IRC-Galleria

Kuuden päivän sota 1967Tiistai 05.06.2007 01:32


KUUDEN PÄIVÄN SODAN ENNALTATIETÄMISEN ANALYYSI


KUUSI PÄIVÄÄ. SITTEN TULEE PYHÄ

Ensimmäinen viittaus Kuuden päivän sotaan 1967 oli maailman luomisessa kuudessa päivässä ja sitten käskyssä tehdä työtä kuusi päivää. Sen jälkeen tulisi "Pyhä" kuten kaupunki Jerusalemkin on.

Mooseksen kuoltua israelilaiset kulkivat Joosuan johdolla Jordanin poikki. Ensimmäinen Jerusalemin takaisinvaltaus tapahtui noin v. 1100 eKr. Israelin kuningas Salomo rakennutti ensimmäisen temppelin noin v. 1000 eKr. . Salomon kuoltua valtakunta alkoi jakaantua ja juutalaiset karkotettiin omasta maastaan n.v. 604 eKr.

THEODOR HERTZLIN 50 VUOTTA

Karkotuksen aloittamisesta oli ennaltatiedettävissä 2520 (7x360) vuotta kunnes pakanain ajat alkaisivat päättyä 1917, josta Jerusalemin vapautuksesta turkkilaisilta 9. 12. 1917 saatettiin aavistaa kaupungin vapautuminen juutalaisille omassa valtiossaan 50 vuodessa. Siitä oli oiva näyttö sionismin isän, Theodor Herzin ennaltatieto, että vuodesta 1898 Israel saa oman maansa 50 vuodessa. Vuodesta 1898 19 vuotta (nopeasti-sanan lukuarvo 19) vuoteen 1917 kuten sitten Israelista tulo väkevä kansa nopeasti 19 vuodessa, 1948+19= 1967.

TARKKA ENNALTATIETO JO VUONNA 333 EKR.

Noin vuonna 335 eKr. juutalaiset elivät juutalaisvaltion uudelleen tulon toivossa ja kertoivat nuorelle kreikkalaiselle, Aleksanteri Suurelle, että Danielin kirjan kauris (Daniel 8:14) tarkoittaa häntä. Aleksanteri valloittikin Pyhän kaupungin 333 eKr., mutta ennustuksen 2300 päivää siitä tarkoittikin vuosia eikä päiviä milloin juutalaiset jälleen saavat Jerusalemin omassa maassaan. -333+2300=1967. Siinä varsinainen ensimmäinen tarkka ennaltatieto Jerusalemin uudelleen joutumisesta juutalaisille.

JEESUKSEN AIKA. MINÄ TULEN PIAN

Luukkaan evankeliumi 21:24 ja he kaatuvat miekan terään, heidät viedään vangeiksi kaikkien kansojen sekaan, ja Jerusalem on oleva pakanain tallattavana, kunnes pakanain ajat täyttyvät.
Jeesuksen oma sana ennaltatiesi juutalaisten tulevan historian ja miten lopulta juutalaiset palaavat omaan maahansa ja Pyhään kaupunkiinsa. Itseään Jeesusta toistaneet muodostavat suurimman joukon Kuuden päivän sodan lopputuloksen ennaltatienneistä. Ei ollut ensimmäisten opetuslasten asia tietää milloin Israel jälleen saa valtakunnan (Ap 1:7), mutta jo he sitä kysyivät. Termi "nopeasti" liittyy myös Jeesuksen tuloon omilleen (Ilm 3:11). Nyt muutamassa kuukaudessa selviää, tarkoittiko se 19 vuodessa alkaen vuodesta 1988, jolloin valtakunnan perustamisesta oli kulunut 40 vuotta.

