IRC-Galleria

Jotkut sanovat sitä epätoivoksi, toiset katkeruudeksi, osa taas epäonneksi. Minä kutsun sitä minun elämäkseni. Kesälomaa on mennyt kohta sen kolme viikkoa ja elämä on ollut tylsempää, kuin viime kesinä yhteensä. Näihin kolmeen viikkoon on sisältynyt vain kaljan juomista, muutamat bänditreenit, kaljan juomista, kotona istumista koneen ääressä, kaljan juomista ja kerran olen ollut jalkapalloa pelaamassa, vaikka hyvä, että edes jaksan postilaatikolle asti juosta. Niin, ja viikonloppuna join kaljaa. Ei voi ainakaan monipuolisuudesta syyttää tätä "elämää".

Tämä on nyt vain tälläinen pieni avautuminen aikaisempiin verratuna, koska kesän loputtua tulee se mestaruus-avautuminen, se on minulle kuin kruunajaiset.

"Ei niistä saduista koskaan toteutunut ainuakaan, ei tullut valkoista ratsua, ei ritaria haarniskassaan."

Niin, bänditreenit ovat olleet mahtavia, jos vain osaisimme edes soittaa. Kaljan juontiahan sekin on vain pääasiassa ollut, kuka nyt selvinpäin pystyisi meidän soittoamme kuuntelemaan, jos emme me itsekkään pysty. Parodiahan tämä meidän koko yritys on, mutta kuka nyt haluaisi elämästään sen viimeisen ilon heittää kokonaan pois?

Suurimman nautinnon tuo se itsesäälissä kieriskely, kuten olen useaan otteeseen jo maininnut, siinä tuntee oikeasti elävänsä ja olevansa osa jotain suurempaa. Tai no, se on vain oikeastaan hyvä syy kaljan juomiseen, kun pakkohan niitä tekosyitä on keksiä peittääkseen katkerat tosiasiat. Olen jo mennyt hyvissä ajoin varailemaan tulevaisuutta varten hyvät nukkumapaikat sillan alta ja ottanut pari Lasol-alennuskuponkia talteen, jos se pahin hätä jossain vaiheessa yllättääkin.

Onhan minulla tässä elämässä vielä yksi ilo ja onni, toivottavasti se pysyisikin pitkään, mieluiten loppu elämän, mutta luulen, että minun tuurillani ja elämänkokemuksella sekin on varmaan kohta ohi. Sitten tämä katkera elämä saisikin sen lopullisen ja viimeisen säväyksen paskuuden multihuipennukseensa, josta enää puuttuisi ilotulitus taivaalta ja koko kansakunnan huutaessa: "Miska, sinä olet täysin perseestä!".

ps. Tutustukaa minun muihinkin päiväkirjamerkintöihin, niin tiedätte, kuinka vakavissani olen tämän kirjoittanut! :`<

Arvoisat päiväkirjani lukijat, tänään otan erään todella mielenkiintoisen ja jokaista koskevan aiheen esille, nimittäin itsekeskeiset ihmiset. En nyt halua mitenkään provosoida ketään, mutta tälläiset ihmiset saavat ainakin minut vittuuntuneeksi, vihaiseksi ja lopulta jopa masentuneeksi, voisin katkaista heiltä raajat ja heittää heidän viiden sentin jätesäkissä Kymijokeen, näin kiltisti sanottuna. Otetaanpa tälläisestä itsekeskeisestä ihmisestä esimerkki.

Oletko kokenut koskaan sellaista, että aluksi joku ihminen käyttäytyy sinua kohtaan todella mukavasti ja antaa sinun kokea sen kuuluisan onnellisuudentunteen, saa sinun luottamuksen ja puhuu sinulle asioita, jotka lopulta paljastuvat valheeksi ja tämä ihminen suoraan sanoen pistää sinut henkisesti täysin paskaksi? Voi pojat, minä kyllä olen.

