IRC-Galleria

Kyl määki TuruusSunnuntai 09.07.2006 03:44

Nyt on sitten tullut nähtyä vähän Turkua. Minullahan ei ole siitä kokemusta kuin se, mitä viime vuonna Ruisrockreissulla tuli, eli torin ympäristöä ja Ruissaloa. Niin ja joskus läpi ajanut laivalle mennessä vuosia sitten.
Ajeltiin sinne ihan huvikseen viettämään kesälauantaita ja ekaa lomapäivää. Hmm... ihan kiva reissu, mutta jäi sellainen tunne, että maassamme on ehkä parempiakin retkikohteita. Autossa joku viis tuntia edes takaisin, ehkä liikaa samalle päivälle kuitenkin.
Perillä pyörittiin torilla ja Hansatalossa ja käveltiin vähän Aurajoen rannalla. Sen jälkeen olikin haettava auto parkista ja alettava tsimään ruokapaikkaa, kohtuuhintaista ja sellaista missä olisi myös kasvisruokaa. Vakaa aikomuksemme oli päätyä katsomaan Turun linnaa joten välillä ajelimme ja välillä kävelimme joen molempia puolia linnan suntaan ja samalla viihdytimme itseämme puhumalla paikallista murretta josta revimmeki paljon riemua: Missä sinä asut=turuksi: Missä sää asusit? Kun lopulta edes takaisen ja jo hermoon käyvän jahkailun jälkeen löysimme kohtuuhintaisen ravintolalaivan, kysyi myyjä aterioinnin päätteeksi "Maistusko ruoka?" joka on savoksi "Maistuiko ruoka". Ihme kansaa turkulaiset ku tunkevat tuota konditionaalia sellaisiin paikoihin johon ne eivät kuulu. Jos mulla olisi rahaa niin ASUISIN Eirassa, mutta kun ei ole, niin ASUN Larussa.
Ruoka laivalla oli hyvää ja pienen ruokalevon ja vatsan taputtelun jälkeen laahustimme autolle ja lähdimme taas itsepintaisesti suuntaamaan linnalle. Ostimme viereisestä Valintatalosta ensin jäätelöt, koska emme halunneet ottaa riskiä, että jäätelökioskin etsimisessä olisi vierähtänyt toiset pari tuntia. Tässä vaiheessa oli savolaisille matkailijoillekin jo käynyt ilmi, että turkulaisten mielestä linnan esittely turisteille kuudelta jo piisaa, emmekä edes ehtineet koko monumentille sen aukioloaikana. Delphinaario tai mikä maretaario lieneekään oli niin ikään pantu jo kiinni. Kävimme kuitenkin kiertämässä linnan ja ottamassa kuvat Suomen Joutsenesta. Ja minä jostain Karjala-laivasta. Sinne kun pääsisi töihin niin voisi ehkä nähdä yläosattomia seiloreita. Jee jee.
Tässä vaiheessa matkakumppanini alko olla jo kypsää kauraa lähtemään stadia kohden. Minä taas olin sitä mieltä että meidän pitäisi vielä kierrellä kaupungilla ja katsella keskustaa ja ehkä åboriginaalien asumuksia, kerrankin autolla kun olin reissussa ja aikaa ja bensaa rajattomasti.
Autoilimme linnalta pois, mutta taisimme ajaa keskustan laitaa, ainakaan sinne emme päätyneet. Mutta voiko se olla niin pieni ja kapea, että rajautuu Linna-kadun ja jonkun toisen väliin ja seuraava samanmyötäinen katu onkin jo keskustan ulkopuolista aluetta? Myöskin asuinalueita muutaman nähtyämme olimme valmiita kääntymään mottoritielle ja etsimään tietä jonka kupeessa seisoisi HELSINKI-kyltti. Ihmettelimme, miten niin lähellä keskustaa oli vain peltoja ja jotain omakotitaloja niiden keskellä, missä piilossa oli kerrostalot? Tämähän kuitenkin oli iso ja vanha kaupunk ja luulisi että asukkaitakin piisaisi. Ei tämä nyt voinut olla tässä vai voiko?
Huomenna kääntyy auton nokka kohti Kallavettä ja metsämaita jättäen Helsingin kiireen ja kivitalot taakseen. Ei muuta kuin hauskaa juhannusta tutuille ja tuntemattomille ja olkaahan ihmisiksi! Minäkin yritän. :)

Kyllä kesä on kivaTiistai 20.06.2006 12:44

Parempi ruoka parempi mieli. Myös ensimmäinen oma auto lämmittää mieltä ja moottoritie on kuuma. Kyllä passaa juhannuksen viettoon ajella... Ihanaa... See you on the road!

