IRC-Galleria

Tyhjyyden keskellä vavahteli risu. Kaakosta lähestyi vesimolekyyli, joka kietoi koko risun kosteaan vaippaan ja vuosien saatossa risusta kasvoi kaunis puu. Puussa majaili pöllö, joka rohkaisi Exodylniä siirtymään kylmästä tyhjiöstä puun uumeniin asumaan. Äkkisväkkiä pöllöstä tuli Exodylnin hyvä ystävä.

Sankarimme hävisi jo seitsemännen käden perä jälkeen pelatessaan pokeria kynttilän valossa Dark Avengeria vastaan. "Olen kuullut, että te Pöllöt olette hyviä huijaamaan korttipeleissä!" tokaisi Exodyln, mutta Dark Avenger oikaisi nopeasti "Ei, emme me pöllöt huijaa. Ne ovat luultavasti ahvenet, joista sinä puhut." Exodyln katsoi sivukameraan ja vinkkasi silmää.

Exodyln pläräsi almanakkaa. "Kuka vittu keksi helmikuun?!" hän mutisi. Tänään oli kuitenkin hyvin surullinen päivä, sillä tänään Afrikka oltiin suljettu. Sankarimme rapsutteli päätään ja yritti ymmärtää, miksei hänen unelmistaan tullut yleensä totta. "On lottovoitto kaivautua luolaan" sanoi sarkastinen mäyrä hänelle. Silloin Exodylnillä välähti. "Älä mene mäyräseni mihinkään. Mikä on sinun nimesi?" "Jeff. Jeff Leather. Mikä saa sinut kysymään tuollaista mäyrältä?" kysymykseen vastattiin.

Jeff kaatoi Exodylnille kahvia. Keittiön savisiin seiniin oli kaiverrettu muinaisia mäyrien riimuja. Seinällä oli myös pesäpallomailalla hakattu vuohi. "Noista en pidä" tokaisi mäyrä kylmän viileästi, aurinkolasit päässään. Ei aikaakaan kun Exodyln oli jo ehtinyt mäyrän makuuhuoneeseen ja aseistanut itsensä kantapäästä hiusrajaan.

Jeff tutisi sankarimme kylmä ase ohimollaan. "Villasukkani ovat remontissa" höpisi Jeff. Yhtäkkiä mäyrän oikea henkilöllisyys paljastui, kun Exodyln repäisi häneltä naamarin pois. Repäisevä lorina katkaisi tilanteen, kun Nirtishinovan maanalainen merivirta pyyhkäisi koko keittiön pois tästä todellisuudesta.

Karavaanarit karjuivat kameleilleen. Kauniisti kai kaakattivatkin. Ritari kuitenkin puuttui tilanteeseen äkisti. "Nyt loppuu moinen motkotus tai telkeän teidät perunakellariin!" sanoi parrakas väliintulija. Viiksiään hipoen eräs karavaanareista käänsi huomionsa ritariin ja sanoi jotain, mutta musiikki oli liian kovalla, jotta voisi kuulla mitään. Sitten Exodyln heräsi. "Ei tuo ole Afrikka, jokin on vialla" hänen pöllönsä sanoi mahtipontisella äänellään "Tuo on Sabalaatsin musta miekka!"

Vasemmasta peukalosta katkesi kynsi. Kädet olivat jo aivan verillä yhdenksänkymmenen tunnin kaivamisesta. Kynsien alla oli kiviä ja pedot karjuivat maanpinnalla. "Kuinka minusta pienenä tulikaan merimies" Exodyln voihki. Hän lysähti maahan kaivantoihinsa nojaten ja otti taskustaan pienen lehtiön ja terävän tikun. Hän raaputti seinämästä jotain tummaa ja alkoi kirjoittaa lehtiöön "Merimies, merimies, merimies, merimies, merimies..." Useiden sivujen jälkeen hän poltti lehtiön soihtunsa liekillä ja jatkoi kaivamista.