Eniten vituttaa, kun lopulta hyväksyt asian, että "Näin tässä oli ehkä tarkoitus käydä." ja alat pääsemään kaikesta pikkuhiljaa yli ja lopulta yrität olla tämän ihmisen kanssa ystävä, jota kohtaan sinulla oli joskus niin suuria ja palavia tunteita. Vaikka sinut laitettiin täysin paskaksi, niin miksi koitat olla hänelle vielä maailman mukavin ihminen ja hyvä ystävä, vaikka hänen kaikesta käytöksestä huomaa, että merkkaat hänelle tasan yhtä paljon, kuin kirppu luolamiehen perseessä ja hän ei laita tikkua ristiin mihinkään? Olet hänelle vain pelkkää ilmaa, jonka läpi pyyhkäistiin vain nopeasti ja joka nyt vain kylmästi jätettiin taakse, kuin esinahka. Tässä tilanteessa kannattaa tehdä samallalailla, kuin minä lopulta, luovuta. Aivan turhaan ponnistelet ja laitat kaikki voimasi peliin. Se olisi sama, kun haluaisit tumputtaa, mutta Jorma haluaakin vain nukkua. No, ei aivan sama, mutta silti.

Olette väärässä, jos väitätte, että olen katkera ihminen, koska en todellakaan ole. Nautin elämästäni joka sekunnista ja kaikki on hienompaa ja kirkkaampaa tällä hetkellä, kuin koskaan ennen. Saan viettää aikaa sellaisten ihmisten kanssa, joihin oikeasti luotan ja joita arvostan, heistä voin rehellisesti sanoa, että he eivät todellakaan ole itsekeskeisiä. Viikonloput etenkin ovat olleet kyllä aivan mahtavia, pakko kiittää jokaista ihmistä, joiden kanssa olen niitä viettänyt ja pitänyt hauskaa. Tästä kaveripiiristä löytää sellaisia elämänkokemuksia jokaiselta, että syöpä kiveksissä tuntuu lähinnä vitsiltä.

Silti saatan joka päivä miettiä, että miksi tälläisiin itsekeskeisiin ihmisiin törmään aivan liian usein? Miksi heidän pitää leikkiä ihmisillä tietoisesti, saavatko he siitä jotain nautintoa kenties? En vain vittu voi ymmärtää.

En sano, että itse olisin täydellisin ja hyväkäytöksisin ihminen, koska sitä en ole, tosin ei kukaan voikkaan olla. Mutta jotain kontrollia pidän siinä, että miten ihmisten kanssa toimin ja miten heitä kohtelen, tapahtui minun ja heidän välillään mitä tahansa. Siihen kannattaisi jokaisen pyrkiä edes jotenkin, ihmiset eivät ole vain murskattavia paperiveistoksia.

NP: Vesa-Matti Loiri - Kun Olet Poissa

Professori Mielosen luento päättyy tähän, esseet palautettava 12.6:tta mennessä.

Ellu oli baarikassa/
töissä siinä kahvilassa/
jonka takahuoneessa jonkin aikaa joskus asuttiin/

Itse kun en saanut töitä/
yhdessä me öitä valvottiin/
Mä en tiedä mitä teen/
on kai pakko laittaa lapset laitokseen/

Eikö elämässä riitä mikään/
Eikö hellittäisi hetkeksikään mieletön kierre/
Mekin yritimme uskotella/
että hankkisimme sähköhellan jääkaapin viereen/

Kun Ellu aina töissä itki/
se sai sitten ne loparitkin/
ja pankkiautomaatin eteisessä me öisin paleltiin/
Se taisi olla taas raskaanakin/
mä jostain sille takin varastin/
Mä en tiedä mitä teen/
olosuhteet minut saivat vangikseen/

Eikö elämässä riitä mikään/
Eikö hellittäisi hetkeksikään jatkuva paine/
Kuinka usein täällä turpiin saakaan/
Kuinka nopeasti kaikkoaakaan rahat ja maine/

Kun Ellu jäi sen taksin alle/
joka kääntyessään vasemmalle/
ei suuntamerkkiä näyttänykään, vaikka väitti niin/
Ne oli vaatimattomat hautajaiset/
itse samanlaiset tahtoisin/
Mä en tiedä mitä teen/
olen nyt jo turtunut tuskan tunteeseen/

Eikö elämässä riitä mikään/
ei hellittäisi hetkeksikään mieletön kierre/
Mekin yritimme uskotella/
että hankkisimme sähköhellan jääkaapin viereen/

Eikö elämässä riitä mikään/
eikö hellittäisi hetkeksikään jatkuva paine/
Kuinka usein täällä turpiin saakaan/
Kuinka nopeasti kaikkoaakaan/
rahat ja maine/

Elina, mitä mä teen?

