there will be
laughter and voices
beyond the clouds,
over the mountains
we,ll run away on
roads that are empty
light from the airfield,
shining upon you
Nothing can stop this,
not now i love you
Nothing can stop this
they´re not gonna get us
Nothing can stop this,
not now i love you
Nothing can stop this
Nothing can stop this
Nothing can stop this
they´re gonna
get us
they´re gonna
get us
Not gonna get
us
not gonna get us
not gonna get us
not gonna get us
get us
Not gonna get
us
we´ll run away, keep
everything simple
night will come down
our guardian angel
we rush ahead,the
crossroads are empty
our spirits ries, they´re
not gonna grt us my love for you,
always forever just you and me,all
else is nothing
not going back,not going
back there
they don´t understand
they don´t understand us
they don´t understand us
Not gonna get us
Not gonna get us
Not gonna get us
they´re not
gonna get us
Not gonna get us
nothing can stop this,
now i love you
they´re not gonna get us
they´re not gonna get us
nothiong can stop this,not
now i love you
they´re not gonna get us
they´re not gonna get us
they´re not gonna get us
they´re not gonna
get us
Not gonna get us
Not gonna get us
Not gonna get us
Not gonna get us

[Ei aihetta]Tiistai 14.07.2009 14:51

SE KENELTÄ HALUAISIT SUUDELMAN, SAAT SEN JOS LISÄÄT TÄMÄN 30 SEKUNNIN AIKANA PÄIVÄKIRJAASI!

[Ei aihetta]Perjantai 10.07.2009 13:24

Mitä seuraavista tällä hetkellä haluaisit:
[x] päästä bb-taloon
[ ] nauraa, niin että vatsaan sattuu
[ ] halata jotakuta
[ ] suudella jotakuta
[ ] matkustaa maailman ympäri
[ ] kiittää jotakuta
[ ] syödä puuroa
[ ] tehdä lumiukon
[x] käpertyä peiton alle
[ ] syödä mustikoita

Olen:
[ ] Olen piilotellut alkoholijuomia talossani, vanhemmiltani salassa
[ ] Olen huutanut joskus: "Mä oon niin leija!"
[ ] Olen motannut ''kaveria'' turpaan niin, että häneltä alkoi vuotaa verta
[ ] Olen valehdellut äidille nukkumapaikkani
[x] Olen lähtenyt sekunnin mielihalusta paikkaan, jonne lähtöä olen myöhemmin katunut
[x] Olen kiusannut koulussani
[ ] Olen nimitellyt opettajaa hänen kuullensa
[x] Olen miettinyt tuskallista tapaa kuolla jollekulle läheiselle henkilölle
[ ] Olen liftannut
[ ] Olen tehnyt graffitteja seiniin, alikulkutunneleihin tms
[ ] Olen noussut väärään linja-autoon, junaan, metroon tms.
[ ] Olen tilannut taksin ja maksanut sen kaatokännissä
[ ] Olen miettinyt, miltä tuntuisi kun tehdään genitaalilävistys
[x] Olen huudellut kaupungilla epäsoveliaita sanoja vain osoittaakseni oman typeryyteni
[ ] Olen mennyt ja pyytänyt täysin tuntemattomalta henkilöltä savuketta
[x] Olen kampannut vastaan tulevan tuntemattoman henkilön

Minulla on / Minä olen:
[ ] Yli 100 e käteisenä lompakossa
[ ] Vain alle 10 e käteisenä lompakossa
[ ] Mesekeskusteluja auki
[x] Meikatut kasvot juuri nyt
[ ] Ei, vaan aikansa elänyt äitini lahjoittama villapaita
[x] Ihana harrastus, jonka kanssa vietän joka päivä aikaa
[x] Niin päättömiä ideoita, että joskus itsekin ihmettelen mistä keksin ne
[ ] Yksi todella hyvä tyyppi mesessä, jonka jutuille nauran aina
[ ] Sipsiä tai karkkia nyt lähettyvilläni
[ ] Dieetti kesken
[ ] Luokanvalvoja/ryhmänohjaaja, joka saa pinnani kiristymään päivä päivältä enemmän
[ ] Kammottavia muistoja ryyppyreissuilta
[x] Noloja muistoja lapsuudesta
[x] Huimannut niin, että on pitänyt käydä makuulle
[x] Pyörtynyt
[x] Itkettänyt jonkun tytön vuoksi
[x] Ainakin kaksi lävistystä
[ ] Poreallas kotona
[x] Suunnitelmia ensi viikonlopulle
[x] Haluaisin tutustua joihinkin tyyppeihin, ja alkaa hengailemaan heidän kanssaan

