IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Mukavasti meni loma.Tiistai 26.12.2017 07:25

Nyt on joululoma vietetty. Mukavasti meni ja nopeasti. Nyt olen kotona.
Sain kavereilta kivoja lahjoja. Sukkia, yöpaita, suklaata..ja lisää sukkia. Sukkia kyllä tarvitsee aina.
Join jouluna sen päärynäviinipullon. Hyvää oli ja koko pullo meni. Seuraavana päivänä ei ollut onneksi kamala olo. Pikkasen vaan väsytti.
Käytiin jouluna haudoilla. Laitoin muistokynttilän.
Oli vähän kylmä ulkona kun oltiin siellä. Kylmä tuuli vähän puhalsi.
Saunottiin jouluna. Oli hyvät löylyt ja syötiin kunnon jouluruokia. Maha tuli aika täyteen kun söi.
Sain aika paljon suklaata jouluna. Syön niitä vielä monta viikkoa.
Nyt on loma viikko. Ei ole ryhmiä eikä töitä. Nyt voi vaan lepäillä.
Ensi viikolla sitten töihin taas uuden vuoden jälkeen.
Ryhmät ei ala vielä ensi viikolla.
Nyt voi vaan olla.
Aijon käydä kaupassa tänään jos kaupat on vaan auki.
Pitää tarkistaa kohta.
Kahvia ja teetä pitää ostaa lisää.
Ne on lopussa kohta.
Meillä on ruokailu kahdelta. Ja aamupala yhdeksältä.
Kello on nyt seitsemän.
Hyvin kerkiää blogin kirjoittaa.
Ajattelin nyt aikaisin herätä taas.
Menin eilen illalla nukkumaan jo puoli yhdeksältä.
Katselin muutaman tunnin netflixiä ennen kun menin nukkumaan.
Tänään jatkuu taas netflixin katselu.
Ja animea aijon myös varmaan katsoa tänään.
Nyt kun on loma niin on aikaa katsoa.
Pyykkiä pitäisi pestä.
Noi vaatteet mitä pidin lomalla.
Loma meni niin hyvin ettei joutunut syömään onneksi rauhottavia.
Uskon että tällä viikolla en joudu syömään niitä. Toivon etten joudu syömään niitä.
Aijon nyt vaan nauttia tästä loma viikosta.
Ennen kun menin nukkumaan eilen illalla niin laitoin päälle tämän mun uuden yöpaidan minkä sain parhaalta kaverilta.
Tää on harmaan värinen ja siinä on tähtiä.
Ihana yöpaita. Ja se voi samalla olla olopaita.
Toiselta kaverilta sain tosiaan kasan sukkia.
Niillä pitäisi pärjätä kevät ainakin.
Tasan kuukausi desuconiin.
Sieltä se tulee.
Kivaa mennä sitten sinne.
Pyörimään. En aijo nyt ostaa sieltä mitään. Katselen vaan.
Ja otan paljon kuvia.
Eilen kun tulin lomilta niin jaoin viikon lääkkeet dosettiin.
Mitään lääkettä ei nyt tarvitse hakea.
Kaikkia on varmasti uuteen vuoteen asti.
En vielä tiedä miten vietän uutta vuotta.
Olen ehkä uuden vuoden täällä. Mulla on oikeastaan ihan sama miten mä vietän uutta vuotta.
Sen tiedän että alkoholia en aijo juoda uutena vuotena. Teen nyt silleen etten aijo juoda vähään aikaan taas. Pidän taukoa.
Juon sitten taas kun huvittaa.
Kohta alan kuunnella vähän musiikkia.
Ja tiskaamaan.
Pyykit voisi kerätä valmiiksi.
Ja pestä ne jossain vaiheessa.
Tuli melkein valkoinen joulu.
Lunta oli ainakin jonkin verran maassa.
On se parempi kun musta joulu.
Koristelin meidän porukoiden kuusen jouluna. Se oli muovikuusi.
Ei aito kuusi.
Heino siitä tuli.
Mä koristelen joka joulu kuusen.
Nukun varmaan tänään päikkärit.
Nyt kun on aikaa nukkua.
Nukun tuossa mun sohvalla.
Siinä on aina hyvä nukkua päikkärit.
Kaupassa käyn sitten päivällisen jälkeen.
Ai niin lemmen viemää tulee tänään.
Pitää muistaa katsoa.
Nyt on tiistai. Paras kaveri tulee huomenna takaisin lomilta.
Ihanaa taas nähdä se.
Ei olla melkein viikkoon nähty.
Pääsee taas illalla parhaan kaverin luokse kylään.
Telkasta tulee tuskin mitään illalla.
Nyt kun salkkarit jäi joulutauolle.
Mä en enää muista mihin kohtaan se jäi.
Ja saa nähdä mitä lemmen viemässä on tapahtunut kun olen missannut pari jaksoa.
Menen ehkä lenkille tänään.
Jos vaan jaksan mennä.
Katsoo kun olen eka käynyt kaupassa niin sen jälkeen voisi mennä lenkille.
Pitäisi olla hyvä ilma. Mutta jos sataa kauheasti lunta niin sitten en mene lenkille.
Mutta katsotaan.
Nyt nautin tästä lomasta.
Ja siitä että ei ole mikään kiire.
Olen ja ihmettelen.
Nyt sitten odotellaan uutta vuotta. Sekin tulee ja menee.
Sitten sen jälkeen on synttärit ja desucon.
Kaikkea kivaa vielä tulossa.
Varmasti ensi vuoden alku menee taas nopeasti.
Kun kaikki loput ryhmät sitten alkaa.
Kuntosalit ja muut.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.