IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

rento loma :)Perjantai 26.12.2014 13:30

loma mennyt mukavasti kotosalla :) on syöty ja levätty. käytiin kaupassa tänään. pukkilassa. illalla on sitten taas saunomista. ja varmaan käydään haudalla kun tulee pimeää.
eilenä peasin muutaman tunnin final fantasya. kohta voisi taas vaikka pelata niin pääsee eteen päin. nyt mun pitää pyydystää chocobo. syöttää sille siemeniä niin saan sen. pääsee sitten sillä liikkumaan.
sisko tuli tänään kotiin. lähtee myös sunnuntaina kuin minäkin. veljetkin lähtee vissiin silloin. en vielä ihan tiedä että mitä tekisin uutena vuotena. voi olla että olen poikaystävän luona. saa nähdä. pitää miettiä. animea en ole katsonut yhtään. olen nyt vaan keskittynyt tohon pelaamiseen. en edes katsonut eilenä lemmen viemää kun piti vaan pelata :D tänään ajattelin katsoa lemmen viemää. ellen ole saunassa tai jossain. mulla on vielä kivasti suklaata jäljellä ^^
fazerin suklaata ja pari suklaa patukkaa. niillä kyllä pärjää. juotavana on edelleen kivennäisvettä ja limsaa. mietin tänään kaupassa että pitäisikö ostaa pari siideriä. mutta totesin että ei tee nyt oikeen mieli.
katsoo jos juo vaikka uutena vuotena.
ihanaa kun pääsee saunaan illalla <3 mulla on sauna juotavana sprite limu pullo. sprite on hyvää limsaa. mun lempparia.
sitä on kiva välillä juoda. jos ei tee mieli siiderii tai lonkeroa.
vielä pystyy olemaan pari päivää kotona :) ei mihinkään kiire. voi vaan olla. mietin että pitäisikö nukkua päikkärit. en taida nukkua ettei mun uni rytmi mene ihan sekaisin. menin eilenä nukkumaan taas ennen kymmentä. ja heräsin tänään puoli kymmenen.
nukuin kyllä aika hyvin. olen muistanut ottaa aamu lääkkeet.
ei ole unohtunut. ilta lääkkeet myös. en ottanut rauhottavia mukaan koska ajattelin että ei mulle tule mitään huonoa oloa jos olen kotona.
otan vaan ihan rennosti. ei mitään ongelmaa.
olen viestitellyt parhaan kaverin kanssa. kysellyt miten joulu on mennyt jne. illalla ajattelin juoda taas teetä. join tuossa pari tuntia sitten. kahvia en ole juonut yhtään pariin päivään. ei ole tehnyt mieli.
juon enemmän taas teetä kuin kahvia. mutta. nyt aletaan katsomaan veljen kanssa leffaa :)

