IRC-Gallerian tietosuojakäytännöt päivittyvät 25.5.2018 vastaamaan EU:n tietosuoja-asetuksen (GDPR) vaatimuksia. Lue päivitetty Tietosuojaseloste. Lisäksi käyttöehdoissa on tarkennettu ikärajaa ja kohta 6.2 viittaa Suomen lain lisäksi Euroopan unionin lakiin.

IRC-Galleria

Linkriina

Linkriina

Est dans l'amour

[Ei aihetta]Tiistai 15.04.2008 00:58

Äiti, mä olen Pariisissa!! Lento oli siinä puolenpäivän aikoihin kentällä ja kolmen maissa päästiin seikkailemaan. Kiivettiin Ninan kanssa ensin jalan Eiffelin tornin kakkostasanteelle ja hissillä sitten ylimmälle ;) Alko siinä joo kieltämättä vähän ahdistavalta tuntua kun seisot lasihississä ja nouset kolmensadan metrin korkeuteen ;) Huomenna käydään läpi kaikki kaupat, varmaan Notre Dame ja Riemukaari yms.

Niijoo ja käytiinhän me Saksassakin tässä välissä. Ihan mielenkiintonen paikka sekin :) Nukuin viime yönä melkein 12 tuntia putkeen kun olin sitä edellisenä nukkunu sen neljä tuntia ja siihen päälle sitten aikanen lento ja vaellus Saksanmaalla :) Hirvee flunssa ja yskä vaivaa, mutta kai mie kotiin asti hengissä pysyn. :)

[Ei aihetta]Perjantai 04.04.2008 19:22

Juu kyllähän mie osaan ajaa ja kaikkea :D Vedin aika nätisti vaakatasoon tossa mutkassa tänää ku lähin kotiin. Oli vähän liikaa nopeutta, jyrkkä mutka ja irtokiviä nii johan alko maa kadota alta! :D Naarmuilla selvisin onneks vaan :)

[Ei aihetta]Tiistai 01.04.2008 18:54

Ei paremmalle päivälle ois voinu palohälytys osua koulussa ;) Kaikki luuli et se on pilaa, josta kertoo kanssa se, kun hälytys on soinu viis minuuttia niin opettaja vaan istuu ja ihmettelee ja mekin vaan katottiin toisiamme et pitääks meidän nyt mennä ulos vai? :D Luultiin eka et se hälytys on puhelin. Hidu varmaan kärvensi karvansa hitsatessa...

Huomenna skootterilla kouluuunnn!!! Ja perjantaina kattoon melkein ex tempore Stam1naa :D
Joulunajan ylettömän kinkun- ja suklaansyönnin jälkeen onkin taas
aika tähyillä kevään laihdutusvinkkejä. Tätä noudattaen pääset
taatusti ajoissa rantakuntoon.
Bonuksena pohjalla: voit rehvastella tuttavapiirillesi
erikoislaatuisella dieetilläsi:

TENAVADIEETTI

Jo pitkään tunnettu tosiasia on, että kaksivuotiaat ovat yleensä
hoikkia. Lastenlääkäreiden, röntgenhoitajien, ravintoterapeuttien
ja turhautuneiden äitien yhteistyönä laadittiin tämä uusi dieetti.
Se on edullinen, vaihteleva ja ravitseva.

1. PÄIVÄ

Aamiainen: -Yksi keitetty muna, viipale paahtoleipää
aprikoosihillon kera. Syö kaksi hyppysellistä munaa, ja murenna
loput lattialle. Haukkaa kerran paahtoleivästä, ja hiero sitten
hilloa kasvoillesi ja vaatteillesi.

Lounas: - Neljä väriliitua (värillä ei väliä), kourallinen
murskattuja perunalastuja ja lasi maitoa (kolme siemausta, kaada
loput lattialle).

Päivällinen: - Keksi, kaksi kymmenpennistä ja viisikymmenpenninen.
Yksi roska sohvan alta.

Iltapala: - Paahda viipale paahtoleipää ja heitä se keittiön
lattialle. Palanpainikkeeksi neljä siemausta iltakylpyvettä.

2. PÄIVÄ

Aamiainen: - Ota eilinen paahtoleipä keittiön lattialta ja syö se.
Syö lusikallinen vanilliinisokeria ja juo puoli pullollista
vihanneksista tehtyä elintarvikeväriä.

