IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Ostin uusia laukkuja :)Maanantai 22.05.2017 06:01

Se on taas viikonloppu loma vietetty. Oli mukava viikonloppu vanhempien luona. Tehtiin vaikka mitä. Mun sisko oli myös viikonlopun kotona niin oli mukavaa nähdä sitäkin.
Käytiin lauantaina Hesassa. mun papan haudalla käytiin. Ostettiin Porvoon yhdestä kukkakaupasta kukka kimppu sinne haudalle.
Se oli tosi nätti. Maksoi vaan 10 euroa.
Haudalla käynnin jälkeen mentiin heseen syömään kerros ateriat.
Oli hyvää. Samalla käytiin city marketissa. Mä löysin yhdet rintaliivit 3 eurolla ja muutamat kivat alushousut.
Nyt on alusvaatteita taas toistaiseksi. Niitä ei ole koskaan liikaa.
Ne rintaliivit oli sopivat mitkä ostin. Otan ne tänään käyttöön.
Saunottiin viikonloppuna ja käytiin siskon kanssa lenkillä lauantai iltana. Mä söin lauantai iltana vielä pizzaa.
Ja samalla lueskelin seiska lehteä.
Mutta arki alkaa taas. Työpäivä taas tänään. Hyvillä mielin olen menossa tänään töihin. Uskon että ei ahdista tänään.
Ai niin me käytiin viime perjantaina naistenryhmässä Vääksyssä.
Mä löysin sieltä parista liikkeestä pari laukkua.
Niihin meni yhteensä 40 euroa. Nyt on kesäksi uudet laukut.
Toinen on semmoinen kultaisen värinen missä on tiikerin raidat ja toinen on semmoinen pieni musta laukku.
Heti kun mä näin ne laukut niin rakastuin.
Aijon ottaa tänään käyttöön sen kultaisen laukun.
Se on sopivan kokoinen. Mahtuu kaikki tavarat.
Sitten mä ostin parit korvikset yhdestä liikkeestä.
Mukava shoppailu reissu oli perjantaina taas. Käytiin syömässä siellä vääksyssä ja juotiin kahvit.
Oli mukava päivä kun ei ollut mihinkään kiire. Sitten perjantaina isä haki mut kotiin iltapäivällä.
Viikonloppu meni todella äkkiä.
Mulla on hyvä fiilis tällä hetkellä. Varmaan johtuu siitä että nyt alkoi kesä! Jippii.
Ulkona paistaa aurinko. Ihanaa. Mukavaa kävellä tänään töihin. Tänään mä laitan nahkatakin päälle.
Ja legginsit.
Pyykkiä pesen tänään kun pääsen töistä.
Pesen taas nuo viikonlopun vaatteet mitkä oli käytössä.
Kävin eilen kaupassa niin nyt muutamaan päivään ei tarvitse käydä. Nyt on kahvia onneksi taas. Saa aamukahvit.
Tänään me jaetaan taas viikon lääkkeet dosettiin ja mun pitää hakea lisää leponexia.
Tälle viikolle vielä riittää ne lääkkeet.
Mulla on taas tämän viikon perjantaina verikokeet.
Päivällä.
Sitten siellä on taas käyty.
Mä heräsin taas tänään tuossa ennen viittä.
Mua ei nukuttanut niin nousin vaan ylös ja aloin keittämään kahvia.
Mulla ei todellakaan ole kiire vielä.
Lähden vasta parin tunnin päästä töihin.
Hyvin kerkiää tässä tiskata.
Ja laittaa laukkua valmiiksi.
Pitää kaupan kautta hakea taas eväät.
Menen salille taas tänään illalla.
Olen siellä sen noin tunnin ajan.
Hyvä kyllä mennä salille taas koska mä söin ihan älyttömästi taas viikonloppuna. Tuli taas vähän herkuteltua.
Nyt taas liikkeelle.
Menen lenkille myös tuossa iltapäivällä.
Ajattelin mennä tuon pururata lenkin.
Käyn sen heittämässä ja sali illalla niin siinä on tämän päivän liikunnat.
Mä join viikonloppuna yhden alkoholittoman siiderin ja pienen jaffa pullon.
Siinä oli mun viikonloppu juomat.
Hyvät löylyt oli perjantaina kun saunottiin.
Kohta alan kuuntelemaan musiikkia.
Lähtee tää maanantai päivä sillä hyvin käyntiin.
Uskon että tästä tulee mukava päivä vaikka on maanantai.
Olin eilen illan taas parhaan kaverin luona.
Juteltiin viikonloppu kuulumiset.
ja katsottiin telkkaa samalla.
Tänään tulee kai taas salkkarit. Kohta se vaan jää kesätauolle.
Varmaan taas jää jännittävään kohtaan.
