IRC-Galleria

Kristian1

Kristian1

Rakas taivaan isä joka loit maan ja taivaan ja ihmiset. Rakastan jumalaa,itseä, lähimmäisiä ja sitten ystäviä. Aamen.

raamattu 1933-1938Torstai 21.03.2013 02:36

uskomaan häneen, joka oli tuleva hänen jälkeensä, se on, Jeesukseen." Sen kuultuaan he ottivat kasteen Herran Jeesuksen nimeen. Ja kun Paavali pani kätensä heidän päälleen, tuli heidän päällensä Pyhä Henki, ja he puhuivat kielillä ja ennustivat. Heitä oli kaikkiaan noin kaksitoista miestä." (Apt.19:1-7) Tämä on yleisin kohta Raamatussa, johon viitataan todistettaessa, että Hengen kaste on uskoontuloa seuraava erillinen tapahtuma, jota meidän tulee etsiä ja anoa. Asiayhteys kuitenkin paljastaa meille, että nämä kaksitoista olivat Johannes Kastajan opetuslapsia, jotka eivät tienneet kuka oli tämä Messias, johon Johannes viittasi. He edelleen odottivat Häntä. Paavalin kysymys ei lainkaan tarkoita, että olivatko he kastetut Hengessä, vaan olivatko he tulleet uskoon Jeesukseen Nasaretilaiseen, ristiinnaulittuun ja ylösnousseen Vapahtajaan, joka oli Se Tuleva. He eivät siis olleet vielä uudestisyntyneitä, koska uudestisyntyminen tapahtuu uskomalla nimenomaan ristiinnaulittuun Messiaaseen (Joh.3, Efes.1:13, Tiit.3:4-7). Tätä mieltä ovat lähes kaikki Raamatun selittäjät. Myös Uuden Testamentin selitysteos Novum antaa ymmärtää tällä tavalla. Sama tilanne voitaisiin kuvitella jutellessa juutalaisten kanssa, jotka tosissaan odottavat Messiasta ja Kirjoitusten mukaisesti panevat toivonsa Häneen, tietämättä kuitenkaan että Jeesus Nasaretilainen on juuri se, jota he odottavat. Valitettavasti tällaisia juutalaisia on nykyisin vähän, koska juutalaisuus on rabbien selitysten, traditioiden ja tarujen kyllästämä uskonto. Lisäksi tämä helluntaipäivän Hengen vuodatuksen kaltainen tapahtuma oli tarpeen tämän erillisen ihmisryhmän, Johanneksen opetuslasten, takia. He ymmärsivät näin myös sen, että Jumalan kirkkaus on uuden liiton seurakunnan yllä, jonka edustaja Paavali oli. 'Avaimet' eivät ole enää Sanhedrinilla, eli juutalaisten neuvostolla, eivätkä myöskään Johanneksella, vaan apostoleilla. Nämä olivat siis ne neljä tapausta, joissa tapahtui näkyviä merkkejä Hengen tulemisen yhteydessä. Täytyy myös mainita että kun Henki tuli Jeesuksen ylle kasteen yhteydessä, niin se oli myös näkyvä tapahtuma josta Jumala oli puhunut etukäteen Johannes Kastajalle jotta hän tietäisi kuka olisi Messias. Nämä olivat siis poikkeustapauksia jotka eivät sellaisenaan enää toistu. Kirjoitan tähän raamatunpaikat apostolien teoista, joissa ei tapahtunut mitään näkyvää Henkikasteen yhteydessä. Apt.2:37-47; 3:18-19; 4:31; 8:17, 37-38; 9:17-18; 13:12, 48; 14:1; 16:13-15, 31-34; 17:1-4, 10-12, 32-34; 18:4, 8; 19:18-19; 28:23-24. Joku voi sanoa, ettei kaikkea ole mainittu Raamatussa, vaan voimme olettaa, että näissäkin tapauksissa puhuttiin kielillä. Oppia ei kuitenkaan voida perustella olettamuksiin, vaan tosiasioihin, jotka on ilmoitettu Jumalan Sanassa. 6) Tuleeko vastauskoontulleen odottaa Pyhää Henkeä? Tähän vieläkin monet helluntailaiset ja karismaattiset vastaavat myönteisesti. Kuitenkin se on Raamatun kokonaistulkinnan vastaista. Väitetään, että koska opetuslapset olivat jo uskossa, niin heissä asui Pyhä Henki ennen Hengen vuodatusta helluntaipäivänä. Lisäksi voidaan viitata tapahtumaan, jossa Jeesus ylösnoustuaan kuolleista puhalsi opetuslasten ylle sanoen 'ottakaa vastaan Pyhä Henki'. Samalla he saivat myös valtuudet julistaa synnit päästetyiksi tai pidätetyiksi (Joh.20:21-23). Epäilevä Tuomas ei muuten ollut läsnä tässä, vaan Jeesus ilmestyi hänelle myöhemmin, kuitenkaan puhaltamatta hänen ylleen. Tämä 'puhaltaminen' oli symbolinen teko, joka viittasi tulevaan Hengen vuodatukseen. Oletko ihmetellyt karismaattisten julistajien tapaa puhaltaa ihmisten päälle? Itse asiassa tätä tehdessään he pitävät itseään Kristuksena, joka on ainoa, joka voi jakaa Pyhää Henkeä ja joka vain kerran vertauskuvallisesti puhalsi opetuslasten ylle. Tästäkin on tehty käytäntö ja menty harhaan. Eikä ihmekään, sillä nämä monet häikäilemättömät julistajat väittävät olevansa jumalia, voideltuja (=kristuksia). He antavat ymmärtää olevansa välimiehiä, samoin kuin katolisen kirkon papit, jotka ovat mukana karismaattisessa liikkeessä. Opetuslapset rupesivat julistamaan syntien anteeksisaamista Kristuksessa Jeesuksessa vasta täytyttyään Hengellä helluntaipäivänä. Pietari käytti juuri tuolloin taivasten valtakunnan avaimia Jeesuksen lupauksen mukaisesti julistamalla evankeliumia. Tässä yhteydessä on syytä mainita että 'sitominen ja päästäminen' on juuri evankeliumin julistus, jossa ihminen on päästetty synneistään, kun hän uskoo Kristukseen, tai pysyy sidottuna epäuskossaan. Nykyisin kuulee paljon julistusta, jossa sidotaan henkivaltoja, jopa Saatanaa, mutta se on epäraamatullista ja turhaa painiskelua. Vihollinen iloitsee, kun uskovat harhailevat

