IRC-Galleria

kooma.Lauantai 15.10.2005 01:12

Idolsia kattoessa iskee aina laulamisvillitys. Satumaahan tekis mieli. No, köyhän miehen karaoke kotosalla *popittelee kaikkee kivaa laulettavaa*

irc-login hyöty.Perjantai 14.10.2005 21:39

Kannatti avautua. Samantien vastasi se, jolta tässä parisen tuntia odottelin vastausta. Vastaus oli tosin perseestä, jotenkin nyt epäilyttää koko tyyppi, mutta olkoot.

tavoitettavuudestaPerjantai 14.10.2005 21:36

Kovasti ärsyttää, kun ei ihmiset ajattele, että toisella voi olla oikeasti asiaa, tai hän voi oikeasti odottaa vastausta, jos on soittanut tai laittanut viestiä. Lähinnä tällä hetkellä hatuttaa ihminen, jolle ehdottelin illaksi tekemistä tuossa pari tuntia sitten, eikä ole vieläkään vastannut mitään suuntaan eikä toiseen. Tätä kirjoittaessa tuli sitten vielä mieleen mielestäni parempikin kaverini, josta ei ole muutamaan viikkoon kuulunut MITÄÄN - ei vastausta sähköpostiin, ei reaktiota sen jälkeen kun olin koittanut soittaa...

Okei, ei mullakaan ole puhelin mukana joka paikassa, enkä oletakaan ihmisten olevan tavoitettavissa ympäri vuorokauden ja vastaavan välittömästi viesteihin jne, mutta jos tietää ihmisen esimerkiksi kurkkaavan puhelintaan useamman kerran päivän, tai ainakin nyt viikon aikana, niin vähän se pistää ihmetyttämään.

Ei sillä, on mulla sellasiakin kavereita, jotka vastaa heti kun kykenee. Rupeaa vaan välillä hatuttamaan tuommoinen käyttäytyminen.

[Ei aihetta]Perjantai 14.10.2005 18:04

Jaa, se ois sitte niinku viikonloppu. Maija läks jälleen pois ja palailee vasta maanantaina. Kaikki muutkin jossain poissa.

Pitäis vissii mennä kauppaan, jos meinais jotain syödä. Kun jaksais. Piru vie, onhan sinne ainakin 300 metriä matkaakin.

Meinaan koko ajan valittaa tähän, että tulee varmaan tylsä ilta. Ei passais, kun tosiasiassa pitäs tehä hurjana kouluhommia. *jupinaa*

71 yötä jouluunPerjantai 14.10.2005 10:03

On hurjan ihanaa keskustella ihanan ihmisen kanssa piiiiitkään ja hartaasti. Mutta tarttiko sekin nyt keksiä sitten sellaisena iltana, kun aamulla joutuu heräämään aikaisin :D

Vähemmän ihanaa on sitten vielä se, että herää kymmenen minuuttia ennen herätyskelloa siihen, että koira oksentaa. Kaverit syöneet taas eilen luita, jotka lattialla pyöriessään kerää tietenkin hurjana karvoja, jotka sitten pitää oksentaa. Käy se näinkin.

Ei sitten mennä tänään kattoon Maijaa, kun ennakkoliput oli jo loppu, eikä jakseta lähtee Tiksiin jonottelemaan niitä jo alkuillasta. Kouluhommia siis tänään, ja huomenna bileisiin.

Fork.Torstai 13.10.2005 21:54

Ihme tunarointia Freessä, kun Sellossakaan ei ollu. Tilauksessa vasta. Anttilassa sentäs oli kokonaista 6 kappaletta, ja juoksutettuani useampaakin työntekijää ettimässä kyseisiä levyjä sain vihdoin omani. Hienoa.

72 yötä jouluunTorstai 13.10.2005 11:33

Näin jo unta Stuttgartin reissusta. Tosi lupaavaa, eihän siihen ookkaa ku reilu 7 kuukautta.

Forumin ja Lasipalatsin Freessä ei ollu Forkin levyjä. Jospa Sellossa olis tänään.

keikattaaTorstai 13.10.2005 01:52

Ehanata. Ei tarttenu muuta ku sanoo Saaralle, että keikattais vähän, niin jo se kekkas että Maija on perjantaina Tiksissä. Sinne siis, mikäli ennakkolippuja saa vielä huomenna :) Toivottavasti siellä on vähän paremmin järkkäilty systeemit ku Gardenissa (jonne en astu enää jalallanikaan).

rehvit :DKeskiviikko 12.10.2005 23:36

Hui, kaikkee sitä pieni ihminen keksiikin :) Olin tuossa sitten aika ex tempore -treffeillä keskustassa. Hah :D Hyvä minä. Oikeasti tuommoset treffitilanteet on kyllä maailman hirveimpiä, mene nyt jonkun käytännössä vieraan ihmisen kanssa johonkin istumaan ja yritä tutustua. Voi luoja. Muistui mieleen, miks oon tähän asti päätyny säätämään kavereitten/tuttujen kanssa :D Pääsee helpommalla. Jokseenkin.

No, mutta, ei kai siinä, ihan mukava poika, kai tässä olis tarkotus nähä uudestaankin *hih*

[Ei aihetta]Keskiviikko 12.10.2005 15:52

Piti vielä sanoa, että kyllä ihmiset sitten on tyhmiä. Mulle riitti, kun lukioaikoina hyvä ystävä oli täysi alkoholisti (silloin sitä koitin vielä ymmärtää ja paapoa ja vaikka mitä). Nyt vedän ihan suorilta herneet nenään, jos huomaan jonkun harrastavan samaa.

Viime yönä on siis kovasti surua aiheuttanut yksi hoopo käytöksellään. Just niinhän ne tärkeet ja rakkaat ihmiset saa pidettyä lähellään, että kännispäissään rupee riehumaan ja räyhäämään. Luojan kiitos se ei ole mikään mun hyvä kaveri. Sääliksi vaan käy ystävää, joka on yrittänyt tuota idioottia ymmärtää ja siitä välittää.

Pitäis varmaan viinan ostamiseenkin tehä joku soveltuvuustesti, kun ei näköjään joillain pysy hanskassa ollenkaan. Ryypätkööt vaikka yksin neljän seinän sisällä, kunhan ei aiheuta muille pahaa mieltä ja ongelmia.

*kihisee kiukusta*