No lemmen viemää pitäisi tulla koko kesä.
Se ei ole koskaan tauolla se sarja.
Animea aijon katsella taas tällä viikolla kun on taas aikaa.
Pääsee taas joissakin sarjoissa eteenpäin.
Syön aamupalaksi puuroa.
Ennen töihin menoa.
Nälkä pysyy hyvin poissa hetken aikaa.
Mä voisin kerätä valmiiksi noi likapyykit tuohon muovikassiin.
On sitten valmiina kun vien ne pesuun.
Tänään tulee aika lämmin päivä varmasti. Mä kuulin että ilmat alkaa taas viilentyä.
Loppu viikosta.
No ei voi mitään mutta kyllä sitten lämpenee jossain vaiheessa taas.
Helteet iskee jossain vaiheessa.
Ai niin siitä tulikin mieleen että pitää ostaa sitä aurinkorasvaa.
Mä palan tosi helposti niin sen takia mun pitää aina laittaa sitä.
Aina jos on helteet niin silloin.
Se vaan maksaa liikaa se aurinkorasva.
Yli kymmenen euroa.
Mun on vähän pakko ostaa sitä.
Mä taidan mennä kohta suihkuun.
Tukka kerkiää kuivuta.
En eilen jaksanut mennä suhkuun niin mä käyn nyt.
Kello on vasta kuusi.
Sitten puen päälle ja alan tiskaamaan.
Nyt aijon nauttia tästä lämpöisestä kesä päivästä.
Ihanaa. Ennen kun kylmenee taas.

Vanhempien luokse.Perjantai 19.05.2017 07:22

Nyt se viikonloppu taas alkaa. Olen lomille lähdössä. Vanhempien luokse viikonlopuksi.
En ole taas käynyt pitkään aikaan siellä. Nyt menen taas.
Isä tulee hakemaan mut iltapäivällä.
En ole vielä aloittanut pakkaamista. Alan pakkaamaan kun saan blogin kirjoitettua.
Eilen oli vähän huono olo. Mua itketti taas kauheasti.
Mutta se helpotti mun oloa.
Kun oli toimintatunti niin sitten se huono olo hävisi onneksi kun pelattiin mölkkyä. Kaverin kanssa pelattiin sitä ja kaveri yritti samalla piristää mua ja se onnistui siinä. Naurettiin hetken päästä.
Sitten kaikki huolet taas unohtui.
Olin salilla eilen. Olin siellä melkein puolitoista tuntia.
Halusin olla pitempään siellä ja samalla ajatella asioita.
Ja halusin olla rauhassa.
Olen nyt ollut huolissani poikaystävästä.
Kyselin siltä eilen että onko kaikki ok?
Kun soiteltiin eilen.
Se sanoi että sitä väsyttää kun on ollut niin paljon töitä.
Uskon sen.
Mutta meidän välit on onneksi kunnossa.
Mä en voi sille mitään jos kaverilla on paha olla niin mä huolestun helposti ja kysyn että onko kaikki ok?
Mun kaverit on mulle tärkeitä.
Ja haluan olla aina tukena jos on vaikeaa.
Näen poikaystävän tänään illalla. Se tulee vielä moikkaamaan kun olen vanhempien luona. Ennen kun se lähtee kaverin luokse viikonlopuksi.
Se tekee poikaystävälle ihan hyvää vaihtaa maisemaa. Ja me keretään olla vaikka kuinka monta viikonloppua vielä yhdessä.
Me soitellaan viikonloppuna sitten.
Kaverit jää tänne viikonlopuksi. Mä näen ne vielä naistenryhmässä mikä meillä on aamulla. Ollaan menossa vissiin vääksyssä käymään.
Näin mä kuulin. Ihan kiva.
Siinä se aamupäivä menee mukavasti.
Mä käyn lounaan jälkeen vielä kylillä asioilla.
Pitää ostaa kaupasta muutama juttu.
kahvia pitää ostaa ainakin koska se on loppu.
Hyvin kerkiää käydä ennen kun lähden lomille.
Alan kuuntelemaan hyvää musiikkia kohta ja alkaa fiilistellä tätä päivää. Ihanaa kun alkaa viikonloppu.
Mä ostan äidille ja isälle taas vähän pullaa kun menen kotiin.
Ne näkee mun uudet hiukset tänään.
Mä sain pestyä pyykit eilen.
Nyt ei tarvitse pestä kun vasta ensi viikolla.
Kohta alan tiskaamaan.
Tänään on luvattu lämmintä ja viikonlopulle.
Ihanaa kesä alkaa.
Nyt pitää alkaa pikku hijlaa shoppailla kesä vaatteita.
Menen seppälään taas shoppailemaan joku päivä.
Siellä myydään aina ihania kesä vaatteita.