Hänen nimensä on Miska. Miska on osittain normaali nuori, joka on keskimääräistä rumempi ja jota kutsutaan syystäkin elämän epäonnistujaksi, hän on jopa osittain ylpeä tästä arvonimestä. Hänellä on ollut kymmenen suhdetta, joiden kestot ovat olleet päivistä kuukausiin ja kukaan ei varmaan ylläty, jos kerron, että hänet on jätetty joka kerta. Hänen normaali elämänsä on viinan huuruinen ja hän rakastaa olla epäonnistuja kavereidensa kanssa, jotka todellakin ymmärtävät, miltä tuntuu, kun paremmat ihmiset pyyhkivät kenkänsä meidän naamaamme.

Hän on pari kertaa jopa lopettanut viinan juomisen ja yrittänyt päästä vanhasta elämästä, mutta aina tämä sipulinaama on palannut siihen samaan piiriin, koska niinhän se on, että ei se koira tavoistaan pääse koskaan. Usein suusta pääsee se kuuluisa lausahdus "Mitäs helvettiä?", kun ensin tuntuu, että kaikki elämässä tuntuu sujuvan aivan mahtavasti ja jopa siltä, että hän onkin ihminen, kunnes hänet potkitaan takaisin sinne kiven koloon, mistä hän on tullutkin. Unelmat muserretaan aina ja sitä saa sitten kerätä itsensä kokoon sillä kuuluisalla rikkalapiolla.

Onhan tässä paljon hyvääkin tapahtunut, mutta sehän on sitä silmänlumetta, johon uskoo vähän aikaa, kunnes se arabialainenmatto vedetään jalkojen alta kokonaan. Eniten pistää masentamaan ihmiset, joilla menee oikeasti hyvin. He ovatkin aina keskimääräistä komeampia, sukupuolielimet ovat luolanuijan kokoa ja heillä on vuosia kestäviä suhteita. Sitten kun taas menee tapaamaan näitä omia kavereita, jotka jo osittain asuvat sillan alla ja nukkuvat Lasol-stonkka kainalossa, niin tuntuu siltä, kuin menisi kotiin.

Mikä voisi olla hienompaa, kuin se kuuluisa itsetuho. Nyt on hyvä syy juoda hyvällä omatunnolla laululientä, kun tietää, että ei ole mitään hävittävää tai menetettävää, kun ei tämä rotan elämä muutenkaan mitään juhlaa ole. Viime aikoina olen löytänyt hienon uuden harrastuksen, tupakanpoltto. Sitä spajaria polttaessa kun katsoo, kun se pienenee pienenemistään, niin samaa tahtia on tämä elämänkin alamäki jatkunut. Ja hävettää sanoa, mutta olen hyvin ylpeä tästä tilanteestani, ei tarvitse ainakaan pelätä, että naista saisi koskaan.

En kirjoittanut tätä, että saisin nörteiltä sääliä, koska todellakin nautin tästä paskasta ja arvoituksellisesta elämästä, joka päivä on yhtä juhlaa ja koskaan ei tiedä mitä tapahtuu, joskus voi saada jopa uuden kaverin, jos oikein kunnolla dokaat kaupungilla. Kuka nyt haluisikaan onnellisen ja ennalta tiedetyn elämän, jossa ei olisi mitään yllätyksiä ja katsoisi sitä saman muijan naamaa ja toivoisi, että tilitiedoissa ei näkyisi niitä paria vierailua "hauskassa talossa".

Paska elämä on hieno käsite ja tiedän, että aivan yhtä moni nauttii tästä elämän epäonnistujan-tittelistä. Onko mitään sen hienompaa, kuin kieriä masiksessa ja itsesäälissä kavereiden kanssa ja ottaa paria koria keppanaa ja kilpailla, kenellä menee huonoiten? Tiedän, ei ole. Joka päivä on kiva nähdä, kuinka paskasti päivä alkaa ja kuinka vitun paskasti se päättyy, joka päivä on yhtä jännitystä ja arvoitusta, itse olen ottanut tästä tivolista kyllä kaiken irti.

