IRC-Galleria

LordLauri

LordLauri

Talttumaton ikiurho

Selaa blogimerkintöjä

Hoh.Lauantai 08.12.2007 23:50

Tietokone
[x] Olen koneella tunteja
[x] Elämä ei olisi samanlaista ilman tietokonetta
[x] Jos tietokone menisi rikki itkisin
[x] Minulla on paljon kuvia ja muita tiedostoja koneella
[x] Minulla on oma tietokone ja se on huoneessani
[ ] Ostan netistä tavaroita usein
[x] Olen mieluummin koneella kuin tekemässä läksyjä
[x] Olen ollut myöhään hereillä koska en ole jaksanut liikkua koneelta pois
[x] Vanhempani uhkaavat ottaa nettijohdon irti seinästä koska se olisi heidän mielestään suurin rangaistus
[x] Olen itse myöntänyt jollekulle olevani ehkä hieman nörtti
= 9

Elokuvat
[ ] Käyn katsomassa vähintään neljä elokuvaa elokuvateatterissa kuussa
[ ] Minulla on niin monta DVD'tä etten tiedä missä kaikki on
[x] Minulla on huoneessani DVD-soitin ja käytän sitä usein
[ ] Ostan jokaisen elokuvan josta pidän
[ ] Säilytän kaikki leffalippuni
[x] Lainaan sanontoja elokuvista
[ ] Osaisin kertoa 20 lempielokuvaani heti
[ ] Katson Oscareiden jakoa säännöllisesti
[ ] Elokuvat ovat parempia kuin televisio-ohjelmat ja musiikki yhteensä
[ ] Minulla on yli viisi lempinäyttelijää ja -näyttelijätärtä
= 2

Televisio
[ ] Katson televisiosta vähintään viisi ohjelmaa joka päivä
[ ] Katson yli viisi tuntia televisiota joka päivä
[ ] Olen koukussa johonkin ohjelmaan
[ ] Jos en näe lempiohjelmani jaksoa, suutun
[x] Katson televisiota ennen kuin menen nukkumaan
[ ] Televisio on herätyskelloni
[ ] Olen nähnyt jokaisen MTV'n ohjelman vähintään kerran
[ ] Televisiossani on yli 500 kanavaa
[ ] Katson usein kahta ohjelmaa samaan aikaan
[x] Mainosten aikana vaihdan kanavaa katsoakseni jotain muuta
= 2

Ruoka
[x] Rakastan ruokaa
[x] Haluan kokeilla kaikkea
[x] Syön aina kun minulla on tylsää, olen stressaantunut, katson tv:tä jne.
[x] En välitä painostani, haluan vain syödä
[x] Olen kokeillu mexicolaista, italialaista, kiinalaista, thailaista, intialaista yms.
[ ] Minulla ei ole paljoa inhokkiruokia
[ ] Menen juhliin ruuan takia
[ ] Kaverini sanovat minua possuksi
[ ] En voi lähteä kaupungilta ilman että olen syönyt jotain
[ ] Herkuttelu on lempitekemistäni vapaa-ajalla
= 5

Sosiaalinen elämä
[ ] Käyn monissa bileissä joka vuosi
[ ] Jos joku kutsuu minut jonnekin, menen, vaikka minulla olisi huono olo
[ ] Elokuvateatterit, huvipuistot ja kauppakeskukset ovat lempipaikkojani
[ ] Inhoan sisällä olemista, olisin mieluummin ulkona 24/7
[ ] Tietokone on kiva, mutta bilettäminen kivempaa
[x] Teen kavereitteni kanssa hauskoja juttuja
[x] En voi keskittyä tunneilla koska juoruilen kavereitteni kanssa
= 2

Shoppailu / vaatteet
[ ] Shoppailen vähintään kaksi kertaa viikossa
[x] En välitä kuinka paljon minulla on kenkiä ja asusteita, niitä tarvitsee aina lisää
[ ] Kaapissani on aina tilaa uusille vaatteille
[ ] Seuraan muotia
[ ] Minulla on yli kymmenet farkut
[ ] Minulla on yli 30 paria kenkiä
[ ] Kauppakeskus on maailman paras paikka
[ ] Tuhlaan paljon rahaa
[ ] Jos olen kaupungilla minun on pakko ostaa jotain
[ ] Haluan töihin lempikauppaani että saisin alennuksia
= 1

