IRC-Galleria

Vuosi 2008 profetiassaLauantai 05.01.2008 21:07

http://wnet.fi/users/veijone/

ROOSIN MESEK JA TUUBAL
VENÄJÄN JA VALKO-VENÄJÄN VALTIOLIITTO

Neuvostoliiton hajoamisesta 1991/92 Tapio Nousiainen kirjoitti 1967: "Antikristuksen valtakunta seisoo Neuvostoliiton jaloilla." Jo marsalkka Mannerheim oli sanonut saman asian lauseella "Kumpi onkaan pahempi, nykyinen bolshevikinen Neuvostoliitto vai sen jälkeen tuleva". Varhaisin ennaltatieto Neuvostoliitosta ja sitäkin kauheammasta jatkovaltiosta löytyy Danielin ja Hesekielin kirjoista.

Vuoden 2007 lopulla kommunistien uutiset kertoivat Venäjän ja Valko-Venäjän valtioliitosta. Profeetta Daniel kuvaa tulevaa Neuvostoliittoa jatkoineen Daniel 7.:ssä. Siinä valtiossa on yhteensä 11 johtajaa. Leninistä seitsemäs - Ilmestyskirjan mukaan merkkipäinen- johtaja on viimeinen suuri antikristus ja tulisi takaisinkin. Milloin Gorba taas tulee? Silloin kun 11. presidentti Leninistä saa vallan. Maaliskuussa 2008 on tulossa vasta 10. presidentti Leninistä.

"Varokoon Gorba siis myös, ettei synny minkäänlaista kolmen valtion liittoa, joiden uudet johtajat hän vielä syrjäyttäisi", kirjoitin Etelä-Karjala lehdessä 5. 1. 1992 otsikolla "Gorba tulee takaisin". Roos, Mesek ja Tuubal on perinteisesti tulkittu kolmen valtion liitoksi. Todennäköisempää saattaa olla, että on kysymyksessä vain kahden valtion liitto - Mesek (Moskova) ja Tuubal. Termi Roos olisi suomennettava "pää ylin" johtaja, jollaisen nimikin on Gorba, Mihail (Daniel 12:1) Gog (Hesekiel 38-39). Hän johtaa uudelleen syntynyttä valtioliittoa sen loppuun saakka.

Yksinomaan Gorbassa toteutuu 50 profetiaa luokkaa yksi mahdollisuus miljoonasta. Kokonaisuuden toteutumistodennäköisyys yksi luvusta miljoona potenssiin 50. Sanoisinko seuraavan viikon lottorivin? Tehtäväni on pystyä paljon mahdottomampaan! Kiitos Gorba ja kaikki ateistit, jotka eivät pidä Raamattua Jumalan Sanana vaan tekevät Raamatusta Jumalan Sanan toteuttamalla sen ennustukset.
Hyvää uutta vuotta 2008!
Harri Veijonen


MAAILMANLOPPU ALKAA OULUSTA

Vuoden 2007 lopulla TV1 esitti Seppo Hämäläisen ja erään toisen toimittaman dokumentin "Maailmanloppu alkaa Oulusta". Ohjelma kertoi Oulun profetiasta ja Heinosen sisaruksista sekä saamastaan vastustuksesta. Ohjelmassa nähtiin paljon autenttista elokuvamateriaalia. Ohjelman johdosta sivullani http://wwnet.fi/users/veijone/oulun_profetia.htm käytiin runsaasti. Syytä katsoa myös Heinosen sisarukset sivultani 1900-luvun henkilöitä, http://wwnet.fi/users/veijone/190020.htm, mm. Osmo Tiililän positiivinen lausunto Oulun profetiasta. HV


SYKSYN 2007 UUTISET

Syksyn 2007 uutissivu jää osoitteeseen
http://wwnet.fi/users/veijone/ind07syksy.html.







2008
2007




TIETOA VUODESTA 2008
LEHDISTÖTIEDOTE:
VUOSI 2008 VIIMEISEN VUOSIVIIKON ENSIMMÄINEN VUOSI

Pieninkään piirto ei katoa ennen kuin kaikki on tapahtunut, sanoo Raamattu itsestään. "Maailmanlopun merkki on se, että tuhatvuotinen aika on päättynyt ja Saatana päästetty irti vähäksi aikaa." ( Harri Veijonen: Tuleva Lähi-Idän rauhansopimus ja uskovien katoaminen, 1986, http://wwnet.fi/users/veijone/tuleva.htm). Maailmalla puhutaan maailmanlopun tulosta esimerkiksi vuonna 2012, mutta ennaltatietämisensä perusteella maailman kenties paras profeetta, Lappeenrannan profeetta, Harri Veijonen, kirjoitti jo vuonna 1986 teoksen siitä, miten maailmanloppu tulee vasta reilut tuhat vuotta sen jälkeen, kun kirjansa otsikon mukainen valerauha seurakunnan ylösottoineen on tapahtunut. Raamatun profetiassa on pitkä tapahtumasarja, mitä Harri Veijonen on vuosikymmeniä hyvin tulkinnut esittäen mitä ja milloin seuraavaksi tapahtuisi. Jeesuksen paluu on monivaiheinen siten, että näkyvä paluu tapahtuu vasta ilmeisesti maailmansodasta vuonna 1914 alkaneen sukukunnan saavutettua sadan vuoden iän. Jo sir Isaak Newton ennusti Messiaan näkyvää paluuta vuoteen 2014, Raamatun ilmoittama 1260 vuotta jälkeen Papal Staten vuonna 754, http://wwnet.fi/users/veijone/ennaltatieto.htm.

VIIMEINEN SEITSEMÄN VUOTTA ALKOI SYKSYLLÄ 2007

Viimeisen vuosiviikon, seitsenvuotiskauden aika ja tapahtumat löytyvät Daniel 9:27:stä, josta Harri Veijonen kirjoitti toisen kirjan vuonna 1995: Daniel 9:27 aikamme paljastin: Jerusalemista sovittaessa Jeesus saapuu pilviin, http://wwnet.fi/users/veijone/daniel1.htm. Jos näkyvä paluu toteutuisi syksyllä vuonna 2014, viimeiset seitsemän vuotta alkaisivat syksyllä vuonna 2007. Tapahtumaksi kyseinen raamatunkohta ilmoittaa valerauhaliiton vahvistamisen. Sitä pettävää rauhaa vahvistamaan yhdessä monien kanssa ilmestyisi viimeinen suuri Antikristus. Vasta kyseisen valerauhaan ilmestymisen jälkeen ilmestyisi Kristus temmaten uskovaisensa yläilmoihin pois maan päältä. Osa ihmisistä jäisi vihan aikaan. Danielin kirjan lopun 1335 päivää ilmoittaisi Karitsan häiden pituuden ja niin valerauha ylösottoineen olisi tapahtumavuorossa vuoden 2011 alettua. Harri Veijonen on uskonut siihen, että kun hän yli 20 vuotta julkisesti julistaa seuraavia tulevia tapahtumia ja viimeistä merkkiä, suomalaisista ei maan päälle jäisi kuin kaikkein tyhmimmät. Harri Veijosen seurakunta on Kirkkoihin kuulumattomat, ja Seurakunnan Tiedotuskeskuksen ääni kuuluu ainakin internetissä: http://go.to/veijonen/.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.