raamattu 1933-1938Torstai 21.03.2013 02:36

ja on. Opettajan ja sanan julistajan paikka ei ole lasten paikka, sillä julistajat tuomitaan kerran muita ankarammin Kristuksen tuomioistuimella (Jaak.3:1, 1.Kor.3, 2.Kor.5:10). Tapaus #3: Kornelius "Niin Pietari avasi suunsa ja sanoi: "Nyt minä totisesti käsitän, ettei Jumala katso henkilöön, vaan että jokaisessa kansassa se, joka häntä pelkää ja tekee vanhurskautta, on hänelle otollinen. Sen sanan, jonka hän lähetti Israelin lapsille, julistaen evankeliumia rauhasta Jeesuksessa Kristuksessa, joka on kaikkien Herra, sen sanan, joka lähtien Galileasta on levinnyt koko Juudeaan, sen kasteen jälkeen, jota Johannes saarnasi, sen te tiedätte; te tiedätte, kuinka Jumala Pyhällä Hengellä ja voimalla oli voidellut Jeesuksen Nasaretilaisen, hänet, joka vaelsi ympäri ja teki hyvää ja paransi kaikki perkeleen valtaan joutuneet; sillä Jumala oli hänen kanssansa. Ja me olemme kaiken sen todistajat, mitä hän teki juutalaisten maassa ja Jerusalemissa; ja hänet he ripustivat puuhun ja tappoivat. Hänet Jumala herätti kolmantena päivänä ja antoi hänen ilmestyä, ei kaikelle kansalle, vaan Jumalan ennen valitsemille todistajille, meille, jotka söimme ja joimme hänen kanssaan sen jälkeen, kuin hän oli kuolleista noussut. Ja hän käski meidän saarnata kansalle ja todistaa, että hän on se, jonka Jumala on asettanut elävien ja kuolleitten tuomariksi. Hänestä kaikki profeetat todistavat, että jokainen, joka uskoo häneen, saa synnit anteeksi hänen nimensä kautta." Kun Pietari vielä näitä puhui, tuli Pyhä Henki kaikkien päälle, jotka puheen kuulivat. Ja kaikki ne uskovaiset, jotka olivat ympärileikatut ja olivat tulleet Pietarin mukana, hämmästyivät sitä, että Pyhän Hengen lahja vuodatettiin pakanoihinkin, sillä he kuulivat heidän puhuvan kielillä ja ylistävän Jumalaa. Silloin Pietari vastasi: "Ei kaiketi kukaan voi kieltää kastamasta vedellä näitä, jotka ovat saaneet Pyhän Hengen niinkuin mekin?" Ja hän käski kastaa heidät Jeesuksen Kristuksen nimeen. Silloin he pyysivät häntä viipymään siellä muutamia päiviä." (Apt.10:34-48) Vaikka Jeesus oli antanut opetuslapsille käskyn viedä evankeliumia kaikille kansoille, niin Pietari, joka oli juutalainen ja lapsesta asti opetettu ettei pakanoiden (=ei-juutalaisten) kanssa saanut olla missään tekemisissä, ei voinut noin vain vapautua käsityksistään. Niinpä Jumala antoi näyn Pietarille saastaisten eläinten syönnistä. Tämä tietysti kauhistutti Pietaria. Hän ei ymmärtänyt sitä, että yhtäkkiä Jumala julisti puhtaiksi saastaisia eläimiä. Näyn tarkoitus selvisi vasta hänen ollessaan Korneliuksen, roomalaisen sadanpäämiehen talossa. Näky ei tarkoittanut, että Jumalan laki olisi muuttunut ja että saastaiset eläimet ovatkin nyt puhtaita ja syötäväksi tarkoitettuja, vaan sitä että saastaisina pidetyt pakanat tulevat puhtaiksi Jumalan silmissä, kun tulevat uskoon. Pyhä Henki tuli näiden pakanoiden ylle saman tien, kun heidän sydämensä avautui evankeliumin sanomalle. Merkkinä tästä Pietarille ja mukana oleville juutalaisuskoville oli helluntain kaltainen tapahtuma. On huomattava, että meillä ei ole sellaista ongelmaa kuin heillä oli, sillä mehän tiedämme, että Jumala pelastaa evankeliumin uskon kautta kaikista kansoista ihmisiä, joten merkkien pyytäminen Jumalalta muistuttaa enemmän epäuskoa ja Herran kiusaamista kun uskoa. Puhumattakaan siitä, mitä tällainen käytäntö saa aikaan ihmisissä, joiden annetaan ymmärtää, että he ovat ikään kuin toisen luokan uskovia, kun eivät ole saaneet Pyhää Henkeä samalla tavalla kuin näissä poikkeustapauksissa oli tapahtunut. Myös tässä Korneliuksen tapauksessa oli kyseessä uusi etninen ryhmä, eli 'maan ääret', joka oli tullut sisälle seurakuntaan. Nyt oli siis toteutunut lähetyskäskyn kolmannen ihmisryhmän saavuttaminen evankeliumilla. Käskyn mukaan oli evankelioitava ensin Jerusalem ja koko Juudea, sitten Samaria, joka sai kuulla evankeliumin vainojen hajottaessa uskovat ympäri Juudeaa ja Samariaa (Apt.8:1-4). Viimein oli vietävä evankeliumi maan ääriin eli Italiaan, josta Kornelius oli kotoisin. Näin siis toteutui kehys ja laukaus lähetystyölle, josta Jeesus mainitsi: "Kun Pyhä Henki tulee teihin, niin te saatte voiman, ja te tulette olemaan minun todistajani sekä Jerusalemissa että koko Juudeassa ja Samariassa ja aina maan ääriin saakka." (Apt.1:8) Nyt oli siis kolme ihmisryhmää päässyt osalliseksi pelastuksesta: juutalaiset, samarialaiset ja pakanat. Varsinaisia samarialaisia ei enää ole, ja vaikka olisi, niin tiedämme, että heillekin kuuluu evankeliumi. On siis olemassa kolmenlaisia ihmisryhmiä nyt: juutalaiset, pakanat ja Jumalan seurakunta (1.Kor.10:32). Emme siis tarvitse enää 'merkkiä' todistaaksemme, että jokin heimo voi pelastua. Meillä on ennen kaikkea kirjoitettu ilmoitus, Raamattu. Tapaus #4: Johannes Kastajan opetuslapset Efesossa "Kun Apollos oli Korintossa, tuli Paavali, kuljettuaan läpi ylämaakuntien, Efesoon ja tapasi siellä muutamia opetuslapsia. Ja hän sanoi heille: "Saitteko Pyhän Hengen silloin, kun te tulitte uskoon?" Niin he sanoivat hänelle: "Emme ole edes kuulleet, että Pyhää Henkeä on olemassakaan." Ja hän sanoi: "Millä kasteella te sitten olette kastetut?" He vastasivat: "Johanneksen kasteella." Niin Paavali sanoi: "Johannes kastoi parannuksen kasteella, kehoittaen kansaa

