IRC-Galleria

Jarmo Pekanmaa oli muinaisessa, pölyisessä holvissa lukemassa kirjoituksia, jotka olivat muinaisia, pölyisiä. Koko holvin kirjoitukset olivat saman henkilön teoksia ja niissä toistuivat samat teemat. Elämän tärkeys ja maailman tarkoituksenmukaisuus. Jarmon ohimoita kiristi hänen lukiessaan näitä tekstejä. "Miten niin kaikki elämä on tärkeää? Miksi se olisi?" Jarmon mieli teki kovasti töitä, jotta voisi kehittää elämän tärkeyden kiistävän tai vähintäänkin kyseenalaistavan argumentin, ihan vain objektiivisemman maailmankuvan luomiseksi. Jarmoa kovin ärsytti, kun hän huomasi miten vaikeaa se oli. Mitä syvemmin ja pidemmälle Jarmo asiaa pohti, sitä hankalammaksi se hänelle tuli. Sanat alkoivat menettää merkityksensä, eikä hän enää oikein itsekään ymmärtänyt pohdintojaan. "Jos jokin on tärkeää, sen on oltava tärkeämpää kuin jokin muu. Mikä tekee jostakin tärkeää? Mitä tärkeys on?" Jarmo päätyi tarkoituksenmukaiseen maailmankaikkeuteen. "Jotta jokin on tärkeää, sillä täytyy olla merkitys!" Jarmo raapi päätään ja hänen otsansa hikoili, samalla kun hän käveli levottomasti edestakaisin holvissa. Sitten Jarmo kuitenkin tajusi "ainiin.. Merkityshän on ihmisen omaa keksintöä!" Epäilys ja pelko valtasivat äkkiä miehen mielen. "Onko millään siis oikeasti merkitystä? Onko tällä maailmalla mitään tarkoitusta? Kuka ihminen on antamaan jokaiselle asialle oman paikkansa universumissa?" Jarmo muisti jotain ja alkoi kaivaa aikaisemmin avaamistaan kaapeista artikkeleita, joita oli aikaisemmin tutkiskellut. "Jotta olevasta voi olla tietoa, on se ensin havaittava ja ainoa havaitsija tässä maailmassa, olen minä. Ihminen käsitteidensä kanssa." Jarmo pillahti vauvamaiseen itkuun.

Martin etsi ruokaa jo toista päivää. Hänen epäonnekseen Marsissa ei ole elämää, eikä täten kovinkaan paljoa ravintoa. Paitsi erinäiset mineraalit tietysti. Aurinko valaisi tämän puolikkaan planeetasta mukavasti. Joka puolella oli komean punertavaa.
Avaruuspuku mahdollisti sulavat liikkeet planeetan hyvin epätasaisella maaperällä. Martin liikkui kissan elkein ja katseli ympärilleen vilkkaasti. Hän ei ollut syönyt kahteen päivään muuta, kuin punaista hiekkaa ja halusi saada käsiinsä jotain terveellisempää. Maun puolesta hänellä ei kuitenkaan ollut valittamista.
AVARUUDESSA KUKAAN EI VOI KUULLA SINUN VALITTAVAN RUOAN MAUSTA!!!

Elämä sanoi Heikille päivää. Heikki sanoi takaisin. Heikin äiti laittoi keittiössä ruokaa ja Heikin jalat olivat mukavasti olohuoneen pöydällä. Radio rutisi taustalla mukavasti. "Syömään!" huudettiin. Heikki nousi ylös ja henskeleitään paukutellen juoksi ruokapöytään. "Tänään syödään kalasoppaa" tokaisi Heikin äiti. Heikki oli kuitenki eri mieltä ja söi äitinsä, ja sitten kalasoppaa vasta. Puna suun pieltä pitkin valuen meni Heikki kellariin etsimään perunoita.