Tupakka
[ ] Poltan säännöllisesti
[ ] Säästän aina alitajuisesti rahaa tupakkaan
[ ] Ahdistun jos olen paikassa jossa ei voi polttaa
[ ] Aamu ei voi lähteä hyvin käyntiin jos en saa poltettua aamu tupakkaa väh. 1 heräämiseni jälkeen
[ ] Kaapeissani tai pöydilläni on useita vanhoja tyhjiä askeja/venttipusseja/rislapaketteja tai vastaavia tupakka välineitä
[ ] Vanhempani tietävät että poltan
[ ] Olen polttanut jo vähintään 5 vuotta
[ ] Poltan vaikka kukaan ei olisi seuranani
[ ] Tupakka on minusta ihan hyvän makuista
[x] Ympärillä oleva tupakan savu ei häiritse minua
= 1

Alkoholi
[ ] Olen juonut itseni viim. 1kk:n sisällä sellaiseen humalaan ette en muista ihan kaikkea mitä sinä iltana tapahtui
[ ] Olen oksentanut juomiseni vuoksi
[ ] Juon alkoholia yleensä joka viikonloppu, ellei mikään isompi asia estä juomistani
[ ] Olen joutunut tekemisiin juomiseni takia useasti virkavallan kanssa
[ ] Joku on ollu huolissaan juomisestani viimeisen 3kk:n aikana
[ ] Olen lintsannut koulusta/töistä ja lähtenyt juomaan
[ ] Oletko perunut tärkeitä viikonloppu suunnitelmiasi jotta pääsisit juomaan
[ ] Muistan vähintään 10:n alkosta saatavan juoman hinnan ulkoa
[ ] Seuraan kaupoissa säännöllisesti kaljojen/siidereiden hintoja
[ ] Olen juonut joskus 7 päivää putkeen
= 0

Pelit
[ ] Pelaan rahasta
[ ] Olen hävinnyt joskus useita kymmeniä euroja pelihimon iskettyä
[ ] Lottoan säännöllisesti
[ ] En pysty kävelemään pelikoneen ohitse pudottamatta sinne taskun pohjalle jääneen 20sent.
[ ] Olen pelannut noppaa rahasta
[ ] Ostanut väh. kolme raha-arpaa kerralla omaan käyttöön
[ ] Olen ollut voitollla useita euroja mutta hävinnyt kuitenkin lopulta kaikki
[ ] Pelaan yleensä siihen asti ettei minulle jää enään yhtään rahaa
[ ] Säästö rahani ovatkin menneet pelikoneeseen, suuremman potin toivossa
[ ] Rahasta pelaaminen on minusta hauskaa
= 0

Musiikki
[ ] Koneellani on vähintään 1000 biisiä
[x] Ollessani kotona kuuntelen lähes kokoajan musiikkia
[x] Joskus ollessani pois omasta huoneestani musiikki saattaa silti olla päällä
[x] Omistan ainakin 30 levyä
[ ] Mottoni: "Musiikki on elämä"
[ ] Osaan soittaa jotakin instrumenttia
[ ] Olen soittanut/laulanut bändissä
[ ] Osaan tehdä itse musiikkia koneella
[x] Hyvän biisin tullessa radioista unohdan kaiken muun ja keskityn kuuntelemaan musiikkia
[ ] Omistan mp3:n ja se on aina mukanani
= 4

Eläimet
[x] Omistan jonkun lemmikin
[ ] Minulla on ollut useita lemmikejä, joiden vastuu on ollut yksin minulla
[ ] Harrastan/ olen harrastanut jotain eläin läheistä asiaa jossain kerhossa/ryhmässä tai muussa vastaavassa
[x] Pidän eläimiä viisaina otuksina
[x] Olen saanut nimetä jonkin eläimen itse
[ ] Olen ollut eläinlääkärissä
[x] Eläin on ihmisen paras ystävä
[x] Pidän lähes kaikkia eläimiä ihanina
[x] Voisin vaarantaa oman henkeni eläimen vuoksi
[ ] En ikinä tappaisi nyrkkiä isompaa eläintä muutakuin pakosta/velvollisuudesta
= 6

Hohoo.