raamattu 1933-1938Torstai 21.03.2013 02:34

ja on. Opettajan ja sanan julistajan paikka ei ole lasten paikka, sillä julistajat tuomitaan kerran muita ankarammin Kristuksen tuomioistuimella (Jaak.3:1, 1.Kor.3, 2.Kor.5:10). Tapaus #3: Kornelius "Niin Pietari avasi suunsa ja sanoi: "Nyt minä totisesti käsitän, ettei Jumala katso henkilöön, vaan että jokaisessa kansassa se, joka häntä pelkää ja tekee vanhurskautta, on hänelle otollinen. Sen sanan, jonka hän lähetti Israelin lapsille, julistaen evankeliumia rauhasta Jeesuksessa Kristuksessa, joka on kaikkien Herra, sen sanan, joka lähtien Galileasta on levinnyt koko Juudeaan, sen kasteen jälkeen, jota Johannes saarnasi, sen te tiedätte; te tiedätte, kuinka Jumala Pyhällä Hengellä ja voimalla oli voidellut Jeesuksen Nasaretilaisen, hänet, joka vaelsi ympäri ja teki hyvää ja paransi kaikki perkeleen valtaan joutuneet; sillä Jumala oli hänen kanssansa. Ja me olemme kaiken sen todistajat, mitä hän teki juutalaisten maassa ja Jerusalemissa; ja hänet he ripustivat puuhun ja tappoivat. Hänet Jumala herätti kolmantena päivänä ja antoi hänen ilmestyä, ei kaikelle kansalle, vaan Jumalan ennen valitsemille todistajille, meille, jotka söimme ja joimme hänen kanssaan sen jälkeen, kuin hän oli kuolleista noussut. Ja hän käski meidän saarnata kansalle ja todistaa, että hän on se, jonka Jumala on asettanut elävien ja kuolleitten tuomariksi. Hänestä kaikki profeetat todistavat, että jokainen, joka uskoo häneen, saa synnit anteeksi hänen nimensä kautta." Kun Pietari vielä näitä puhui, tuli Pyhä Henki kaikkien päälle, jotka puheen kuulivat. Ja kaikki ne uskovaiset, jotka olivat ympärileikatut ja olivat tulleet Pietarin mukana, hämmästyivät sitä, että Pyhän Hengen lahja vuodatettiin pakanoihinkin, sillä he kuulivat heidän puhuvan kielillä ja ylistävän Jumalaa. Silloin Pietari vastasi: "Ei kaiketi kukaan voi kieltää kastamasta vedellä näitä, jotka ovat saaneet Pyhän Hengen niinkuin mekin?" Ja hän käski kastaa heidät Jeesuksen Kristuksen nimeen. Silloin he pyysivät häntä viipymään siellä muutamia päiviä." (Apt.10:34-48) Vaikka Jeesus oli antanut opetuslapsille käskyn viedä evankeliumia kaikille kansoille, niin Pietari, joka oli juutalainen ja lapsesta asti opetettu ettei pakanoiden (=ei-juutalaisten) kanssa saanut olla missään tekemisissä, ei voinut noin vain vapautua käsityksistään. Niinpä Jumala antoi näyn Pietarille saastaisten eläinten syönnistä. Tämä tietysti kauhistutti Pietaria. Hän ei ymmärtänyt sitä, että yhtäkkiä Jumala julisti puhtaiksi saastaisia eläimiä. Näyn tarkoitus selvisi vasta hänen ollessaan Korneliuksen, roomalaisen sadanpäämiehen talossa. Näky ei tarkoittanut, että Jumalan laki olisi muuttunut ja että saastaiset eläimet ovatkin nyt puhtaita ja syötäväksi tarkoitettuja, vaan sitä että saastaisina pidetyt pakanat tulevat puhtaiksi Jumalan silmissä, kun tulevat uskoon. Pyhä Henki tuli näiden pakanoiden ylle saman tien, kun heidän sydämensä avautui evankeliumin sanomalle. Merkkinä tästä Pietarille ja mukana oleville juutalaisuskoville oli helluntain kaltainen tapahtuma. On huomattava, että meillä ei ole sellaista ongelmaa kuin heillä oli, sillä mehän tiedämme, että Jumala pelastaa evankeliumin uskon kautta kaikista kansoista ihmisiä, joten merkkien pyytäminen Jumalalta muistuttaa enemmän epäuskoa ja Herran kiusaamista kun uskoa. Puhumattakaan siitä, mitä tällainen käytäntö saa aikaan ihmisissä, joiden annetaan ymmärtää, että he ovat ikään kuin toisen luokan uskovia, kun eivät ole saaneet Pyhää Henkeä samalla tavalla kuin näissä poikkeustapauksissa oli tapahtunut. Myös tässä Korneliuksen tapauksessa oli kyseessä uusi etninen ryhmä, eli 'maan ääret', joka oli tullut sisälle seurakuntaan. Nyt oli siis toteutunut lähetyskäskyn kolmannen ihmisryhmän saavuttaminen evankeliumilla. Käskyn mukaan oli evankelioitava ensin Jerusalem ja koko Juudea, sitten Samaria, joka sai kuulla evankeliumin vainojen hajottaessa uskovat ympäri Juudeaa ja Samariaa (Apt.8:1-4). Viimein oli vietävä evankeliumi maan ääriin eli Italiaan, josta Kornelius oli kotoisin. Näin siis toteutui kehys ja laukaus lähetystyölle, josta Jeesus mainitsi: "Kun Pyhä Henki tulee teihin, niin te saatte voiman, ja te tulette olemaan minun todistajani sekä Jerusalemissa että koko Juudeassa ja Samariassa ja aina maan ääriin saakka." (Apt.1:8) Nyt oli siis kolme ihmisryhmää päässyt osalliseksi pelastuksesta: juutalaiset, samarialaiset ja pakanat. Varsinaisia samarialaisia ei enää ole, ja vaikka olisi, niin tiedämme, että heillekin kuuluu evankeliumi. On siis olemassa kolmenlaisia ihmisryhmiä nyt: juutalaiset, pakanat ja Jumalan seurakunta (1.Kor.10:32). Emme siis tarvitse enää 'merkkiä' todistaaksemme, että jokin heimo voi pelastua. Meillä on ennen kaikkea kirjoitettu ilmoitus, Raamattu. Tapaus #4: Johannes Kastajan opetuslapset Efesossa "Kun Apollos oli Korintossa, tuli Paavali, kuljettuaan läpi ylämaakuntien, Efesoon ja tapasi siellä muutamia opetuslapsia. Ja hän sanoi heille: "Saitteko Pyhän Hengen silloin, kun te tulitte uskoon?" Niin he sanoivat hänelle: "Emme ole edes kuulleet, että Pyhää Henkeä on olemassakaan." Ja hän sanoi: "Millä kasteella te sitten olette kastetut?" He vastasivat: "Johanneksen kasteella." Niin Paavali sanoi: "Johannes kastoi parannuksen kasteella, kehoittaen kansaa