Lounas: - Puolikas pötkylä vaaleanpunaista huulipunaa. Puraisu
leikkipuistosta tuodusta tupakantumpista (jonka muut perheenjäsenet
pakottavat sinut sylkemään pois) jääkuution kera.

Välipala: - Nuole tikkukaramelli tahmeaksi, vie se ulos ja pudota
hiekkaan. Nuole jälleen kunnes se on puhdas. Tuo se sitten sisälle
ja pudota matolle.

Päivällinen: - Kivi tai kuivattu herne, työnnetään ensin vasempaan
sieraimeen. Sekoita limonadia perunamuusiin. Syö lusikalla.

3. PÄIVÄ

Aamiainen: - Kaksi lettua ja runsaasti hilloa, jonka hierot
hiuksiisi.Lasillinen maitoa. Juo puoli lasillista, jonka jälkeen
tunge lettuja lasiin. Poimi eilinen tikkari matolta, nuole karvat
pois ja piilota se sohvatyynyjen väliin.

Lounas: - Kolme tulitikkua, kaakaojuomajauhetta ja hillovoileipä.
Tunge suusi täyteen leipää ja yökkää se lopulta lattialle. Kaada
lasillinen maitoa pöydälle ja nuole se siitä.

Päivällinen: - Jäätelöä, kourallinen perunalastuja, kahvia (jos
toiset eivät huomaa).

4. PÄIVÄ

Aamiainen: - Neljännestuubi hammastahnaa, palanen saippuaa ja
oliivi. Kaada lasillinen maitoa kulholliseen maissihiutaleita.
Kaada päälle puoli kupillista sokeria. Kun maissihiutaleet ovat
pehmenneet, juo maito ja syötä murot koiralle.

Lounas: - Syö muruja keittiön lattialta ja olohuoneen matolta. Etsi
tikkukaramelli sohvasta ja syö se loppuun.

Päivällinen: - Spagettia sekoitettuna lasilliseen kaakaojuomaa.
Jätä lihapullat lautaselle. Toinen puolikas vaaleanpunaisesta
huulipunasta jälkiruoaksi.


Dieettiä on hyvä tehostaa sopivalla liikunnalla. Tässä muutama
esimerkki:

- Kieri ja vääntelehdi supermarketin lattialla, vahvista
samalla
äänihuuliasi voimakkaalla karjunnalla. Pistä hanakasti vastaan kun
Securitaksen mies raahaa sinua ulos kaupasta.

- Juokse joka paikkaan, väliin hypähdyksiä. Kaatuile
säännöllisesti, ylös kampeaminen vahvistaa lihaksia monipuolisesti.
Muista taas äänihuulet: huuda juostessasi.

- Pyydä pukeutumistilanteisiin sparraajaa. Vastustele pukemista
kaikin voimin. Älä tyydy ensimmäsiin vaatteisiin, vaadi saada
vaihtaa ne ainakin kolmeen kertaan.

[Ei aihetta]Keskiviikko 12.03.2008 11:16

Nyt sitte hain kouluun... :) Kuninkaantien lukioon tuli pistettyä se hakemus.

[Ei aihetta]Sunnuntai 09.03.2008 13:01

Oli kyllä aika huippua ;) Suoraan eturivissä sen pystilavan vieressä. Ja nähtiin siellä sitten vähän kaikkia kivoja ihmisiä, mm. se Sinamoren kitaristi (mietin vieläki et mitä se teki siellä) ja sitten tottakai kaikkia vähän isompia. Kuisma oli niin symppis ihminen ja Paavo muisti miut ja Iiriksen :D Ehkä se pysyy mielessä aika pitkään jos on viis tyttöä kaks ja puol tuntia hytisemässä pakkasessa keikan jälkeen. Hihhuloitiin sitten vielä sen gaalan jälkeen mm. Lintsillä ja sitten tottakai vähän kaikkialla kaduilla. Mentiin soittaa Pertun ovikelloo mutta yllätys yllätys poika ei ollu kotona :D Tänään sitte vielä ku lähin Hesasta Espooseen niin samaan bussiin tuli Jyrki 69 :)

[Ei aihetta]Perjantai 29.02.2008 19:26

Sain tänään kuulla nätin ja rehellisen tokaisun Siniltä:

"Vitsi sä muute näytät aika hirveeltä. Et oo oikeesti pitkään aikaan näyttäny noin kauheelta."

