IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Nyt saa taas kahvia.Keskiviikko 07.02.2018 07:40

Mun eilinen aamu ei mennyt putkeen. Mun kahvinkeitin hajosi.
En saanut ollenkaan aamukahvia. Mutta poikaystävä onneksi pelasti niin sain siltä vanhan kahvinkeittimen ilmaiseksi.
Olisin mennyt tokmannille ostamaan sitä mutta ei tarvinnut.
Kiitos kovasti! Nyt sain tänä aamuna aamukahvit. Nyt olen pirteä uuteen päivään. Töihin pitää mennä taas.
Lähden tuossa tunnin päästä. Syön aamupalan ja lähden. Mä en vaan tiedä mitä puen tänään päälle.
Katson vaatteet kohta.
Nyt on taas leponexia. Kävin maanantaina töiden jälkeen apteekissa.
Huomasin kun jaoin lääkkeet dosettiin maanantaina että masennus lääke on kohta loppu.
Sitä pitää sitten hakea seuraavaksi.
Mulla on hyvä fiilis päällä. Viikko mennyt yllättävän hyvin. Odotan että pääsee lomille perjantaina.
Poikaystävällä on loma viikko, niin pääsen perjantaina aikaisemmin lähtemään.
Poikaystävä tulee hakemaan.
Mun on pakko saada viiniä perjantaina. Käydään alkossa.
Ajattelin tällä kertaa ehkä maistaa väkevää päärynäviiniä.
Tai sitten se helmeilevä päärynäviini. Jompaa kumpaa.
En ole juonut taas vähään aikaan niin nyt ajattelin juoda.
Mun asmistuki päätöstä ei ole vielä tullut.
Mutta uskon että saan jatkossa asumistukea.
Sitten taas selviää.
Tänään mä voin kävellä töistä suoraan kotiin.
Ei tarvitse käydä kaupassa tai missään.
Katsoo nukunko päikkärit kun pääsee kotiin. Jos vaan nukuttaa.
Tänään salille sitten illalla kaverin kanssa. Ihan mukavaa mennä.
Saa liikuntaa.
Tekee vaan hyvää.
Se selviytyjät suomi oli musta hyvä.
Pakko katsoa taas sunnuntaina.
Parhaan kaverin kanssa katsomme sen taas.
Salkkarit on ollut hauska taas katsoa.
Ulla on vaan paras.
Mutta. Nyt katson vaatteet ja alan vähän siivoamaan tätä keittiötä.
Laitan hyvää musaa taustalle soimaan.
Kerkiää vähän siivota ennen kun menee töihin.
Mutta. Uskon että tästä tulee hyvä päivä. Viikonloppua odotan jo innolla.
Kirjoitan pidemmän blogin ensi kerralla.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.