raamattu 1933-1938Torstai 21.03.2013 02:33

Jerusalemiin ja sieltä tulivat tarkistamaan tilannetta apostoli Pietari ja Johannes, jotta asia olisi kahden luotettavan todistajan nojalla oikeaksi todistettu. Heidän nähdessään tilanteen aitouden, he siunasivat uudet uskovat panemalla kätensä heidän päällensä hyväksymisen merkiksi, ja Jumala vastasi tulella nähtävällä tavalla. Näin kaikki vakuuttuivat, että samarialaiset uskovat kuuluvat seurakuntaan täysvaltaisina jäseninä. Tämä oli todellakin jotain uutta ja mullistavaa. Tässä tapahtumassa ei mainita kielillä puhumista, vaan kerrotaan noita Simonin nähneen Hengen tulevan uskovien ylle, kun apostolit panivat hyväksymisen merkiksi kätensä samarialaisten uskovien päälle. Mahdollisesti näkyivät tuliset kielet, kuten helluntaina, sillä noita Simon oli ihmeissään ja halusi rahalla ostaa tämän 'kyvyn'. Noita Simonin käsitys Hengestä muistutti enemmän lampunhenkeä kuin Herran Henkeä. Tällainen käsitys näyttää olevan myös monilla uskovilla. Huomaa, että evankelista Filippuksella, vaikka hän teki paljon tunnustekoja Samariassa, ei ollut tätä 'kykyä'. Oli kysymys uudesta ihmisryhmästä, joka oli hyväksytty seurakunnan yhteyteen, ja siksi apostolien täytyi olla läsnä hyväksymässä asiaa. Ei kätten päällepaneminen Raamatussa ole mikään 'voimansiirto'-metodi, vaan se on jonkun henkilön hyväksymistä määrättyyn tehtävään. Se on sitoutumista ja osallisuutta häneen. Se oli Vanhan Liiton aikana myös syyllisyyden siirtämistä viattoman eläinuhrin päälle joka sitten teurastettiin syntien sovittamiseksi Jumalan edessä. Tämä kaikki oli esikuva Jeesuksen uhrista jonka päälle saimme panna syntimme uskoen ne täydellisesti sovitetuiksi Jumalan edessä. Paavali varoitti Timoteusta panemasta kätensä kenenkään päälle liian kevein perustein, sillä hän olisi silloin osallinen hänen teoistaan (1Tim.5:22). Voimansiirto kätten päällepanemisen kautta ei ole kristinuskosta lähtöisin, vaan se on magian ja okkultismin yhteydessä käytetty tekniikka. Siksi Simon olisi niin halunnut saada tuon 'kyvyn' entisten kykyjensä lisäksi. Magia on yliluonnollisten voimien pakottamista omaan tarkoitukseen, joko hyvään tai pahaan, tietyillä tekniikoilla. Monet nykyiset 'parantaja-evankelistat' muistuttavat enemmän noitia kuin kristittyjä, käskien 'pyhää henkeä' tekemään ihmeitä. Siksi Jeesus on sanova viimeisellä tuomiolla monille, ettei Hän tunne heitä (Matt.7:15-23). Nykyään on paljon liikkeellä Simonin kaltaisia julistajia, jotka tekevät bisnestä 'ihmeillä ja merkeillä'. Hekin 'uskovat' kuten Simon, mutta eivät ole oikeilla motiiveilla liikkeellä. He ovat lähinnä taikureita, jotka käyttävät Jeesuksen nimeä ja siirtelevät 'voiteluja' toisiin ihmisiin. Näitä vääriä profeettoja ja kristuksia eli 'voideltuja' tulee ilmaantumaan koko ajan lisää näinä viimeisinä päivinä, kun ihmisten henkinen nälkä kasvaa. On tärkeää muistaa, että nämä valheprofeetat, jotka ovat joko tietoisesti eksytyksessä tai vilpittömästi petettyjä, tunnustavat Jeesuksen jumaluutta kutsuen Häntä 'Herra, Herraksi'. He eivät kuitenkaan ole Hänelle kuuliaisia, sillä he ovat laittomuuden tekijöitä ja Hän ei ole heidän elämänsä herra (Matt.7:15-23). Todennäköisesti he ovat ahneita eli mammonan palvojia ja omaa etua ajavia julistajia. Tulee olemaan, ja on jo nyt, sielullinen herätys, jossa tapahtuu ihmeitä valhejulistuksen ohessa ja joka päättyy Jumalan lähettämään väkevään eksytykseen. New Age -opit ovat jo leviämässä kristikunnan keskuuteenvalhekarismaattisuuden kautta. Ihmeet kiinnostavat ihmisiä. Viimeisten päivien ihmiset omaavat jumalisuuden ulkokuoren kieltäen kuitenkin sen voiman, joka on ristin sanoma, evankeliumi, jossa mekin olemme ristinnaulitut tälle maailmalle (2.Tim.3:1-5, Gal.6:14). Voima kiinnostaa monia, mutta risti ei. Haluamme oikotien onneen ja menestykseen, ja tätä tarjotaankin runsaasti, korvasyyhyn opetuksen kautta, jossa ihminen, eikä Jumala, on kaiken keskus. Tarvitaan vain vilkaisu sanomalehti-ilmoituksiin ja hengellisten kokousten tarjontaan, jotta voi huomata, mikä kiinnostaa ihmisiä ja meitä uskovia erityisesti. Ilmoitukset lupaavat seuraavia asioita: 'karismaattinen ilta', 'karismaattinen puhuja', 'tule kokemaan ihme', 'Jumala parantaa', 'Pyhä Hengen ilta', 'armolahja-seminaari', muutamia esimerkkejä käyttääkseni. Kun otsikkona on tämän kaltaisia ilmoituksia, rukoushuoneet täyttyvät ihmisistä. Mutta kun opetetaan Sanaa, Kristusta, ristiä ja kuuliaisuutta, niin se ei saa monia liikkeelle. Tällä en tarkoita, että kaikki 'karismaattiseen leiriin' kuuluvat julistajat ovat näitä vääriä profeettoja. Suurin osa heistä on vain lapsia ymmärrykseltään ja he ovat omaksuneet 'suurten miesten' tapoja, luullen sen olevan hengellistä. Heidän olisi kuitenkin parempi vetäytyä tutkimaan Sanaa ja oppia Jeesuksesta, millainen Hän oli

raamattu 1933-1938Torstai 21.03.2013 02:32

Hänen Sanansa riittävät meille kaikkeen. Ei tarvitse lähteä etsimään 'henkeä' tai 'syvyyksiä'. Gnostilaiset opettajat väittivät muinoin tuntevansa Jumalan syvyyksiä, uusien ilmestysten ja tiedon kautta (Kol.2:1-12, 1.Joh.2:18-29). Jeesus kutsuu sitä saatanan syvyydeksi, koska silloin liikutaan valheen ja eksytyksen isän alueilla (Joh.ilm.2:24-25). Kun nämä kolme tuhatta juutalaista tuli uskoon, ei mainita mitään kielillä puhumisesta, mutta keskinäinen yhteys, huolenpito ja Sanan opetuksessa pysyminen kylläkin (Apt.2:38-47). Ei myöskään silloin, kun luku lisääntyi viiteen tuhanteen, mainita kielistä tai muista näkyvistä merkeistä (Apt.4:1-4). Paavalin uskoontulon yhteydessä ei mainita, että hän olisi puhunut kielillä sillä hetkellä, vaikka hänet täytettiin Pyhällä Hengellä sinä hetkenä, kun Ananias siunasi hänet, jolloin myös hänen näkönsä palautui (Apt.9:17-18). Paavali kyllä sanoi Korinttilaisille puhuvansa kielillä enemmän kun yksikään heistä, kehoittaen kuitenkin olemaan vaiti seurakunnankokouksessa ellei ole selitystä. Lahja on tarkoitettu kammiorukoukseen. (1.Kor.14:18-20). Tapaus #2: Samaria "Ja Filippus meni Samarian kaupunkiin ja saarnasi heille Kristusta. Ja kansa otti yksimielisesti vaarin siitä, mitä Filippus puhui, kun he kuulivat hänen sanansa ja näkivät ne tunnusteot, jotka hän teki. Sillä monista, joissa oli saastaisia henkiä, ne lähtivät pois huutaen suurella äänellä; ja moni halvattu ja rampa parani. Ja syntyi suuri ilo siinä kaupungissa. Mutta ennestään oli kaupungissa muuan mies, nimeltä Simon, joka harjoitti noituutta ja hämmästytti Samarian kansaa sanoen olevansa jokin suuri; ja häntä kuuntelivat kaikki, pienet ja suuret, ja sanoivat: "Tämä mies on se Jumalan voima, jota kutsutaan 'suureksi'." Ja he kuuntelivat häntä sentähden, että hän kauan aikaa oli noituuksillaan heitä hämmästyttänyt. Mutta kun he nyt uskoivat Filippusta, joka julisti evankeliumia Jumalan valtakunnasta ja Jeesuksen Kristuksen nimestä, niin he ottivat kasteen, sekä miehet että naiset. Ja Simon itsekin uskoi, ja kasteen saatuansa hän pysytteli Filippuksen seurassa; ja nähdessään ihmeitä ja suuria, voimallisia tekoja hän hämmästyi. Mutta kun apostolit, jotka olivat Jerusalemissa, kuulivat, että Samaria oli ottanut vastaan Jumalan sanan, lähettivät he heidän tykönsä Pietarin ja Johanneksen. Ja tultuaan sinne nämä rukoilivat heidän edestänsä, että he saisivat Pyhän Hengen; sillä hän ei ollut vielä tullut yhteenkään heistä, vaan he olivat ainoastaan kastetut Herran Jeesuksen nimeen. Silloin he panivat kätensä heidän päällensä, ja he saivat Pyhän Hengen. Mutta kun Simon näki, että Henki annettiin sille, jonka päälle apostolit panivat kätensä, toi hän heille rahaa ja sanoi: "Antakaa minullekin se valta, että kenen päälle minä käteni panen, se saa Pyhän Hengen." Mutta Pietari sanoi hänelle: "Menkööt rahasi sinun kanssasi kadotukseen, koska luulet Jumalan lahjan olevan rahalla saatavissa. Ei sinulla ole osaa eikä arpaa tähän sanaan, sillä sinun sydämesi ei ole oikea Jumalan edessä. Tee siis parannus ja käänny tästä pahuudestasi ja rukoile Herraa - jos ehkä vielä sinun sydämesi ajatus sinulle anteeksi annetaan. Sillä minä näen sinun olevan täynnä katkeruuden sappea ja kiinni vääryyden siteissä." Niin Simon vastasi ja sanoi: "Rukoilkaa te minun edestäni Herraa, ettei minulle tapahtuisi mitään siitä, mitä te olette sanoneet." Ja kun he olivat todistaneet ja Herran sanaa puhuneet, palasivat he Jerusalemiin ja julistivat evankeliumia monessa Samarian kylässä." (Apt.8:5-25) Samarialaiset olivat juutalaisten halveksima ihmisryhmä ja tunne oli molemminpuolista. Siksi nainen, jonka Jeesus tapasi Syykarin kaivolla ihmetteli, miten Jeesus, joka on juutalainen, keskustelee hänen kanssaan (Joh.4:9). Filippus oli kreikkaa puhuva juutalainen, joka valittiin diakoniksi yhdessä Stefanuksen ja viiden muun miehen kanssa pitämään huolta kreikan juutalaistaustaisista leskistä. Kun vaino kohtasi seurakuntaa Jerusalemissa, Saul Tarsolaisen johdolla, josta tuli myöhemmin apostoli Paavali, uskovat hajaantuivat ympäri Israelin maata, muun muassa Samariaan, johon myös Filippus meni saarnaamaan evankeliumia. Jumala joutui potkimaan uskovat liikkeelle, jottaSana leviäisi kaikkialle. Jeesus oli käynyt aiemmin Samariassa ja ihmisiä oli tullut uskoon. Kuitenkin juutalaisuskovat eivät olisi millään lähteneet Samariaan. Jaakob ja Johannes olisivat mielellään tuhonneet aiemmin koko kaupungin tulella taivaasta, koska he eivät ottaneet heitä vastaan, kun Jeesus olimenossa kohti Jerusalemia. Evankeliumin sanoma menestyi Filippuksen kautta ja monet tulivat uskoon ja parantuivat ja vapautuivat riivaajista. Hän ei julistanut siis 'parantumisia' tai 'ihmeitä ja merkkejä', vaan sanaa rististä, joka on Jumalan voima ja jota todelliset ihmeet seurasivat. Nykyään 'erikoismiehet' julistavat ihmeitä, kertovat taruja ja tarvitsevat tehokeinoja ja 'tietynlaista ilmapiiriä' onnistuakseen saamaan joitakin psykosomaattisia oireita ja kipuja poistumaan, mutta ennen kaikkea saadakseen hyväuskoisia lahjoittamaan 'Herran työhön' rahojaan. Huhut herätyksestä levisivät