DANIEL 9:27 LOPUN AJASSA SELITTÄJÄT

Vaikka kirjoittajalla on tarkin Daniel 9:27 lopun ajassa kirja, laajin suomenkielinen kirja, missä käsitellään Daniel 9:27 lopun ajassa, on ranskalaisen professorin. Raymond Chasles kirjassaan Israel ja maailman kansat, alkuteos 1943, kirjoittaa: "Tulevaa maailmanaikaa silmälläpitäen täytyy juutalaisvaltion jälleen syntyä pääkaupunkinaan Jerusalem". Chasles siis tiesi sekä valtion että sen pääkaupunkina Jerusalem. Hänen ennustuksensa on vielä osittain kesken, sillä vasta Messiaan hallitessa Jerusalemista tulee myös kansoille Israelin pääkaupunki.
Itse Daniel 9:27 lopun ajassa ennaltatiesi profetiasarjat viimeisestä petovaltiosta ja tulevasta juutalaisvaltiosta ja että Jerusalem joutuu juutalaisten valtiolle, mutta sitten mullistus alkaisi kun siitä Pyhästä kaupungista petollisesti sovitaan noiden johtamassa valerauhassa.

JUUTALAISET ISRAELISSA

Juutalaisista esimerkiksi Haim Svili kirjassaan Lunastuksen laskelmat kirjoitti etukäteen selviönä, että juutalaiset saavat vanhan Jerusalemin. Karmel-yhdistyksen kustantamaan kirjaan on vieläpä tehty kustantajan huomautus, että asia on kirjoitettu ennen vuotta 1967.
"Juutalaiset itse ovat tunnustaneet, että Jumalan käsi antoi heille nykyisen alueen, ja sama käsi myös pidätti heitä vielä ottamasta Jerusalemin vanhaa kaupunkia" (Aapeli Saarisalo: Jerusalem jos unhotan sinut, WSOY 1963, sivu 64).

SUOMALAISET ISRAELIN YSTÄVÄT

Israelin ystävät ry on perustettu vuonna 1908. Kaikki kristityt ovat jonkin sortin Israelin ystäviä ja ovat ennaltatienneet niin Israelin valtion synnyn kuin Aapeli Saarisalon tavoin Jerusalemin joutumisen Israelin valtiolle.

RAAMATTUA SELITTÄVÄT PROFEETAT

Vuoden 1966 kristillisenä kirjana Vilho Rantanen: Israel ajan merkkinä. Päivä 1966. Siinä tekijä toteaa täydellä varmuudella: "Seurakunta odottaa ensiksikin sen päivän tuloa, jolloin Jeesuksen ajan Jerusalem joutuu Israelin käsiin". Myös Vilho Rantanen kuului "Daniel 9:27 lopun ajassa" selittäjiin niin että vuoden 1973 julkaisussaan Lopun profetian sanoma hän mainitsee, miten seurakunnan ylösotto osuu jonkin lopputapahtuman yhteyteen mainiten esimerkkinä Antikristuksen Jerusalemille vahvistaman valerauhaliiton.
NYT ODOTAMME ILMESTYMISIÄ
Olennaisena Kuuden päivän sodan ennaltatietämisessä voidaan pitää sitä, että määräävä osa ei-juutalaisista Kuuden päivän sodan ennaltatienneistä odottaa nyt seuraavaksi Antikristuksen viimeistä tuloa ja ilmestymistä vahvistamaan Jerusalemin valerauhaa niin että teko tekee mahdolliseksi Jeesuksen Kristuksen ilmestymisen omilleen heidät pilviin ja tuuliin temmaten.

Harri Veijonen 4. 6. 2007

Suomen kirjailijat mielessäinKeskiviikko 16.05.2007 01:35

GEORG AUGUST WALLIN
Georg August Wallins reseanteckningar från Orienten åren 1843-1849
SUOMEN TOP 300 KIRJAILIJALISTA

