IRC-Galleria

Tuuli. Lempeä ja lämmin. Sellainen on Kissalaaksossa puhaltava tuuli. Aurinko paistoi ja linnut lauloivat iloisella äänellä kauniissa kesäsäässä. Myös Olavi oli juoksemassa tässä kauniissa säässä. Nurmikko hulmusi ja kukat pöllysivät Olavin pyöriessä mäkeä alas pienenä pallona. Hän oli matkalla hakemaan Mauria ja Tanelia mukaansa. "Taneliii, tule ulooos. Minulla on asiaaaa" huutelee Olavi Tanelin kotikolon ulkopuolella. Mitään ei kuulu. "TANELIIIIIIIIIIIIIIIIIIIII"! "Mitäh, miksi sinä huutelet täällä? Olin nukkumassa ja näin aivan mahtavaa unta, olin siinä suuri mahtava merirosvo ja olin juuri saamassa kulta-aarteen käsiini kun sinä herätit minut" Taneli vastasi silmiään hieroen. "Vai että merirosvo, mutta hei! Lähdetään hakemaan Mauri ja keksitään jotain hauskaa tekemistä" Olavi ehdottaa tasajalkaa hyppien. "Kyllä minä lähden mukaan, herätit jo minut joten minun on turha enää yrittää saada unta" Taneli vastasi ja suuntasi Olavin kanssa kohti Maurin asuinpaikkaa.

Hetken matkattuaan Olavi ja Taneli tulivat Maurin asuinpaikan luokse, missä Mauri köllöttelikin jo valmiina pihalla, ihmetellen maailman menoa ja nauttien kauniista säästä. "Terve kaverit, mikäs teidät sai tänne ilmaantumaan" Mauri kysyi. "Tulimme hakemaan sinua mukaamme" vastasi Olavi. "Minne olette menossa?" Mauri kysyi kömpien jo ylös tuolistaan. "En ole vielä sen kummemmin miettinyt asiaa, halusin ensiksi hakea teidät mukaan " Olavi vastasi. "Hyvä on, tulen mukaanne, eihän minulla ole täällä kummoisempaakaan tekemistä ja alkoihan tuo tuolissa löhöäminen jo hieman puuduttamaan". Kaverukset lähtivät matkaan ottaen suunnan kohti järveä. Saavuttuaan järven rantaan Olavi alkoi katselemaan ympärillensä, etsien silmillään jotain mielenkiintoista. "Hei katsokaa! Tuolla on vene" huusi Olavi. "Niimpäs onkin, mutta mitä siitä?" kysyi Taneli raapien päätänsä hieman tyhmistyneen oloisena. "Me voisimme leikkiä merirosvoja! Sinähän näit hetki sitten unta kuinka olit suuri ja mahtava merirosvo. Nyt olisi miehistökin kasassa" Olavi ehdotti. "Joo, erittäin hyvä idea" Taneli vastaa riemun kiljahduksin. "Miten me oikein aiomme saada tuon veneen rantaan? Sinne on pitkä matka ja järvi on syvä" kysyi Mauri näyttäen käpälillään etäisyyttä. "Kyllä tämä merirosvomiehistö ratkaisun keksii! Ei hätäännytä kaverit. Pääsemme varmasti veneeseen kunhan hieman katsomme ympärillemme" Olavi vastaa ja alkaa kuumeisesti tutkiskelemaan ympäröivää luontoa. Ei aikaakaan kun Olavi huomaa kallellaan olevan vanhan kuusen järven varrella. "Katsokaa. Tuo kuusi, se on virtauksen varrella. Ja vene on menossa siitä ohi! Äkkiä kaverit, kerkeämme vielä" Olavi huutaa ja lähtee kipittämään kuusen luokse. "Odota, älä mene yksin! Sinun käy vielä huonosti" Mauri huutaa perään mutta Olavi liitää kuin lokki ahvenen luokse. "Äkkiä, meidän on saatava tuo vene kiinni, emme voi muuten olla mitään merirosvoja jos meillä ei ole edes purtiloa" Olavi huutaa ja alkaa kipuamaan kuusen runkoa pitkin kohti virtausta.