Dir en grey - Pink KillerLauantai 08.12.2007 21:16

Bust daiichi no kimi chimeiteki ketsubetsu noirohze
Bust daini no kimi wa kuranke tsuke de mo masutaabeshon
Bust daisan no kimi shokkaku kirete danchi
Bust daiyon no kimi taion wa shinde yuku hennou sekkai

Bust daigo no kimi ni sanso wo ataezu shinderu
Bust dairoku no kimi setsudanmen okashiteku masutaabeshon
Bust dainana no kimi hairan kinou ketsuraku kimi
Bust daihachi no kimi haisuikou ni daisan zouki

Bust daikyuu no kimi chimeiteki ketsubetsu doutai
Bust daijuu no kimi shikkin nure de mo masutaabeshon
Bust daiichi no boku ryuusan majiri no kategoraizu
Bust daiichininsha wa sennou sareteru kanoke zaijuu

giri giri no boku fukan jintai
giri giri no boku fuzen jintai
giri giri no boku fushoku jintai
giri giri no boku furan jintai

jintai kara oyobosu aijou
jintai kara oyobosu kanjou
jintai kara oyobosu kanzou
jintai kara oyobosu taiji

Dead And Dead, Killing Child
dorokeru kara hajikeru kara ikimashou


Bust You #1 a fatal neurocis of departure
Bust You #2 a long term patient but masterbating
Bust You #3 cut the antennas, cut off the blood
Bust You #4 the temperature is dying, cut open that odd brain of yours

Bust You #5 dying, deprived of oxygen
Bust You #6 even after the cross section you're still masturbating
Bust You #7 a tendency for ovulating function failure
Bust You #8 the third organ into the drainage canal

Bust You #9 completely dismember you down to the trunk of your body
Bust You #10 masturbating eventhough you've soiled yourself in your incontinence
Bust Me #1 Classifying with Salfuric Acid
Bust The recognized authority, brainwashed, in a coffin

This duty is pushing me to the edge, An unfeeling body
This duty is pushing me to the edge, An incomplete body
This duty is pushing me to the edge, A rotting body
This duty is pushing me to the edge, A decomposing body

affection born from the body
feelings born from the body
get rid of the liver from the body
get rid of the fetus from the body

Dead and Dead Killing Child
cause they'll melt apart, cause they'll burst, let's go


Vaaleanpunainen tappaja

Povi sinä numero yksi, kohtalokas poismenon neuroosi
Povi sinä numero kaksi, pitkäaikainen potilas mutta masturboi
Povi sinä numero kolme, leikkaa antennit, leikkaa veri pois
Povi sinä numero neljä, lämpötila laskee, leikkaa auki oudot aivosi

Povi sinä numero viisi, kuoleva, hapesta riistetty
Povi sinä numero kuusi, jopa poikkileikkauksen jälkeen masturboi
Povi sinä numero seitsemän, taipumus ovulaation toiminnan epäonnistumiseen
Povi sinä numero kahdeksan, kolmas elin jäteviemärikanavaan

Povi sinä numero yhdeksän, täydellisen irrotettu sinun ruumiin rungostasi
Povi sinä numero kymmenen, masturboiden vaikka likasit itsesi pidätyskyvyttömyydessäsi
Povi minä numero yksi, lajitellen rikkihapolla
Povi, tunnistettu auktoriteetti, aivopesty, arkussa

Tämä tehtävä työntää minut reunalle, tuntematon ruumis
Tämä tehtävä työntää minut reunalle, epätäydellinen ruumis
Tämä tehtävä työntää minut reunalle, mätänevä ruumis
Tämä tehtävä työntää minut reunalle, pilaantuva ruumis

Kiintymys syntynyt ruumiista
Tunteet syntyneet ruumiista
Hankkiudu eroon ruumiin maksasta
Hankkiudu eroon ruumiin sikiöstä

Kuollut ja kuollut, tappaen lapsen
Koska he sulavat, koska he räjähtävät, mennään

The internet is for porn!Lauantai 08.12.2007 17:59

Grab your dick and double click for porn, porn, porn!