Toivon, että elämänlaatuni ei koskaan paranisi, koska epäonnistumisentunne tuo aina sitä mahtavaa tyydystä, josta voi kerskua kavereille (ja saa taas hyvän syyn juoda) ja siksi rakastan tämän hetkistä tilannettani ylikaiken. Siis kaikki epäonnistujat, miettikääpä nyt vain uudelleen, miten juhlaa tämä meidän elämämme on, nauttikaa joka sekunnista, kun ihmiset nauravat teille ja koiratkin kusevat jaloillenne! Elämää on monenlaatuista ja te jotka valitsitte tämän, niin teitte oikein, löysitte oikotien onneen. Turha valitus pois, nauttikaa surkeasta olotilastanne ja elämästänne, niin minäkin olen tehnyt viimeiset kahdeksantoista vuotta. Loppuun on pakko lainata suurta esikuvaani Ismo "ALL-IN" Laitelaa, joka antoi uudet kriteerit elämän huonouteen, kiitos Ismo, jopa minäkin tunnen olevani jossain onnistuja, vaikka vain väliaikaisesti.

"Heikot sortuu elontiellä, mutta Laitela se vain porskuttaa", on tämä elämä hienoa.

PS. Jokainen miettiköön, että kuinka tosissaan ottaa tämän. ;)

Tarina Elämän Paskuudesta VOL. 1:

Hän erää aamulla taas se vitutus takaraivossa ja tietoisuus siitä, mikä häntä taas tänään odottaa ja mikä häntä on vaivannut jo useita vuosia, itseasiassa koko hänen paskan elämänsä ajan, 17-vuotta. Hän avaa silmänsä, kun vitutuksen aiheuttamat kauhukuvat kerääntyvät hänen kiinni oleviensa luomiensa alle. Hän avaa silmät, mutta ei ehdi sanoa mitään, kun vahinko on jo tapahtunut. Yöllä hän oli taas nähnyt niitä unia, jotka tosielämässä hänelle ovat vain fiktiivistä unelmaa ja huomaa nokkahuilunsa olevan kovemmassa kunnossa, kuin Karjalan Prikaatin kenttätykistö.

Lopulta hän saa jumissa olevan niskansa käännettyä oikealle päin ja vitutus on jo käsin kosketeltavissa. Peitto oli yön kiimaisina tunteina lentänyt lattialle ja tänä yönä hän juuri päätti nukkua ilman kalsareita, koska tiesi, että tänä yönä tulee olemaan kovapanosharjoitukset. Mutta voihan kilinvittu, nyt se tapahtui taas! Hän oli unohtanut laittaa herätyskellon päälle ja oli luvannut kavereillensa mennä samaa matkaa kouluun ja siinä sängyllä hän yrittää kuristaa nyt hädissään sitä juhlakuntoaan pois, kuin käärmeenlumoaja konsanaan. Yhtäkkiä käy jotain, mikä hänen onnellaan on aivan tavanoimaista ja vitutus saa uudet kasvot. Hän kääntää päätänsä oikealla ja ihmettelee, mikä hänen ikkunaansa kolkuttelee ja siellähän ovat kaverit, joiden kanssa hänen piti mennä samaa matkaa kouluun ja jotka nyt olivat tulleet häntä herättämään. Hänen suustaan pääsee vain yksi lause, kun kaverit ottavat kamerakännyköillään kuvaa ja nauravat paskaisesti ikkunan takana, "Voi kyynelten valtakunta".

Hän saa koottua itsensä ja kaveritkin ovat jo lähteneet ikkunan takaanta nauramasta ja jatkamaan vittumaisia suunnitelmiaan, kun tämä vitutuksen multihuipennus valtaa hänen koko mielen, "Miksi juuri minulle käy näin?". Matkalla olohuoneeseen hän näkee kuvan kaljuuntuvasta isästään ja toivoo, että toivottavasti evoluution jatkuvuus ei pidä paikkaansa tällä kertaa. Matkalla keittiöön hän astuu tuttuun tapaan koiranpaskaan, kun heidän lemmikkikoirillaan oli tietysti ripuli ja nyt sitä pursuaa hänen varpaidensa välistä. Hän on jo tässä vaiheessa niin maassa ja vittuuntunut, että hakee kitaran kielen, kuristaa sillä koirat ja piilottaa ruumiit akustisen kitaransa koppaan. Paskaa hän ei edes jaksa pestä jaloistaan pois, vaan vetää jalkaansa suoraan pari viikkoa lattialla maanneet sukat ja koska hän ei ole käynyt muutamaan viikkoon suihkussa, hän haisee rikin ja 50km lenkin juosseen maratoonarin paidalta, hän onkin saannut lempinimekseen "Viemäri".

