IRC-Galleria

Kristian1

Kristian1

Rakas taivaan isä joka loit maan ja taivaan ja ihmiset. Rakastan jumalaa,itseä, lähimmäisiä ja sitten ystäviä. Aamen.

Pistää vihaksi :(Tiistai 24.11.2015 04:03

henkilön eivät kerro miten tapahtui, mutta mies
henkilö löi nukkuvaa humalaista puukolla kaulaan siksi, että se ei
puhuis poliisille kun varastavat 40 vuotiaan miehen omaisuutta. Ni,
tyhmä teki virheen, varasti ja päätti surmata nukkuneen joten varmasti
jää kiinni.

Olisi vain vienyt eikä puukottanut. Nämä nuoret oli menneet miehen
mukaan asuntoon ja luottanut näihin , mutta toisin kävi.
Tiedän henkilön ja lapsuuden kaverin kun kylässä mun tykönä kävi. Olen
aika vihanen, et koskaan tule mun tykö enään. Kaveri sanoi: en ole sen ystävä koskaan kun
murhan teki. Pistää vihaksi kun ovat pahaksi. Samalla mitalla pitäis
murhaajalle antaa sillä se olisi oikeen.

Eilämä pilalla heti kun murhan tekee, tekee minkä ikäisenä hyvänsä.
Ainakun näen henkilön joka on tejonsa tehnyt, niin uskovana hyväksyn
veljenä kristuksessa, mutta en oikeen osaa olla sillain mukava tai
niinkuin ihmiselle joka ei ole tehnyt murhaa. Olen tekiälle sellainen
totinen ja puoleksi mukava, mutta en väkivaltainen :(

Olen aika nöyrä, hiljainen ja juttelen, mutta siitä puuttuu osaksi
lisä hyvyys. On toki niitä sukulainen joka ikänsä kiinni, niin
juttelen, se on kääntynyt jeesukseen, mutta etova väli on kuitenkin
kun sanoja en löydä miksi niin pitää tehdä? oikeastaa mielestäni
tahallista, mutta pois menneen kohdalla olen sanaton ja tulee tekiään
yhteen sama asia sanaton, mutta juttelen eikä paljoa naurata. Vaikea
on olla sillain tosi ystävä murhaajan kans kun se ei oikeein mun
kohdalla luonnistu ystävyys vaikka kääntynyt, mutta juttelen enkä syle
, en. Suuresti huolissaan vain sen kohdalla ja varovainenkin


Elämä eletty kun sen teon tekee vaikka 15 vuotiaana! kakun jälkeen
kääntymään ja miettimään tekosiansa, mutta vaarallista liikkua
sellaisen kanssa vaik kääntynyt olis. Pitäs olla samanlainen tekiä
pariksi tekiälle, niin hyvä. Mun jakeluun ei vaan mee nuo väkivalta,
tapot, murhat ja raisk+++ murha, ja jne teot ihmiseen kohdistuvat
sairaat teot, ei jakeluun mene.

Parempi eistin katu nainenkin kumppanina sänkyyn tai seurustelemaan,
mutta nuo väkivalta ja kaikki paha ei menee läpi minusta, ei. Ei sovi
eikä mahdu minuun enkä kuuntele sadisteja frownhymiö kuuntelen
mielummin kun joku paranee syövästä tai tulee uskoon tai löytää 20
vuoden jälkeen maisen joka ollut kadoksissa, niin se on kaunista myös
auttaa tien poskesta tai lumihangesta toisen, niin 10 pistettä annan







Kotimaa 3.11.2015 klo 9:55 | päivitetty 3.11.2015 klo 10:10

Poliisi tutkii murhaa Oulussa – tekotapa raaka ja julma

Oululaismies löydettiin lauantai-iltana surmattuna asunnostaan
Heinäpäässä. Poliisi tutkii tekoa murhana. Poliisi on pidättänyt neljä
parikymmentävuotiasta henkilöä, joista yksi on nainen.

Oululainen noin 40-vuotias mies löydettiin lauantai-iltana 31.10.
surmattuna kerrostaloasunnostaan Heinäpäässä.

Poliisi meni tarkastamaan uhrin asuntoa hänen tuttaviensa ilmoitettua,
että mieheen ei saada yhteyttä eikä hän ole saapunut sovittuun
tapaamiseen.

Uhrissa oli vammoja, joiden perusteella tekotapa on ollut raaka ja
julma, minkä vuoksi asiaa tutkitaan murhana.

Poliisilla on pidätettynä tällä hetkellä neljä Oulussa tai Oulun
ympäristössä asuvaa parikymppistä epäiltyä, joista yksi on nainen.
Myös kolme muuta henkilöä on ollut kiinniotettuna epäiltyinä
tutkittavaan rikokseen, mutta heidät on vapautettu, koska heillä ei
tutkinnan perusteella ole osuutta tekoon.

– Päihteillä on ollut osuutta asiaan. Kaikilla epäillyillä on niin
sanottua entisyyttä rikosten osalta, kertoo rikoskomisario Seppo
Leinonen.

Tutkinta täysin alkuvaiheessa

Neljän pidätetyn osalta kuulustelut jatkuvat teon selvittämiseksi. On
vielä epäselvää, mikä on heidän itse kunkin osuus tekoon, mutta heidän
joukossaan on teon varsinainen tekijä tai tekijät. Myös tekninen
tutkinta muun muassa tekopaikan osalta on kesken.

Sekä uhri, että epäillyt ovat kantasuomalaisia.

Asiassa on useita osallisia, epäiltyjen osuus tekoon ja tapahtumien
kulku kokonaisuudessaan on vielä selvittämättä sekä useita henkilöitä
on vielä kuulustelematta.

– Tutkinta on vielä täysin alkuvaiheessa, joten asiasta ei tiedoteta
tässä vaiheessa enempää, Leinonen sanoo.

Kiinniotot ovat tapahtuneet sunnuntaina 1.11 ja pidätettyjen
vapauttamisesta tai vangitsemisvaatimuksesta on päätettävä viimeistään
keskiviikkona 4.11.


http://yle.fi/uutiset/poliisi_tutkii_murhaa_oulussa__tekotapa_raaka_ja_julma/8427467




Muakin yritettiin kolmen miehen voimin tappaa lyömällä kaulavaltimoon moralla kiinni pitääen, mutta saivat turpaan koko porukka akkaa myöten että veitet lähti. Kumma kun rauhassa vain liikuin ja yhtäkkiä takaa päälle? oppipahan päälle tuleen, mutta en tappanu niitä vaan luutusin ja tukistin vähän eikä tulleet enään.. En viitti sellaisia raukkoja nakata katolle kun eivät alas pääse kun pelkää yksin liikkua, porukalla kyllä uhoavat ja

puhelimessa.frownhymiö Naurattaa kun ovat jälkeen jääneitä smilehymiö Raamattu niille pitää syöttää ja raamatulla päähän, saa itseä puolustaa, mutta tappaa ei saa kun oikeen pinoon laittaa, veiset pois ja lähtee kävelemään, niin siinä se on koko raukka säälittävä porukka smilehymiö itkiskö vai naurasko smilehymiö

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.