Näitä asioita kaipaan:
[ ] tyttö-tai poikaystävää
[x] Viime kesää
[ ] Rippijuhliani
[ ] Kuollutta sukulaistani
[x] Jotain vaatekappaletta joka ei enää mahdu päälleni
[x] Jotain vaatekappaletta joka meni rikki
[x] Aikoja, jolloin kaikki oli vielä hyvin
[x] Sitä tunnetta, että joku välittää ja pitää kiinni
[ ] Sitä tunnetta, että saan olla yksin ja omassa rauhassa

Seuraavalla kesälomalla aion:
[ ] Ryypätä perseet olalle
[x] Iskeä uuden poika- tai tyttökaverin
[x] Lähteä lomamatkalle
[ ] Nukkua yli yhteen päivällä
[ ] Lukea kokeisiin, tenttiin jne.
[ ] Lähteä jonnekin, missä en ole ikinä ennen käynytkään.

Viimeisen vuoden aikana olen: (2009)
[ ] Pitänyt päässäni kaljapacin kuoria
[ ] Kuvannut kännisiä ihmisiä
[ ] Satuttanut itseäni tahallani fyysisesti
[ ] Pitänyt stetson-hattua päässä ja leikkinyt cowboyta
[ ] Kokeillut nahkahousuja
[ ] Näpytellyt salaa toisen kännykällä päättömiä tekstareita ja lähetellyt niitä
[ ] Soittanut 112:seen, ja kuullut siellä vastattavan
[ ] Opetellut ajaamaan autoa
[ ] Ajanut autokolarin
[x] Tehnyt uudenvuodenlupauksen, joka ei pitänyt
[ ] Tehnyt uudenvuodenlupauksen, joka piti
[x] Luvannut pitää jotain lakkoa, mutta onnistumatta siinä
[ ] Flirttaillut varattua
[ ] Juossut rintsikat ja farkut päällä siideripullo kädessä ja kiljunut: "Mä oon niin kännissä!"
[x] Kietonut vappuserpentiiniä kaulan ympärille
[x] Ikävöinyt niin että ihan itketti
[x] Inhonnut jotakuta
[x] Sanonut suoraan jollekulle: "En ole kiinnostunut sinusta."
[ ] Ostanut äidille tai isälle syntymäpäivälahjan
[ ] Kutonut sukat, lapaset tai kaulahuivin
[ ] Hävinnyt pelikoneesta yli 20 e saman pelin aikana
[x] Haistattanut vitut kaupan myyjälle

Missä säilytät kotiavaimiasi?
[ ] Avainnauhassa
[x] Housuntaskussa
[ ] Laukussa
[ ] Lompakossa
[ ] Takintaskussa
[x] Jossain muualla
[ ] Minulla ei ole kotia
[ ] Minulla ei ole kotiavaimia

Mitkä ovat lempiaineitasi koulussa?
[ ] Biologia
[ ] Englanti
[ ] Filosofia
[ ] Fysiikka
[ ] Historia
[ ] Kemia
[x] Kuvaamataito
[x] Käsityöt
[ ] Liikunta
[ ] Maantieto
[x] Matematiikka
[ ] Musiikki
[ ] Psykologia
[x] Ruotsi
[ ] Saksa
[ ] Uskonto / Elämänkatsomustieto
[ ] Äidinkieli
[ ] Inhoan kaikkea!
[ ] Jokin muu aine