kotona :)Torstai 25.12.2014 14:32

kotona ollaan. syötiin äsken joulu ruokia. oli hyvää. käytiin eilenä mun siskon luona. syötiin sielläkin. kävin eilenä abc asemalla kaupassa. ostin hiukan suklaata, limua ja kivennäisvettä. eilenä join jaffaa. se oli mun sauna juoma eilenä. aijon olla kotona sunnuntaihin asti. sisko on huomenna tulossa kotiin myös. mun molemmat veljetkin on täällä. kiva viettää aikaa perheen kanssa. ruoka on maistunut joten kuten. kinkkua en ole kauheasti syönyt. kalaa olen syönyt enemmän. porkkana laatikkoa ja rosollia. nams. keitin äsken teetä. vihreää omena teetä.
tänään voisi pelata final fantasya. pääsisi siinäkin eteen päin.
tänään näen lemmen viemää. eilenä en nähnyt. tänään pitää katsoa.
sain taas eilenä pari rasiaa suklaata joulu lahjaksi. nyt on suklaata. ja paljon. niitä sitten syödessä. mulla on mukana hasselpähkinä suklaa levy. ja pari suklaa patukkaa. plus panda konvehti rasia.
ulkona on kiva ilma. aurinko paistaa. voisi käydä kävelyllä jossain vaiheessa. nukuin tänään yhteen asti. ja eilenä menin jo ennen kymmentä nukkumaan. nukuin lattilalla patjan päällä. oli ihan hyvä nukkua siinä. fiilis on hyvä tällä hetkellä. kiva olla kotona.
ei tarvi yksin viettää joulua. en vielä tiedä että mitä teen uutena vuotena. saa nähdä. enkä tiedä oikeen vielä että pitäisikö juoda.
onhan tässä vielä viikko aikaa miettiä. animea en ole vielä katsonut.
voi olla että katson tänään. mutta ensin pelaan vähän final fantasya.
varmaan saunotaan tuossa viikonloppuna. ensi viikon maanantaina olen menossa kuntosalille. jos se paikka on vaan auki.
tiistaina se oli jo kiinni. kävin sitten lenkillä. kun en päässyt salille.
aijon syödä varmaan jo tänään suklaata. nams. samalla kun katsoo lemmen viemää. odotan jo että salkkarit alkaa. ja uusi päivä. ensi vuonna sitten varmaan jatkuu.

joulu :)Keskiviikko 24.12.2014 12:12

joulu aatto. tänään poruokiden luokse viettämää joulua. olen varmaan sunnuntaihin asti kotona. pitää vaan soittaa ohjaajille ja sanoa että olen niin pitkään kotona. tänään siskon luokse syömään jolulu ruokia.
näkee samalla siskoa. ja veljiä. fiilis on hyvä ja rento tällä hetkellä. kiva lähteä lomailemaan. olen melkein pakannut kaikki tavarat. vielä pitää pakata shampoot ja hoito aineet. kohta pitää vähän meikata. ja siivota keittiö. laittaa kämppää kuntoon ennen kun lähtee lomailemaan.
en jaksanut eilenä pestä pyykkiä. totesin että en jaksa.
pelasin final fantasya pari tuntia. pääsin siinäkin vähän eteen päin. otan kannettavan ja x boxin ohjaimen mukaan lomille niin pystyy pelaamaan jos tulee tylsää. ja katsoa animea.
joudui eilenä ostamaan apteekista lääkettä mun vatsaan. mutta nyt vatsa on parempi. kun otin sitä lääkettä.
mulle on kertynyt kiva kasa suklaata. ihan tajuton määrä. on ainakin sitten syötävää. otan jotain suklaita mukaan lomille ja syön.
perjantaina kaupat on vissiin taas auki. voisi silloin käydä taas kaupassa. varmaan porukoiden kanssa. pitää ostaa vähän kivennäis vettä ja limua. alkoholia en osta. katsoo sitten jos juo vaikka uutena vuotena. tulisipa jo ne mun tilaamat manga kirjat. odotan kovasti. on sitten jotain luettavaa. ja sitten ensi kuussa voi tilata lisää mangaa. kun on tullut taas rahaa. jee. desucon on alle kahden kuukauden päästä. odotan niin innolla. mahtavaa päästä sinne.
onneksi mun kaveri lähtee mukaan sinne. pitää viikonloppuna katsoa sen nmistä animea kuin ao haru ride. draama animea oon katsonut pari jaksoa. hyvä anime. vielä on paljon katsottavaa siitä. voisi pitää katsomis maratoonin tuossa viikonloppuna.
varmaan pelaan final fantasya aika paljon. onpahan jotain tekemistä :) mutta. nyt alan siivoamaan ja meikkaamaan.

