IRC-Galleria

Jeppisläinen

Jeppisläinen

Oma maa mansikka muu maa mustikka.

Keskiviikko 30.11.2022Keskiviikko 30.11.2022 22:32

Heräsin tänään puoli ykstoista ja touhusin ensi kaikenlaista. Lähdin ennen kahtatoista kyläilemään. Olin siellä kolmeen asti ja tulin sitte kotiin kattomaan ihmemiestä. katoin neljältä salkkarit. viiden aikaan puin ulkovaatteet päälle ja odotin että kaveri tulee hakemaan puoli kuuden jälkeen. Oltiin kuuden aikaan tallilla ja kaikki karsinat oli jo siivottu joten menin sitte siivoamaan masan ja vallen tarhan ja sain sieltä kärrylllisen paskaa pois. Mimmin tarhaki siivottiin. sillä aikaa kun siivosin tarhaa hepat haettiin sisälle. Mimmiä käytiin juoksuttamassa kentällä joka on allun tarha. Sit kun mimmi oltiin juoksutettu valmiiks, ruokittiin hepat ennen kun lähdettiin kotiin. Kotiin kun tulin kello oli jo kahdeksan, joten salkkarit jäi taas kattomatta.( Pitää kattoa huomenna sitte puoli yhdeltä) Rupesin sitte syömään että kerkesin koneelle ennen kymmentä ja hyvin kerkesinki kun kerkesin jo yhdeksän jälkeen. Oon taas koneella siihen asti kun meen nukkumaan viimmestään yhdeltä kun huomenna aamulla pitää lähteä kauppaan. Huomenna onkin jo joulukuun ensimmäinen päivä ja saa avata joulukalenterista ensimmäisen luukun jonka ostin lidlistä. Että semmosta taas tänään.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.