Hän ei vielä halua antaa periksi, vaikka elämä potkii päähän, pikkuveli on 13-vuotias natsi, joka tunneilla imppaa butaanikaasua sytkäristä, tyttöystävää hänellä ei ole koskaan ollut, paitsi jos sitä ei lasketa, kun hän puki kerran naapurin terrierin naistenvaatteisiin ja häntä pidetään muutenkin vähän yksinkertaisena ihmisenä, mitä hän kyllä onkin ulkonäöstä päätellen. Hän saapuu kouluun myöhässä perinteisesti, koska hänen pyöränsä lähti jäisessä alamäessä kovaan luisuun ja törmättyään 75-vuotiaaseen kävelevään museoon, joka kaatusi iskun voimasta, löi päänsä asfalttiin ja että hänen harmaasta kallostaan valuu verta viattomaan valkeaan hankeen. Itse hän lentää keveän näköisesti vielä höyryävään Suomen Ajokoiran paskavuoreen, jossa voi haistaa vielä eilenä syödyn pikkulapsen. Hän näkee vain kaksi asiaa, kuolleena makaavan vanhan muumion, joka kallo haljenneena makaa keskellä pientaretta ja paskaa täynnä olevan uuden hupparinsa, johon hän oli jo kuukausia säästänyt. Kuolemantuottamus ei enää tässä vaiheessa paljon paina, mutta vielä kun hänellä on taistelutahtoa, hän kenkäsee vielä pari kertaa tätä faaraota kylkiluihin, koska nyt katkesi vitutuksesta se kamelinselkä, kun tämä ikäloppu vanha herrasmies ei ollut osannut ajoissa väistää kävelykeppinsä kanssa.

No kouluun päästyään hän ihmettelee miksi kaikki katsovat häntä häpeillen, nauraen ja vittuillen. Hän pääsee ilmoitustaululle, jossa hän näkee ensin siskonmakkaransa ja sitten oman naamansa. Nyt hän muistaa kaverinsa ja aamusessiot kamerapuhelimien kanssa, järkytys hiipii takaraivoon, tätä julistetta on nyt jaettu ympäri kaupunkia ja kaikki tietävät nyt hänen vauvan mittansa. Hän kävelee vielä auditorion ohi, jossa hänen kaverinsa näyttää tätä aamusessiovideota noin parille sadalle oppilaalle ja heidän vanhemmilleen, kun siellä on menossa "Vanhemmat ja opiskelijat yhdessä"-päivä. Kyynel vierähtää hänen silmäkulmaansa, hän laskee rauhallisesti alleen ja riisuu itsensä alasti ja pistää lopulta kunnolla hulinaksi.

Hän on niin vittuuntunut, että tämä vitutus paistaa hänen sinisistä silmistään. Hän kävelee alasti ensimmäiseen luokkaan ja hänen pieni tuulenhalkojansa näyttää tarkalleen, mihin mennä. Hän ottaa vyölaukustaan minikokoisen vasaran ja humauttaa etupulpetin nörttiä kunnolla päähän, että hänen -85 vuoden järkälemäiset rillinsä, johon piti hakea viime keväänä tv-lupa, tipahtavat lattialle. Nörtti vaikeroi lattialla ja paniikissa muut yrittävät juosta luokasta ulos. Mutta hän ei ole tyhmä ja aavisti tämän, hän viritti pari lasernylonlankaa oven ulkopuolelle ja katsoo mielissään, kun parilta paskahousulta kierrähtää päät lattialle ja heidän naamallaan voi nähdä vielä sen kauhun aiheuttaman järkytyksen. Ihmiset pysähtyvät ja hän käskee kaikki nurkkaan katsomaan tämän nörtin kidutusta. Hän huutaa "Nyt kun katkesi se kamelinselkä ihan kunnolla, niin katkeaa myös tämän kullinaaman sormetkin!". Hän ottaa nörtin penaalista ensin täyteen kuntoon teroitetun kynän ja iskee sen suoraan tämän perseennuolijan takaraivoon, hän kiljaisee kivusta ja muut oppilaat itkevät paniikissa. Mutta ei siinä mitään, tämä kidutuksen mestari ottaa repustaan vielä ruuvipenkin ja laittaa nörtin sormet siihen ja kiertää kunnon kierrokset mestarillinen hymy suupielessään, että nörtin kynnet poksahtelevat paskaksi ja tästähän tämä seonnut entinen koululainen vain saa lisää kiksejä.

