IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

verikokeet ja psykologi.Tiistai 03.02.2015 08:29

tänään on aika vauhdikas päivä. mulla on verikokeet aamu päivällä, yhdeltä psykologi, pitää käydä kaupassa ja sähly iltapäivällä.
onpahan tekemistä. ei tule tylsää.
muuten fiilis on ihan hyvä. kyllä mä selviän tästä päivästä. koitan olla positiivinen. varmaan jutellaan psykologin kanssa samoista asioista kuin aina ennenkin. eli syömisestä, syömishäiriöstä, voinnista, harrastuksista..onpahan sitten juteltavaa.
eilenä aloitin katsomaan uutta anime sarjaa. sen niminen kuin: "the idolmaster" eka kausi. tullut joskus 2011 vuonna. jaksoja on 26.
onpahan taas katsottavaa.
alle kaksi viikkoa ddesuconiin! se vaan lähestyy ^^ yay.
mulla on edelleen vaate kriisi että mitä mä laitan sinne päälle.
tässä on vielä aikaa miettiä. rahaa ajattelin ottaa mukaan noin 60 euroa. tai vähän enemmän. pitää sekin vielä miettiä.
eilenä sain syötyä joten kuten. jaksoin kuntosalilla ihan hyvin. siellä oli yksi liike mistä tykkäsin. hula vanne. olin aika hyvä siinä. tosi hyvä liike. tekee hyvää vatsa lihaksille. ja tein aika paljon eilenä vatsalihas liikkeitä. syke nousi myös muutamissa liikkeissä. huomenna taas salille kuntoilemaan. huomenna meillä on kokkiryhmä aamusta. mä olen pää kokki ja mä teen hapan imelä porsasta. riisin kanssa. se on vähän semmoinen japanilainen ruoka. olen syönyt sitä ennenkin. tosi hyvää. eikä ole edes vaikeaa tehdä.
ja huomenna ollaan menossa karissimo porukan kanssa markkinoille lahteen. aijon vaan katsella enkä aijo ostaa mitään. sääsän ne rahat desuconiin. ihan kiva mennä vaan katselemaan.
muistin väärin. ei mulle eilenä tullut rahaa vaan vasta huomenna.
olen päivissä ihan sekaisin taas. ja tämän kuun 7 ja 23 päivä tulee loput rahat. pitää tällä viikolla varmaan torstaina hakea ne uudet e-pillerit. alan sitten syömään niitä ensi viikolla. huomaa että menkat alkaa tulla. eilenä mun mielikuvitus laukkasi ja oli jotenkin neuroottinen olo. saa nähdä millainen olen sitten loppu viikosta.
toivottavasti en ole ihan hermoraunio. mutta. kyllä mä selviän. ja mun mielessä pyörii ne uudet pillerit. mä todellaki toivon että ne on hyvät ettei joudu taas menemään gynekologille.
ja sekin käynti taas maksaa kivat sata euroa jos joutuu taas sinne.
tänään pitää katsoa lemmen viemää uusinta aamulla. eilenä en nähnyt. tänään näkee taas illalla. kaveri tulee taas kylään katsomaan. juodaan teetä samalla. kun käyn kaupassa niin pitää ostaa karpalo mehua. tekee taas mieli. tänään aijon ostaa.
mun pitää jotenkin kuluttaa aikaa ennen kun menen sinne psykologille. varmaan istun ja odotan. ihan hyvä että verikokeet ja psykologi on samana päivänä niin saa nekin pois alta. sitten ei tarvi kuukauteen mennä taas. pitää vaan muistaa sanoa että uusii noi mun lääke reseptit. että saan sitten taas lääkkeitä.
kiva mennä pelaamaan taas sählyä tänään. mun paras kaveri on tulossa myös pelaamaan. ollaan varmaan samassa joukkueessa.
varmaan pelataan taas miehet vastaan naiset. niin kuin aina ennenkin. mutta. saapa siinäkin taas liikuntaa. pelataan se puolituntia. kohta pitää ottaa aamulääkkeet. masennus lääke. mikä menee mulla aina aamuisin. aijon vielä toistaiseksi syödä sitä.
olen syönyt sitä jo neljä vuotta. muistan kun aloin syömään sitä. mulla oli silloin paha masennus ja olin ali painoinen. melkein jouduin osastolle hoitoon. onneksi en joutunut. mutta nyt mun elämä ja asiat on aika hyvässä kunnossa :) olen siitä iloinen. päivä kerrallaan eletään.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.