Ja jotkut voi olla alennuksessa.
Mä tarvitsen ainakin uusia toppeja, mekkoja olisi kiva ostaa..
Nyt kun olen säästänyt niin voi ostaa.
Saa kaikkea kivaa ostettua.
Ja mun pitäisi kaivaa mun vaatekaapista kaikki mun kesä vaatteet.
Se pitäisi muutenkin siivota taas se kaappi. Se o aika sotkuinen.
Siivoan sen sitten kun jaksaa.
Kiva. Eilen ei tullut salkkareita vaan jotain lätkää.
No me katsottiin parhaan kaverin kanssa tuo vain elämää.
Se tulee tänään taas. Ehkä katson sen.
Tasan viikon päästä on verikokeet.
Sinne sitten taas.
ja ensi viikolla pitää hakea varmaan taas leponexia.
Alku viikolle riittää vielä lääkkeet.
Ihme ja kumma kun ne on nyt uusineet sen lepoenxin aina kun olen hakenut sitä. Yhdessä vaiheessa ne ei uusineet sitä ajoissa niin piti soittaa ja sanoa että olisi ihan kiva että uusivat sen nopeasti koska mun lääkkeet alkaa loppua. Se oli ärsyttävää.
Otan rauhottavia varmuuden vuoksi kun menen kotiin.
Jos huono olo yllättää.
Se huono olo tuli taas ihan puun takaa eilen.
Mutta mä selvisin siitä ilman mitään rauhottavaa.
Hyvä minä.
Tunnin päästä on aamupala.
Olen koneella siihen asti kunnes alkaa naistenryhmä.
Kivaa lähteä kavereiden kanssa vääksyyn.
Varmaan menemme kahville.
Nyt varmaan tarkenee pitää nahkatakkia.
Laitan sen päälle tänään.
Katson kohta vaatteet mitkä mä puen päälle tänään.
Mulla on taas vaatekriisi.
Pinkin hupparin aijon pistää päälle.
Sain sen pestyä eilen.
Legginsit voisi laittaa itse asiassa.
No katson kohta.
Mutta nyt vaan nauttimaan viikonlopusta vanhempien luokse.
Pääsee puusaunaan viikonloppuna. Ihanaa. Pitää ostaa joku limu sauna juomaksi.
Sitten ajattelin lauantai iltana syödä pizzaa.
Nyt kun alkaa viikonloppu niin saa syödä suklaata.
Sitä pitää ostaa tänään.
Mulla on ollut tiukka viikko etten ole herkutellut kauheasti.
Hyvä minä.
Ensi viikolla yritän mennä salille joka päivä.
Aina illalla.
On hyvin aikaa.
Nyt kun olen taas innostunut käymään siellä.
Aijon myös lenkkeillä.
Mutta. Nyt alan pakkaamaan ja tiskaamaan.
Tästä se viikonloppu alkaa.
Torstai. Huomenna alkaa viikonloppu ja mä olen lähdössä lomille.
Olen tällä kertaa menossa vanhempien luokse.
En ole vähään aikaan käynyt niiden luona niin nyt ajattelin mennä.
Poikaystävälläkin on menoa viikonloppuna. Se näkee kavereita.
Näemme sitten taas viikon päästä.
Eilen oli mukava päivä. Ihana aamu oli kun ei ollut mihinkään kiire.
Pajatunnilla suunniteltiin seuraavaa kesä retkeä ja mitä me haluaisimme tehdä pajatunnilla. Kirjoiteltiin paperille ideoita.
Sitten pajatunnin lopussa juotiin kahvit.
Olin salilla eilen. Olin siellä melkein puolitoista tuntia. Mua kiukutti ja suututti niin sen takia olin siellä niin pitkään.
Hyvä treeni oli.
Mä sain eilen hammaslääkäri laskun. 41 euroa. Kiva!
Siitä että ne vaan katsoi mun suuhun jotain 15 minuutin ajan.
No onneksi pystyn maksamaan sen laskun ettei säästöistä tarvitse ottaa rahaa siihen laskuun.
Tänään pitää taas siivota. Ja pesen pyykkiä.
Alan heti pesemään kun saan blogin kirjoitettua.
Tunnin päästä on aamupala.
Tänään on taas toiminta tunti.
Me pelataan ulkopelejä ja grillataan.
Näin mä kuulin että teemme.
No menee se iltapäivä silleen ihan kivasti. Varmaan pelataan mölkkyä pihalla. Mä tykkään pelata mölkkyä. Ja mä olen aika hyvä siinä.
Olen voittanut sen monta kertaa.
Hyvä fiilis tällä hetkellä.
Viikonloppua odotan innolla.
Lähden vasta huomenna iltapäivällä.
Isä tulee hakemaan mut.
