IRC-Galleria

Nimi: Marfa
Kokonaispistemäärä: 121
Tuloksen luokitustaso: Erittäin hyvä

Pistemääräsi oli korkeampi kuin 91 %:lla väestöstä keskimäärin.
Kielellisten osioiden pistemäärä: 135.8

Yllättäen kielellistä vahvuutta löytyy yli keskitason. matematiikka yllätti, mutta muistia ja keskittymistä mittaava osio ei ollu miun heiniä.


Älykkyysosamäärien vertailuja

Tulos Taso
160 S-B V -testin maksimitulos
153 TK:n ÄO-testin maksimitulos
139 Poetic Genius Society
131 Mensa Society
125 Tohtoritutkinnon suorittaneiden keskiarvo
115 Korkeakoulututkinnon suorittaneiden keskiarvo

Huomio: Joko olen jo nyt keskimääräistä korkekouluopiskelijaa älykkäämpi, tai sitten koulutus tyhmentää....

Oletko joskus kaivannut niin että sattuu? Niin että yksi ajatus voi saada silmäsi sumentumaan kyynelistä? Oletko ollut epätoivoinen, kun et voi olla lähellä ja lohduttaa vaikka tiedät toisen sitä tarvitsevan? Oletko joskus laskenut päiviä ja sitten tunteja? Oletko istunut tietokoneen äärellä ilta toisensa jäkeen ja vain odottanut?

Olen.

Huominen parantaa onneksi tilannetta 2/3. Mutta silti sisällä on haikeus. Tunnen tuon yhden ikävän ja kaipauksen. Ja se tuntuu niin pahalta. Mutta nallekarkit ei mene aina tasan ja kaikilla ei aina voi olla kivaa. ...silti kuitenkin niin toivoisin olevan...

MAHJONG päivän top-10

1. Kotikissa 10288 4.12.07
2. anifriend 8171 4.12.07
3. zdgj 8003 4.12.07

4. Marfa 7663 4.12.07

5. Minskui 7411 4.12.07
6. marita50 7237 4.12.07
7. ninnu 6810 4.12.07
8. aatsi 6608 4.12.07
9. eebi 3384 4.12.07
10. k.s. 3380 4.12.07

Vähänks oon hyvä!

Tympii, kun ei osaa soittaa! Yritin taas äsken, mutta kun sormet ei toimi, niin ei toimi... Lopetin ennen kuin saan syytteen Merikannon pahoinpitelystä.

Tänään olisi pitänyt lukea huomiseen ruotsin tenttiin, mutta vähälle on jäänyt. Enkä oikeen ole saannut mitään muutakaan aikaiseksi. Mutta toisaalta, välillä on ihan hyvä vaan olla.

Eilen olin pitkästä aikaa opkolla. Olen kaivannut niitä iltoja, siel on mukavia ihmisiä. Ja siel lauletaan, on hyviä opetuksia ja iltapalaa ja lopuksi rukoillaan. Tuo pinessä ryhmässä rukoileminen tuntui aluksi vieraalta ja tyydyinkin alkuun olemaan ääneti. Mutta nyt sekin tuntuu hyvältä. Siel saa olla sitä mitä on. Harmi vaan, että tänä syksynä on ollu niin paljon kaikeka muuta viikonloppuisin, että ei ole iltoihin ehtiny.

Jos ystävä yhtäkkiä osoittautui
ei ystäväksi eikä viholliseksi- vaan jotenkin...
Jos et heti pääse selvyyteen-
onko hän huono vai hyvä...
vedä kaveri vuorille- ota riski.
Älä jätä häntä yksin.
Olkoon hän samassa köydessä kanssasi-
siellä ymmärrät, mikä hän on miehiään.

Jos kaveri ei ole vuorilla hääppöinen,
jos hän heti meni veteläksi ja -alas.
Askeleen astui jäätikölle ja lannistui,
kompastui ja ratkesi parkumaan.
Siis vierelläsi on vieras.
Älä häntä moiti- aja pois.
Ylös ei sellaista oteta
eikä tässä lauleta sellaisista.

Jos taas hän ei inissyt, ei ruikuttanut,
olkoonkin että hän oli synkeä ja ilkeä, mutta- kulki.
Ja kun sinä putosit kallioilta,
hän vaikersi, mutta- piti kiinni.
Jos hän kulki kanssasi kuin taisteluun,
huipulla seisoi (onnesta) humaltuneena.
siis kuin omaan itseesi
luota häneen.

1. Kaksi kappaletta postikortteja Israelista
2. Lumisade
3. Karaoke venäjäksi

Tuo Jokelan tapahtuma on järkyttävä! Voin kuvitella sen paniikin. Laukausten äänet, nähdä veren ja haistaa pelon. Muistan tuon kaiken viiden vuoden takaa kuin eilisen.

Joku on minullekin väittänyt, että Suomessa ei ole laittomia aseita. Paskapuhetta! Itse olen nähnyt niitä neljä kappaletta samaan aikaan kylvämässä kauhua kesäiseen iltaan. Pelko, että kuolen. Toisaalta pelko, että jään henkiin. Syvä avuttomuus. Turvattomuus. Media, joka riepottelee. Juorut, jotka kulkevat. Arki, jonka on jatkuttava. Verijäljet, jotka on pestävä pois. Tunteet, joille ei ole aikaa eikä tilaa.

Kuinka kukaan voi tuhota toisten elämän? En edes väitä, että ymmärtäisin uhrien omaisten ja ystävien tuskan. Voin vain ottaa osaa suruun. Ja rukoilla. Tule Jeesus pian!