huomenna joulu.Tiistai 23.12.2014 08:38

huomenna olisi joulu. ollaan porukoiden kanssa menossa siskon luokse huomen illalla syömään. näkee kaikki sisarukset.
en vielä tiedä että olenko menossa sitten vielä huomenna pariksi päiväksi kotiin. oon nyt parina päivänä ollut stressaantunut.
ja on vähän kireä olo. mutta. katsoo millainen olo mulla on huomenna. varmaan hiukan parempi. saa nähdä.
päivä kerrallaan mennään. olin eilenä kuntosalilla. menen taas tänään illalla sinne kuluttamaan aikaa. eilenä olin siellä noin tunnin. teki tosi hyvää. ei ollut kauheasti ihmisiä siellä. sai tehdä rauhassa liikkeitä.
hyvästelin eilenä parhaan kaverin. se lähtee joulu lomalle tänään kotiin. näemme sitten taas tämän viikon sunnuntaina.
toisen kaverin näen vasta ensi vuoden alussa. sain eilenä labra lapun. mulla on verikokeet taas alku kuusta. toinen päivä. keski päivällä on aika. pitää mennä sinne taas kävellen. no saa ainakin raitista ilmaa samalla. pelasin eilenä taas final fantasya. olen taas jumissa siinä. tänään ajattelin vähän pelata ja miettiä että mitä seuraavaksi.
mähän voisin nyt vaan tapella vihollisia vastaan että mun jätkät kehittyisi. ja samalla selvittää että mitä suraavaksi. ihan kiva on pelata tuolla x boxin ohjaimella. paljon helpompi. mä en tykkää pelaa näppäimistöllä. liian vaikeaa mulle.
tänään olen taas menossa kylille. pitää käydä kaupassa. ostamassa muutama juttu. kivenäisvesi pullon voisi ostaa salille juotavaksi.
joo sen ainakin ostan. on sitten hyvää juotavaa.
oon nyt innostunut tuosta kuntosalista. tekisi mieli käydä siellä joka päivä. päätin että käyn vaan sen pari kolme kertaa viikossa. mun pitää viettää kavereiden kanssa aikaa myöskin. etten ole koko aikaa vaan salilla. mun kämppä on vähän räjähänyt. pitäisi ehkä hiukan siivota. ennen kun lähtee joulun viettoon. tänään pitää pestä taas pyykkiä koska on pyykki päivä. koitan saada tänään ne pestyä.
sitten ei tarvi taas viikkoon pestä. tänään koitan muistaa maksaa sen puhelin laskun. ettei vaan unohdu. annoin eilenä parhaalle kaverille jo joululahjan. ja mä sain siltä lahjan. kaveri tykkäsi siitä lahjasta. ostin sille lahjaksi "kaveri" nimisen kahvi kupin ja hasselpähkinä suklaa levyn. mun poikaystävä tykkäsi siitä lahjasta minkä annoin sille. fingerpori kahvi kupin. siinä oli hauskat tekstit.
poikaystävältä sain jolulahjaksi suklaata. mikä kelpaa mulle tosi hyvin. se on parasta joulussa että saa ison kasan suklaata. se riittää mulle tosi hyvin. voi sitten herkutella :) eilenä syöminen vähän tökki. varmaan tänäänkin sama juttu. oon taas syönyt pieniä annoksia. tänään koitan syödä vähän enemmän. kyllä se siitä taas. välillä on tällaisia päiviä. että ruoka maistuu ja ei maistu.
tää syömishäiriö on välillä tämmöistä. mutta. olen nyt oppinut elämään tämän sairauden kanssa. aina ei ole helppoa.
samoin skitsofrenian kanssa. senkin sairauden kanssa olen oppinut elämään. onneksi mulla on hyvä lääkitys niin en sekoa.
onneksi noi mun lääkkeet ei maksa paljoa. paitsi e-pillereihin
menee se 40 euroa. ai niin. tänään on vissiin tullut taas rahaa. pitää käydä pankin sivuilla katsomassa että paljon on tullut. varmaan se yli sata euroa.