Pakkaan vasta huomenna kaikki kamat. Pakkaamisella ei ole mikään kiire. Huomenna kerkiää.
Laitan siivous musaa soimaan taustalle kun alan siivoamaan.
Kivempi siivota.
Menen tänään varmaan lenkille ellen halua mennä taas salille.
No katsotaan mikä fiilis on illalla.
Mä voisin nyt tänään maksaa sen yhden laskun mikä tuli eilen.
Saa sen pois alta eikä sitä tarvitse miettiä.
Sitten olen suunnillee maksanut kaikki laskut.
Ihan kivasti jää rahaa aina niiden laskujen maksun jälkeen.
Nyt mä taas säästän. Desuconiin on alle kuukausi.
Mennään kaverin kanssa sinne.
Mä otan säästöistä rahaa niin pystyy shoppailemaan.
Mun shoppailu budjetti on 100 euroa.
Sillä saa vaikka mitä kivaa sotettua sieltä.
Sitten mun käyttö tililtä otan rahaa noihin bussimatkoihin ja ruokiin.
Mun desucon reissuun menee noin 160 euroa ellei enemmän.
No katsotaan. Yli sadan euron se reissu menee.
Onneksi mulla on säästöt.
Tulee mukava viikonloppu.
Roskat pitää viedä koska mun roskis on täynnä.
Vien ne kun menen aamupalalle.
Hyvä että saa kämpän siivottua ennen kun lähtee lomille.
Kiva palata takaisin siistiin kämppään.
Hyvä että pyykit saa nyt pestyä tänään.
Tänään ja huomenna aamulla mä näen vielä mun kaverit.
Ne on viikonlopun täällä.
Tekstailen taas viikonloppuna parhaan kaverin kanssa.
Tänään ei vissiin tule salkkareita.
Koska tulee lätkä ottelu.
Pitää vielä tarkistaa.
No katsomme sitten jotain muuta parhaan kaverin kanssa illalla.
Menin eilen nukkumaan siinä yhdeksän aikaan.
Nukahdin heti kun pääsin sänkyyn.
Mä nukahdan aina helposti illalla. Kiitos iltalääkkeiden mitkä rauhoittaa ja pistää väsyttämään illalla.
Hyvä uni lääke samalla.
Nyt mun ei tarvitse vieläkään hakea mitään lääkettä.
Kaikkia on. Varmaan ensi viikolla pitää hakea taas. Ja ensi viikon perjantaina mulla on verikokeet päivällä.
Pääsee piikille.
No olen tottunut.
Ei ole mitään neulakammoa.
Käyn kerran kuussa verikokeissa koska syön leponexia.
Mun kaverit käy myös joka kuukausi verikokeissa koska ne syö samaa lääkettä kuin minäkin.
Miellä kaikilla kolmella on skitsofrenia.
Ymmärrämme toinen toisiamme.
Onneksi mä olen vihdoinkin oppinut elämään tämän sairauden kanssa ja hyväksynyt itseni semmoisena kuin olen.
Elämä tuntuu paljon paremmalta tällä hetkellä.
Voin elää onnellista elämää vaikka mulla on tää sairaus.
Välillä on vaikeaa mutta siitä aina selviää.
Hyviä päiviä on paljon.
nautin joka ikisestä päivästä. Oli se hyvä tai huono päivä.
Nyt en ole syönyt rauhottavia.
Hyvin on mennyt viime päivät. Alku viikko oli yhtä helvettiä.
Silloin oli paha ahdistus ja harhat.
Mutta nyt kaikki on hyvin taas.
Nyt mä vien nuo pyykit ennen kun joku muu varaa pesukoneen.
Ja sen jälkeen alan siivoamaan.
Mutta. Ihan mukava päivä taas tulossa.
On tekemistä.
Tää päivä menee äkkiä taas.
Huomenna sitten vihdoin lomille.
Mukavaa nähdä vanhemmat.
Soitellaan viikonloppuna poikaystävän kanssa.
Että miten viikonloppu on mennyt.
Ikävä tulee mutta ensi viikolla näemme taas.
Onneksi voi aina soittaa kun tuntuu siltä.

Tänään illalla taas salille :)Keskiviikko 17.05.2017 07:53

Eilinen päivä oli huomattavasti parempi päivä mitä maanantai.
Oli tosi hyvä olo eilen. Ei ahdistanut yhtään.
Eikä joutunut syömään rauhottavia.
Klubitalolla meni mukavasti. Tein siellä keittiössä salaattia ja tonnikala kastiketta.
Siinä se aamu meni mukavasti. Hyvää ruokaa oli.
Meillä oli eilen liikunta tunti niin me pelattiin jalkapalloa.
Miehet vastaan naiset. Miehet voitti. Mä olin puolustaja.