http://wwnet.fi/users/veijone/Suomen_kirjailijat.htm

Top 100 on pidetty ennallaan. Sijoituksia ei ole muutettu edes uusiin teoksiin tutustumisen myötä. Suurin nousija on Gunnar Suolahti, joka sijoitetaan listan ulkopuolelta sijalle 150. Toiseksi suurin nousija Einar Palmunen sijalle 101., ja siihen myös kuva hänestä raamattukokoelmineen.
Top 200 listalle uusia tulijoita myös 180. Georg August Wallin ansiostaan Georg August Wallins reseanteckningar från Orienten åren 1843-1849. Myös Knut Tallquist, vaikka hänen tietojaan on arvioitu myös vähemmän oikeiksi. Ansiona mm. kirja "Georg August Wallin" (1905). Sukulaisten Pöysti, Carlsnäs, Selén, Jussila ja Montonen lisäksi Top 300 joukkoon muitakin sukulaisia: 251. Kauko Lempiäinen (Mm. Lempiäisten sukua Lappeella), 252. Mikko Kaarna (Sellaista se oli 1987, Muistelmia matkan varrelta 1990, Viipurin tien varrelta 1994 ja Tietoja Kaarnan suvusta Pietari Mikonpojan jälkeläiset 1800- ja 1900-luvuilla Lappeen-Nuijamaan seudulla 1997) ja 300. Taimi Häkkinen (o.s. Lempiäinen nimim. Muisto Metsä: Anna minulle onneni).




GEORG AUGUST WALLIN
Suomen ensimmäinen itämaantutkija
KNUT TALLQVIST: GEORG AUGUST WALLIN

Knut Tallqvist: Georg August Wallin. En lefnadsteckning. Helsingfors 1905. Med ett porträtt och en karta. Skrifter utgifna af Svenska litteratursällskapet i Finland.
"Den teckning af Georg August Wallins person och lif, som delgifves allmänheten, grundar sig på dels tryckta, dels otryckta källor. Bland de förra äro de viktigaste "G. A. WALLINS RESEANTECKNINGAR FRÅN ORIENTEN ÅREN 1843-1849"..
Sofian päivänä 1905 Knut Tallqvist oli päivännyt parisataasivuisen kirjansa tästä maamme ensimmäisestä itämaantutkijasta. Kirjaa oli vielä ruotsinkielisellä alueella myynnissä 5 euron hintaan, mikä dokumenttina sopii niin seurakunnan kirjastoihin kuin lehteemme.
HARRI VEIJONEN: GEORG AUGUST WALLIN´IN TUOTANTO
http://wwnet.fi/users/veijone/wallin.txt
HARRI VEIJONEN: KNUT TALLQVISTIN TUOTANTO
http://wwnet.fi/users/veijone/tallqvist.txt

HISTORIANTUTKIJA GUNNAR SUOLAHTI KIRJAILIJANA

Pari viimeaikaista kirjahankintaani nostavat Gunnar Suolahden Suomen TOP kirjailijat listallani http://wwnet.fi/users/veijone/Suomen_kirjailijat.htm 200:n joukkoon. Historiantutkija Gunnar Suolahti syntyi 16. 9. 1876 Hämeenlinnassa. Professori Suolahti oli Hist. Aikakauskirjan perustajia ja sen päätoimittaja 1903-10. Suolahti perehtyi etenkin 1700-luvun elämään, mikä tuotannostaan näkyy. Seurakunnallisiin kirjastoihin sopivat hyvin Suolahden teokset.
HARRI VEIJONEN: GUNNAR SUOLAHDEN TUOTANTO
http://wwnet.fi/users/veijone/gunnar_suolahti.txt.