Mauri juoksi perästä minkä kerkesi Tanelin pitäessä kiinni Maurin hulmuavista karvoista. Olavi oli jo hyvää vauhtia menossa puolessaväliä kuusta. "Varo! Se kuusi voi olla liukas" huutaa Mauri. "Kyllä minä pärjään, meillä kissoilla on pettämätön tasapainoaisti" vastaa Olavi viitaten kintaalla Maurin varoitukseen. Olavi alkoi jo olemaan kuusen latvassa ja vene lähestyi virtauksen ansiosta Olavia. Veneen ollessa kohdalla Olavi hyppäsi veneeseen. THUMPS! Olavin tassut kastuivat ja vene alkoi pikkuhiljaa vajoamaan. "Apua, auttakaa! Tämä vene on laho. Mitä minä teen en pääse pois" huutelee Olavi hätääntyneenä. Vene alkoi täyttymään vedestä nopeammin ja nopeammin. "Hyppää pois ja ui rantaan!" huutaa Taneli. "En pysty, tassuni on jumissa veneen pohjassa olevassa reiässä. Apua mitä minä teen". Pakokauhu alkoi valtaamaan Olavia. "Meidän on toimittava nopeasti, vene uppoaa kohta ja Olavi mukana ellemme keksi jotain ja äkkiä" Mauri toteaa miettien vimmaisasti keinoa pelastaa Olavi. "Katso! Tuolla on vanha virveli. Joku ihminen on jättänyt sen tuonne" sanoo Taneli osottaen kiven juurta muutaman metrin päässä. "Hienoa Taneli, myyräksi omaat tarkat hoksottimet" toteaa Mauri ja lähtee juoksemaan virvelin luokse. "Koeta kestää Olavi, saamme sinut hetkessä rantaan" huutaa Taneli. Olavilla alkaa olemaan jo tukalat paikat, vettä on kaulaan asti ja etäisyyttä rantaan, missä Mauri ja Taneli ovat pelastussuunnitelmansa kanssa, on melkoisesti. "Osaatko sinä käyttää tuota?" kysyi Taneli Maurilta. "Kyllä, olen joskus käyttänyt. Isoisäni oli kova kalastamaan ja opetti minua siinä samalla" vastaa Mauri tarkistaen nopeasti siiman ja virvelin kunnon. "Äkkiä, minä en saa pian enää henkeä" huutaa Olavi hädissään. Mauri ottaa virvelin käteensä. "Taneli, pois kyydistä ettet lennä vahingossa mukana". Mauri tempaisee siiman painoineen kohti Olavin venettä. "Voi ei, heitit yli" Taneli voivottelee. "Suu kiinni, tiedän mitä teen!" Mauri murahtaa alkaen kelaamaan vimmatulla tarmolla. Siima tarttuu kuin tarttuukin veneeseen. "Kelaa vauhdilla, Olavilla on tukalat oltavat!" Taneli hoputtaa nakertaen kynsiään jännityksestä. "Ole nyt jo hiljaa, tiedän mitä teen" Mauri murahtaa jo hieman kiukkuisena. Vene lähestyy ja lähestyy rantaa vauhdilla. Lopulta Mauri saa veneen rantaan. "Missä Olavi? Ei kai hän vaan hukkunut..." Taneli kysyy jo hieman nyyhkyttäen. "Voi ei, olimme liian myöhässä" Mauri vastaa kyynelten jo valuessa hänen poskiaan pitkin. "Mitä te oikein nyyhkytätte?" kysyy Olavi hölmistyneenä. "Olavi! Me luulimme sinun hukkuneen kun et ollut enää veneessä kun saimme sen rantaan" Taneli vastaa. "Olisin hukkunut ellei siima olisi kiskaissut minua irti veneestä. Virta vei minua hieman alajuoksuun mutta pääsin siitä nopeasti kivelle ja sitä kautta takaisin rantaan" Olavi vastaa kuivaten turkkiaan. Riemu valtasi Maurin ja Tanelin mielen. "Missä olet oikein oppinut käyttämään virveliä?" Olavi kysyi. "Isoisäni kalasti paljon ja opetti minua samalla. Onneksi joku ihminen oli unohtanut tämän tuohon kiven juurelle, muuten olisimme olleet pahoissa ongelmissa" Mauri vastaa hymyn vallatessa hänen mielensä. Pelastihan hänen isoisänsä opit ystävänsä hengen. "Vau, hienoa. Saat opettaa minua joskus käyttämään tuollaista... härveliä?" Olavi vastaa. "Kyllä, mutta joku toinen kerta. Tule, mennään kuivattelemaan äitisi luokse ettet vilustu ja tule kipeäksi" Mauri sanoo. Kaverukset ovat yhtä mieltä ja matka kohti Olavin kotia alkaa.