Paras kaveri oli hyökkääjä ja se teki jopa pari maalia.
Pallo lensi vaikka minne kun pelattiin.
Oli hauskaa kyllä. Pelattiin se 40 minuuttia.
Se meni nopeasti se aika.
Jaksoin mennä salille vielä eilen illalla. Kaveri oli kylässä katsomassa lemmen viemää niin sen jälkeen menin salille ja olin melkein siellä tunnin. Olen taas tänään menossa illalla salille.
Lemmen viemän jälkeen. Kaveri tulee taas kylään tänään katsomaan sitä. Ihanaa kun sai nukkua tänään vähän pitempään.
Nukuin tuonne seitsemään asti. Aamukahvit join äsken.
Tänään meillä on pajatunti.
Ei ole vielä mitään tietoa että mitä me teemme tänään.
No se selviää kyllä.
Pesen pyykkiä iltapäivällä jos kone on vaan vapaa. Mun on vähän pakko pestä pyykkiä kun sitä on taas kertynyt kivasti.
Laitan taas tänään jalkaan ne uudet houust. Ne on nyt mun lempi housut tällä hetkellä. Todellla mukavat jalassa eikä purista.
Paljon paremmat housut kun jotkut farkut.
Ai niin mä varmaan käyn tänään apteekissa hakemassa sen hammastahnan ja suuveden mitä se hammaslääkäri suositteli mulle.
Saa ne ostettua. Mulla on onneksi rahaa ostaa ne.
Saa hampaat kuntoon niiden avulla.
Tai ainakin se lievittää oireita.
Aamupala on noin tunnin päästä.
Hyvä kun laitoin telkan äsken päälle niin kanavat piti hakea uudestaan. Osasin tehdä sen.
Mietin menenkö iltapäivällä lenkille pajatunnin jälkeen.
Voisi mennä.
Sitten tulisi lenkki heitettyä ja sali illalla. Kunnon liikunnat.
Joo niin mä teen.
Menen taas pururadalle lenkille. Se on hyvä lenkki. Siellä on ihana rauhallista kun siellä ei mene mitään autoja. Siellä on metsää jonkin verran.
Mukava päivä tulossa tänään. On tekemistä.
Aijon nauttia tästä päivästä ja tästä hyvästä olosta mikä on nyt.
Onneksi mä selvisin maanantai päivästä. Ei ollut kauhean kiva.
No onneksi hammaslääkärissä meni hyvin. Ja että se oli vaan tarkastus.
Ei alkanut poraamaan.
Voisi katsoa rahatilanteen tänään että paljon mulla on tällä hetkellä tilillä rahaa.
Nyt kun sitä rahaa on mennyt taas niin on hyvä tarkistaa rahatilanne.
Kohta muuten tulee lisää rahaa kelalta.
Ensi viikolla.
Mä olen odottanut sitä yhtä laskua mikä ei ole vieläkään tullut.
No ehkä se tulee tällä viikolla.
Sitten kun sen saisi maksettua niin olisi aika hyvä.
Kohta alan tiskaamaan taas. Ja siivoan keittiön samalla kun se on aika sotkuinen.
Pyyhin kaikki tasot.
Kahvipannu pitää myös pestä.
Nyt jatkossa mä aijon ostaa vaan kulta katriina kahvia kun taas juhla mokkaa. Se juhla mokka on taas kallistunut.
Kulta katriina on halvempaa.
Teetä on onneksi vielä reilusti. Sitä ei tarvitse ostaa lisää.
Juon tässä aamun aikana teetä taas.
Eilen kun olin salilla niin ei ollut kauheasti porukkaa siellä.
Muutama ihminen.
Varmaan tänään myös siellä ei ole kauheasti porukkaa.
Aijon taas olla varmaan sen tunnin siellä tai ainakin 45 minuuttia.
Katsoo miten jaksaa.
Olin viime maanantaina niin väsynyt ja rauhottavissa niin en jaksanut mennä silloin salille.
Mutta nyt jaksaa.
Ei enää väsytä.
Saa sen liikuntakortin ohjaajalta niin sillä pääsee salille sisään.
Eiliset bussimatkat meni hyvin. Ei ahdistanut onneksi.
Paluu matkalla kotiin pääsin onneksi istumaan ihan eteen bussissa.
Se on mun lempi paikka istua bussissa. Jos mä istun keskellä bussia niin mua alkaa ahdistamaan aina.
ja kun bussi on ihan täynnä niin se on vielä pahempi.
Onneksi mä kuljen kerran viikossa bussilla.
Ei onneksi sen enempää.
Välillä ne menee hyvin ne matkat ja välillä ei.
Ne vaihtelee joskus.
Kohta alan kuuntelemaan vähän musiikkia.