Kiitos Sini ;) Mutta ihan oikeessa se oli, näytin puolikuolleelta, tukka sotkussa, naama rullalla :D Hivenen väsytti ja ärsytti saksan tunnilla tänään. Enää 18 tuntia saksaa IKINÄ!!! Loppuu seki piina. Yritettiin ruokiksella Elinan kanssa saada sitä saksaa tuntumaan vähän kivemmalta laulamalla yhteen putkeen kaikkea mitä me osataan saksaks, eli Jawohl, Achtung, Mund zu, Übunsbuch, Basistext, Tintenklecks, Ein, Zwei, Papagei, Deutschland, Hauho ist eine kleines dorf.

Alles klar, wunderbar.

Kiitos.

Saksantaitoni ovat rajattomat.

[Ei aihetta]Tiistai 26.02.2008 22:51

Pakko tehä Nauriksesta ;)

Rakas Nauris.
En tiedä miten sanoisin tämän, mutta olen rakastunut siskoosi. Luulen että ymmärsin sen kun kompastuin seesamin siemeneen lähikaupan nurkalla, ja näin sinut ärsyttämässä parasta ystävääni. Olen varma, että olet tarpeeksi luuseri ymmärtämään, että olen käynyt sukupuolenvaihdosleikkauksessa. Lähetän sinulle takaisin hammasharjani, mutta pidän verikokeen tulokset muistona. Haluan, että tiedät, että minä tulen aina muistamaan munakoisofetissisi.

Lähetä terveisiä isoäidillesi,

Ida

TEE SINÄKIN:

Jäähyväiskirje

Rakas, hyvän ystäväsi/rakkaasi nimi_.

En tiedä miten sanoisin tämän, mutta __1__. luulen että ymmärsin sen __2__3__, ja näin sinut __4__ __5__.

Olen varma että olet tarpeeksi __6__ ymmärtämään __7__.

Lähetän sinulle takaisin __8__, mutta pidän __9__ muistona.

Haluan että tiedät että minä __10__ __11__.

_12_,

-nimesi-


1. MINKÄ VÄRINEN PAITA SINULLA ON?
sininen – romanssimme on ohi
punainen – suhteemme on kuollut
valkoinen – aijon käydä kirkossa
musta – vihaan sinua
vihreä – horoskooppimme eivät sovi yhteen
harmaa – olet pervo
keltainen – kävelen kadulla
vaaleanpunainen – sieraimesi ovat kuin loukkaus
ruskea – poliisi etsii sinua
ei paitaa – olet nolla
muu – olen rakastunut siskoosi

2. MISSÄ KUUSSA OLET SYNTYNYT?
tammi – sinä yönä
helmi – viime vuonna
maalis – kun kääpiösi puri minua
huhti – kun kompastuin seesamin siemeneen
touko – viimeisin ensimmäinen toukokuuta
kesä – kun löit minua lankulla
heinä – kun oksensin
elo – kun näin sen kutistetun pään
syys – kun uimme alasti
loka – kun esitin joulupukkia
marras – kun koirasi juoksi pihalla
joulu - kun vaihdoin lenkkareita

3. MITÄ RUOKAA SYÖT MIELUITEN?
taco – kämpässäsi
pizza – asuntovaunussasi
pasta – lähikaupan nurkalla
hampurilainen – bussin alla
salaatti – sillä aikaa kun söit
kana – kaapissasi
kebab – pastorin kanssa
kala – naisten vaatteissa
leipä – joulujuhlissa
lasagne – lentokoneessa
makkara – transsissa
muu – naapureittesi kanssa

4. MINKÄ VÄRISET SUKAT SINULLA ON?
keltainen –iskemässä
punainen – loukkaamassa
musta – ärsyttämässä
sininen – koputtmassa
lila – kaatamassa siirappia - päälle
valkoinen – vittuilemassa
harmaa – repimässä vaatteita irti - päältä
ruskea – asettamassa iilimatoja - päälle
oranssi – nipistämässä
vaaleanpunainen – repimässä peruukkia - päästä
ei sukkia – istumassa - päällä
muu – suutelemassa

5. MINKÄ VÄRISET ALUSVAATTEET SINULLA ON?
musta – paras ystäväni
valkoinen – isäni
harmaa – presidentti
ruskea – pierutyynyni
lila – paahtoleipäni
punainen – Kerttu
sininen – avokaadoviljelmäni
keltainen – kirjeystäväni Zimbabwesta
oranssi – minun Matti ja Teppo levykokoelmani
vaaleanpunainen – koirani
ei alusvaatteita - patsas
muu – hullu pastori