Onko ristiriitaa, kysyy profeettaPerjantai 11.05.2007 22:37

ITSENSÄ ROHKAISEMISEN JA VAINOIHIN VALMISTAUTUMISEN RISTIRIITA

Lopun profetiassa ei ketään Daniel 9:27 meidän ajassamme tulkitsijaa pidä sanoa harhaoppiseksi. Mutta tähän käsitykseenkin voi sisältyä kymmeniä hieman toisistaan poikkeavia näkemyksiä. Oikea periaate on tutkia monien kanssa: "Monet sitä tutkivat ja ymmärrys lisääntyy". Niin olikin jo vuoden 1986 kirjaseni 500 selitysteoksen yhteenveto. Seurakunnan ylösotto tapahtuisi, kun Israelin Jerusalem on saanut valerauhan.
Seurakunnan yläilmoissa olo aika on perinteisesti "noin seitsemän vuotta" (Niilo Yli-Vainio: Yö ilman unelmia s.15). Olennaista seitsenvuotiskauden ensimmäisessä puoliskossa olisi kristittyjen vainoaminen ja toisessa juutalaisten tuhoaminen. Miten sitten yhteen vainoihin valmistautumisen kanssa sopisi edes Luukkaan evankeliumi 21:28 "Mutta kun nämä alkavat tapahtua, niin rohkaiskaa itsenne ja nostakaa päänne, sillä teidän vapautuksenne on lähellä?"
Nämä kaikki ovat ensimmäisestä maailmansodasta alkaen (Matteus 24:6-8). Matteus 24:6-51 ja Luukas 21:8-36 sisältävät sen kaiken lisäksi toisen hävityksen kauhistuksen, joka oli 66-70 jKr. Kolmashan olisi pikkutarkasti selvää vuosille 2011-2014, jos juutalaistemppelin rakentaminen temppelivuorelle pian alkaisi eli moskeijat ensin tuhoutuisivat. Saavuta 1335 päivää olisi Karitsan häiden pituus ylösoton tullessa tammi-helmikuussa 2011. Missä määrin Luukas 21:12-17 liittyy juutalaisten vainojen lisäksi kristittyjen vainoihin? Onhan seurakuntaa aina vainottu kuten juutalaisiakin, mutta itsensä rohkaisu ja pään nosto on kehotus seurakunnalle. Sitten on vielä tällaiset hyvät ihmisprofetiat kuten Tukholman profetia, jossa väitetään ainakin minut otettavan Herran tykö. Haluaisin uskoa, että ylösottoja on kaksi, ensin saavuttaen 1335 päivää 26. 2. 2004 alkaen niin hyvinhän ennaltatiedettiin 311 2004 ja muuta sitä 1335 päivää päättyen lokakuun lopussa 2007. Toinen 1335 päivää tammikuussa 2011 vihan ajasta Karitsan häihin pelastuvien hääjuhlan pituutena. Valitettavasti tämän parempaa tietoa ei saa edes Harri Veijoselta, "maailmankaikkeuden parhaalta profeetalta".

http://wwnet.fi/users/veijone/

Kirka ja minäTiistai 06.02.2007 18:56

ERÄS RAKASTETTU PERHE AJAN MERKKINÄ

Perheen esikoinen Leo (1946–1948) kuoli lapsena vasta kahden vuoden ikäisenä. Ei siis ehtinyt levyttää ainoatakaan kappaletta, mutta oli itse (Daavidin leijonapoika) esikoinen.
Kuoli 1948. ISRAELIN VALTIO ITSENÄISTYY 1948. Sammy syntyi 1948
Kiril 1950. Ensimmäinen sinkku: Julkaistaan kesäkuussa 1967 nimellä Anna suukko vain / Silloin ihminen kaunein on.

1967. ISRAELIN KUUDEN PÄIVÄN SOTA KESÄKUUSSA 1967.
Läpimurto, hittikappale (18.10.1967) oli: HETKI LYÖ. Sammyn ulosajo-onnettomuus tapahtui vapun aattona, 29. huhtikuuta 1973. Daa-da daa-da.

1973. KESÄLLÄ 1973 ALKOI AIKAMME SUURI ÖLJYKRIISI (HV: Myös Jom Kippur –sota 1973)
Öljykriisi on kyllä tulossa tyhmille neitsyille, mutta hieman toisenlainen… (HV: ja viimeinen sota).
Kiril kuoli 31.1.2007 ja hänen ensimmäinen hittikappaleensa (1967) oli:


"Nään jo sen, hetken viimeisen,
enää aikaa sulla on vain kyyneliin katkeriin.
Hetki lyö, riittänyt ei yö,
Mukaan tulla et sä voi, nyt lausun sulle "Näkemiin"."
TULOSSA UUSI, ERILAINEN ÖLJYKRIISI (HV: JA SOTA)
Veljesten esikoisuus/laulut ja poismenot ovat selvästi profeetalliset. Viesti on ihan kuin Filadelfian seurakunnalta kun täältä lähdetään. Jarmo E.