Päivä lähtee hyvin käyntiin kun kuuntelee hyvää musaa.
Voisin alkaa jo siivoamaan tätä kämppää kun huomenna on taas siivous päivä. Saa osan siivottua jo tänään.
Joo sen mä aijon tehdä.
Teen sen nyt tässä aamulla kun on aikaa.
Saa aamun hyvin kulumaan siivotessa.
Mä en ole vieläkään jaksanut viedä noita pizzalaatikoita roskiin.
No mä vien ne tänään.
Ja roskat vien siinä samalla.
Tää keittiön pöytäkin on aika sotkuinen.
Siivoan myös sen.
Imuroin ja moppaan vasta huomenna.
Tänään mä pyyhin vaan tasot ja tiskaan.
Vessan siivoan myös vasta huomenna.
Pyykit mä kerään kaikki tuohon isoon muovikassiin jo valmiiksi.
Pesen sitten iltapäivällä.
Tai sitten huomenna. Katsotaan.
Nyt jaksoin tänään taas kirjoittaa pidemmän blogin.
Olin viime maanantaina niin väsynyt aamulla niin en jaksanut silloin kirjoittaa mitään.
Mutta nyt jaksaa taas.

Ahdistava alkuviikko.Tiistai 16.05.2017 07:15

Sunnuntaina mulla oli todella huono olo. Mua ahdisti ihan kauheasti.
Ja mä vaan itkin ja itkin.
Sain onneksi rauhottavan ohjaajalta.
Sitten mä rauhotuin.
Maanantai päiväkin oli eilen vaikea. Jouduin ottamaan rauhottavan ennen kun lähdin töihin koska mua ahdisti heti aamusta.
No mä selvisin sen koko työpäivä. Mutta sen työpäivän jälkeen jouduin ottamaan toisen rauhottavan koska mulla oli hammaslääkäri. Se oli vaan tarkastus.
Alkavia reikiä oli muutama. Se kesti sen puoli tuntia.
Oli eilen ihan lääke tokkurassa kun olin ottanut päivän aikana niitä rauhottavia. jaksoin eilen kävellä pienen lenkin.
Menin illalla lenkille lemmen viemän jälkeen.
Tänään mä katson jos jaksan lähteä tänään salille illalla.
Saisi kunnon liikuntaa tänään. Ja tänään meillä on tuo liikuntatunti.
Iltapäivällä.
Olen menossa klubitalolle taas tänään. Mä lähden noin tunnin päästä. Vielä ei ole kiire.
Kävin eilen seppälässä ja mä löysin uudet housut sieltä. Maksoi vaan 27 euroa. Otan ne tänään käyttöön.
Ne on tosi hyvät housut koska ne ei purista ollenkaan.
Otin L koon.
Ne venyy ja mahtuu.
Mä olin eilen aamulla tosi väsynyt niin sen takia en jaksanut kirjoittaa mitään blogia.
Mutta nyt taas jaksaa kirjoittaa.
Puen kohta vaatteet päälle ja alan syömään puuroa.
Mulla on taas rauhottava mukana jos huono olo iskee.
Saa nähdä miten bussimatkat menee. Varmaan ihan hyvin.
Koitan ajatella mukavia asioita kun olen bussissa niin se ahdistus ei sitten iske. Menen niin eteen istumaan bussissa kun vaan pystyy.
Mä en tykkää istua bussissa missään keskellä.
Tai ihan takana.
Saa nähdä onko sitten paljon porukkaa bussissa.
Kyllä mä selviän.
Pääsee taas klubitalolla keittiöön tekemään ruokaa.
Saa nähdä pääsenkö tekemään taas sämpylöitä.
Nyt mä olen oppinut ne tekemään ilman mitään ohjetta.
Olen tehnyt niitä jo niin monta kertaa siellä.
Mä kerkiän tiskaamaan ennen lähtöä.
Ja kuunnella hetken musiikkia.
Koneelle tulen seuraavan kerran sitten illalla.
Kävin kaupassa eilen töiden jälkeen niin tuo juhla mokka kahvi oli kallistunut taas.
Joten ostin sitten kulta katriina kahvia mikä oli halvempaa.
Nyt on kahvia taas.
Ei ole ihan heti loppumassa.
Tästä tulee varmasti parempi päivä mitä eilen tai sunnuntaina.
Nyt ei onneksi ahdista vaikka on aamu. Ja jaksoin nousta sängystäkin ylös.
Mutta. Tänään salille.
Toivottavasti saan sen liikunta kortin käyttöön niin sillä pääsee sinne salille. Se pitää taas pyytää ohjaajalta se kortti.
Eilen en jaksanut mennä salille kun olin ihan poikki.
Mutta nyt on aika pirteä olo.
Ja ihan mukavaa mennä taas klubitalolle.
