IRC-Galleria

Kristian1

Kristian1

Rakas taivaan isä joka loit maan ja taivaan ja ihmiset. Rakastan jumalaa,itseä, lähimmäisiä ja sitten ystäviä. Aamen.

raamattu 1933-1938Torstai 21.03.2013 02:30

lihan mukaan. Samassa paikassa hän opettaa, että emme saa olla tyhmiä, vaan meidän tulee tutkia, mikä on Herran tahto. Emme saa myöskään juopua viinistä tai mistään muusta päihdyttävästä aineesta tai hengestä. Hengellä täyttyminen on päihtymisen vastakohta eikä vastaava kokemus, kuten joissakin karismaattisissa piireissä julistetaan. Pyhä Henki on raittiuden Henki, jolta saamme tervettä harkintakykyä kaikissa asioissa. Valitettavasti monessa paikassa on terve arvostelukyky täysin poissa, kun ihmiset makaavat lattialla 'hengen lyöminä' ja 'hengestä juopuneina', mikä saa maailman ihmiset pilkkaamaan uskon asioita (Efes.5:15-20). Hengellä täytetty uskova on elämän kaikilla alueilla Herralle pyhitetty ja sen näkevät muutkin. Esimerkkinä tästä on se, kun apostolien aikana valittiin seitsemän seurakuntapalvelijaa, joiden tuli olla täynnä Henkeä ja viisautta ja joista oli hyvä todistus, eli heitä ei voitu moittia mistään. Mm. Stefanus ja Filippus valittiin tähän diakonin virkaan (Apt.6:1-7). Oliko Hengen täyteyden merkkinä 'kielet' tai muuta senkaltaista? Ei, vaan Hengen hedelmät, Kristuksen elämä heissä, mikä on hengellisen uskovan tuntomerkki. Sanoohan Raamattu, että joka sanoo Kristuksessa pysyvänsä, on velvollinen vaeltamaan, kuten Hän vaelsi (1.Joh.2:6). Kuten Herransa, myös Stefanus koki ilon hetkiä palvelutehtävässään, mutta myös vainoa ja lopulta marttyyrikuoleman, joka oli itse asiassa hänen palvelutehtävänsä kohokohta, jossa hän sai ilmaista Kristuksen mieltä, rukoilla vainoojiensa puolesta ja olla vaikuttamassa omalta osaltaan Paavalin kääntymykseen. Stefanus kulki 'nisunjyväntietä', joka tuottaa kuollessaan elämää. Tämä on itse asiassa jokaisen tosikristityn elämän tarkoitus. Kun Pyhä Henki tulee uskovaan, Hän tekee hänestä Jeesuksen veri-todistajan. Tämä on ristintie, jossa 'minä-elämä' on ristiinnaulittuna. Tämä alkaa olla harvinaista kristikunnan keskuudessa ja sitä julistetaan harvoin, koska se loukkaa meidän itsekeskeistä omistusoikeutta itseemme, jota suuresti korostetaan viimeisinä päivinä. Siksi meidän keskuudessamme on niin vähän todellista voimaa hallita himojamme, sillä emme tahdo antaa itseämme eläväksi uhriksi Jumalalle. Haluamme kyllä pelastua ja saada siunauksia, palvella Herraa omalla tavallamme ja omilla ehdoillamme, olematta kuitenkaan suolana ja valona maailmassa. Rakastamme ihmiskunniaa enemmän kuin Jumalan kunniaa. Meille on usein tärkeämpää, mitä ihmiset meistä ajattelevat kuin se, mitä Jumala ajattelee meistä. Näin teemme pelastuksen halvaksi ja maailman mielen mukaiseksi. Älkäämme poistako ristin pahennusta keskeltämme, muuten menetämme Jumalan todellisen voiman ja Herra työntää lampunjalkamme pois paikaltaan eli tulemme käyttökelvottomiksi ja suolattomiksi. Silloin jumalattomat tallaavat meidät ja sanomamme jalkoihinsa ja häpäisevät seurakunnan. Tämä tapahtuu valheyhteyden, myös ekumeenisen liikkeen kautta, jossa uudestisyntyneet liittoutuvat jumalattomien kanssa, joilla on jumalisuuden ulkokuori, mutta jotka kieltävät sen voiman eli ristin. Heitä tulisi karttaa ja julistaa heille, mitä Sana opettaa. Kristittyjen yhteys on Herran silmissä kallis, kun se tapahtuu Sanan mukaisella tavalla uudestisyntyneiden kesken, jotka huutavat Herran nimeä avukseen puhtaasta sydämestään, eikä saastuneella omallatunnolla (2.Tim2:22, 1.Piet.1:22-23). Muinoin Saatana yritti turmella Jerusalemin temppelin jälleenrakennushanketta soluttamalla siihen jumalattomia, jotka sanoivat palvelevansa samaa Jumalaa kuin juutalaiset. Esra kuitenkin kieltäytyi tästä ekumeenisesta tarjouksesta (Esra 4:1-3). Emme näytä tuntevan Saatanan kavalia juonia. Hän on sekä murhaaja että valehtelija. Ellei vaino onnistu kukistamaan uskovien hankkeita, niin hän käyttää 'rauhaa ja rakkautta'. Samalla tavalla toimivat muslimit yrittäessään tuhota Israelia. Rauha on vain välivaihe ja keino saavuttaa päämäärä. Aina kun uskovat ovat lähteneet kompromissien tielle, vaikkapa Herran asiaa edistääkseen, hankkeet ovat tuhoutuneet. Kuningas Joosafat on hyvä esimerkki Jumalan mielenmukaisesta miehestä, jonka heikkoutena oli 'yhteys', jotta hän saisi menestystä töilleen. Kuitenkin hänen hankkeensa särkyivät (2.Aikak.18, 19:1-3, 20:35-37). Tätä asiaa tulisi käsitellä erikseen, sillä se on hyvin laaja, mutta on syytä mainita, että kaikki Suomen kristilliset kirkkokunnat, vapaat suunnat mukaan luettuina ovat lähestymässä toisiaan ekumeenisen liikkeen lipun alla. Yhteisiä jumalanpalveluksia on pidetty ja pidetään mm. katolisen ja ortodoksisen

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.