Mitkä ovat arkivaatteidesi hallitsevimmat värit?
[x] Harmaa
[ ] Keltainen
[x] Musta
[ ] Punainen
[ ] Ruskea
[ ] Sininen
[ ] Valkoinen
[ ] Vihreä
[ ] Jokin muu
mikä:-

Mihin aikaan heräät arkiaamuisin?
[ ] Ennen viittä
[ ] 05-06
[x] 06-07
[ ] 08-09
[ ] 09-10
[ ] 10-11
[ ] 11-12
[ ] 12-->
[ ] Mihin aikaan sattuu
[x] Riippuu

Mistä olet riippuvainen?
[ ] Alkoholista
[ ] Huumeista
[x] Internetistä
[x] IRC-Galleriasta
[ ] Kahvista
[x] Läheisestä/läheisistä ihmisestä/ihmisistä
[ ] Lääkkeistä
[x] Shoppailusta
[x] Suklaasta/karkeista
[x] Tietokoneista
[ ] Tupakasta
[ ] Energiajuomasta
[ ] En ole riippuvainen mistään
[ ] En osaa sanoa
[x] Ihailemastasi henkilöstä

Kumpia sinulla on enemmän, ystäviä vai vihamiehiä?
[ ] Ystäviä
[x] Vihamiehiä
[ ] Yhtä paljon
[ ] En varmasti tiedä ketkä kaikki vihaavat minua

Oletko itse tai onko sinulle koskaan luettu Uppo-Nallea?
[x] Kyllä
[ ] Ei
[ ] En ole varma

Kuinka vastaat puhelimeen?
[x] "Haloo"
[ ] "Moi"
[ ] "Niin?"
[ ] "No"
[ ] Epämääräisellä ynähdyksellä
[ ] Jollain muulla tavalla
[ ] Omalla etu- ja sukunimellä
[ ] Omalla etunimellä
[ ] Omalla sukunimellä
[ ] En osaa sanoa
[ ] En vastaa puhelimeen

Puhutko koskaan itseksesi, edes muutamaa sanaa?
[ ] En koskaan
[ ] Harvoin
[x] Joskus kiroilen
[x] Usein
[ ] En osaa puhua

Mihin tosi-TV-kilpailuun voisit osallistua?
[ ] Amazing Race
[ ] Baari
[ ] Diili
[ ] Huippumalli haussa
[x] Hurja muodonmuutos
[ ] Idols
[ ] Miljonääri-Jussi
[ ] Popstars
[ ] Selviytyjät
[ ] Suomen Robinson
[ ] Suuri seikkailu
[x] Suurin pudottaja
[ ] Talo
[ ] Tanssii tähtien kanssa
[ ] Unelmakämppä
[ ] Unelmien poikamies
[ ] Unelmies poikamiestyttö
[ ] Viettelysten saari
[x] Big Brother
[ ] Jokin muu tosi-TV -kilpailu
[ ] En voisi ajatella osallistuvani mihinkään näistä
[ ] Vihaan tosi-TV-kilpailuja

Hyväksytkö turkistarhauksen?
[x] En
[ ] Kyllä
[ ] En välitä
[ ] En osaa sanoa

Millainen olet juuri nyt?
[ ] Ahkera
[ ] Iloinen
[x] Janoinen
[ ] Kärsimätön
[x] Levoton
[x] Nälkäinen
[ ] Onnellinen
[ ] Pirteä
[ ] Surullinen
[x] Tylsistynyt
[x] Unelias
[ ] Vihainen
[x] Väsynyt

Onko sinulla tapana syödä tietokoneesi ääressä?
[x] Kyllä
[ ] Ei
[ ] Toisinaan

Kuinka kauan olet yleensä suihkussa?
[ ] En käy suihkussa
[ ] 0 - 2 min
[ ] 3 - 5 min
[ ] 6-10 min
[ ] 11 - 15 min
[ ] 16 - 20 min
[x] 21 - 30 min
[ ] yli 30 min