Saa siellä päivän hyvin kulumaan.
Toivon että tää päivä menee ilman mitään rauhottavaa.
Mä saan ottaa vaan pari rauhottavaa päivässä.
Sen enempää ei saa ottaa. Yleensä mä olen pärjännyt sillä yhdellä rauhottavalla.
Eilen meni se pari. Mutta se ei ole onneksi vaarallista.
Ne rauhottavat on määrätty mulle.
Ja saan ottaa niitä kun ahdistaa tai harhat iskee.
Joudun syömään niitä melkein joka viikko.
No ne kuuluu mun elämään ne rauhottavat.
ja ne autta aina kun ahdistaa.
Mutta nyt puen päälle ja alan syömään puuroa.
Vielä noin 45 minuuttia lähtöön.

Huomenna hammaslääkäri.Sunnuntai 14.05.2017 08:17

Oli eilen mukava päivä. Poikaystävä kävi kylässä. Käytiin kotipizzassa hakemassa kotzonet. Kana kotzonet.
Sitten käytiin kapuan kautta. Ostettiin vähän leffa mässyä ja limsaa.
Katsottiin muutama kauhu leffa netflixistä.
Loppu illan mä olin vaan koneella kun poikaystävä oli lähtenyt.
Katsoin myös vähän haluatko miljonääriksi ohjelmaa.
Yhdeksältä menin nukkumaan jo. En jaksanut valvoa myöhään.
Tänään mä nukuin puoli kahdeksaan. Huomenna pitää herätä ajoissa koska mulla on työpäivä huomenna. Huomenna mulla on myös se hammaslääkäri.
Iltapäivällä. Saa nyt nähdä missä kunnossa mun hampaat on.
Että mitä tapahtuu.
No jos on reikiä niin ne paikataan ja hampaat on taas hetken kunnossa.
Mä toivon että ne ei ala repimään mun hampaita. Se on mun pahin pelko aina hammaslääkärissä. Muistan kun ne poisti silloin kaikki mun viisauden hampaat.
Se riitti mulle.
Mietin että otanko sen rauhottavan ennen sitä hammaslääkäriä niin selviän. Joo mä otan sen ennen sitä koska mua jännittää.
Kyllä mä selviän. Odotan innolla laskua mikä sieltä sitten tulee.
Menen takaisin nukkumaan varmaan vielä aamupalan jälkeen.
Eilen mä tein silleen että söin aamupalan ja menin takaisin nukkumaan. Nukun sohvalla. Siinä on aina hyvä nukkua.
En eilen nukahtanut siihen sohvalle.
Jaksoin kömpiä sänkyyn.
Aamupala on noin tunnin päästä.
No tässä kerkiää tiskata taas.
Ja kuunnella vähän musiikkia.
En jaksanut mennä eilen illalla lenkille. Mutta tänään mä meen.
Mua väsytti niin paljon eilen illalla niin en jaksanut lähteä.
Menen taas pururadalle lenkille.
Menen tuossa iltapäivällä tai illalla. En ole vielä päättänyt.
Huomenna menen taas salille illalla.
Päivällisen jälkeen.
Mä yritän nyt ensi viikolla käydä ihan joka päivä salilla.
Aina illalla meen sinne.
Jos vaan saan sen liikuntakortin ohjaajalta niin sillä sitten pääsee salille.
Alan taas liikkumaan paljon ensi viikolla.
Tekee vaan hyvää.
Liikunta lievittää stressiä. Mulla se ainakin lievittää.
Ja auttaa tuhon ahdistukseen.
Kohta pääsee aamupalalle. Alkaa olla jo nälkä.
Ruoka meillä on tänään kahdelta.
Voisin katsoa työvaatteet tänään valmiiksi.
Niin on sitten valmiina niin pukee vaan ne aamulla päälle.
Pitää käydä huomenna kaupa kautta hakemassa eväät töihin.
Ja töiden jälkeen mun pitää käydä uudestaan kaupassa.
No mulla on hyvin aikaa käydä.
Onneksi sinne hammaslääkäriin ei ole pitkä matka. Se on ihan kävely matkan päässä täältä. Sinne kävelee alle kymmenessä minuutissa.
Hyvin kerkiää sitten sinne.
No se on sitten ohi taas kun on käynyt siellä.
Mä sain oikeen kutsun sinne.
Ihan hyvä koska mun piti muutenkin varata hammaslääkäri aika.
Että saa hampaat taas kuntoon.
Onneksi mua ei pelota hammaslääkärissä. Tottakai aina jännittää ennen sitä aina.
Mulle on tehty ihan kaikki hammaslääkärissä niin sen takia mua ei pelota.
Mulla oli raudat kun olin teini.
Nyt mulla on suorat hampaat.
