Tuija Brax totesi viikko takaperin Aamulehdessä (http://aamulehti.fi/uutiset/kotimaa/70564.shtml) suomalaisen demokratian laskusuhdanteesta kovaa asiaa. Päivä päivältä tätä ymmärtää paremmin, kun katselee fiksujen päättäjien toimia. Inhimillisellä tasolla ymmärtää, että tietoyhteiskunta, Internet sun muut ovat jotain niin suurta ja tuntematonta, että JOTAIN pitäisi tehdä, vaikka vanhemman polven kansanedustajalla tai ministerillä ei olisi pienintäkään tietoa aiheesta. Tiedon puute ajaa yleensä huonoihin päätöksiin, kuten hutiloidun nettisensuurin kanssa kävi.
Itse kullekin tulee elämässä vastaan vaiheita, jolloin edessä on mahdottoman tuntuinen ongelma. Siitä eroon päästäkseen ihminen laiskana olentona etsii oikopolkuja, porsaanreikiä ja mahdollisuutta paeta vastuuta. Monelle tulee riittävän hyvä olo siitä, että asialle teki jotain, vaikka se jotain olisikin vain ongelman lakaisu maton alle. Poissa silmistä, poissa mielestä -sanonta ei ole aivan tuulesta temmattu. En itse voikaan suoraan syyttää nykytilasta ministerejä yksin, vaan koko valtiohallinnon rakennetta, jossa tietotaito on jäänyt 80-luvulle. Tietoa on kyllä tarjolla, mutta nykyisen asiantuntija-aseman pitäjät eivät ole halukkaita luopumaan asemastaan. Ja tätä kautta Braxin toteama ongelma taas toteutuu: nuoret, jotka kuitenkin tietävät Internetistäkin yhtä ja toista, eivät saa ääntään kuuluville. Pahimmillaan heidät nauretaan lyttyyn ja jopa häpäistään valtamediassa.
On mahdollista, että ensi tiistain rullattua ohi, nimimerkki huolestunut perheenäiti voivottelee Helsingin Sanomissa, kuinka vastuuttomat ja työtä halveksivat nuoret koittivat taistella lapsipornon puolesta eduskuntatalon edessä. En itse asiassa pidä edes kaukaa haettuna, että joku valtamedia tai ainakin -puolue hyppää mauttomuuden puolelle kommenteissaan. Yhteiskunta muuttuu ja sitä ei voi kieltää. Muutoksen pelko yhdistettynä joka suunnasta kuuluviin ongelmiin ajaa äärimmäisen epätoivoisiin tekoihin, joita harvoin kadutaan. Vastapuolen naurunalaiseksi tekeminen on sitäpaitsi vanhimpia temppuja nykypolitiikan oppikirjassa.
Sanoman vääristyminen on harvinaisen ilkeä tosiasia. Kun nuoret haluavat asioita hoidettavan vaikean kautta, pysyvästi ja tehokkaasti, heidät voidaan hymyssä suin leimata rikollisiksi. Vain siksi, että he haluavat toimia tehokkaasti rikollisuutta vastaan, taistellen seuraavankin sukupolven elämänlaadun puolesta. On totta, että nuorilla on erilainen käsitys ja kuva nykymaailmasta, mutta eikös se ole koko ihmiskunnan olemuksen perusta? Se muuttuu, se kehittyy ja jokainen sukupolvi on erilainen kun edellinen. Lienee totta, että nuorista on aina tehty pahoja kapinallisia, mutta olen myös varma että jokainen nuori sukupolvi on tuntenut tällaiset herjaukset yhtä ikävinä ja loukkaavina. Toinen ihmiskunnan fakta lieneekin se, että emme koskaan opi virheistämme.
Optimiratkaisu olisi toki mennä homman mukana ja istua kädet taskussa. Sen sijaan päätin, että kuskaan itseni ja autollisen hippejä 4.3 eduskuntatalon eteen. Toivottavasti emme ole yksin.