Elämä toivotti Heikille hyvää iltaa. Heikki toivotti takaisin. Heikki kaivoi isäpapan vanhan puukon työkalupakista ja kuori itsensä kuin appelsiinin. Heikki tunsi olonsa hehkeäksi ja juoksi portaat ylös kotimajakkansa huipulle ja hyppäsi sieltä suoraan mereen. Suola kutitteli hieman vereslihaa, mutta Heikki ei raapinut, koska hän oli maltillinen poika.

Elämä toivotti Heikille hyvää yötä.

Vittu mä en enää ikinä halua täyttää 18.

Tasainen, suora ja äärettömän pitkä jana. Tyyni sininen meri. Liikkumaton avaruus. Jähmettynyt hetki. Vain tyhjä keinu kiikkuu, kuin ruoho tuulessa heiluen. Kellon vanhat viisarit ovat hapettuneet paikoilleen. Oikeastaan patterit ovat loppu. Valot ovat sammuneet, vaikkakin vanhojen kunnon kynttilöiden liekit lepattavat. Kosminen puu kelluu tyhjyydessä. Ernold Harvester astuu kuvaan, mutta hän on rauhallinen ja miellyttävän harmoninen olento.

Mereen hukkuu lapsi. Vanhemmat hymyilevät ja suuntaavat ravintolaan. Kadulla heidät ryöstetään ja vaimo ihailee varkaita, jotka käsittelevät hänen pelkurimäistä miestään kuin sätkynukkea. Mies ammutaan, mutta nainen päästetään pälkähästä, koska hänen kuolemaansa miehiset rosvot eivät voisi antaa itselleen anteeksi. Asiaa tutkiva yksinhuoltaja poliisi tukehtuu donitsiinsa ja jättää lapset vanhemmitta. Lapsia ei tosin kiinnoasta vittuakaan, koska ei isä ollut koskaan kotona työkiireiltään.

Ernold Harvester katsoi maailmaa ja nauroi. Hän virtsasi meret keltaisiksi ja pyyhki sademetsillä persettään. Sen jälkeen hän räjäytti galaksin ja veti Kekkosta tuonpuoleisessa turpaan. Kukaan ei säästynyt hävitykseltä. Sankarimme lausui kiitokset ja kuoli.

Lämmin auringonpaiste herätti Wenguan perheen pohjoisnavan rannikkokaupungissa. Sitten taivaalta alkoi sataa seitsemän kokoisia palmupensaita. Taivaalta alas valuva romu halkaisi mannerlaatan ja sai sen vavahtelemaan elämänilosta. Ernold Harvester irvisti ja lykki hammastikkuja vanhoihin haavoihin.

Auringon laskiessa nousuvesi kasteli Vernerin housut. Poliittinen epäkaaos nosti kaakaon hinnat niin korkealle, että Venäjän jääkiekkovalmentajain tukiyhdistys kokoontui yhtiöjohtajan huvipurrelle katsomaan pornoa videotykillä. Hirveänhajuinen, mutta silti kuulas viimeisen omenan kolmas siemenkota oli pähkinä. Veteen piirretty viiva muodosti tyynelle merelle uuden astutuskeskuksen ja sitä kautta kaikki pystyivät tilaamaan kohteihinsa ylihinnoitettuja ovimattoja. Tästä kaikesta syntyi uusi Kosminen puu.

Ernold Harvester köllötti kahvipöydässä. Hänen mielensä ilmatilassa ei lentänyt yhtäkään venäläistä helikopteria. Lukkoon lyödyt jääkaapin vetoketjut rahisivat mukavasti sankarimme maiskutellessa pullaa ja ryystäessään kuumaa, suuta polttavan kuumaa kahvia.

Exodyln oli syntynyt kaaoksen ja raivon kautta uudestaan siksi, joka oli ollut kauan sitten. Valheelliset arkistot olivat kaiken pahan alku ja juuri. Ernold Harvester, pahuuden ja kaikkivaltiuden ilmeinen ikoni, oli hänen todellinen olemuksensa. Exodyln oli pelkkää liirumlaarumia. Eihän arkistoissa tiedetty edes mikä on Kosminen puu.