Nörtti on edelleen käsistään ruuvipenkissä kiinni ja nyt hän keksii oivan tuuman nörtin päänmenoksi, hän ottaa vuoden tehokkaimman naulapyssyn ja nitoo nörtin lattialle kiinni, tämän huutaessa tuskissaan ja vuotaessa kuiviin. Hän seuraa muiden oppilaiden reaktiota ja ottaa kaksi metriä pitkän ruoskansa, jota hän käytti sairaissa perverssileikeissään naapurin kääpiöiden kanssa. Ruoskan päässä on kirkkaan teräviä metallisirpaleita, jolla hän repii kaikki oppilaat tällä toimenpiteellä palasiksi, kuolan vaahdotessa hänen suustaan tässä kivun riemujuhlassa. Mutta vielä ei ole homma hoidettu, pahin on vasta edessä, tämä luokka ansaitsi pienet verilettukestit.

Hän suunnistaa nyt kavereidensa luo, jotka tekivät hänestä kunnon tirehtöörin ja paljastivat hänen kastanjan kokoiset paikkansa. Hän tekee tämän homman tyylillä ja iskee tomahawkin entisen kusipää kaverinsa niskaan ja teloittaa kaksi muuta hänen nolaamisessa mukana ollutta kaveriaan vanhalla "Puukko lihassa"-menetelmällään.

Hän on saanut nyt kostonsa ja juoksee alasti metsässä karkuun poliisit kintereillään, mutta hän on vanha eräkävijä, kun niin monta kertaa hän on joutunut sinne pakenemaan, kun hän on uimahallin miestenpukuhuoneessa painonnonostajien saunavuorolla saannut tahtipuikkonsa täyteen säestys kuntoon. Kotiin päästyään vanhemmat ovat päässeet jo töistä ja kysyvät rakkaalta, ei niin komealta pojaltaan, että "Miten meni koulussa, kulta?". Hän lukee Metsästyslehteä keittiönpöydällä ja sanoo tuuheiden kulmakarvojensa alta katkerana vanhemmilleen, "Ihan hyvin, oli vain vähän huono päivä tänään.".

No, kestihän tätä mun onnellista elämää nyt sen parisen viikkoa, niin eiköhän taas ole sen vuoro, että asiat menevät päin helvettiä. Mukavaa vaihtelua elämään.

Elämäni paskimmat kuukaudet ovat olleet kieltämättä nämä pari viimeistä, pyörät pöllitty, ihmissuhde asioissa olen sotkenut enemmän, kuin esikoululainen ruualla paitaansa, koulu menee päin helvettiä, kun ei yksinkertaisesti kiinnosta sellainen paska, missä ei opi mitään hyödyllistä, kuin vihaamaan viisaita ihmisiä, jotka ovat oikeasti aivan helvetin tyhmiä, kun tuhlaavat kultaisen nuoruutensa jumalauta kirjoja lukien. No, olenkin vain katkera kusipää, jonka koulu ei onnistu edes kirjoja lukemalla, mutta luotan siihen maalaisjärkeen (tyhmien ihmisten keksintö, kuten sisäinen kauneus rumien), en tiedä mitä se tulevaisuus tuo vittuillakseen, eikä edes kiinnostakkaan, toivottavasti kuolen alle kolmekymppisenä, niin ei tarvitse mennä kauaa tämän maailman paskuuden mukana, jossa frogeja alkaa lisäkseni olemaan jo aivan liian paljon, toivottavasti me froghunterit niillä suohaaveillamme ja pohjatrimmereillä tuomme sen rauhan, että kuka vain voisi tuntea itsensä edes hetken ajaksi, kauniiksi.