Shuffletan elämääniPerjantai 07.12.2007 03:45

Joo, eli täähän tapahtuu taas sillä shuffle/random-asetuksella niillä soittimilla.

Peli no. 1:

Mitä äitisi sanoo huudettuaan sinulle?: Gazette - Filth in the Beauty (kiitti vaan mutsi ;___;)
Isäsi tökkää sinua päähän ja sanoo: Dir en grey - Spilled Milk (öh, bukkake?)
Kulkuri kävelee luoksesi ja sanoo: MUCC - Ranchu
Paras ystäväsi tönäisee sinua käteen ja sanoo: Hiroshi Yamaguchi - Canine Warriors Theme (Ôkami)
Törmäät ihastukseesi koulussa ja hän sanoo: Dir en grey - Hydra (anarkisti o_o)
Törmäät pahimpaan viholliseesi ja hän sanoo: Korpiklaani - Hunting Song
Kävelet yöllä kadulla, ja jostakin ilmestyy muukalainen, joka sanoo: The TRAX - This love
Juokset kotonasi, kun veljesi pysäyttää sinut ja sanoo: Dir en grey - Yokan (tästä päätellen veljeni olisi homo tai vähintään transu)
Siskosi huutaa sinulle ja sanoo: D'epairsRay - Abel to cain
Näet lemmikkisi ja sanot: Ayaka Hirahara - Reset


Peli no. 2:

Mikä laulu kuvaa...
elämääsi: Kageyama Hironobu - Saikya No Fusion (VITTU KIITTI VAAN xDDDD)
ystäviäsi: CMX - Punainen komentaja (oonkohan mä se komentaja :'D)
perhettäsi: Disturbed - The Game (lupaavaa)
ihastustasi/tyttö/poikaystävääsi: Bonnie Tyler - Holding Out For A Hero (jopas sattui :D)
vihollistasi: Happatai - YATTA! (viholliseni on tämän perusteella hyyyyyyyvin outo...)
uskontoasi: Dir en grey - AMBER
seksuaalisuuttasi: Dir en grey - FILTH (no törkyä se onki!)
seksielämääsi: Dir en grey - THE DEEPER VILENESS (köh köh)
persoonallisuuttasi: Dir en grey - GRIEF (AC/DC FUCK YOU, tod.)
ulkonäköäsi: Dir en grey - DRAIN AWAY (oonksmä joku viemäri, häh?)


Peli no, 3:

Elämäni soundtrack, eli mikä biisi soi taustalla, kun...
elämäsi leffa alkaa: Powerman 5000 - Bombshell (odotettavissa on aivan vitun hyvä leffa)
heräät: Disturbed - Remember
hengaat kaveriesi kanssa: Manowar - Heart Of Steel
sinä ja vihollisesi alatte taistella: Disturbed - Pain Redefined
suutelet häntä ensimmäistä kertaa: Stam1na - Pyhä yksinkertaisuus
tulet kotiin ja sisaruksesi ovat pistäneet huoneesi päreiksi: Kageyama Hironobu - Chala Head Chala (no just joo)
menet nukkumaan: Dir en grey - Raison D'etre (helevetin hyvät unet tiedossa tän perusteella: GOREA, TISVÄT JA JAPSIMIEHIÄ)
kun otat aineita: Dir en grey - 24ko cylinder (mahanpa olla kiva pöllyissä, hirvee ängst)
masennut: Dir en grey - CONCEIVED SORROW (acoustic) (sopii kyllä)
yrität itsemurhaa: MUCC - Shogyo shisoukyou jidai koushikyoku (aika vauhikas itsari)
hautajaistesi aikana: KMFDM - Mortal Kombat Annihilation Theme (hautajaisissa on siis kännitappelu)
hautajaisvastaanottosi alkaa: MUCC - Saishuu ressha (okei, tää on jo aika nyyhky)
lopputekstien aikana: MUCC - Libra (muah, äitee jorais täysiä)


Mun elämä on aika mielenkiintonen ku sen shufflaa.

