IRC-Galleria

SaloiluaTiistai 18.07.2006 19:37

Tämä on ensimmäinen savuton päiväni. Kävin eilen töiden jälkeen ostamassa nikotiinipurkkaa (87kpl * 4mg) ja klo 1500 17.7 vetäisin viimeisen savukkeeni. Pitäkää mulle peukkuja, tahdon oikeasti onnistua tässä.

Hyvästi lattioiden vahaus, pääsin viimein sinne hotellille johon alunperinkin piti mennä. Tekemistä löytyy jokaiselle hetkelle, mutta tykkään olla siellä. Varsinkin nyt kun ei tule tupakoitua on mukavaa kun on kokoajan jotain tekemistä ettei ehdi edes ajatella tupakkaa. Tappavan tasaista tahtia purkkaa suuhun ja sillä siisti.

Tahtoisin mennä Tuomaan mökille ja käydä Turussa. Siinä olisi ihan tarpeeksi reissaamista kesäksi. En vain tiedä miten saan toteutettua ne.

Sissa-kissa vuorostaan teloi itsensä (Pikkukissa ehti olla kunnossa noin kuukauden ennen tätä). Luultavasti oli tapellut rotan kanssa koska niitä on pari ollut kuolleena tuossa pihalla. Tuo kieltäytyi heiluttamasta häntäänsä vaikka yleensä vispaa sitä ihan hulluna. Sitä sitten tutkiessa löytyi peukalonpääni kokoinen avohaava joka oli mitä ilmeisemmin hyvin kipeä. Lääkärireissuksihan tämä taas meni, olkoonkin että Salossa selvisimme puolta halvemmalla kuin Helsingissä. Nyt sillä on kauluri ja antibiootit kolme viikkoa ja tungen jotain haavarasvaa sen takamukseen samalla kun syöttän antibiootteja kaksi kertaa päivässä. Kissa on ihan maassa, mutta kuka nyt ei olisi jos näyttäisi ihan suppilovahverolta.

Ei tässä kai taas mitään muuta ihmeellistä.

PS. Salmiakin makuinen nikotiinipurkka on outoa. Se maistuu hyvältä ja jalkarätiltä samaan aikaan. Ja salmiakin maku pysyy tunnin ajan, toisin kuin nikotiinittömissä versioissa. Tosin jalkarättikin maistuu saman ajan.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.