Kotona äiti kysyy Olavilta: "missäs sinä itsesi noin märäksi olet saanut"? "Ulkona tuli nopea sadekuuro enkä kerennyt sateensuojaan" Olavi vastaa Tanelin ja Maurin nyökytellessä mukana. "Hyvä että tulit pian kotiin, et vilustu ja olen juuri sopivasti leiponut pullaakin. Maistuukos pojille? Olavin äiti kysyy. Maurin ja Tanelin vastausta ei tarvinnut edes kysyä. Syötyään mahansa täyteen maukkaita pullia kaverukset menivät hyvin ansaitulle levolle, ladaten näin akkuja uutta seikkailua varten.

Kauniit vehreät niityt hulmusivat lempeän kesätuulen puhaltaessa lämpönsä Kissamäen kukkaisille nurmille. Näillä niityillä telmi myös kissa nimeltä Olavi. Pieni, avulias ja aina seikkailemassa oleva kissanpoikanen pyöri pitkin hulmuavaa nurmikkoa nauttien kauniista säästä. Hänen kanssaan niityllä oli myös Taneli, pieni maamyyrä ja Mauri, karhunpoikanen. Kolmikko telmi leikkisästi auringon tarjotessa miellyttävää lämpöä telmiville kaveruksille. "On tämä kyllä kaunis sää" sanoi Olavi. "Kyllä, en muistakkaan milloinka olisi viimeksi ollut yhtä kaunis keli" totesi Mauri, raaputtaen samalla hieman päälakeaan. "Ei täällä ole yhtään kivaa kun minä meinaan kokoajan hukkua nurmikon sekaan" sanoi Taneli pyrkien kokoajan pois nurmikon alta. "Tule selkääni niin sinun ei tarvitse kokoaikaa olla nousemassa sieltä" Mauri vastasi ja otti Tanelin kyytiin.

Ilta alkoi kuiteskin sarastamaan ja kaverusten oli määrä olla Olavin äidin luona syömässä tämän maukkaita pullia ennen kello seitsemää. "Hei, käydäänkö katsomassa olisiko vedenpinta noussut jotta vihdoin pääsisimme uimaan?" kysyi Olavi." "Käydään vain, siellä ei nurmikko peitä minua alleen" Taneli vastasi osoittaen sormellaan kohti vetten rantaa. "Mutta eikö meidän pitäisi jo lähteä takaisin? Äitishän lupasi tehdä hänen maukkaita pulliaan meille" Mauri vastasi kysyen, samalla lipoen kieltään. "Kyllä äiti tekee pullia, käydään vain ensin siellä rannalla. Oikaistaan metsän kautta niin säästämme aikaa" Olavi vastasi ja lähti johtamaan kaveriporukkaa kohti rantaa.