Onnea 90-vuotiaalle Suomelle.Perjantai 07.12.2007 00:12

Khyl. o/

Ja Tuntematon sotilas paranoo vaan.

"Hätäilemällä ei synny ku kusipäitä mukuloita."

Ja sitten Miaka tarjosi minulle viihdykettä:

Naruto
[x] Olet itsepäinen.
[ ] Tykkäät Ramenista.
[ ] Onko lempieläimesi Kettu?
[ ] Pelkäät kummituksia.
[ ] Olet kateellinen parhaalle kaverillesi?
[ ] Oletko toiminnan ihminen?
[ ] Olet ihastunut henkilöön joka ei ole kiinnostunut sinusta.
[ ] Haluaisit että kaikki kunnioittaisivat sinua.
[ ] Sinä et koskaan luovuta.
[ ] Onko syntymäpäiväsi 10.lokakuuta?

Total: 1

Sasuke
[x] Et välitä muista ihmisistä tai heidän mielipiteistään.
[ ] Oletko vasenkätinen?
[ ] Olet mieluiten yksin.
[ ] Oletko kylmä, julma tai sulkeutunut?
[ ] Oletko lahjakas?
[x] Oletko joutunut harjoittelemaan sosiaalisia taitojasi?
[ ] Harjotatko taitojasi?
[ ] Onko sinulla yksi motiivi elämässäsi jonka takia elää?
[ ] Tunnetko itsesi olevasi kirottu?
[ ] Onko syntymäpäiväsi 23.heinäkuuta?

Total: 2

Sakura
[ ] Tykkäät pinkistä.
[x] Tuntuuko sinusta että joku sisälläsi määräilee sinua?
[ ] Sinä ja kaverisi olette ihastuneet samaan henkilöön.
[x] Olet fiksu.
[ ] Sinulla on viiden-sormen otsa
[ ] Tukahdutat yleensä omat tunteesi
[ ] Haukut toisia ihmisiä vain ärsyyttääksesi heitä.
[ ] Tavoittelet lääkärin alaa.
[ ] Kasvatit pitkät hiukset vain ihastuksesi takia
[ ] Onko syntymäpäiväsi 28.maaliskuuta?

Total: 2

Kakashi
[ ] Luet rakkauskirjoja.
[ ] Tykkäät oleskella pellolla.
[ ] Oletko eronnut jostain ryhmästä?
[x] Onko persoonallisuuttasi vaikea määritellä?
[ ] Oletko yleensä myöhässä?
[x] Tykkäätkö käyttää jotain joka peittää suusi?
[ ] Käytätkö näitä sanontoja: "Näin mustan kissan.." tai " Kaaduin viemäriin.."?
[ ] Onko toinen silmäsi erinvärisempi kuin toinen silmäsi?
[ ] Sinulla on vain yksi harrastus.
[ ] Onko syntymäpäiväsi 15.syyskuuta?

Total: 2

Itachi
[x] Tykkäät mustasta ja punaisesta.
[ ] Käytät lilaa kynsilakkaa.
[ ] Lakkaat varpaankyntesikin.
[x] Olet jonkin entisen ryhmän pomo/johtaja/vetäjä.
[ ] Olet ikäluokkaasi katsottuna paljon kehittyneempi.
[x] Olet joskus pitkävihainen.
[x] Arvostelet ihmisiä
[x] Liikut jossain porukassa
[x] Sinulla on pikkuveli
[ ] Pukeudut ylipitkiin vaatteisiin.

Total: 6

Gaara:
[ ] Tykkäät hiekasta.
[ ] Olet välinpitämätön
[x] Sinusta tuntuu että kukaan ei rakasta sinua.
[x] Olet paljon yksin. (henkisesti)
[ ] Olet tehnyt ihoosi jonkinlaisen rakkautta kuvaavan symbolin.
[ ] Japaniksi nimesi tarkoittaa kuolemaa.
[ ] Sinulla on yksi syy elää.
[x] Elämässäsi on tapahtunut jokin merkittävä käännös
[x] Sinulla on punaiset hiukset
[ ] Onko syntymäpäiväsi 19.tammikuuta?