Pitäisikö perintövero poistaa?
[ ] Kyllä
[ ] Ei
[x] Mikä on perintövero?
[ ] En osaa sanoa

Kumman jalan kengän laitat ensimmäisenä jalkaan?
[ ] Oikean jalan kengän
[ ] Vasemman jalan kengän
[ ] En käytä kenkiä
[x] Enpäs ole kiinnittänyt huomiota
[ ] Vaihtelee

Mitä piirteitä olisi mahdotonta sietää seurustelukumppanissa?
[ ] Epämiellyttävä ulkonäkö
[ ] Itsepäisyys
[x] Itserakkaus
[x] Mielenterveysongelma
[ ] Tupakointi
[ ] Yksinkertaisuus
[x] Ylimielisyys

Tunnustaisitko syyllisyyden murhaan jota et ole tehnyt, jos saisit siitä 3 vuotta vankeutta ja 10 miljoonaa euroa korvauksena todelliselta tekijältä?
[ ] En
[x] Kyllä
[ ] En osaa sanoa

Jos tekisit itsemurhan, mitä välinettä käyttäisit?
[ ] Ampuma-ase
[ ] Korkea paikka
[ ] Köysi
[x] Myrkky/lääkkeet/alkoholi
[ ] Pommi
[ ] Veitsi
[ ] Vesi (hukuttautuminen)
[ ] Jokin muu
[ ] En osaa sanoa

Jos rahalla voisi ostaa onnea, olisitko halukas myymään onneasi?
[ ] Mikä ettei. Riippuu hinnasta.
[x] En, hinnasta riippumatta.
[ ] Eipä olisi mitään mitä myydä.
[ ] En osaa sanoa

Missä säilytät kännykkääsi?
[x] Housujen etutaskussa
[ ] Housujen takataskussa
[ ] Repussa / laukussa
[ ] Takin povitaskussa
[ ] Takin sivutaskussa
[ ] Jossain muualla
[ ] Minulla ei ole kännykkää
[x] Milloin missäkin

TULEVAISUUDESSA HALUAISIN..
[ ] suurperheen
[ ] olla menestyvä artisti
[ ] valmistua lääkäriksi
[ ] asua ulkomailla
[ ] lähteä vaihto-oppilaaksi tai au-pairiksi
[x] uskaltautua kuntosalille
[x] opiskella
[ ] työskennellä kaupan kassalla
[ ] silikonit tyttöystävälle
[ ] hypätä laskuvarjolla

OLEN LUONTEELTANI..

[x] mustasukkainen
[x] temperamenttinen
[ ] hiljainen
[x] laiska
[x] helposti innostuva
[x] itsepäinen
[ ] huonosti ruskettuva
[x] tuhlaajatyyppiä
[ ] elokuvafriikki
[ ] äidinkieliperfektionisti
[x] riippuvainen jostain

TÄLLÄ HETKELLÄ..
[x] minulla on nälkä
[ ] haluaisin kuolla
[ ] olen onnellinen
[ ] minulla on liikaa energiaa
[ ] tahtoisin "tappaa" jonkun henkilön
[ ] itkettää
[x] olen tylsistynyt
[ ] ulkona paistaa aurinko
[x] haluaisin lähteä shoppailemaan
[x] odotan jotain tiettyä päivää

MINULLA ON..
[x] paljon valokuvia
[ ] aina karkkia jemmassa
[x] kuvat irc-galleriassa
[\] ihan uusi kännykkä
[x] paljon dvd-elokuvia
[ ] yli 5 farkut
[x] todella paljon vöitä
[ ] pitkät hiukset
[ ] papukaija tai undulaatti
[ ] "alistajalasit"
[ ] lakatut varpaankynnet
[0] vähintään 3 tätiä

ärsytä Tiistai 07.07.2009 21:34

mä jouduin heitä mun yhet lempi housut tänään roskin ja 2 kk vanhat :(

[Ei aihetta]Maanantai 06.07.2009 17:31

i love u