IRC-Galleria

Kittilöityminen osa 3Lauantai 04.07.2009 00:59

Kohtasin omat demonit ja lemmin niitä sokeasti..

Kohtasin tänään yhden demoneistani, mutta en kyllä lempinyt sitä vaikka vähän ajelinkin.. tämä oli siperian bemari. Auto, joka oli ensimmäinen auto, jolla ajoin kortin saatuani. Ajoin silloin kittilän jäisillä ja mutkaisilla teillä. Tämä hirviö(hyvässä mielessä) autoksi oli järisyttävä kokemus talviteillä kokemattomalle kuskille ja jätti pienen pelon sekaisen kunnioituksen itseään kohtaan minun mieleeni. Nyt kun ajokokemusta on kertynyt hieman enemmän oli minun aikani kesyttää tämä peto. Alku oli vaikea, auto halusi näyttää minulle olevansa pomo, mutta kiedoin pedon voimat taidokkaalla kytkimen käytöllä ja auto taipui tahtooni ja turvalliseen tieliikenteeseen. Kun pääsin isommalle tielle tunsin samankaltaista pelon sekaista tunnetta kuin ensimmäisellä kerralla, mutta nyt se tunne antoi minulle euforisen tunteen, koska tiesin hallitsevani tämän kahlitsemattoman pedon. Tällä kyseisellä autolla on enää pari päivää ajoaikaa, joten tämä taisi olla myös viimeinen kerta kun pääsen/pääsin sillä ajamaan.


Ei ne jätkät turhaan puhunu..

Tekemistä on riittänyt ja suurin osa on ollut juuri ruumiillista työtä. Rasitus jota olen keholleni annostellut moninkertaisia määriä verratuna aikaisempaan on vain saanut minut huomaamaan etten ole niin voimaton kun olen luullut. Myös joka iltaiset lihasharjoitukset ovat alkaneet tuntua pakollisilta, olen jäänyt niihin koukkuun, niiden jälkeen olo on voimaton ja samal voittamaton.


Ajeluu on mukavaa..

olis viel joku kaveri mukana.. eipä tuolla kyllällä pitkää jaksanu yksin pörrätä kun ei sieltä tunne ketää. No, mutta oli kiva käydä ajelemassa tällei illasta tuolla kattelemassa meininkiä. Kävin pyörähtää levillä ja sit pyörähdin ton kittilän keskustan suoran pari kertaa ennenku käänsin keulan kohta kaukosta ja tulin tänne.


päivä ollu aikalailla menoa paikasta toiseen ja pientä tavaroiden siirtelyä, nostelua jne.. huomenna vissiin lähdetään jonnekkin pidemmälle matkalle jonka yksityiskohdista en kovin paljon tiedä. Ruotsi ja norja tulee luultavasti koluttua ja maanantaina mennään varmaan sitten rovaniemelle. Voipi siis olla että en tänne tee päivityksiä pariin päivään, mutta kunhan pääsen takas koneen ääreen niin kyllä tuota juttua luulis löytyvän taas.

Kiitän kumarran ja

BLAU

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.