Myyrä raapaisi kaivajaa. "Kaivaja itsekin, ironiaa oli raapaisusi" sankarimme lausui. Kohta kohahtaa. Exodylnin taakse ilmestyy suurenmoinen henki. Henki kaivaa kellon astraalitaskustaan ja sanoo "Aika loppuu, Exodyln. Hintasi nousee." "Minäpä en usko aaveisiin. Sinä olet minulle pelkkää epätotuutta ja aistieni virheellisen toiminnan tuotetta. Muni minulle korillinen naudanlihaa tai haastan sinut kaksintaisteluun!" Hengen kasvoille ilmestyi tyytyväinen ilme "Minä olen tehnyt kaiken mitä täällä on, paitsi sinut, mutta aika loppuu, Exodyln!" Henki imeytyi tunnelin ilmastointiaukkoihin.

Afrikka alkoi houkuttaa kolossa lymyilevää rappeutunutta paskakasaa. Tummat rytmit ja kuuma ilmasto alkoivat kiinnostaa. Kaikki olisi toisin kuin tässä veren ja kyyneleiden värittämässä luolassa. Sankarimme kompastui hermostuneena ja tukeutui seinään, mutta tämä seinä rysähtikin nurin. "Voi, oikein kummallista", hän sanoi. Seinän takaa paljastui suuri holvillinen arkistoja. Hermostunut luolassaelävä rappion eläin alkoi hetimiten tutkia arkistoja.

Exolydn oli oppinut 7 kuukaudessa lukemaan sujuvasti. Tai kyllähän hän oli lukemaan oppinut jo aikaisemmin, mutta monet vuodet tässä rasvaisessa ja pahanhajuisessa kolossa olivat verottaneet häneltä ominaisuuden jos toisenkin. Nyt hän tiesi myös nimensä, se oli selvinnyt arkistoista, joita hänen seuranaan riitti. Jos Exodyln saisi unta seinänaapurien aiheuttamassa metelissä, hän luultavasti näkisi unia Afrikasta, mutta tilanne on ollut jo seitsemän vuotta sellainen kuin se on.

Kaikenlaisia sittisontiaisia ja karvaisia kusipäitä ikiajat inhonnut irvokas, mutta kurinalainen trubaduuri aikoi kaivautua maan alle seuraavan täysikuun aikaan. Hän oli hankkinut valmiiksi sukkapuikot, saippuaa, telineitä, kalahaavin, kaikkien rakastaman Alfredin, vanhan Mersun pölykapselit ja ehkä myös lapion, jolla voisi kaivaa maahan kolon. Eräänä iltana täysikuu möllötti taivaalla ja sankarimme tiesi heti mitä tehdä. Hän veti kalossit jalkaansa ja kuola ympäri kerrostalon portaikkoa valuen juoksi ulos. Löydettyään sopivan pehmeän kaistaleen maata hän sanoi "En ole siinä mielessä edes lepakko, että hakisin kirkasta vettä hanasta" ja rupesi kaivamaan lapiolla pientä koloa. Ennenkuin hän oli ehtiny heittää ensimmäistä lapiollistakaan olkansa ylitse, tuli maanomistaja ja maankuulu miekkamestari Reuwl koputtamaan häntä häntään. Tuuli puuskaisi niin kylmästi, että Reuwl lopetti koputtamisen ja jäätyi kalikaksi. Koputuksesta häiriintynyt kaivaja otti sukkapuikot ja teki niillä jäätyneestä Reuwlista leipää.

Sankarimme oli saanut kotikolonsa lähes täysin sisustetuksi. Enää puuttui matot lattialta ja jääkaappi kylpyhuoneesta. Täällä hän vietti kotoisaa elämää ilman ulkomaailman hullutuksia, kuten ruokaa ja happea. KGBltä tilattu hillopurkki kuitenkin arvelutti yksinäistä erakkoa ja hän päätti hieroa sen kanssa kaupat. Hetken hierottuaan hillopurkin kantta, hän avasi sen ja hillopurkista pihisi ulos suuri vaaleanoranssi henkiolento. "Minä olen Zimbajam, mitä sinä haluat?" se sanoi. "En halua mitään, olen täydellinen yksilö. Minulta ei puutu mitään. Mene tiehesi!" ja henki katosi käskystä.

Sotaa oltiin käyty maanpinnalla kohta 1029 vuotta. Vanha ja katkera erakko oli alkanut kaivata vanhaa elämää ja oli tilannut KGBltä itselleen villaa. Hän otti esille hieman villaa, laittoi sen suuhunsa ja puhalsi sen ilmaan, sitten hän tekisi sen uudestaan ja uudestaan. Aina vain hän teki sillä tavalla. Tosi jännä.

