IRC-Galleria

Kauniit vehreät niityt hulmusivat lempeän kesätuulen puhaltaessa lämpönsä Kissamäen kukkaisille nurmille. Näillä niityillä telmi myös kissa nimeltä Olavi. Pieni, avulias ja aina seikkailemassa oleva kissanpoikanen pyöri pitkin hulmuavaa nurmikkoa nauttien kauniista säästä. Hänen kanssaan niityllä oli myös Taneli, pieni maamyyrä ja Mauri, karhunpoikanen. Kolmikko telmi leikkisästi auringon tarjotessa miellyttävää lämpöä telmiville kaveruksille. "On tämä kyllä kaunis sää" sanoi Olavi. "Kyllä, en muistakkaan milloinka olisi viimeksi ollut yhtä kaunis keli" totesi Mauri, raaputtaen samalla hieman päälakeaan. "Ei täällä ole yhtään kivaa kun minä meinaan kokoajan hukkua nurmikon sekaan" sanoi Taneli pyrkien kokoajan pois nurmikon alta. "Tule selkääni niin sinun ei tarvitse kokoaikaa olla nousemassa sieltä" Mauri vastasi ja otti Tanelin kyytiin.

Ilta alkoi kuiteskin sarastamaan ja kaverusten oli määrä olla Olavin äidin luona syömässä tämän maukkaita pullia ennen kello seitsemää. "Hei, käydäänkö katsomassa olisiko vedenpinta noussut jotta vihdoin pääsisimme uimaan?" kysyi Olavi." "Käydään vain, siellä ei nurmikko peitä minua alleen" Taneli vastasi osoittaen sormellaan kohti vetten rantaa. "Mutta eikö meidän pitäisi jo lähteä takaisin? Äitishän lupasi tehdä hänen maukkaita pulliaan meille" Mauri vastasi kysyen, samalla lipoen kieltään. "Kyllä äiti tekee pullia, käydään vain ensin siellä rannalla. Oikaistaan metsän kautta niin säästämme aikaa" Olavi vastasi ja lähti johtamaan kaveriporukkaa kohti rantaa.

Kaverukset menivät metsään. Ei mennyt pitkäänkään kun ilta alkoi jo hämärtämään maisemia. "Eikö olisi jo viisasta palata takaisin, voimme käydä katsomassa asian huomennakin" totesi Mauri. "Höpöjä puhut, olemme jo lähellä rantaa, kuulen jo veden lorisevan" vastasi Olavi. Mutta eivätpä kaverukset tienneet että Kissalaakson metsissä asustivat myös kolme peikkoa. Nälkäisiä, pahanhajuisia ja erittäin pahansuopia otuksia. "Kuuletteko? Joku liikkuu metsässä" totesi yksi peikoista. "Juu, heitä on kolme, minulla onkin tässä nälkä *slurps*" vastasi toinen peikoista. "Suut suipemmalle ja lähdetään perään!" Ja näin peikot lähtivät haju- ja kuuloaistiensa ohjaaman kohti kaveruksia. "Nuuh... nuuh... jokin on tulossa" totesi Mauri. "Mitä sinä haistat?" kysyi Olavi hieman hätääntyneenä. "En tiedä, mutta todella paha haju sieltä tulee". "Ei, peikkoja!" huusi Taneli." "PEIKKOJA? kysyivät Olavi ja Mauri molemmat säikähtäen. "Mitä me nyt oikein teemme? Emme voi lähteä takaisinkaan päin, sieltäpäin he juuri ovat tulossa ja heidän tarkka hajuaistinsa varmasti paikantaa meidät jos yritämme piiloutua" Olavi pohti hädissään. "HAHAA SIINÄHÄN TE OLETTEKIN!" huusi yksi peikoista hypäten samalla esiin puskasta. "Nyt teidän päivänne ovat luetut, hahahaa!" "EI, JUOSKAA!" huusi Olavi kiihdyttäen maksimaaliseen nopeuteensa hämmästyttävällä nopeudella. "Odota Olavi, me emme pysty juoksemaan yhtä lujaa kuin sinä!" huusi Mauri perästä Tanelin pitäen vimmatun lailla Maurin kutreista kiinni. "Voi ei, mitä minä teen? En voi jättää ystäviäni pulaan". Siinä samassa Olavi näki veden rannalla vanhan ladon. "Tulkaa äkkiä tänne!" huusi Olavi Maurille ja Tanelille. "Äkkiä, ladon sisälle ennenkuin peikot saavuttavat". "Ei auta piileskeleminen näillä markkinoilla" huutaa yksi peikko Olaville. "Me tiedämme missä te olette! Tulkaa esiin suosiolla niin syömme teidät nopeasti!" huutaa toinen peikko. Kolmas peikko koputtelee jo ladon seiniä etsien heikkoa kohtaa. "Mitä me teemme?" kysyi Taneli. "Minulla on idea" sanoi Olavi, "houkuttelemme peikot tänne ansaan ja telkeämme oven". "Hyvä idea, mutta miten aioit toteuttaa sen?" kysyi Mauri. "Näettekö tuon aukon tuossa? Menkää siitä mahdollisimman hiljaa ulos, minä jään tänne ja houkuttelen peikot ansaan. Ne mokomat ryökäleet eivät varmana mahdu tuosta aukosta. Kun olen saanut heidät sisään, telkeätte oven ja minä tulen tuosta aukosta pihalle" Olavi selitti suunnitelmansa Maurin ja Tanelin myötäillessä.