Total: 4

Lee
[ ] Uskot kovaan työhön.
[ ] Olet päättäväinen.
[ ] Sinulla on suuret silmät.
[x] Olet omanlaatuinen henkilö.
[ ] Olet vakavissasi päättänyt tehdä jotain.
[ ] Olet ihastunut johonkin ihmiseen korviasi myöten
[ ] Sinulla on yksi ihminen jonka välillä teillä on hyvin lämmin suhde.
[ ] Omistat mustat kypärämäiset hiukset.
[ ] Oletko ollut onnettomuudessa jossa selviytyminen on ollut vähällä.
[ ] Tykkäät vihreästä

Total: 1

Jiraiya
[ ] Kirjoitat rakkauskirjoja ja myyt niitä.
[x] Oletko perverssi/kieromielinen erakko?
[x] Tykkäätkö alkoholista?
[x] Olet jotenkin kuuluisa.
[ ] Omistat pitkät/valkoiset hiukset.
[ ] Harrastatko ihmisten tirkistelyä johonkin tarkoitukseen?
[ ] Olet erikoistunut johonkin alaan.
[ ] Olet yli 20.
[x] Olet jollakin tavoin mahtava.
[x] Omistatko kaksimielisen ajattelukyvyn?

Total: 5

Orochimaru
[ ] Oletko kalpea?
[x] Tykkäätkö käärmeistä?
[ ] Harrastatko miekkailua?
[ ] Oletko vahva?
[ ] Oletko luonteeltasi sadistinen, vallanhimoinen ja egoistinen?
[ ] Käytätkö ihmisiä pelinappuloina?
[x] Onko sinulla unelma?
[ ] Et tunne empatiaa toisia ihmisiä kohtaan.
[ ] Himoitsetko toisen kroppaa?
[ ] Olet yli 20?

Total: 2

Tsunade:
[ ] Tykkäätkö pelata rahapelejä?
[ ] Tykkäätkö etanoista?
[ ] Onko teillä kotona possu/possuja?
[ ] Pelkäätkö verta?
[ ] Onko sinulla esine jonka uskot tuottavan epäonnea?
[ ] Olet lääkärialalla.
[x] Olet riippuvainen johonkin asiaan.
[ ] Olet blondi.
[ ] Käytätkö nuorennusvoiteita?
[ ] Oletko yli 20?

Total: 1

Shikamaru
[x] Oletko laiska?
[x] Oletko älykäs?
[ ] Onko sinun mielestä kaikki liian vaivalloista?
[ ] Pelaat usein shogia.
[ ] Tykkäät varjostuksesta.
[ ] Teeskentelet usein nukkuvaa.
[ ] Älykkyysosamääräsi on yli 200.
[ ] Pidät hiuksiasi pompulalla.
[ ] Käytät usein sanontaa "kuinka vaivalloista" tai vastaavaa.
[ ] Onko syntymäpäiväsi 23.Syyskuuta?

Total: 2

Shino
[ ] Tykkäätkö ötököistä?
[ ] Syöt ruuaksi mieluiten salaattia.
[x] Et tykkää tofusta.
[ ] Olet luonteeltasi hiljainen ja salaperäinen
[ ] Vihaat vahvasti tuoksuvia ruokia
[ ] Harrastatko hyönteisten keräilyä?
[ ] Onko suosikki sanontasi "valttikortti"
[ ] Käytätkö paljon aurinkolaseja?
[ ] Et kerro itsestäsi paljon mitään.
[ ] Onko syntymäpäiväsi 23.tammikuuta?

Total: 1

Hinata:
[ ] Oletko äärimmäisen ujo?
[x] Oletko jonkin verran epävarma itsestäsi?
[x] Yritätkö parantaa joitakin taitojasi?
[ ] Tuntuuko sinusta että sukusi ei arvosta sinua?
[ ] Vihaatko serkkuasi?
[ ] Oletko ollut pitkään ihastunut johonkin henkilöön?
[x] Jonkin ihmisen tunteminen on lisännyt sinun itseluottamusta.
[x] Teet jonkinverran virheitä.
[ ] Sinulla on violetit hiukset.
[x] Et anna helpolla periksi.