HV: Vaikka tuo perhe on ortodoksi, se on silti minullekin erityisen rakas. Suonet siis anteeksi, että jätin mainitsematta perheen sukunimen ja esittämättä antamasi kuvat. Surua riittää ilmankin. Totta toki sekin, että minullahan "Hetki lyö" sivu on ollut jo vuosia kuin odottamassa oikeata hetkeä, lisäsin siihen nyt vain IN MEMORIAM. Toki ryhmään osanottooni perheelle kirjoitin, että se hetki tuli aivan, aivan liian aikaisin niinkuin miehen hyvässä keski-iässä tulikin. Kiril levytti useita Beatles-kappaleita suomeksi. Tässä vielä eräs alkuperäisenä:


All My Loving (Lennon/McCartney)
Close your eyes and I'll kiss you,
Tomorrow I'll miss you;
Remember I'll always be true.
And then while I'm away,
I'll write home ev'ry day,
And I'll send all my loving to you.

I'll pretend That I'm kissing
the lips I am missing
And hope that my draems will come true.
And then while I'm away,
I'll write home ev'ry day,
And I'll send all my loving to you.

All my loving I will send to you.
All my loving, darling I'll be true.
http://wwnet.fi/users/veijone/allmyluv.mid

Lprprof

08.01.07 16:12 <^Flower^^> ONNEE!!! :)
08.01.07 16:15 <j-jaBa> pensseli paistaa puoleensuomeen
08.01.07 16:20 <_she> onnee ! :)
08.01.07 16:23 <baltic_trader> onnee
08.01.07 16:23 <Poksupete> OONNNEEEEEE PÄIVÄN VANHIMMALLE <333 OONNNEEEEEE PÄIVÄN VANHIMMALLE <333 OONNNEEEEEE PÄIVÄN VANHIMMALLE <333 OONNNEEEEEE PÄIVÄN VANHIMMALLE <333
08.01.07 16:25 <capeet> kiitos samoin :)
08.01.07 16:34 <Enkelinsiipi^^> Onnee Syntymäpäivän Johdosta!
08.01.07 16:41 <iinulii^^> Onnee päivän vanhimmalle \,,/
08.01.07 16:53 <Jottu84> Onneva päevän vanhimmalle!
08.01.07 17:14 <Anticone> Se joka epäröi, masturboi. (Elämänkatsomus ja filosofia)
08.01.07 17:23 <Ralle-Rina> onnee päivän fossiilille
08.01.07 17:31 <annastacia> ole hyvä vaaa :)
08.01.07 17:31 <paulaaa> :)
08.01.07 17:32 <Berries70> Paljon Onnea!
08.01.07 17:36 <[wille> onnee :D

08.01.07 17:42 <Lprprof> Kiitos kaikillle! Tässä video päivänsankarista http://www.youtube.com/watch?v=QbGGA857nwI&eurl=

08.01.07 17:43 <TuubaxD> Onnee!

08.01.07 17:46 <Lprprof> Suomi24 galleriasivuni tässä http://galleria.suomi24.fi/harriveijonen

08.01.07 17:46 <heppatyttö_93> okkk ^.^
08.01.07 17:47 <usagipon> kiitti samoi
08.01.07 17:52 <PerusGimma> onneks olkoon myös sulle =)
08.01.07 18:01 <Fjöl> onnee

08.01.07 18:08 <Lprprof> Ne kuuluisat ennaltatietävät päivittäiset uutiseni http://wwnet.fi/users/veijone/

08.01.07 18:14 <Poksupete> oke :P

08.01.07 18:15 <Lprprof> 6. 1. nimipäiväänsä viettävä Harri, 8. 1. syntynyt Harri Veijonen ja 9. 1. sukunimipäiväänsä viettävä Veijo.nen.
08.01.07 18:15 <NakkiKeisari> oonea päivän nuorin:P
08.01.07 18:16 <Lprprof> "Kolmiyhteinen valittu" väitteli keskenään mm. vuonna 2003. Kaikki olivat yhtä mieltä siitä,
08.01.07 18:16 <Lprprof> maailmanhistoriassa on kaksi mullistavaa vuotta alkaen siitä kun Saatanan poika sikiää veijona 9. 1. 2005 ja
08.01.07 18:16 <Lprprof> loppuhuipennus sitten 9. 1. 2007 kun sikiää Jerusalemin valerauha seurakunnan ylösoton tulla: http://wwnet.fi/users/veijone/mullistavat2005.htm. HV 8. 1. 2007