On tässä nyt miestä potkittu päähän oikein kunnolla, on tullut oltua kengän alla, useammin kuin kerran ja kannettua enemmän paskaa niskassa, kuin mikään aasi voisi ikinä edes kuvitella kantavansa. Siis vitun Jumala, jos mulle ei ole siellä taivaassa sitä kuuluisaa paikkaa, niin kukaan mukaan kilipää ei ansaitse sitä!
Olen sijaiskärsijä ollut koko elämäni, pakkohan jonkun on saada jatkuvasti sitä paskaa niskaan, että muilla menisi sitten hyvin. Onneksi on vielä huumorintajua nauraa tälle paskalle elämälle, muuten tässä kusessa vasta oltaisiin.

Jotkut itkevät sitä, että "Mulla on pieni kikkeli, mun mopon kaasari on tukossa", ikäviä ja tuttuja asioitahan nuo ovat näissä piireissä, mutta voi pojat, teillä on vielä paljon opittavaa elämän paskuudesta, minä se kunniatohtori olen tässä asiassa ja tiedän, mistä puhun!
Mutta, uusi vuosi alkaa riemuiten ja odotan uutta ****tonta ja helvetin ankeaa vuotta 2007, onneksi saan vielä illalla tehdä kaikkien odottaman, joka vuotisen, perinteisen ja juhlallisen känniavautumisen. Tänä vuonna olen valmistaunut siihen kunnolla!

Ja vielä sellainen asia, että jos joku tietää jotain keinoja, että miten päästä ikineitsyen kirouksesta, niin viestiä vain tänne päin! Olen valmis myös ottamaan hyvien kasvokirurgien numeroita ja osoitteita vastaan.

Nyt vituttaa jo sen verran, että en kirjoita enempää, vaan lisäilen päivällä tähän tarinaan uusia juttuja, pienessä tinnerihöyryssä tietenkin! Muistakaa vetää tänään tärpättiä naamaan niin, että huppu heiluu.

-Lyriikka

Lupasin sen joka jouluisen avautumisen tänne päiväkirjaan, mutta kaikki asiat ovat nyt sen verran hyvin, että ei ole mitään avautumisen aihetta ja onhan sentään joulu, että jätän sen purkautumisen tekemättä.

Siis, hyvää ja rauhallista joulua kaikille, olkaahan kunnolla! <3


PS. Älkää edes kuvitelko, että en avautuisi vielä kunnolla, keräilen sitä tunnetta takaraivoon ja jossain vaiheessa RÄJÄHTÄÄ!

LYRIIKAN VIDEOJOULUTERVEHDYS:

http://video.google.com/videoplay?docid=-127071248709360151

Kumpi laukaisee metallinpaljastimen ensiksi, paska päässäsi vai lyijy perseessäsi?

Ensiksi ajattelin, että en kirjoita tänne mitään, koska tiesin, että nyt tulee ankaraa ja katkeraa vuodatusta, koittakaa pysyä kyydissä!

Sanotaanko näin, että olen hyvin vitutukselle altis ihminen ja nyt on vitutuksen multihuipennus vienyt miestä, kuin joulupukki lahjoja, sen tuntee oikein luissa ja ytimissä. Tekisi mieli vain tunkea raketti perseeseen ja lentää kohti ääretöntä ja sen ylikin, siellä olisi hyvä olla.
Suurin vitutuksen aihe on syysloma, se ratkiriemukas, opiskelijoiden rentouttaja. Siis ei jumalauta, mitä ne kuvittelee, että syyslomalla voi tehdä? Istua himassa tv:n ääressä ja katsoa Voittopotin isotissistä juontajaa? Tiedän, sitähän minä teen, päivästä toiseen. Ketä tässä koitan huijata, muita kuin itseäni, mitä nyt ikineitsyeltä voisi odottaakkaan. Mutta, jos tosissaan puhutaan, syysloma (voisi muuttaa paskalomaksi) on tahallaan ajoitettu paskimmalle mahdollisimmalle kuukaudelle, että tosiaankin ulkona sataa paskaa niskaan ja kaikkia vituttaa. Miksi ei voi olla vaikka "Hyvän kuukauden loma", joka kestäisi myös viikon ja ajoitettu sellaiselle kuukaudelle, jossa todennäköisyys paskoille ilmoille olisi minimaalinen, ei siis kuitenkaan ajoitettu kesäloman päälle.