Tuomas on jumala, siitä paras humalaLauantai 03.06.2006 03:52

Voi helevetin helevetin helevetti että joku bändi voikin olla H-Y-V-Ä!!
Juuri uuden Nightwish dvd:n nähneenä teen seuraavan

USKONTUNNUSTUKSEN

Minä uskon Tuomakseen,
Jumalaan, Kaikkivaltiaaseen,
Nightwishin ja musiikin Luojaan,
ja Emppuun ja Jukkaan,
Marcoon ja Marcon tukkaan,
meidän Herroihimme,
jotka sikisi Pyhästä Hengestä,
syntyi musiikin voimasta,
kärsi Tarja Turusen aikana,
ristiinnaulittiin,
kuoli ja haudattiin,
astui alas tuonelaan,
nousi kolmantena päivänä kuolleista,
astui ylös taivaisiin,
istuu Jumalan,
Isän, Kaikkivaltiaan,
oikealla puolella
ja on sieltä tuleva tuomitsemaan
eläviä ja kuolleita,

ja Pyhään Henkeen,
pyhän yhteisen seurakunnan,
pyhäin yhteyden,
syntien anteeksiantamisen,
ruumiin ylösnousemisen
ja iankaikkisen elämän.


Onnen päiviäPerjantai 12.05.2006 19:05

Eilen ilmestyi Nightwish-kirja ja tänään siihen saa nimmarin!
Aurinko paistaa ja ihan kohta loppuu duunit!
Joskus elämä ei voi muuta kuin hymyillä leveästi! :D
Ei vituta niin paljon sekään, että mylly, jota tietokoneeksikin sanotaan,
otti ja hajosi.. Vie useamman oluen ennen kuin senkin saa kuntoon, mutta
who cares, Tuomas on täällä tänään ja se riittää!! :D

I HATE MEN.Keskiviikko 10.05.2006 22:19

Miehet on paskoja
sikoja
valehtelijoita
välinpitämättömiä
luusereita
hyväksikäyttäjiä
itserakkaita
pettäjiä
oman edun tavoittelijoita
...ja laiskoja!!

Huh, johan helpotti!

MiespäivitystäKeskiviikko 03.05.2006 02:41

1. Tuomas Holopainen
2. Nils Ursin
3. Unelmakänpän Tinppa

ja marssijärjestys on tämä

Aurinkoinen vappu ohi ja harmaa arki kutsuuKeskiviikko 03.05.2006 02:38

Nonni, nyt on rankka kolmen putki viety loppuun. Sen verran vanhaa jo koettelee viinapullon kirot ettei neljättä päivää eli maanantaita enää jaksanut, mutta hyvä näinkin. Nyt kävi ensimmäistä kertaa niin, että krapula hyökkäsi päälle vasta illalla ja kunnolla hyökkäsikin, vain pahemman laatuinen päänsärky puuttui.
Kiitoksia viikonlopun orkestereille eli kaikille Työnkulmalla esiintyneille ja Rakkauden ammatilaisille myös. Kiitos myös Elvikselle jonka biisejä lauloin karaokessa, toista kertaa elämässäni. En usko että edes viimeistä. Edellisestä kerrasta olikin aikaa lähemmäs 10 vuotta, jos oikein muistelen.
Kiitoksia myös kovasti kaikille vanhoille ja uusille naamoille kenen kanssa tuli juteltua/laulettua/halattua/tanssittua/syötä/juotua ja ... ja niin ees päin. Kyllä ol mukavata. Jopa niin paljon että on kohta puoliin tultava taas uudestaan levittämään helsinkibasilleja kauniiseen ja mualiman parraaseen kalakukkokaapuntiin. Beware of the red devil!

P.S Kuvia myöhemmin

Kiirettä pitää joSunnuntai 23.04.2006 19:27

Ai jai, enää muutama päivä huhtikuuta jäljellä, aika kiirettä pitää jos ennustukset aikovat käydä toteen...

Uusia tempauksia luvassaKeskiviikko 05.04.2006 22:09

KALAT Horoskooppi ajalle 1. - 30.4.2006

Venus saapuu merkkiisi huhtikuussa ja löydät elämääsi kokonaan uuden vaihteen. Ennakkoluulosi häviävät kuin tuhka tuuleen ihastumisen yllättäessä ja olet valmis uskomattomiin tempauksiin tilanteen sitä vaatiessa. Tarvitset paljon tilaa itsellesi ja ahdistut kaikesta sitomisesta. Vakiintuneet parisuhteet ovat aina kovalla koetuksella tällaisen jakson aikana, sillä maailma tarjoaa jotain ainutlaatuista vain rutiinien ulkopuolella. Jos suhde on jämähtänyt liikaa paikoilleen, niin silloin iskee paniikki. Jos näin käy, niin ole valmis ottamaan itsellesi lisää tilaa. Muuten rakkaus kuolee.

Seppo Tanhua
www.astro.fi