Kaverukset menivät metsään. Ei mennyt pitkäänkään kun ilta alkoi jo hämärtämään maisemia. "Eikö olisi jo viisasta palata takaisin, voimme käydä katsomassa asian huomennakin" totesi Mauri. "Höpöjä puhut, olemme jo lähellä rantaa, kuulen jo veden lorisevan" vastasi Olavi. Mutta eivätpä kaverukset tienneet että Kissalaakson metsissä asustivat myös kolme peikkoa. Nälkäisiä, pahanhajuisia ja erittäin pahansuopia otuksia. "Kuuletteko? Joku liikkuu metsässä" totesi yksi peikoista. "Juu, heitä on kolme, minulla onkin tässä nälkä *slurps*" vastasi toinen peikoista. "Suut suipemmalle ja lähdetään perään!" Ja näin peikot lähtivät haju- ja kuuloaistiensa ohjaaman kohti kaveruksia. "Nuuh... nuuh... jokin on tulossa" totesi Mauri. "Mitä sinä haistat?" kysyi Olavi hieman hätääntyneenä. "En tiedä, mutta todella paha haju sieltä tulee". "Ei, peikkoja!" huusi Taneli." "PEIKKOJA? kysyivät Olavi ja Mauri molemmat säikähtäen. "Mitä me nyt oikein teemme? Emme voi lähteä takaisinkaan päin, sieltäpäin he juuri ovat tulossa ja heidän tarkka hajuaistinsa varmasti paikantaa meidät jos yritämme piiloutua" Olavi pohti hädissään. "HAHAA SIINÄHÄN TE OLETTEKIN!" huusi yksi peikoista hypäten samalla esiin puskasta. "Nyt teidän päivänne ovat luetut, hahahaa!" "EI, JUOSKAA!" huusi Olavi kiihdyttäen maksimaaliseen nopeuteensa hämmästyttävällä nopeudella. "Odota Olavi, me emme pysty juoksemaan yhtä lujaa kuin sinä!" huusi Mauri perästä Tanelin pitäen vimmatun lailla Maurin kutreista kiinni. "Voi ei, mitä minä teen? En voi jättää ystäviäni pulaan". Siinä samassa Olavi näki veden rannalla vanhan ladon. "Tulkaa äkkiä tänne!" huusi Olavi Maurille ja Tanelille. "Äkkiä, ladon sisälle ennenkuin peikot saavuttavat". "Ei auta piileskeleminen näillä markkinoilla" huutaa yksi peikko Olaville. "Me tiedämme missä te olette! Tulkaa esiin suosiolla niin syömme teidät nopeasti!" huutaa toinen peikko. Kolmas peikko koputtelee jo ladon seiniä etsien heikkoa kohtaa. "Mitä me teemme?" kysyi Taneli. "Minulla on idea" sanoi Olavi, "houkuttelemme peikot tänne ansaan ja telkeämme oven". "Hyvä idea, mutta miten aioit toteuttaa sen?" kysyi Mauri. "Näettekö tuon aukon tuossa? Menkää siitä mahdollisimman hiljaa ulos, minä jään tänne ja houkuttelen peikot ansaan. Ne mokomat ryökäleet eivät varmana mahdu tuosta aukosta. Kun olen saanut heidät sisään, telkeätte oven ja minä tulen tuosta aukosta pihalle" Olavi selitti suunnitelmansa Maurin ja Tanelin myötäillessä.

Mauri ja Taneli hoitivat itsensä ulos ladosta ja Olavi aukaisee ladon oven. "Ottakaa kiinni jos saatte!" Olavi huutaa peikoille ja juoksee takaisin ladon sisälle. Peikot lähtevät suunapäänä juoksemaan perään tajuttuaan pienen kissan olevan takuuvarmassa loukossa. Viimeisen peikon astuessa latoon sisälle Mauri tempaisee oven kiinni ja vierittää kiven siihen eteen jotta peikot eivät pääse sieltä ulos. Ja ei aikaakaan kun Olavi tulee samasta aukosta mistä Mauri ja Taneli olivat paenneet hirveätä kissankiitoa. "Häähää, siitäs saitte!" lällättää Olavi. "Älä vielä innostu, katso!" huutaa Mauri. Peikot alkoivat potkimaan samaa aukkoa isommaksi, mistä Olavi oli hetki sitten tullut ulos. "Juostaan, kerkeämme vielä karkuun!" huusi Taneli. Peikot saivat aukon sopivan isoksi yhdelle heistä, mutta tyhmyyksissään he kaikki säntäsivät siihen yhtäaikaa ja jäivät kiinni, antaen näin kaveruksille mahdollisuuden paeta. "Ärrinmurrin kuka tompelo käski kaikkien mennä yhtäaikaa?" "Ole sinä siinä hiljaa olisin saanut ne kiinni mutta kun sinä" "Hiljaa itse minä kuule näytän närhet sinulle". Peikkojen kinastellessa jumiutuneena suuaukolla kaverukset kirmasivat kohti Olavin kotia. "Ei sitten kerrota äidille tästä mitään, eihän?" "Ei kerrota ei, kunhan vain saamme häneltä hänen maukkaita pullia" Mauri sanoi kieltään lipoen. Kaverukset olivat heti yhteisymmärryksessä. Päästyään kotiin he selittivät unohtaneensa ajankulun. Olavin äitiä tämä ei haitannut, sillä hän oli kerennyt siinä ajassa paistaa lisää pullia nälkäiselle kaveriporukalle. Syötyään vatsansa täyteen kaverukset menivät ansaitulle levolle. Olavi näki taas unta uusista uljaista seikkailuista Kissamäen kukkaisilla niityillä.


Älkää jaksako itkeä kirjoitusvirheistä, 10min tekstiksi kohtalaisen hyvää. Tai sitten voitte vaihtoehtoisesti mennä linjaautolla lappeen rantaan pelaamaan jalka palloa :P.