maanantai taas kerran.Maanantai 22.12.2014 08:20

maanantai. uusi viikko alkaa taas. oli kyllä mukava viikonloppu. oli kiva nähdä poikaystävää. <3 ja viettää sen kanssa aikaa.
tänään mulla on vaan ohjelmassa kuntosali. ja käyn varmaan kaupassa taas. tuossa päivällä. pitää hakea muutama juttu.
tulee samalla lenkkeiltyä. tänään varmaan pelaan taas final fantasya.
eilenä pelasin melkein kolme tuntia taas. siihen jää helposti koukkuun.
hyvä peli pakko myöntää. mä käytän x boksin ohjainta. ostin sen pari kuukautta sitten robbarista. sillä on helpompi pelata ja ohjata kun taas näppäimistöllä. eilenä katselin vaan yhden jakson animea :D ei pystynyt kauheasti keskittymään tällä kertaa. tänään voisi taas yrittää katsoa. mun fiilis on hyvä tällä hetkellä :) ajattelin varmaan huomennakin mennä salille. kuluttamaan aikaa.
keskiviikkona lähden sitten joulun viettoon. kotiin pariksi päiväksi.
tulen takaisin karissimoon perjantaina. huomenna tulee rahaa. taas. onneksi. saa maksettua kaikki loput laskut. puhelin laskun ja sen yhden toisen. mun pitää parin viikon päästä taas ostaa kolmen kuukauden e-pillerit. niihi menee se 40 euroa. aika paljon.
mutta niitä on sitten joksikin ajaksi. sitten kun menee taas psykologille niin pitää sanoa että uusii tuon leponexin. saa sitten ensi kuussa taas lääkkeitä. ai niin. salkkarit jäi nyt tauolle. mitä mä nyt katson parhaan kaverin kanssa? jotain. mitä nyt ikinä tulee telkasta. sinkku laiva vissiin tulee tänään liviltä.
se pittää katsoa ainakin. lemmen viemää en näe tänään koska olen salilla silloin. katson sen siis vasta huomenna aamulla kun tulee uusinta. mulla on varmaan kohta taas punnitus. saa nähdä että paljon painan? varmaan on pysynyt aika samana. toivottavasti. itseni mielestä en ole laihtunut yhtään. huomaisin jos olisin. mutta se on hyvä juttu että tunnen itseni hyvännäkoiseksi. mulla on hyvä vartalo ja olen siitä ylpeä. eniten tykkään mun vatsasta koska se on litteä. no tissit on mitä on. olen niihinkin ihan tyytyväinen.
mun jaloista en tykkää koska mulla on koko 41. liian iso.
olisipa se joku 38 vaikka. just ja just löydän kengät koolla 41.
tai 40 koko menee. nyt mulla on ainakin kenkiä toistaiseksi.
en aijo ostaa nyt vähään aikaan niitä. enkä laukkua.
uusia sukkia pitäisi ostaa. ja alusvaatteita. seppälässä voisi olla jotain. pitää katsoa tuossa ensi kuussa. jos vaikka silloin ostaisi.
saa varmaan aika halvalla jos on ale myynnit.
käytin viikonloppuna noita mun uusia kenkiä. kävelin ihan hyvin niillä enkä kaatunut. aivan ihanat kengät <3 aika yllätys että maksoi vaan 30 euroa. toivotaan ettei hajoa. seuraavan kerran kun menee kärkkäiselle niin sieltä voisi sitten taas katsella vähän noita kenkiä. jos sitten ostaa sieltä jossain vaiheessa. mutta ei nyt. siellä on aika kivoja korkea korkoisia kenkiä. ja kivoja vaatteita siellä on joskus.
pitää kyllä joskus päästä sinne :) rakastan shoppailua <3
olen siitä iloinen ja tyytyväinen että lopetin silloin vuosia sitten tupakoinnin. sillä rahalla pystyy ostamaan kaikkea kivaa. mielummin kengät,laukku kun taas tupakka. enkä haise pahalle :) mutta. jotkut polttaa jotkut ei. oma valinta. en tuomitse ketään. mun kaverit polttaa. poikaystävä ei polta. eikä mun perhe polta.