BBBBBBBBBBBBBBBBBBBBBBBBBBBBBB

Pygmi ottaa vauhtia ja lennähtää työpajan katosta läpi vasaroiden paukkeeseen. Pudotuksesta toettuaan hän alkaa tutkia työkaluja ja ottaakin itselleen ensisijassa pistorasiasta kelpo vaimokkeen. Möyhemmin asiat kuitenkin kehittyivät siihen suuntaan, että pariskunnan oli turha nuolla paskaa parvekkeella, kun kärpäset olivat jo lehahtaneet karkuun ja lusikallinen oli hyökännyt vähintään molempiin lahkeisiin.
Kuistilla lensi perhosia ja Davey Crocket jynssäsi lateksipampulla haaroväliään. Toimenpiteen muodostama kitka tuhoaa galakseja edelleen, mutta pygmiä se ei kiinnostanut, sillä hänellä oli reikää nyt kaksin kappalein.
Jouluaattona pygmi heräsi ryteikkö perseessään ja haki avioeroa huumeongelmaiseen lutkaan vedoten. Lahjaksi hän sai suklaata ja syanidista muotoillun lasin. Pygmi ei pitänyt suklaasta, joten hän paisui tähtimuodostelmaksi ja häntä alettiin pitää jumalana.
Siitä lähtien on Raision täysviljamakeiset tehty vain ja ainoastaan parhaista aidoista mansikansulista.

Rääpäle istuu puussa ilman mehukatin varjoa tai väärinpäin käännetyn ristin aiheuttamaa infernoa sydämessä. Hekumalliset hetket riipivät vieläkin veikeiden marakattien poistoputkia. Sitä ei voi kiistää kukaan, etteikö Henriikka olisi ottanut kaikkien lastenlastensa osake-enemmistöjen kaasuputkia haltuunsa voimapolitiikalla. Kirahvit hässivät maan alle kaivettuja luita niin pitkään, ettei viiksillä enää saanut maalaismarkkinoilta edes mämmiä. Kaikki oli menetetty viimeistään siinä vaiheessa, kun huoneeseen saapui aasinmittainen lakimies, kainalossaan kaikki uhkakuvat, joita ananaksen kuoret ovat tottuneet kohtaamaan kaikenlaisissa kiipeilytelineissä, ympäri Porvoon.

Päässään boolimalja, lipittää, kipittää, hämähäkkimies. Voittamanton sankari, jokapäiväinen konservatiivi hitsaaja. Kiinan valloittaja, tasa-arvon keksijä ja popularisoi taannoin termin "anaaliseksi". Ei jätä ketään kylmäksi, krematoriolla työskentelee hämähäkkimies. Veden alaista kanalaa pyörittämällä mahdollistaa päivittäiset seikkailut. Ei edes seinät pysäytä häntä, eikä hänen häntäänsä, paitsi häntä pysäyttää. Hitsipillit ja pellit lelulaatikkoon, hämähäkkimies, mies ja hämähäkki elää jälleen, mutta vain naarasgepardien kylmissä, mutta suurissa sydämissä. Yhden miehen geologinen uhkatekijä, samalla kuitenkin yllättävän lempeä. Rautalanka hän ei ole sanan missään merkityksessä. Valehtelematta voin kuitenkin myöntää, että karvainen ulkoasu pettää siniset silmät. Katse pysähtyy ja koirat huokailevat aistikkaasti. Kuu nousee ja 80-vuotias venäläismummo tahtoo sinut armeijan leipiin. Kieltäytymällä teet itsestäsi leivoksen.

Elämän kirjassa kääntyy uusi sivu. Astun uuteen tilaan, jossa on yhtäläisyyksiä menneisyyteen. Tätä puolta elämästä en kuitenkaan koskaan ennen ole nähnyt. Kuljen vanhaa polkua eri kengät jalassa. "Samaa vanhaa" minä vähättelen. "Tämä on vain vaihe" sanon itselleni, ja olen osaksi oikeassa. Mutta paluuta vanhaan ei ole.