08.01.07 18:26 <^^sanzku^^> Kiitosta vaan... On se tämä 8.1 hyvä päivä syntyä!
08.01.07 18:30 <aa8> onnee!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!<3333
08.01.07 18:34 <Playsus`> Onnee! ; )
08.01.07 18:42 <Back-> Unohda tupakointi.Anna palaa (Terveys ja elämäntavat)
08.01.07 18:48 <afrooo> onneee
08.01.07 18:53 <PomPomPoo> onnea. :)

Lprprof

http://wwnet.fi/users/veijone/Maanantai 08.01.2007 11:05

HARRI VEIJONEN 52 VUOTTA KOLMIYHTEISENÄ VALITTUNA

Syntymäpäiväni aamu. Olen juuri viestittänyt iltapäivälehtiin tulevaa uutispommia, mikä täällä on kerrottu pikkutarkasti etukäteen kuten kaikki 13 päivän tsunamit ja muutkin tapahtumat.
KAKSI MULLISTAVAA VUOTTA. 6. 1. nimipäiväänsä viettävä Harri, 8. 1. syntynyt Harri Veijonen ja 9. 1. sukunimipäiväänsä viettävä Veijo.nen. "Kolmiyhteinen valittu" väitteli keskenään mm. vuonna 2003. Kaikki olivat yhtä mieltä siitä, että maailmanhistoriassa on kaksi mullistavaa vuotta alkaen siitä kun Saatanan poika sikiää veijona 9. 1. 2005 ja loppuhuipennus sitten 9. 1. 2007 kun sikiää Jerusalemin valerauha seurakunnan ylösoton tulla: http://wwnet.fi/users/veijone/mullistavat2005.htm. HV 8. 1. 2007
Harri Veijonen blowed 01/08 1957 (hes birthday the same blackmoon 50 years before the great tsunami)
and you can feel it from 1226 2004 to 0109 2005 and from 1226 2006 to 0109 2007
becouse the Great Antichrist is coming in Russia! Goodbye Putin. Hello Gorby agein!
The Beatles: http://www.youtube.com/watch?v=RlHtlG1vg-E Happy Birthday!
Harri Veijonen 52. Happy Birthday!


2 0 0 7




2 0 0 6
Tässä loppuvuoden 2006 numerossa mm.:
Herra haluaa tehdä kunniaa koko uskonpuhdistukselle päästämällä 11. 3. 2007 pedon tulemaan heille, jotka olivat uskonpuhdistusta vastaan!,
17. päivä juutalaiskalenterissa vuonna 2007 oletustapahtumineen, Vuoden 2007 tapahtumat (Kirjoitettu 11. 11. 2006),
Kirkon ja seurakunnan adventit vertailussa, 490 vuotta eikä enempää Herra luterilaisuutta katsele,
Viimeinen suuri herätys sidottu ylösoton ajan ennaltatietämiseen! , Päivälleen ennaltatietäminen,
Vihan ajan alkamisen esikuvat, Karhun kääntyminen toiselle kyljelleen 11. 9. 2007.

7

8 6

KUUDES 13 PÄIVÄN AALTO
JA MAHDOLLISUUS TUPLA-AALTOIHIN
Maailman "viisaat" varoittivat uudesta tsunamista seuraavan 30 vuoden aikana. Koko maailman kusipäillä kova yritys siirtää tulevaa tuomiota seuraavalle sukupolvelle. 3,4 metrin tsunami oli 34 kuukautta ennen ylösottoa ja nyt 10 kk ennen oli metrinen tsunami. Ennaltatietämälläni tavalla on myös noin 13 päivän aalto. Kaksi vuotta, sekin ennaltatiedetty.
Jos tähän saakka olen julkisuutta toivonut, nyt olen jo varoittanut, että harkitkaa hieman mitä iltapäivälehtiin lööpiksi laitatte. "Profeetta ennaltatiesi putoamisen päivälleen". Totta ihmeessä, mutta sehän on vain pieni osa totuutta. Noin 7. 1. 2007 tapahtuman ennaltatietääkseen on pitänyt ennaltatietää suuri joukko sitä edeltäviä tapahtumia.