raamattu 1933-1938Torstai 21.03.2013 02:31

kirkon kanssa. Vastuunkantajamme kyllä rauhoittelevat niitä, jotka ovat tästä levottomia ja sanovat, ettei tässä ole mitään pelättävää. Onko näin? Eikö signaali ole selvä, jos pidetään yhteisiä jumalanpalveluksia epäjumalanpalvelijoiden kanssa? Onko meillä sama Jumala? Toivottavasti ei, sillä katoliset ja ortodoksit palvovat eri Kristusta, uhraavat hänet uudelleen messussa, joka on heidän oppinsa mukaan korkein sovitusuhri. He rukoilevat Mariaa ja pyhimyksiä, kumartavat kuvia, opettavat että pelastus on sakramenteissa jne. Yhteys ja rauha ovat 'IN' tänä päivänä, ja kaikki suuri ja näyttävä on tavoittelemisen arvoista. Tämä on totta sekä maailman politiikassa että uskonnollisissa piireissä. Nyt kun Paavi Johannes Paavali II on kuollut, monet evankeeliset keulahahmot ylistävät häntä suureksi evankelistaksi ja sanovat hänen olevan Taivaassa Jumalan tykönä. Näin puhuvat jopa sellaiset jotka vastustivat selvästi Rooman kirkon oppeja aiemmin. Näin annetaan ymmärtää että roomalaiskatolisuus on kristillinen uskonto. Eräs suomalainen helluntailainen teologian tohtori sanoo Paavilla olleen syvä kristillinen vakaumus. Kuitenkin Paavin viimeiset sanat olivat joidenkin mukaan olleet Marian käsiin jättäytyminen ja rukoukset osoitetut Marialle, Joosefille ja Jeesukselle. Näin tekisi jokainen kunnon roomalaiskatolinen. Raamatun valossa tämä on kuitenkin epäjumalanpalvelusta, yhteyttä vainajahenkiin ja toisen käskyn rikkomista.Taivaaseen ei pääsee mitään epäpyhää eikä sinne pääse epäjumalanpalvelijoita, vaikka kuinka hartaasti ovat jumaliansa palvelleet, elleivät tee parannusta kuolleista teoistaan. Mies joka antaa kutsua itseään Pyhäksi Isäksi (Isä Jumalan nimi) ja Kristuksen sijaiseksi (Kreikaksi: Anti-khristos, eli antikristus), johtaen yli miljardi ihmistä helvettiin, ei ole Raamatun Jumalan luona Sanan valossa. 5) Ovatko kielet aina merkkinä Hengen kasteesta ja täyteydestä? Useimmat karismaatikot ja helluntailaiset vastaavat tähän myöntävästi, johtuen omaksutusta opetuksesta. Kun Raamattua luetaan ikään kuin tiettyjen 'silmälasien' läpi, niin kyllähän kaikki siltä näyttää. Löytyyhän apostolien tekojen kirjasta tähän käsitykseen todisteita. Apostolien tekojen kirjasta löytyy todellakin kolme tapahtumaa, jossa Hengen vuodatuksen yhteydessä uskovat täyttyivät Hengellä puhuen sen seurauksena kielillä, julistaen Jumalan tekoja läsnäolijoille ymmärrettävillä kielillä. Nämä tapaukset ovat: Helluntaipäivän tapahtumat, Korneliuksen perhekunnan pelastuminen ja Johanneksen opetuslapset Efesossa. Lisäksi on Samarian herätys, jossa Henki näkyvästi vuodatettiin uskoontulleiden ylle, mutta siinä ei mainita kieliä, vaikka on todennäköistä, että juuri näin tapahtui. Tapaus #1: Jerusalem helluntaipäivänä vuonna 30 j.Kr.: Palatkaamme kuitenkin helluntaipäivän tapahtumiin, Jerusalemiin. Vaikka opetuslapset olivat jo uskossa, eivät he vielä olleet saaneet Hengen lahjaa ennen helluntaipäivää. Se usko jossa uudestisynnytään Hengestä tulee perustua ristiinnaulittuun ja ylösnousseeseen Messiaaseen (Joh.3). Jeesus oli muutama päivä aiemmin puhaltanut heidän yllensä kehottaen heitä ottamaan vastaan Pyhä Henki, mutta se oli lähinnä symbolinen ele tulevasta tapahtumasta. Opetuslasten esimerkki ei siis riitä todisteeksi siitä että heissä jo olisi ollut Pyhä Henki ennen kuin he täyttyivät Hengellä helluntaina. Tätä yritetään väittää opetettaessa, että tarvitaan toinen siunaus ja kokemus, viitaten Hengen kasteeseen. Kun Pyhä Henki vuodatettiin opetuslasten ylle, niin Pietari, joka oli vasta kieltänyt Herran, oli nyt täynnä voimaa ja rohkeutta ja julisti henkensä uhalla parannussaarnaa niille, jotka olivat huutaneet hieman aiemmin Jeesusta ristiinnaulittavaksi. Kuulijat tulivat synnin tuntoon ja ottivat Pietarin sanoman vastaan uskossa. Pietarin sanoma ei ollut 'ihmeet ja merkit', vaan ristiinnaulittu ja ylösnoussut Messias. Uskovina, meidän tulee muistaa uskomme alku ja loppu, joka on Kristus ristiinnaulittuna. Joskus luulemme, että risti on vain alku, ja meidän täytyy mennä eteenpäin, mutta asia ei ole niin. Jos erkanemme rististä, eksymme. Totta on, että meidän tulee kasvaa täysikäisiksi uskossa, mutta siihen ei ole oikoteitä, vaan meidän tulee pysyä Kristuksessa ja siinä evankeliumissa, jossa pelastuimme, ja jossa myös hylkäsimme syntielämän. Ainoastaan armo on todellinen ravintomme ja uskovina tarvitsemme jatkuvasti Hänen anteeksiantamustaan, vaikkemme julkisynnissä eläisimmekään. Olemme vajavaisia ja synti asuu meissä. Kun pysymme totuudessa, pyrkien olemaan kuuliaisia sen ymmärryksen mukaan kuin sillä hetkellä on, voimme säilyttää hyvän omantunnon, jonka saimme uskoontulossa Jumalan edessä. Pysykäämme tässä asemassa. Kristus ja