final fantasy 7Sunnuntai 21.12.2014 12:08

miksi viikonloput ovat lyhkäsiä ? mukavaa on kyllä ollut. mä heräsin vasta äsken. söin ruisleipää. eilenä pelasin yli kolme tuntia final fantasya. tänään jatkuu pelaaminen.
eilenä menin jo kymmenen aikaa nukkumaan. väsyttti sen verran.
suklaata ja sipsiä on syöty kiva määrä. nyt oon ainakin herkutellut viikonloppuna. nams. en katsonut eilenä animea. enkä varmaan tänään katso. ehkä sitten tuossa huomenna. jo on semmoinen fiilis että pitää katsoa. lähden illalla vasta takaisin karissimoon.
huomenna sitten taas kuntosalille illalla. ensi viikolla ei ole ryhmiä koska on joulu. tammikuussa jatkuu taas ryhmät. voi ottaa rennosti.
huomenna annan jo lahjan parhaalle kaverille koska hän on lähdössä jo tiistaina lomailemaan. mä lähden vasta keskiviikkona lomille ja viettämään joulua. olen pari päivää kotona ja tulen takaisin karissimoon perjantaina. näen mun kaikki sisarukset. kiva nähdä niitä.
saa nähdä koska saan ne mun tilaamat manga kirjat. luuen että menee taas se 9 päivää niin ne tulee. kamalan kauan kestää. mutta. tulevat silti onneksi. ennemmin tai myöhemmin.
on sitten taas luettavaa. aijon jossain vaiheessa alkaa taas keräämään jotain uutta manga sarjaa. mulla on jo lista mitä mangaa haluaisin hankkia ja ostaa. aijon tilata pari kolme manga kirjaa kuussa. puolenkuun pelit sivuilta. siellä on aika paljon mangaa myynnissä. mikä on vaan hyvä :) voi ostella.
jee. ensi vuoden alussa alkaa uudet anime sarjat. niitä odotellessa.
toivottavasti tulee jotain hyviä sarjoja. mitä sitten katsella.
ensi kuussa tulee taas anime lehti. mä olen jo lukenut edellisen lehden. mutta. nyt ajattelin pelata finla fantasya.

nukuin pitkään.Lauantai 20.12.2014 12:47

nukuin aika pitkään. heräsin juuri. eilenä valvoin kahteentoista asti.
söin äsken ruisleipää. eilen illalla katselin telkkua ja animea. ostin steamista final fantasy 7 pelin. se on paras peli. aijon varmaan tänäänkin pelata sitä. eilenä tilasin puolenkuun pelit sivuilta lisää mangaa. pari yotsuba&! manga kirjaa. hinnaksi tulee melkein 30 euroa.
mutta niitä odotellessa. ostin eilenä iso kasan herkkuja. sipsiä ja suklaata. illalla syön vasta sipsiä. katoin eilenä taas pssen. harmi kun oli vika jakso. mutta. uutta kautta odotellessa.
katoin myös salkkarit. se jäi nyt joulu tauolle.
mulla on ihan hyvä olo tällä hetkellä. vähän väsyttää. aijon tänäänkin valvoa. ja huomenna nukua pitkään. muistin ottaa äsken aamu lääkkeet. yleensä unohdan kun olen jossain.
mun piti maksaa se puhelin lasku mutta unohtui. maksan sen maanantaina. yritän muistaa.
aloitin katsomaan uutta anime sarjaa. sen niminen kuin "Ao haru ride"
draama anime. eka jakso vaikuttin hyvältä. niitä on 12 jaksoa. voisi niitä vähän katsoa tässä viikonloppuna.
kun on aikaa. olisipa jo se desucon. odotan innolla. tulee hyvä viikonloppu silloin. pitää ottaa sitten paljon kuvia ja video kuvaa. muistoksi. en vielä tiedä että paljon otan rahaa mukaan sinne. on tässä vielä aikaa miettiä. ruoka on alkanut maistua taas. mikä on hyvä juttu. ostin taas mikro ruokia. pari kappaletta. niillä lähtee nälkä. ensi viikolla tulee lisää rahaa onneksi. saa maksettua loput laskut. saa ne pois alta. kävin eilenä seppälässä. meinasin ostaa uusia alusvaatteita mutta en ostanut. säästin siinäkin rahaa.
katsoo sitten joskus toiste ostaa. kun tarvitsen uusia alusvaatteita.
tällä hetkellä en tarvi. odotan tammikuuta niin pääsee shoppailemaan kunnolla. kaverin kanssa.
käydään samalla syömässä jossain. varmaan hesessä.
tai ehkä amarillossa. pitää vielä suunnitella. koitan silloin löytää mulle ne uudet housut. farkut tai jotkut. tai pilli housut. toivottavasti löytyy. voisi ostaa myös meikkejä jos käydään sokoksessa.
tarvisin sen uuden ripsivärin. haju vedenkin haluaisin hankkia.
mulla on vaan yksi haju vesi. haluaisin toisen.
ja uudet korvikset voisi ostaa. mutta. enköhän mä löydä silloin jotain sillä reissulla.