6. MITÄ KATSOT MIELUITEN TV:STÄ?
Scrubs - miehekäs
O.C. - tunteellinen
One Tree Hill - avoin
Heroes - jälkeenjäänyt
Lost - kiihottunut
House - arpinen
Simpsons - luuseri
Idol – masokistinen
Family Guy - seniili
muu - hävettävä

7. MIELENTILA JUURI NYT?
iloinen – kuinka huonosti olen voinut
surullinen – kuinka tympeä olet
tylsistynyt – että joulupukkia ei ole
vihainen – että inhoan ruokiasi
masentunut – että olemme serkuksia
ylipirteä – että tähän ei ole ratkaisua
hermostunut – kuinka vähän maksoin sinusta
huolestunut – että autosi on säälittävä
apaattinen – että olen käynyt sukupuolileikkauksessa
häpeävä – että olen allerginen hamsterillesi
hellyydenkipeä – että kiihotun roskakuskeista
iloisempi kuin koskaan – että en ikinä aikonut soittaa sinulle vaikka toisin sanoin
muu – kuinka paljon oikeasti painan

8. MINKÄ VÄRINEN TAPETTI SINULLA ON MAKUUHUONEESSASI?
valkoinen – sormuksesi
keltainen – rakkauskirjeesi
punainen – Darth Vader - julisteesi
musta – ajokorttisi
sininen - sohvatyynyt
vihreä – puhelinluettelon
oranssi – tekohampaasi
ruskea – osoitekirjasi
harmaa – hammasharjani
lila – latino - CD:si
vaaleanpunainen – leikatut varpaankynnet
muu – armeijamuistosi

9. ENSIMMÄINEN KIRJAIN ETUNIMESSÄSI?
A/B – kuvasi
C/D - öljykanisterin
E/F – naapurisi Orvokin
G/H – neitsyyteni
I/J – verikokeen tulokset
K/L – vasemman korvasi
M/N – itsemurhakirjeesi
O/P – puhelinnumerosi
Q/R – äitisi
S/T – postimerkkikokoelmasi
U/V/W – rikosrekisterisi
X/Y/Z – tennissukkasi
Å/Ä/Ö – todistuksesi

10.VIIMEINEN KIRJAIN ETUNIMESSÄSI?
A/B – tulen aina muistamaan
C/D – en tule ikinä unohtamaan
E/F – olen aina halunnut rikkoa
G/H – sain AIDS:in
I/J – tulen aina vihaamaan
K/L – aijon kouluttaa
M/N – tuhopoltin
O/P – haastattelin
Q/R – ilmoitin psykiatrille
S/T – voin pahoin kun mietin
U/V/W – yritän unohtaa
X/Y/Z – pärjään paremmin ilman
Å/Ä/Ö –en ikinä pitänyt

11. MITÄ JUOT MIELUITEN?
vesi – ystävyytemme
kalja - vanhuus
limsa – elämäni kloonina
tiivistemehu - eskimoreinkarnaatio
maito - vuokra-asuntoni
viini - viinakaupan myyjä
siideri – intohimoinen kiinnostus hiiriä kohtaan
tuoremehu – munakoisofetissisi
mineraalivesi – nolo ihottuma
Oboy – Gollum - imitaatiot
viski – pilata toinen maailman sota
muu – vihata isääsi

12. MINNE MATKUSTAISIT MIELUITEN?
Thaimaa – lämpimin terveisin
USA – ystävällisin terveisin
Englanti – onnea oikeudenkäyntiin
Kiina – hukuta itsesi
Espanja – unohdin ruokkia kalasi
Saksa – helpottuneesti
Japani – pala helvetissä
Kreikka – ikuinen vihollisesi
Australia – lähetä terveisiä isoäidillesi
Egypti – häivy nyt
Ranska – kivuissa
muu - haluan rahani takaisin

[Ei aihetta]Lauantai 23.02.2008 18:54

Hihiihiihihihih :D:D:D:D Nauriksella on kivaa. Eilisilta oli aika... eipäs puhuta siitä.

[Ei aihetta]Lauantai 16.02.2008 15:00

Miksi mie näin koko yön unta sählystä? :)

Oli muutenki aika mielenkiintonen ilta/yö. Toivottavasti siitä yhestä jutusta ei herää taas hirveitä kyselyitä...

Mitähän sitä keksis tekemistä?