raamattu 1933-1938Torstai 21.03.2013 02:30

lihan mukaan. Samassa paikassa hän opettaa, että emme saa olla tyhmiä, vaan meidän tulee tutkia, mikä on Herran tahto. Emme saa myöskään juopua viinistä tai mistään muusta päihdyttävästä aineesta tai hengestä. Hengellä täyttyminen on päihtymisen vastakohta eikä vastaava kokemus, kuten joissakin karismaattisissa piireissä julistetaan. Pyhä Henki on raittiuden Henki, jolta saamme tervettä harkintakykyä kaikissa asioissa. Valitettavasti monessa paikassa on terve arvostelukyky täysin poissa, kun ihmiset makaavat lattialla 'hengen lyöminä' ja 'hengestä juopuneina', mikä saa maailman ihmiset pilkkaamaan uskon asioita (Efes.5:15-20). Hengellä täytetty uskova on elämän kaikilla alueilla Herralle pyhitetty ja sen näkevät muutkin. Esimerkkinä tästä on se, kun apostolien aikana valittiin seitsemän seurakuntapalvelijaa, joiden tuli olla täynnä Henkeä ja viisautta ja joista oli hyvä todistus, eli heitä ei voitu moittia mistään. Mm. Stefanus ja Filippus valittiin tähän diakonin virkaan (Apt.6:1-7). Oliko Hengen täyteyden merkkinä 'kielet' tai muuta senkaltaista? Ei, vaan Hengen hedelmät, Kristuksen elämä heissä, mikä on hengellisen uskovan tuntomerkki. Sanoohan Raamattu, että joka sanoo Kristuksessa pysyvänsä, on velvollinen vaeltamaan, kuten Hän vaelsi (1.Joh.2:6). Kuten Herransa, myös Stefanus koki ilon hetkiä palvelutehtävässään, mutta myös vainoa ja lopulta marttyyrikuoleman, joka oli itse asiassa hänen palvelutehtävänsä kohokohta, jossa hän sai ilmaista Kristuksen mieltä, rukoilla vainoojiensa puolesta ja olla vaikuttamassa omalta osaltaan Paavalin kääntymykseen. Stefanus kulki 'nisunjyväntietä', joka tuottaa kuollessaan elämää. Tämä on itse asiassa jokaisen tosikristityn elämän tarkoitus. Kun Pyhä Henki tulee uskovaan, Hän tekee hänestä Jeesuksen veri-todistajan. Tämä on ristintie, jossa 'minä-elämä' on ristiinnaulittuna. Tämä alkaa olla harvinaista kristikunnan keskuudessa ja sitä julistetaan harvoin, koska se loukkaa meidän itsekeskeistä omistusoikeutta itseemme, jota suuresti korostetaan viimeisinä päivinä. Siksi meidän keskuudessamme on niin vähän todellista voimaa hallita himojamme, sillä emme tahdo antaa itseämme eläväksi uhriksi Jumalalle. Haluamme kyllä pelastua ja saada siunauksia, palvella Herraa omalla tavallamme ja omilla ehdoillamme, olematta kuitenkaan suolana ja valona maailmassa. Rakastamme ihmiskunniaa enemmän kuin Jumalan kunniaa. Meille on usein tärkeämpää, mitä ihmiset meistä ajattelevat kuin se, mitä Jumala ajattelee meistä. Näin teemme pelastuksen halvaksi ja maailman mielen mukaiseksi. Älkäämme poistako ristin pahennusta keskeltämme, muuten menetämme Jumalan todellisen voiman ja Herra työntää lampunjalkamme pois paikaltaan eli tulemme käyttökelvottomiksi ja suolattomiksi. Silloin jumalattomat tallaavat meidät ja sanomamme jalkoihinsa ja häpäisevät seurakunnan. Tämä tapahtuu valheyhteyden, myös ekumeenisen liikkeen kautta, jossa uudestisyntyneet liittoutuvat jumalattomien kanssa, joilla on jumalisuuden ulkokuori, mutta jotka kieltävät sen voiman eli ristin. Heitä tulisi karttaa ja julistaa heille, mitä Sana opettaa. Kristittyjen yhteys on Herran silmissä kallis, kun se tapahtuu Sanan mukaisella tavalla uudestisyntyneiden kesken, jotka huutavat Herran nimeä avukseen puhtaasta sydämestään, eikä saastuneella omallatunnolla (2.Tim2:22, 1.Piet.1:22-23). Muinoin Saatana yritti turmella Jerusalemin temppelin jälleenrakennushanketta soluttamalla siihen jumalattomia, jotka sanoivat palvelevansa samaa Jumalaa kuin juutalaiset. Esra kuitenkin kieltäytyi tästä ekumeenisesta tarjouksesta (Esra 4:1-3). Emme näytä tuntevan Saatanan kavalia juonia. Hän on sekä murhaaja että valehtelija. Ellei vaino onnistu kukistamaan uskovien hankkeita, niin hän käyttää 'rauhaa ja rakkautta'. Samalla tavalla toimivat muslimit yrittäessään tuhota Israelia. Rauha on vain välivaihe ja keino saavuttaa päämäärä. Aina kun uskovat ovat lähteneet kompromissien tielle, vaikkapa Herran asiaa edistääkseen, hankkeet ovat tuhoutuneet. Kuningas Joosafat on hyvä esimerkki Jumalan mielenmukaisesta miehestä, jonka heikkoutena oli 'yhteys', jotta hän saisi menestystä töilleen. Kuitenkin hänen hankkeensa särkyivät (2.Aikak.18, 19:1-3, 20:35-37). Tätä asiaa tulisi käsitellä erikseen, sillä se on hyvin laaja, mutta on syytä mainita, että kaikki Suomen kristilliset kirkkokunnat, vapaat suunnat mukaan luettuina ovat lähestymässä toisiaan ekumeenisen liikkeen lipun alla. Yhteisiä jumalanpalveluksia on pidetty ja pidetään mm. katolisen ja ortodoksisen