Olin Opkon järjestämällä Raamattu rakkaaksi-leirillä lastenhoitajana. Vanhemmat kiittelivät kovasti, sillä hoito mahdollisti heille sen, että he pystyivät keskittymään luentoihin. Ja ne olivat varmasti mielenkiintoiset, sillä opettajana oli Janatuisen Mailis.

Mutta olen joutunut vastaamaan yhä uudelleen kysymykseen siitä, että kuinka teen asioita vapaaehtoisesti ilman palkaa. Aina kun kerron tekeväni jotain, niin joku kysyy että mitä siitä maksetaan. Tai että mitä minä siitä hyödyn. Kirja tai hyvä mieli riittää harvalle perusteluksi.

Pysähdyin itse miettimään tätä asiaa. Minusta on itsestään selvää, että autan jos vaan voin ja kykenen. Näen asian niin, että palvelen lähimmäisiäni ja Jumalaa niillä lahjoilla, mitä minulla on. Ei minusta ole pitämään raamattuluentoja, laulamaan tai kirjoittamaan. Ehkä minun tapani viedä evankeliumia eteenpäin on hoitaa lapsia, niin että heidän vanhempansa voisivat uskossa vahvistua. En vain hoida lapsia, vaan rakastan heitä. Nyt leirin jälkeen on haikea mieli ja tyhjä syli.

Jokaisella meillä on oma paikkamme ja tehtävämme. En ole itsekään osannut arvostaa sitä, mitä teen. olin ajatellut, että mie vaan hoidan lapsia kun ei minusta muuhunkaan ole. Ei. Minä hoidan lapsia, koska minusta on siihen.

Olen viime aikoina rukoillut, että Jumala osoittaisi minulle ne tehtävät, joissa voin palvella. Että Hän osoittaisi minulle lahjani ja vahvistaisi niitä. Ja että kaikki mitä teen voisi olla lähimmäisilleni iloksi ja Jumalalle kunniaksi.

väitän, että kyllä. Mutta taas huomasin, että minulla on taipumusta rankkaankin itsekritiikkiin. Ehkä siitä voisi vähän yrittää päästä eroon. Mutta toisaalta on kyllä todella tärkeää löytää syyt epäonnistumisille ja oppia niistä.

Mutta ryhmäni mukaan olen aktiivinen ja positiivinen. Hassua, että annan itsestäni sellaisen kuvan. Ja minua mietityttää, että määräilenkö liikaa. Olen pyrkinyt olemaan enemmän sivussa, sillä otan helposti pomon roolin ja toiset tekevät mitä käsken sen enempää kyseenalaistamatta. Mutta tuli sellainen tunne, että olen kuitenkin tämmöisenä tärkeä osa meidän ryhmää. Ja että minulla on annettavaa muille.

Koulutehtävät ovat nyt vähän helpottaneet. Mutta nyt on keskityttävä kyllä seuraaviin, ettei niidenkin kanssa tule paniikki. Ensin kai pitäisi ottaa ruotsi käsittelyyn ja tietenkin myös amamtillinen itseanalyysi. Kyllä miusta vielä valmis tulee!

Meillä oli tänään ammattianalyysin tiimityön purku. Koko tuo työ on ollut kuin tervan juontia ja motivaatio on ollut todella vähäinen. Paremminkin voisi kysyä, että mikä motivaatio. Eikä sitä oikein voi tiimityöksi nimittää, sillä ei me sitä yhdessä tehty. Tänään sitten meillä oli aikaa 1½h opettaa aiheesta muulle luokalle. Meidän aihe oli sosiaalityö, jota on jauhettu koko syksy. Tyydyinkin vain toteamaan pari kertaa, että "tämänhän te jo tiedätte" ja menin eteenpäin. Miulla oli ennen esitystä todella tyhjä olo ja olisin vaan halunnut mennä omaan sänkyyn itkemään, sillä tiesin että meijän työ ei ole hyvä. Mutta tiimin takia sain itseni tsempattua ja hoidin osuuteni suhteellisen hyvin.

Kaiken kaikkiaan koko työ oli minun osaltani floppi. En noudattanut sovittua aikataulua, en tehnyt yhteistyötä enkä saanut oikein mitään aikaiseksi. Olin todella pettynyt itseeni. Koulun jälkeen kävin lenkillä ja sitten kaupassa. Sieltä palattuani ja suklaata syödessäni alkoi maailma vähitellen kirkastumaan. Jos jotain opin tästä työstä, niin sen että epäonnistuminen ei ole maailman loppu ja itsellekin voi antaa anteeksi. Tämä oli tässä eikä sille enää mitään voi, mutta seuraavaan työhön voin panostaa enemmän. Oikeastaan tuntuu hyvältä. Juuri tämmöisen oppimiskokemuksen tarvitsin.

Mie olen tehnyt laulua. Sanat ja osa sävelestäkin putkahtivat jo yli vuosi sitten päästäni. Viime keväänä koitin saada sitä kehitettyä, mutta kyllästyin ja hylkäsin koko jutun. Mutta nyt kaivoin projektin taas esille ja tällä hetkellä näyttää hyvältä. Toinen säkeistö vaan pitää vielä muokata kuntoon, mutta muuten minulla olisi kohta valmiina laulu. Ei se mikään kovin erinomainen ole, mutta minulle se on tärkeä. Se todistaa, että minä osaan jotain. Minulla on pakkko olla sävelkorvaa ja jonkin asteista musikaalisuutta, jos pystyn saamaan jotain tuollaista aikaan.

Mutta nyt on siirryttävä verkkokurssin pariin... Tämän työn voin vielä tehdä hyvin, mitään ei ole menetetty ja aikaakin siihen vielä on. Joten nyt vaan sen kimppuun, että voi todistaa itselleni sekä tiimille että minustakin on johonkin!