Mauri ja Taneli hoitivat itsensä ulos ladosta ja Olavi aukaisee ladon oven. "Ottakaa kiinni jos saatte!" Olavi huutaa peikoille ja juoksee takaisin ladon sisälle. Peikot lähtevät suunapäänä juoksemaan perään tajuttuaan pienen kissan olevan takuuvarmassa loukossa. Viimeisen peikon astuessa latoon sisälle Mauri tempaisee oven kiinni ja vierittää kiven siihen eteen jotta peikot eivät pääse sieltä ulos. Ja ei aikaakaan kun Olavi tulee samasta aukosta mistä Mauri ja Taneli olivat paenneet hirveätä kissankiitoa. "Häähää, siitäs saitte!" lällättää Olavi. "Älä vielä innostu, katso!" huutaa Mauri. Peikot alkoivat potkimaan samaa aukkoa isommaksi, mistä Olavi oli hetki sitten tullut ulos. "Juostaan, kerkeämme vielä karkuun!" huusi Taneli. Peikot saivat aukon sopivan isoksi yhdelle heistä, mutta tyhmyyksissään he kaikki säntäsivät siihen yhtäaikaa ja jäivät kiinni, antaen näin kaveruksille mahdollisuuden paeta. "Ärrinmurrin kuka tompelo käski kaikkien mennä yhtäaikaa?" "Ole sinä siinä hiljaa olisin saanut ne kiinni mutta kun sinä" "Hiljaa itse minä kuule näytän närhet sinulle". Peikkojen kinastellessa jumiutuneena suuaukolla kaverukset kirmasivat kohti Olavin kotia. "Ei sitten kerrota äidille tästä mitään, eihän?" "Ei kerrota ei, kunhan vain saamme häneltä hänen maukkaita pullia" Mauri sanoi kieltään lipoen. Kaverukset olivat heti yhteisymmärryksessä. Päästyään kotiin he selittivät unohtaneensa ajankulun. Olavin äitiä tämä ei haitannut, sillä hän oli kerennyt siinä ajassa paistaa lisää pullia nälkäiselle kaveriporukalle. Syötyään vatsansa täyteen kaverukset menivät ansaitulle levolle. Olavi näki taas unta uusista uljaista seikkailuista Kissamäen kukkaisilla niityillä.


Älkää jaksako itkeä kirjoitusvirheistä, 10min tekstiksi kohtalaisen hyvää. Tai sitten voitte vaihtoehtoisesti mennä linjaautolla lappeen rantaan pelaamaan jalka palloa :P.