IRC-Galleria

Blogi

- Vanhemmat »
Rikosuhripäivystys (RIKU) teki Galtsussa kyselyn vanhempien riitelystä. Kyselyyn vastasi 469 henkilöä. Vastaajista 174 toi esille, että vanhempien riitely sisältää pilkkaamista, haukkumista, lyömistä, tavaroiden heittelyä tai potkimista.

Mitä voi tehdä, jos väkivalta aiheuttaa pelkoa, turvattomuuden tunnetta ja tarvetta suojautua väkivallalta?

Fyysisen väkivallan uhan alla eläminen on raskasta. On hyvä suunnitella etukäteen miten toimia ja mistä voi aistia tulevan väkivaltatilanteen. Väkivallan alkamisen merkkejä voivat olla muun muassa hengityksen tihentyminen, sormien puristuminen nyrkkiin, tietyt ilmeet tai eleet. Väkivaltaan viittaavien merkkien esiin tullessa on tärkeää poistua välittömästi asunnosta. Koskaan ei pidä odottaa tilanteen kärjistymistä.

On hyvä miettiä valmiiksi selitys minkä turvin voi mennä ulos. Tällainen selitys voi olla esimerkiksi roskien ulos vieminen tai koiran ulkoiluttaminen. Jos asunnosta poistuminen ei selityksen turvin ole mahdollista, on hyvä suunnitella etukäteen turvallisin ja nopein pakoreitti. Löytyykö asunnosta mahdollisesti sellaista ovea tai ikkunaa, jonka kautta voi poistua.

Jos ulospääseminen ei ole mahdollista tai väkivallan uhka kehittyy nopeasti, niin silloin pitää hakeutua mahdollisimman turvalliseen paikkaan. Keittiö ei ole turvallinen paikka, koska siellä on saatavilla teräaseita. Kylpyhuonetta olisi hyvä välttää, jos sieltä ei ole ulospääsymahdollisuutta.

Väkivalta ei yleensä lopu koskaan ilman ulkopuolista väliintuloa. Tämän vuoksi väkivallasta tulee kertoa luotettavalle ja turvalliseksi kokemallesi henkilölle. Tällainen henkilö voi olla esimerkiksi sukulainen, ystävä, kummitäti tai kummisetä, terveydenhoitaja, kuraattori tai opettaja. Väkivaltaan voi ajan myötä turtua ja sen keskellä eläminen voi alkaa tuntua luonnolliselta. Tulee kuitenkin muistaa, että väkivalta ei missään muodossa ole sallittua.

Vaikeista asioista voi ja kannattaa keskustella. Rikosuhripäivystyksen nuorten sivuilla on arkisin avoinna chat, jonka kautta voit keskustella aiheesta nimettömänä. Rikosuhripäivystyksen IRC-Gallerian yhteisön kahdenkeskinen chat on avoinna torstaisin klo 14.30-17.30.

Tarkemmat turvasuunnitelmaohjeet löydät nettisivuiltamme www.riku.fi/nuoret

Ystävä rikoksen uhrina?Torstai 17.01.2013 16:32

Rikosuhripäivystyksen lyhyessä kyselyssä tuli esille, että monella vastaajalla oli lähipiirissä rikoksen kokenut henkilö. Ystävältä saa usein tukea ja hänelle on helppo kertoa vaikeasta tapahtumasta. Kaikkein tärkein ja suurin apu mitä ystävä voi tehdä, on ohjata rikoksen uhri avun piiriin. Voit mennä yhdessä ystäväsi kanssa vaikka terveydenhoitajan luokse ja kertoa hänelle tapahtuneesta. Voit myös mennä ystäväsi tueksi poliisilaitokselle ja tukea rikosilmoituksen tekemisessä. Myös Rikosuhripäivystys auttaa näissä tilanteissa.

Joskus voi olla tilanne, ettei ole sellaista ystävää tai läheistä jolle voisi kertoa asiasta. Yksi tapa lähteä hakemaan apua on esimerkiksi IRC-Gallerian yksilöchatti, jossa voi kysyä ja keskustella asiasta nimettömänä. Yksilöchat on auki torstaisin klo 14.30-17.30. Rikosuhripäivystyksen nuorten sivuilla on chat maanantaista perjantaihin. Myös sieltä voit hakea apua nimettömänä. Nettisivujen chat on auki työntekijöiden ollessa työpisteellä.

Rikosuhripäivystyksen nuorten sivuilla kerromme lisää siitä, miten voit tukea rikoksen uhriksi joutunutta ystävääsi.

http://nuoret.riku.fi/miten-auttaa-ystavaa/

Rikosuhripäivystys on valtakunnallinen toimija, josta saa apua niin rikoksen uhri, läheinen, ystävä kuin todistaja. Ota yhteyttä oman alueesi Rikosuhripäivystyksen palvelupisteeseen. Oman alueen palvelupisteet löydät alla olevan linkin kautta.

http://nuoret.riku.fi/tietoa-meista-ja-toiminnastamme/yhteystiedot/
- Vanhemmat »