Total: 5

Iruka
[x] Sinulla on arpi naamassasi.
[x] Olet huolissasi muista ihmisistä.
[ ] Onko suosikki sanasi "usko"?
[ ] Tykkäätkö delfiineistä?
[ ] Sinulla ja kaverillasi on tavallaan samanlainen menneisyys.
[ ] Olet luonteeltasi lempeä.
[ ] Onko harrastukseski kuumat lähteet?
[ ] Onko verityypisi B?
[ ] Sinun lempiruokasi on Ramen.
[ ] Onko syntymäpäiväsi 26.toukokuuta?

Total: 2

Neji
[ ] Oletko priimus koulussa?
[x] Oletko pelottavan hyvä jossain?
[ ] Olet nero.
[ ] Luonteeltasi olet itsevarma ja jonkin verran jäykkä.
[x] Et näytä tunteitasi.
[ ] Uskot että kohtaloa ei voi muuttaa.
[x] Joku ihminen on vaikuttanut ajattelutapaasi
[ ] Teet asiat asiallisesti.
[ ] Tuntuuko sinusta että näet toisten läpi?
[ ] Tulet toimeen serkkusi kanssa.

Total: 3

Kankurou
[x] Sinulla on kaksi veljeä/siskoa
[x] Olet luonteeltasi kovanaamainen.
[ ] Pelkäät siskoa/veljeäsi.
[ ] Tykkäät korjata asioita.
[ ] Harrastuksenasi on nuket.
[ ] Tykkäät maalata kasvoihisi.
[ ] Liikut pajon veljesi/siskojesi kanssa.
[ ] Olet vähäpuheinen.
[ ] Käytät lilaa meikkiä.
[ ] Sinulla on ruskeat hiukset.

Total: 2


...Itachi. o___o

Tää on nyt identiteettikriisin paikka!

Vittuile yhdelle...Keskiviikko 05.12.2007 10:19

...Niin vittuilet kaikille.

PERKELE, KOKO JURVA KIEHUU!!!

Hitsugi pitää kissoista.Tiistai 04.12.2007 18:42

Ei pupuista. Got it?

Meh.Maanantai 03.12.2007 15:56

"Vittu pilkotti tuolta lumen alta taas."

~ Tike88

Ankka quotseja.Sunnuntai 02.12.2007 14:10

Tupu: Miksi päätit piiloutua?
Unkka: Pakenen puuroista piinallisinta - eli ohrapuuroa.

Ohrapuuro: Njähnjähnjähähähää. Lurps! Plöps!

Musta ritari: Mon ami, työssäpä 'urmaava hjuliste! Siirtäisittekö sen, s'il vous plaît? Minun on pakko slurpata hjuuri siitä.

SäkkituoliSunnuntai 02.12.2007 01:39

Mulla on kämpillä nykyään säkkituoli. n_n Poo osti mulle aikasen joululahjan. Nyt on vähäsen paree pelata ja kattoa tölsyä ku niiltä iänikusilta puutuoleilta. Vähäsen alko jo persaus puutua.

Latasin koneelle sen Last.fm-systeemin, että ihmiset näkee mun ihkudinksumusamaun. xD Siellä sitä komeilee jo todella edustavasti Bäkkärit. :P

Tulin tosiaan vasta tänään kotiin ku oli joulumyyjäiset. Äitee ja Pirjo taas sekoili ties missä. Ne niinku oletti mun olevan kämpillä vaikka mä olin koruluokassa. Vitun järjen jättiläiset. Sain sentään mun sormuksen hyvään kuntoon. Patinoinki jo sen, enää pitäs vaan vähäsen kiillottaa. Sitä saiki hinkuttaa aika kauan, että se suostu mahtumaan mun sormeeni. :'D Se olis täydellinen vasempaan nimettömään, mutta joo. Sattuneesta syystä en halua siihen sormeen mitään. xD Mä oon sinkku hei haloo ja haluun näyttää sen. Oikeaanki nimettömään se menee, mutta se on sitte eri asia kuinka kepeästi se lähtee irti. :P Miten niin se on tiukka ku immen toosa. Onpas mulla kauniit kielikuvat tänään. Johtunee eilisestä Ace Venturasta.