Sankarimme tiesi nyt kaiken ja paljon, paljon enemmän. Onneksi aikaluuppi vähensi kronologisella mittakaavalla hänen hukkaamaansa aikaa. Mielenrauhaa luova todellisuuden ja olevaisuuden komponenttejen repiminen ja raatelu oli pakollinen katalyytti tulevalle Kosmiselle puulle. Sen spontaani valmistuminen kestäisi liian kauan.

Vetelät housussaan maapallolla elävä Jooseppi kirosi Ernoldin ja sai välittömästi turpaansa galaktisessa mittakaavassa tuhoutuen prosessissa atomeiksi. Universaali elämän tilanne oli hyvin kaoottinen ja nakkikioskejen jonoilla tapeltiin ihan alvariinsa. Pussirotiksi itseään kutsuva mäyräliiga trokasi rommia Etelä-Koreaan. Venäläiset uus-natsit photoshoppasivat Hitlerin räkäjarrun pois, PR-tarkoituksiin.

Exodyln nosti kätensä vedestä ja sotki kattoikkunan mehiläisvahalla. Hän laittoi jalkineet taskuun ja lähti kävelemään löntystellen kohti eteläisiä kukkuloita. Paikkaa, jossa hän vaihtoehtoisessa tulevaisuudessa aiheuttaisi maailman tuhoutumisen.

Exodyln kaivoi tulevan luolansa auki ja kaatoi seinän paljastaen arkistot. Kosmisesta puusta ei löytynyt yhtäkään tiedostoa. Exodyln ryösti ja raiskasi koko arkiston ja sytytti sen lähtiessään tuleen. Yhtäkkiä palava väkivalta ja kaaos hänen sisällään aiheutti hänelle näyn. Kaikki oli nyt selvää.

Ernold Harvester kauhoi maailmankaikkeuden massaa lapiolla omaan säkkiinsä. Ennenkaikkea elämän pätkivää virtaa hän läträsi avokämmenin. Otti kaiken ja vähän enemmän. Vapaasti galaksien välissä poukkoillen Ernold Harvester syntyi uudelleen ja antoi epätodelliselle oravanpyörälle pilkkanimen. Kolmosvaihteella hän ajoi avaruudellisten pahuuden rakennuspalikoiden lävitse. Pala palalta Kosminen puu valmistui hitaasti, mutta varmasti.

Sen lisäksi, että Dark Avenger puhui jatkuvasti totta, hän oli myös sairaalloisen vallanhimoinen. Sergei Smith oli selkeästi eri maata. Yöllä Sergein vielä nukkuessa Exodyln otti niin ikään lepävän Dark Avenger-teepannun laukkuunsa ja lähti uimaan tilallista massaa pitkin maapalloa kohti.

"Et voi tehdä tätä minulle, mitä sitten aijotkaan tehdä" Dark Avenger ulisi. Exodyln oli käyttänyt jo seitsemän päivää tiskiharjan rakentamiseen ja se oli nyt viimeistä silausta vaille valmis. "Mitä varten sinä kaappasit minut?" teepannusta kuului. "Aijon tappaa sinut siihen paikkaan!" Exodyln tokaisi ja otti repustaan taltan ja vasaran. Pikaisesti hän nakutteli teepannun sirpaleiksi. Dark Avengerin sielu sirpaloitui ja irtautui teepannusta. Yhätkkiä se kuitenki kokosi itsensä. "Hah hah haa! Sinä vapautit sieluni! Olen vihdoin vapaa! Vapautit minut! Olen vapaa nyt! Teepannun rikkominen ainoastaan vapautti minun sieluni! Nyt olen vapaa!" Dark Avengerin sielu rähisi, kunnes se vääristyi ja tuhoutui tuskanhuutojen saattelemana. Exodyln ei vuodattanut kyyneltäkään vanhan pokerihuijarin henkisen olemassaolon loputtua.