raamattu 1933-1938Torstai 21.03.2013 02:27

tuloa Jeesuksessa. Ensin Sauluksen tuli saada näkönsä takaisin Ananiaksen kätten päällepanemisen kautta. Sen jälkeen Sauluksen tuli tehdä parannuksen uskoen Jeesukseen ja mennessä kasteelle, jonka yhteydessä Pyhä Henki täyttäisi hänet. Seuraus Hengen täyteydestä ei mainita muuta ihmettä kun se että Saulus oli yhdessä Jeesuksen omien kanssa ja kohta julisti synagogissa Jeesuksen olevan Messias ja Jumalan Poika, samaistuen niihin joita hän vainosi. "Minä olen juutalainen, syntynyt Kilikian Tarsossa, mutta kasvatettu tässä kaupungissa ja Gamalielin jalkojen juuressa opetettu tarkkaan noudattamaan isien lakia; ja minä kiivailin Jumalan puolesta, niinkuin te kaikki tänä päivänä kiivailette. Ja minä vainosin tätä tietä aina kuolemaan asti, sitoen ja heittäen vankeuteen sekä miehiä että naisia, niinkuin myös ylimmäinen pappi voi minusta todistaa, ja kaikki vanhimmat. Minä sain heiltä myös kirjeitä veljille Damaskoon, ja minä matkustin sinne tuodakseni nekin, jotka siellä olivat, sidottuina Jerusalemiin rangaistaviksi. Niin tapahtui, kun minä matkalla ollessani lähestyin Damaskoa, että keskipäivän aikaan yhtäkkiä taivaasta leimahti suuri valo minun ympärilläni; ja minä kaaduin maahan ja kuulin äänen sanovan minulle: 'Saul, Saul, miksi vainoat minua?' Niin minä vastasin: 'Kuka olet, herra?' Ja hän sanoi minulle: 'Minä olen Jeesus Nasaretilainen, jota sinä vainoat.' Ja minun seuralaiseni näkivät kyllä valon, mutta eivät kuulleet sen ääntä, joka minulle puhui. Ja minä sanoin: 'Herra, mitä minun pitää tekemän?' Herra sanoi minulle: 'Nouse ja mene Damaskoon, niin siellä sinulle sanotaan kaikki, mikä sinulle on tehtäväksi asetettu.' Ja kun minä sen valon kirkkaudesta tulin näkemättömäksi, taluttivat seuralaiseni minua kädestä, ja niin minä tulin Damaskoon. Ja eräs mies, hurskas lain mukaan, nimeltä Ananias, josta kaikki siellä asuvat juutalaiset todistivat hyvää, tuli minun tyköni, astui eteeni ja sanoi minulle: 'Saul, veljeni, saa näkösi jälleen.' Ja sillä hetkellä minä sain näköni ja katsoin häneen. Niin hän sanoi: 'Meidän isiemme Jumala on valinnut sinut tuntemaan hänen tahtonsa ja näkemään Vanhurskaan ja kuulemaan hänen suunsa äänen; sillä sinä olet oleva hänen todistajansa kaikkien ihmisten edessä, sen todistaja, mitä olet nähnyt ja kuullut. Ja nyt, mitä viivyttelet? Nouse, huuda avuksi hänen nimeänsä ja anna kastaa itsesi ja pestä pois syntisi.'" (Apt.22:3-16) Saulus sai ensin näkönsä, sai tietää tulevasta tehtävästään ja vasta sitten sai kehotuksen tehdä parannus, eli huutaa avuksi Herran Jeesuksen nimeä, menemällä samalla kasteelle, ja antaen näin pestä pois syntinsä. Synnit saadaan anteeksi vasta uudestisyntymisessä kun tullaan uskoon. Silloin Paavali sai vasta Pyhän Hengen, eli Hengen täyteyden. Hän ei siis ollut vielä uudestisyntynyt kun kaatui maahan Damaskon tiellä nähdessään Jeesuksen. On hyvä tässä yhteydessä myös mainita että Paavalin kaatumiskokemus tapahtui hänelle kun hän oli murhan hengessä menossa vangitsemaan kristittyjä. Samoin kävi Israelin kuninkaalle, Saulille n. 1000 vuotta aikaisemmin. Kaatuminen ei ollut siis mikään siunaus tai tavoiteltava kokemus, kuten nykyään väitetään karismaattisissa piireissä. Kaatuminen taaksepäin viittaa enemmänkin tuomioon kuin siunaukseen. Hebrean kielellä sana 'kaatua' on Kashal ja 'noita' tai 'noituuden harjoittaminen' on Kashaf. Nämä sanat ovat siis lähellä toisiaan. Tämä kaatumistouhu onkin enemmän noituutta kuin Raamatulista uskoa. Apostolien teoista käy ilmi, että opetuslapset täytettiin uudelleen Hengellä vainojen kynnyksellä ja he saivat siitä rohkeutta julistaa edelleen evankeliumia. Kun he täyttyivät Pyhällä Hengellä, heidän rukouspaikkansa vapisi. Tästä ei voida kuitenkaan tehdä oppia, että kun rukoillaan tai täytytään Hengellä, maa vapisee. Tai että täytyy tulla maanjäristys, niin kuin tapahtui, kun Paavali ja Siilas ylistivät Herraa vankityrmässä. Opetuslapset eivät myöskään missään kohdassa rukoilleet Hengellä täyttymistä tai Henkikastetta, se vain tapahtui sponttaanisti heidän rukoillessaan Herralta apua. Paavali opettaa, että meidän tulee täyttyä Hengellä jatkuvasti. Parempi käännös sanoo näin: "olkaat täytetyt (Pyhällä) Hengellä". [Vanha Biblia] Englanniksi se on: "be filled with the Spirit".[King James Version]. Tämä viittaa jatkuvaan tilaan ja aseman säilytämiseen minkä saimme uskoontulon yhteydessä, eikä mihinkään menetelmään tai tekniikkaan, jolla aikaansaadaan jotain tunnetilaa. Se on yksinkertaisesti sitä, että sallimme Jumalan hallita elämäämme päivittäin, niin että emme vaella