We need your helpKeskiviikko 20.12.2006 21:25

Lennonia
http://www.youtube.com/watch?v=bhY-dq4A8p8
mukaellen:
Viimeiseen numeroomme tarvitsemme hieman teidän apuanne.
Halvemmilla paikoilla istujat taputtakaa käsiänne. Te muut voitte helisyttää korujanne.
Viimeinen kappale on "Suomimorsian twistaa luokseni". Hän tulee tästä 10 kuukaudessa,
ja koko tulomatka on millilleen ja sekunnilleen, kaikkine tapahtumineen etukäteen esitetty!

http://wwnet.fi/users/veijone/

1967 + 40 = 2007
All You Need is Love (1967) + 40= Happy New Year 2007! Procol Harum 1967 + 40= Happy New Year 2007! Jeesus: Jerusalem on pakanain tallattavana kunnes pakanain ajat päättyvät 1967 + 40= Happy New Year 2007!
Olin näköjään jo 1. 2. 2004 kirjoittanut http://wwnet.fi/users/veijone/40_vuotta_alkaen_1967.htm

YHDESTOISTA PÄIVÄ Sunnuntai 10.12.2006 02:00

http://wwnet.fi/users/veijone/

December 11, 2006 Joulukuun 11. 2006

11

LUKU YKSITOISTA (11).
MITEN PYHÄ SE LUKU ON?

Saatanan paras ennaltatietäjä, Sollog nimittää lukua 11 pyhäksi luvuksi.

11. 11. 2011 olisi hänen mukaansa merkittävä kuin viimeisen 12. 12. 2012 maailmanloppuun päättyvän vuoden alkuna.
Sollog on tuolla eksyttävällä esityksellään kuitenkin ennaltatiennyt merkittäväksi kuolinpäiväksi 7 VUOTTA ENNEN ajankohdan 11. 11. 2011 eli 11. 11. 2004, jolloin todellakin Arafat kuoli.


7 VUOTTA ENNEN ei ole mukana vain Herran vuosiviikoissa niinkuin keihästäkin heittelin,

11. 9. 1972,

11. 9. 1979,

11. 9. 1986,

11. 9. 1993,

11. 9. 2000,

11. 9. 2007,

11. 9. 2014,

vaan 7 VUOTTA ENNEN on mukana Saatanan okkultismissakin.

Nähtäväksi siis jää, miten käy Jeltsinille 7 VUOTTA ENNEN Putinin putoamista tai siis olinko ennaltatiennyt päivälleen sekä Jeltsinin että Putinin lähdön.

Jos niin, niin miksen sitten sitä, että täysikuulla 7 VUOTTA ENNEN seurakunnan lähdön täysikuuta 25. - 28. 10. 2007 tapettiin Eveliina etukäteisistä varoituksistani huolimatta.


Täysikuukin nauraa 4. 1. 2007 kysyen,

minne menet Suomen kansa?!

Vai ei Gorba tule takaisin niinkuin maanne profeetta, Harri Veijonen kirjoitti jo 15 vuotta sitten!


Luvusta 11 parasta kirjatietoa Pekka Lahtinen: Luojan lukuja.
Oikeudessa asianomistaja minulle vastasi hakeneensa kirjastosta tuon kyseisen kirjan,
mikä hänenkin luopumuksesta ja okkultismista kertoo. Kysymättäkin tiedän, että kirkon homopapit haluavat tuon kirjan jättää kirjastoon palauttamatta.
SUOMEN 89. ITSENÄISYYSPÄIVÄKSI: AVOIN KIRJE
SUOMEN EV. LUT. KIRKON PIISPALLE TAMPEREELLA

Arvoisa piispa, Martti Juha Antero Pihkala!