Exodyln luki piirrustukset varmuuden vuoksi lävitse ja mietiskeli miten aakkonen soittaisi flyygeliä, jos se vain voisi aktualisoitua ektoplasmana. No ei sitten mitenkään. Viimeinen silaus tiskiharjaan ja aikaparadoksi oli valmis. Tiskiharja sirpaloitti tämän todellisuuden ja loi ajanhetkien välisen portaalin. Hän astui siitä sisään ja näki kuinka maailma hänen takanaan paloi ja murskautui, jonka jälkeen se tiivistyi hiukkaseksi ja räjähti.

Televisiosta Exodyln oli saanut selville, että aikaportaaleita oli muodostunut muuallekkin edelliseen kaikkeuteen ja että kengurut olivat seuranneet hänen perässään älytöntä hävitystä, päätyen Austraaliaan, lajitoveriensa seuraan.

Exodyln säpsähti unesta hereille vain kohdatakseen henkiolennon pimeän makuuhuoneensa perällä. "Tervehdys, minut sinä taidat vielä muistaa?" kysyi vaaleanoranssi henkiolento. "Zimbajam! Olen palannut" viisasteli Exodyln takaisin. "Olen seurannut sinua lakkaamatta. Nyt näen aukon elämäsi palapelissä. Sinulta puuttuu ikuisuuden turva ja rauha. Olen tullut tarjoamaan sitä sinulle!"

Lopun ajan aprikointi kahisi Exodylnin korvissa. "Mitä kenguru tekee tiskiharjalla? Mitä narkkari tekee lampaanlihalla? Mitä minä teen täällä?" Sitten Exodyln ymmärsi "Olen vankina, en suinkaan vagina!"

Exodyln palasi neuvottelupöytään. Hän ei ollut syönyt mitään ja oli siksi aivan saatanan laiha ja tärisi kuin puu talvisäässä. "No, miten on Exodyln?" Kenguruiden johtaja kysyi. Exodylnin päässä seilasivat laivat ja ajatukset antautumisesta. Exodyln alkoi vetää hihattoman paitansa lahkeesta tiskiharjan pohjapiirrustuksia, kun yhtäkkiä huoneen katon läpi syöksyi suurikokoinen pöllö. Kolme kengurujohtajan kätyriä lensi neuvotteluhuoneen seinille. Kengurupäällikkö otti pöydän alta konepistoolin ja alkoi tulittaa pöllöä, mutta sen sulat olivat betonia, eikä pöllöä täten haitannut paskan vertaa. Pöllö nappasi kynsiinsä Exodylnin ja lensi paikalta nauraen "Hähähähähähähähähähähähä!"-tyyppistä hähätystä.

Exodyln heräsi suureen ihmetykseen. Hän heräsi aivan Kosmisen puun kaltaisesta paikasta. Oliko kenguru episodi pelkkää unta vai kusiko se lurjus sankariamme silmään? Äkkiä Exodylnin kysymyksiin saatiin vastaus, kun hänet kaapannut kookas pöllöeläin saapui huoneeseen. "Hyvää huomenta, Exodyln. Minä olen Sergei Smith, Dark Avengerin tytär."

"Mitä vittua?" Exodyln aprikoi. "Kosminen puu otti muotonsa uudelleen, onhan se ikuinen artifakti. Typerät kengurut luulivat voivansa tuhota sen. Minulta he saivat vain ruumiin, mutta löydän kyllä vielä uuden" haasteli nykyään teepannussa elävä Dark Avengerin sielu. "Mikset anna heille tiskiharjaa ja lopeta tätä kaikkea?" kysyi Exodyln teepannulta. "Tiskiharja on minun tapani ohjailla tätä maailmaa. Jos kengurusivilisaatiolla olisi kaikki, heistä tulisi kuin ihmiskunnasta aikoinaan, eivät he tarvitsisi minua enää." Dark Avenger tunnusti.