poikaystävän luokse. <3 :)Perjantai 19.12.2014 08:28

se olisi taas viikonloppu. olen menossa poikaystävän luokse viikonlopuksi. ihana nähdä sitä. ikävä on ollut.
tänään ei ole naisten ryhmää tai pajaa. ne on joulu tauolla. jatkuu sitten taas tammikuussa. tämän päivän voi ottaa aika rennosti. käyn päivällä kaupassa ruoan jälkeen. lähden sitten illalla lomille.
poikaystävä hakee mut kun pääsee töistä. en ole vielä pakannut.
kohta voisi alkaa pakkaamaan. otan taas kannettavan mukaan niin pystyy olla sitten netissä. ja että pystyy krjoittamaan blogia.
tänään perjantain kunniaksi aijon laittaa ne mun uudet kengät jalkaan mitkä ostin viimeksi. koitan olla kaatumatta niillä. tuolla ulkona saattaa olla liukasta. tänään pitää ehdottomasti ostaa iso kasa suklaata.
en ole syönyt taas suklaata pariin viikkoon. nyt on taas aika. sipsiäkin voisi ostaa. koska mun tekee mieli niitäkin viikonloppuna. aijon herkutella kunnolla :) juotavana mulla on limsaa a kivennäisvettä.
alkoholia en aijo juoda. vasta uutena vuotena.
fiilis on ollut hyvä tällä hetkellä paitsi että parina viime päivänä mulle ei ole oikeen maistunut ruoka. olen taas syönyt tosi pieniä ruoka annoksia ja ollut nälässä. ei ole pystynyt kauheasti syömään mitään.
mutta tänään koitan syödä vähän enemmän. kyllä mulle sitten maistuu ruoka ennemmin tai myöhemmin. olin eilenä kuntosalilla. noin 45 minuuttia. olin ainoa nainen siellä. kaikki muut oli miehiä.
mutta sain tehtyä liikkeitä ihan hyvin. ja tuli hyvä olo sen jälkeen.
seuraavan kerran salille ensi viikon maanantaina. :)
tänään aijon katsoa animea. kun mulla on tosi paljon aikaa tuossa päivällä. aloitin katsomaan uudestaan "school days" animea. siinä on karu loppu. mutta ihan hyvä sarja. aijon katsoa sitä myös tuossa viikonloppuna. tänään pitää vähän taas meikata ja näyttää nätiltä.
perjantain kunniaksi. aijon laittaa myös mun uudet korvikset mitkä ostin viimeksi. ihan kivat. haluaisin enemmän noita korviksia. pitää käydä joskus tuossa kultasepän liikkeessä katselemassa jotain kivoja korviksia. tänään aijon ottaa myös käyttöön mun guess laukun. nyt on aika taas käyttää sitä. en ole käyttänyt sitä pitkään aikaan. vielä en tiedä että mitkä vaatteet aijon laittaa. vaate kriisi taas. varmaan jotkut farkut, nahkatakki..ja ne mun uudet kengät.
ja joku paita nahkatakin alle. ai niin pitää muistaa antaa se joulu lahja poikaystävälle. ettei vaan unohdu. tänään aijon käydä vielä suihkussa. ennen kun lähden. on sitten taas puhdas.
mutta. mukava viikonloppu on tulossa :) olen iloinen. hyvä fiilis kun on perjantai.