Siunattua itsenäisyyspäivää!

Suomen 89-vuotinen taival on tarvinnut säilyäkseen herätyksen miehet ja naiset. Teidän toimintanne niinkuin kirkon perinteisestikin on ollut merkittävä Suomen historian päättymiseksi tulevan vuoden aikana. Voitte hyvinkin juhlia uranne päättymistä Tampereen Tuomiokirkossa 28. 10. 2007. Viimeinen tekonne sopii olla nimittää Tampereen Tuomiokirkon kirkkoherraksi kirkkoherra, joka jo palkittiin ylentämällä papista kirkkoherraksi kun hän nosti kunnianloukkaussyytteen kirkosta seurakuntaan ( http://wwnet.fi/users/veijone/kirkko.htm) väkeä ja kirkollisveron maksajia vievää Kirkkoihin kuulumattomien seurakunnan evankelista Harri Veijosta vastaan. Onhan tapaus teille entuudestaan tuttu. Käräjäoikeuden päätös ja seloste on saatavana 5. 12. 2006 alkaen Tampereen Käräjäoikeuden kansliasta p. 010336 47455 - Syyttäjä vastaan Veijonen Harri Olavi - Asiano R 06/2072.

Onhan se niin iljettävää kun luopumuksesta esimerkein kerrotaan. Tampereellakin eräs Pekka Lahtinen kirjassaan "Luojan lukuja" kertoo hiippakuntanne pappien luopumuksesta. Eräästäkin kirjoittaa, että pastori rohkaisi kuulijaa "paranormaaleihin kokemuksiin ja okkultismiin eli salatieteisiin. Jopa spiritismi jonka Raamattu jyrkästi kieltää (5. Moos. 18:10-12), oli sallittua. Pastori erottuu myös ulkonäkönsä puolesta ja saattaa näin vedota nuoriin - minuun korvarengas ja meikki eivät tosiaankaan tehneet vaikutusta."

Termi HOMO suomalaisten merkityksellä hengellisesti alikehittynyt, kelvoton, sopii varmasti moniin hiippakuntanne kirkkoherroihin. Eikö olisi jo aika nostaa kirkkoherrojen palkkoja kun he joutuvat kärsimään kirkkoihin kuulumattomien seurakuntalaisten taholta nimittelyä kelvottomaksi ja homopapiksi! Kelvottomiahan ovat he, joita te kirkosta erotatte tai HÖRHÖKSI nimittelette. Hörhömittari http://members.surfeu.fi/gamma/SuPa/horhot.htm (Tallensimmepa tämänkin nimittelyn sivuillemme) mainitseekin ensimmäisenä entisen Nokian kirkkoherran, Markku Koiviston. Mutta toki yritätte saada sinne kärkeen siellä neljäntenä mainitun nimen, profeetta Harri Veijonen. Lutheristakin luopuneessa kirkossa töitä löytyy juuri teidän kaltaisillenne!

Muistutan vielä, että kun Tampereen Klassillisen kyljessä lukee se "Kaiken opin päätös on: Pelkää Jumalaa ja pidä hänen käskynsä", tuleva Tuomiokirkon kirkkoherra on oltava sellainen, että hän haluaa poistaa Clasun kyljessä mainitun ja oikeudenkin avulla on pyrkinyt kieltämään historiansa mm. homopappina ja kaiken paitsi Kristuksen suvaitsijana. Näin saatamme 1800 vuotta kestäneen kirkon ja seurakunnan vastakohtaisuuden päätökseen erinomaisen hienosti Suomen itsenäisyyden 90. vuonna! Harri Veijonen -nimi mainitaan Tampereen Clasun keihään kärjessä, ja te laittakaa Tampereen Tuomiokirkon seinään laatta tulevan kirkkoherran nimen alle oma nimenne.
Kauan eläköön Suomi! Eläköön! Eläköön! Eläköön!
Harri Veijonen 4. 12. 2006