raamattu 1933-1938Torstai 21.03.2013 02:26

ja usko evankeliumiin oli ainoa edellytys lahjan saamiselle. Jumala joutui vahvistamaan tätä asiaa Jerusalemin uskoville antaen 'pikkuhelluntain' Korneliuksen kotiin. Kielet olivat tässä myös merkkinä niille, jotka eivät uskoneet pakanoiden voivan pelastua, samoin kuin kielet olivat helluntaipäivänä merkkinä uskottomille juutalaisille (1Kor.14:22). 4) Milloin uskova täytetään Hengellä? Uskova täytetään Pyhällä Hengellä uskoontulon yhteydessä, jolloin tapahtuu kertakaikkinen kaste Hengessä. Sen myötä uskova saa Pyhän Hengen lahja, joka on sinettinä lopullisesta lunastuksesta, ja uskovaan vuodatetaan runsaasti Pyhä Henki. Paavalin uskoontulo: Vastaväitteenä siihen että uskova täytetään ensimmäistä kertaa Hengellä uudestisyntymisen yhteydessä, jotkut vetoavat Saulus Tarsolaisen uskoontuloon, josta tuli sittemmin Apostoli Paavali. He väittävät että hän tuli uskoon kun kohtasi Jeesuksen Damaskon tiellä ja täyttyi Hengellä kolme päivää myöhemmin kun Ananias laski kätensä hänen päällensä. Katsokaamme kuitenkin tarkoin mitä ja missä vaiheessa hänen kääntymyksensä tapahtui. Ensin otamme Luukkaan kertomus ja sitten itse Paavalin versio tästä. "Mutta Saulus puuskui yhä uhkaa ja murhaa Herran opetuslapsia vastaan ja meni ylimmäisen papin luo ja pyysi häneltä kirjeitä Damaskon synagoogille, että keitä hän vain löytäisi sen tien vaeltajia, miehiä tai naisia, ne hän saisi tuoda sidottuina Jerusalemiin. Ja kun hän oli matkalla, tapahtui hänen lähestyessään Damaskoa, että yhtäkkiä valo taivaasta leimahti hänen ympärillänsä; ja hän kaatui maahan ja kuuli äänen, joka sanoi hänelle: "Saul, Saul, miksi vainoat minua?" Hän sanoi: "Kuka olet, herra?" Hän vastasi: "Minä olen Jeesus, jota sinä vainoat. Mutta nouse ja mene kaupunkiin, niin sinulle sanotaan, mitä sinun pitää tekemän." Ja miehet, jotka matkustivat hänen kanssansa, seisoivat mykistyneinä: he kuulivat kyllä äänen, mutta eivät ketään nähneet. Niin Saulus nousi maasta; mutta kun hän avasi silmänsä, ei hän nähnyt mitään, vaan he taluttivat häntä kädestä ja veivät hänet Damaskoon. Ja hän oli kolme päivää näkemätönnä, ei syönyt eikä juonut. Ja Damaskossa oli eräs opetuslapsi, nimeltä Ananias. Hänelle Herra sanoi näyssä: "Ananias!" Hän vastasi: "Katso, tässä olen, Herra." Niin Herra sanoi hänelle: "Nouse ja mene sille kadulle, jota sanotaan Suoraksi kaduksi, ja kysy Juudaan talosta Saulus nimistä tarsolaista miestä. Sillä katso, hän rukoilee; ja hän on nähnyt näyssä miehen, Ananias nimisen, tulevan sisälle ja panevan kätensä hänen päällensä, että hän saisi näkönsä jälleen." Mutta Ananias vastasi: "Herra, minä olen monelta kuullut siitä miehestä, kuinka paljon pahaa hän on tehnyt sinun pyhillesi Jerusalemissa; ja täälläkin, jotka hänellä on ylipapeilta valtuus vangita kaikki sinun nimeäsi avuksi huutavat." Mutta Herra sanoi hänelle: "Mene; sillä hän on minulle valittu ase, kantamaan minun nimeäni pakanain ja kuningasten ja Israelin lasten eteen. Sillä minä tahdon näyttää hänelle, kuinka paljon hänen pitää kärsimän minun nimeni tähden." Niin Ananias meni ja astui huoneeseen, pani molemmat kätensä hänen päälleen ja sanoi: "Veljeni Saul, Herra lähetti minut—Jeesus, joka ilmestyi sinulle tiellä, jota tulit—että saisit näkösi jälleen ja tulisit täytetyksi Pyhällä Hengellä." Ja heti putosivat hänen silmistään ikäänkuin suomukset, ja hän sai näkönsä ja nousi ja otti kasteen. Ja kun hän nautti ruokaa, niin hän vahvistui. Ja hän oli opetuslasten seurassa Damaskossa jonkun aikaa. Ja kohta hän saarnasi synagoogissa Jeesusta, julistaen, että hän on Jumalan Poika." (Apt.9:1-10) Sauluksella oli siis valtuudet vangita niitä jotka Herran nimeä avuksi huusivat, eli Jeesuksen omia. Kyllähän Sauluskin huusi omalla tavallaan Herran nimeä avuksensa, mutta jolla ei ole Poikaa, sillä ei ole Isääkään, vaan hänessä oli itse asiassa antikristuksen henki, joka kieltää Jumalan Pojan ihmiseksi

raamattu 1933-1938Torstai 21.03.2013 02:24

Pyhän Hengen lahjan saamisen ainoa edellytys on siis parannuksen tekeminen ja usko Jeesukseen Kristukseen. "Oi te älyttömät galatalaiset! Kuka on lumonnut teidät, joiden silmäin eteen Jeesus Kristus oli kuvattu ristiinnaulittuna? Tämän vain tahdon saada teiltä tietää: lain teoistako saitte Hengen vai uskossa kuulemisesta?" (Gal.3:1-2) Tekisi mieli sanoa: 'Oi me älyttömät helluntailaiset!', vaikka kyseessä oli eri asiasta. Niin, olemmeko me unohtaneet, että saimme Pyhän Hengen uskossa kuulemisesta? Risti on sanomamme ydin, alku ja loppu. Olemme Hengessä, kun olemme Kristuksessa. Hän on ylkä, jolta saamme öljyä lamppuihimme. Emme saa öljyä rahalla tai menetelmillä, emmekä myöskään pelkällä Jumalan Sanan tiedolla, vaan ainoastaan henkilökohtaisessa kuuliaisuussuhteessa Hänen kanssaan. Tässä onkin ero tyhmillä ja viisailla neitsyillä; kaikilla oli lamput eli kirjoitettu Sanan ilmoitus, mutta vain toiset olivat Kristuksessa, josta elämä virtaa (Matt.25:1-13). Pyhät paikat ja menetelmät kuuluvat lain aikakauteen. Meidän tulee ainoastaan luottaa Kristukseen kaikessa. Pysyä ja rakentua Hänessä ja juurtua Häneen. Ongelmamme ei ole saada lisää Henkeä, vaan suostua Hänen alamaisuuteen, jotta Hän saisi toteuttaa tahtonsa kuolevaisissa ruumiissamme. Lääkkeenä tähän on risti eli kuoleminen 'itselle'. Meidän tulee päivittäin Hengen avulla kuolettaa lihamme, tehdä siis turmeltunutta luontoamme tehottomaksi ja pitää itsemme synnille ja maailmalle ristiinnaulittuina. Silloin himot, jotka asuvat meissä, eivät pääse meistä voitolle. Tämä kaikki tapahtuu uskon eikä tunteiden kautta. Meidän tulee luottaa Jumalan Sanan lupauksiin, että meillä on jo kaikki, mitä elämään ja jumalisuuteen tarvitsemme. Tämän avulla voimme varjeltua turmeluksesta, joka vallitsee maailmassa himojen tähden. Meidän tulee ahkeroida tässä suostuen Sanan hallintavaltaan, tunnustaen heikkouttamme ja pyytäen Herralta voimaa päivittäin (2.Piet.1). "Kun Pietari vielä näitä puhui, tuli Pyhä Henki kaikkien päälle, jotka puheen kuulivat. Ja kaikki ne uskovaiset, jotka olivat ympärileikatut ja olivat tulleet Pietarin mukana, hämmästyivät sitä, että Pyhän Hengen lahja vuodatettiin pakanoihinkin, sillä he kuulivat heidän puhuvan kielillä ja ylistävän Jumalaa. Silloin Pietari vastasi: "Ei kaiketi kukaan voi kieltää kastamasta vedellä näitä, jotka ovat saaneet Pyhän Hengen niinkuin mekin?" (Apt.10:44-47) Pyhän Hengen päälle tuleminen, Hengen vuodatus ja Pyhän Hengen lahjan saaminen ovat siis yksi ja sama asia. Tapahtui siis täsmälleen sama asia kuin Jerusalemissa noin 8 vuotta aiemmin. Kornelius ja hänen huoneväkensä, jotka tulivat nyt uskoon, ylistivät Jumalaa Hengen vaikutuksesta kielillä, joita Jerusalemista tulleet Jeesukseen uskovat juutalaiset ymmärsivät. Kasteen edellytys oli siis henkilökohtainen usko Jeesukseen Messiaana. Uskon myötä saadaan myös Pyhä Henki ja se edeltää kastetta, niin kuin varsinkin Etiopian kuningattaren hoviherran uskoontulokertomus valaisee (Apt.8:35-39). "Ja kun minä rupesin puhumaan, tuli Pyhä Henki heidän päällensä, niin kuin alussa meidänkin päällemme. Silloin minä muistin Herran sanan, jonka hän sanoi: 'Johannes kastoi vedellä, mutta teidät kastetaan Pyhällä Hengellä.' Koska siis Jumala antoi yhtäläisen lahjan heille kuin meillekin, kun olimme uskoneet Herraan Jeesukseen Kristukseen, niin mikä olin minä voidakseni estää Jumalaa?" Tämän kuultuansa he rauhoittuivat ja ylistivät Jumalaa sanoen: "Niin on siis Jumala pakanoillekin antanut parannuksen elämäksi." (Apt.11:15-18) Pakanat saivat uskoon tultuaan myös Pyhän Hengen, niin kuin juutalaiset helluntaipäivänä noin 8 vuotta aiemmin. Parannus