joulu lahjat :)Torstai 18.12.2014 08:01

tänään pitää vähän siivota. on siivous päivä. eilenä mulla oli vähän flunssainen olo mutta se meni onneksi ohi. toistaiseksi. ei ole vielä tullut päälle. eilenä en mennyt kuntosalille. vaan lenkille kaverin kanssa. lenkin jälkeen menin kaverin luokse katsomaan lemmen viemää. ja juomaan teetä. tänään ei ole mitään erikoista. paitsi toiminta tunti. iltapäivällä. saa nähdä mitä tehdään.
olen menossa viikonlopuksi poikaystävän luokse. ihanaa nähdä sitä. ei olla nähty kohta kahteen viikkoon. on ollut ikävä.
olo tila on ihan hyvä tällä hetkellä. odotan kovasti viikonloppua.
nyt en aijo juoda tänä viikonloppuna. juon sitten uutena vuotena.
pitää varman tänään maksaa toi puhelin lasku.
ettei unohdu. mulla on vielä kivasti rahaa tilillä. pärjään hyvin tämän kuun loppuun. alku kuusta tulee sitten taas rahaa.
ja tässä kuussa tulee vielä se yli sata euroa.
tänään pitää käydä kylillä asioilla. tulee samalla ulkoiltua. mietin että pitäisikö mennä tänä iltana kuntosalille. voisi hyvin mennä.
pitää kysyä ohjaajilta että voinko mennä tänä iltana taas koska eilen illalla en käynyt. olisi sitten hieman jotain tekemistä tälle päivälle.
meinasin eilenä tilata taas pari manga kirjaa mutta ajattelin että vasta ensi kuussa. kun rahat on tullut. aijon silloin tilata ainakin pari mangaa kerralla. ettei nyt ihan kaikki rahat mene.
tammikuussa aijon lähteä sitten lahteen shoppailemaan kaveriden kanssa. alennus myynnit alkaa silloin. voi löytyä jotain kivaa.
nyt päätin etten osta muutamaan kuukauteen uusia kenkiä tai laukkuja. koitan nyt pärjätä noilla miä mulla on. haluaisin nyt hankkia uudet housut esim farkut. tai pilli housut. mitkä nyt ikinä löytyy. sopivat. pitää ostaa jossain vaiheessa uutta ripsiväriä. toi minkä ostin viimeksi oli aika huono. en ole kamalasti käyttänyt.
uusi pitää hankkia. joku hyvä. alan kohta siivoamaan vessaa. olen imuroinut puolet kämpästä ja pitää vielä mopata. ja pyyhkiä pölyt.
huomenna aijon putsata uunin ja jääkaapin. mulla on huomenna paljon aikaa koska huomenna meillä ei ole naisten ryhmää ja pajaa.
käyn sitten kaupassa vaan huomenna. poikaystävä tulee hakemaan mut sitten illalla. kun pääsee töistä. aijon antaa sille sitten mun ostaman joululahjan. fingerpori kahvi kupin. löysin robbarista. aika hauska muki. naureskelin sille kun ostin. mun kahdelle kaverille ostin joululahjaksi kaveri nimiset mukit ja suklaa levyt. lahja kassin kanssa. en jaksanut paketoida. mun pitäisi käydä robbarissa katsomassa uusia mukeja ja jotain pieniä lautasia. jälkiruoka lautasia. en omista semmoisia. voisi ostaa. pari uutta mukia haluaisin hankkia. mistä juoda teetä. tänään voisi mennä katsomaan koska mulla on aikaa. ruoan jälkeen. niin taidan tehdä. on jotain tekemistä edes. en haluaisi istua koko päivää koneella. mutta. salille aijon mennä tosiaan illalla.