Toinen vitutuksen aihe on naiset, miksi juuri mä en koskaan opi ymmärtämään ja käsittelemään heitä? Muuten mulla menisi naisrintamalla oikein mukavasti, jos oppisin nuo seikat käytännössä. Okei, ketä mä taas huijaan. Yksinkertaisestihan se on näin, että miksi vitussa olen näin ruma, että en saa edes ketään naisia. Kyllä mä niille tietenkin kynnysmatoksi ja sylkykupiksi kelpaan, mutta ei se mitään, kai se on mun duuni tässä hommassa. Katselen sieltä kengän alta, kuinka ne oikeat tosimiehet hoitaa homman. Jos halut päästä eroon jostain muijasta, niin soita vaan mulle, kolme minuuttia ja kaikki menee jo päin helvettiä, erotiikantappaja on astunut taloon.

Kolmas vitutuksen aihe on koulu, se laillinen keskitysleiri, jossa kävelet naru kaulassa, kuin paskainen kulkukoira. Kun puhutaan oppilaista, joiden koulu menee päin vittua, niin mä olisin varmasti puheenjohtaja siinä ryhmässä. Muutenkin olen yleinen narri Kuusankosken kouluyhteisössä, mun otsassa lukee "sylje tähän, osaa tämäkin kaveri edes jotain iloa tuoda elämääsi". Opettajatkin luonnollisesti vihaa mua, huomaa siitä miten ne katsoo mua: "Taas tuo pikku kusipää istuu tuolla takarivissä, saa jälleen opettajanhuoneessa kehua, miten hyvin se pöydän alla otti suihin korottaakseen kurssinumeroaan".

Mutta muuten mun elämä on ihan loistava ja aurinkoinen, paljon hyviä kokemuksia ollut matkan varrella, kuin myös huonojakin ja niistä ollaan selvitty aina voittajana.

Hyvä on, älkää siellä riehuko, kunhan vain halusin testata valehtelijan taitojani ja koittaa jälleen huijata itseäni. Kaikista pahintahan tässä on, että itsetunto on vain sana, joka lentää kuin kondomi homon perseestä, täysin merkitsettömänä ja hylättynä. Mutta hienoa, että olette pysyneet valppaana, ettekä menneet halpaan!
Myönnetään se nyt sitten, olen aina tuntenut kiintymystä sanoihin "kasa paskaa", koska noihin sanoihin elämäni on hyvin tiivistetty ja kiteytetty.
Jotkut ihmiset ovat vain tuurilla saaneet hyvät kortit elämänlaadun suhteen, mutta pullalla ne sorsatkin elää.

Lopuksi teetin sadalle nuorelle kyselyn, jossa kysyttiin, että "Kivitetäänkö Miska hengiltä?" ja tulokset jakaantuivat yllättävästi:

KYLLÄ ja nauretaan myös sen pienelle siskonmakkaralle: (50kpl)
EI, mutta nauretaan silti sen pienelle siskonmakkaralle: (25kpl)
Mitä sitä turhaan kivittämään, tappaa se muutenkin itsensä ulkonäön perusteella (Joka tapauksessa nauretaan sen pienelle siskonmakkaralle): (25kpl)

Seuraava kysely ensi kuussa, ottakaa jo vappunaamarit esiin, niin sulaudutte Miskan joukkoon!

GAME OVER!

ps. Älkää ottako tätä liian tosissaan, ehkä huumorilla ja ironialla on tämän kanssa jotain tekemistä! ;)


-Lyriikka

http://video.google.com/videoplay?docid=-6956213848819297967&hl=en

Yleisön pyynnöstä uusi videopäiväkirja merkintä, kuvattu 15:ssa minuutissa. Ei se aina lähe.

http://video.google.com/videoplay?docid=2733594899964406609

Itseironiaa?