muta kakku :)Keskiviikko 17.12.2014 08:19

tänään on ollut hyvä aamu :) join juuri ison kupin mustaa kahvia.
aamu kahvit. tänään aamulla on ohjelmassa kokki ryhmä. aijon tehdä muta kakun. sen on hyvää. ruokana meillä on pihviä,ranskalaisia ja salaattia. sekä muta kakku. hyvät ruoat. päivällä on paja. varmaan leivotaan jotain. illalla olen menossa taas sitten kuntosalille.
saa purettua viimeiset paineet. eilenä mua hieman väsytti ja oli masentunut olo. johtui varmaan naisten vaivoista. jälki väsymys ja masennus. tänään aijon olla positiivinen. ja iloinen. kivasti ohjlemaa tälle päivälle. tästä on tulossa hyvä päivä :) niin olen päättänyt.
eilenä sain haettua sen manga kirjan postista ja olen lukenut sen jo. sen niminen kuin: "ultra cute" vaikutti ihan hauskalta. aijon siä alkaa keräämään ainakin. ensi kuussa aijon ostaa pari "yotsuba&!" mangaa tahtoo niin lukea sitä sarjaa. aivan ihana.
löysin muutaman muun manga sarjan mitä alan keräämään pikku hiljaa. aijon tilata mangaa tuolta puolenkuun pelit sivuilta. siellä on paljon eri mangaa myynnissä. ihan hyvä valikoima.
löysin monta mielenkiintoista sarjaa. kiva alkaa taas keräämään mangaa <3 olen iloinen ^^ eilenä sain katsottua vaan yhden jakson animea. en jotenkin pystynyt keskittymään.mutta. huomenna koitan katsoa. mulla on paljon aikaa huomenna. niin kerkiää katsomaan.
jee. desucon on alle kahden kuukauden päästä. odotan innolla.
kiva kun mun kaveri lähtee mukaan sinne. :) tulee täydellinen päivä.
pitää ottaa paljon kuvia sieltä ja hieman video kuvaa puhelimella.
saa hieman muistoja sieltä. laitan ne kuvat ja videot sitten mun koneelle. mun pitäisi maksaa puhelin lasku. se on alle 20 euroa. koitan maksaa sen kun muistan. varmaan huomenna. mulla menee rahaa vielä jonkin verran tässä kuussa. vielä pitäisi tulla se sata euroa niin saa maksettua sen yhden laskun. olen nyt päättänyt että seuraavan kerran aijon juoda uutena vuotena. pidän nyt parin viikon tauon. ihan hyvä pitää välillä taukoa juomisesta.
ettei ihan joka viikonloppu juo. ja siinä säästää hieman rahaa.
tänään koitan vähän siivota tätä kämppää. pitäisi imuroida ja siivota taas keittiö. huomenna siivoan sitten hieman enemmän koska on siivous päivä. siivoan vähän tänään niin huomiselle ei tule kauheasti.
pitää kohta juoda teetä. ennen kokkiryhmää kerkiää juoda yhen kupillisen. seuraavan kerran juon sitten teetä iltapäivällä pajan jälkeen. kuntosalille olen menossa noin puoli viiden aikaa ja olen siellä noin tunnin. tai 45 minuuttia. pitää katsoa. siellä ei ole ollut nyt onneksi kauheasti porukkaa. on päässyt kaikkiin laitteisiin.
ja tehdä rauhassa liikkeitä.