Kannatti pitää niitä silloin.
En kadu yhtään.
Mä pesen pyykkiä taas tänään jos vaan jaksan.
Katsoo tuossa iltapäivällä jos silloin pesee.
Ruoan jälkeen.
Ihanaa kun voi ottaa tämän päivän vielä rennosti ennen ensi viikkoa.
Alku viikosta on kauheasti ohjelmaa taas mutta kyllä mä jaksan.
Nukkuu ja syö hyvin niin jaksaa koko päivän.
Päivä kerrallaan taas.
Varaudun siihen että ensi viikko saattaa olla vaikea ja rankka.
Koska tää viikko meni loistavasti.
Mä herään huomenna jo kuudelta.
Kerkiää juomaan aamukahvit ja kirjoittaa blogi.
Mutta. Nyt laita musiikkia soimaan ja alan nauttimaan tästä päivästä.
En todellakaan aijo miettiä kauheasti vielä huomista päivää.
Keskityn nyt tähän päivään.
Tänään mä näen parasta kaveria taas illalla.
Se tulee lomilta takaisin tänään.
Menen sen luo taas viettämään iltaa.
Katsellaan telkkaa ja höpötellään.
Siinä se ilta menee mukavasti.
Sitten taas yhdeksältä nukkumaan.
Niin saa kunnon yö unet.
Huominen aamupala on puuro.
Pitää nälän poissa muutaman tunnin.

En ostanut sitä takkia.Lauantai 13.05.2017 08:18

Ihanaa. Viikonloppu. Nyt voi ottaa rennosti. Nukuin tänään puoli kahdeksaan asti. Eilen illalla mä nukahdin mun sohvalle ja mä heräsin yöllä yhden aikaan siitä. Menin omaan sänkyyn nukkumaan. Nukuin hyvin loppu yön.
Eilen oli mukava päivä. Oli naistenryhmä. Oltiin satamassa kahvilla ja söin sen kahvin kanssa mokkapalan. Oli hyvää.
Kahvi maistuu jotenkin aina niin hyvältä kun sen juo ulkona.
Naistenryhmän jälkeen kävin tokmannilla mutta en löytänyt mitään ostettavaa. Katselin netflixistä yhtä vankila ohjelmaa tuossa eilen iltapäivällä.
Kaveri tuli kylää niin katsottiin lemmen viemää. Sen jälkeen mä lähdin pururadalle lenkille. Tänään on tarkoitus mennä taas uudestaan illalla.
Poikaystävä tulee tänään käymään. Ihanaa taas nähdä koska ei olla nähty taas viikkoon. Vietetään mukava päivä.
Lupasin tarjota poikaystävälle subin tai pizzan. Katsotaan kumman se haluaa niin mä tarjoan.
Mulla on rahaa tarjota.
Totesin vaan eilen etten mene ostamaan sitä takkia mikä on siellä seppälässä. Sen 60 euroa voi käyttää johonkin paljon järkevämpään.
Sillä saa ostettua viikonloppu ruoat kun on lomilla. Ja mä omistan aika monta nahkatakkia niin en mä tarbitse uutta koska ne edelliset takit on paremassa kunnossa.
Niitä pystyy vielä käyttämään.
Sain eilen pestyä pyykit. Pesin kaikki mun pyyhkeet.
Nyt on puhtaita pyyhkeitä.
Mä yritän nyt joka viikko aina pestä noi pyyhkeet.
Pesin niiden kanssa mun likaiset vaatteet mitä oli kertynyt.
Mulla on vaatekriisi. En tiedä mitä mä puen päälle tänään.
No mä katson ne vaatteet kun saan blogin kirjoitettua ensin.
Voisi laittaa legginsit.
Nyt kun on näin lämmin ilma.
Ihanaa kun aurinko paistaa. Toivon että illalla on taas hyvä keli lähteä lenkille.
Mä syön vähän puuroa ennen lenkkiä niin jaksaa kävellä.
Sitten lenkin jälkeen suihkuun ja olen loppu illan koneella.
Ne on mun ilta suunnitelmat.
Saa illan silleen kulumaan.
Tunnin päästä on aamupala. Alkaa olla nälkä. Pitää ilmoittaa ohjaajalle etten tule päivälliselle.
Koska me haetaan ne subit tai pizzat poikaystävän kanssa. Sanon siitä ohjaajalle kun menen aamupalalle.
Kohta laitan musaa soimaan ja tiskaamaan taas.
Tästä tulee mukava päivä.
Nautin tästä päivästä.
Pitää käydä suihkussa että saa tukan kuriin. Se on taas ihan pystyssä.
Menen kohta suihkuun.
Söin jo kaikki suklaat mitä ostin. Nyt en syö enempää suklaata.
Viikon päästä sitten taas.
Luulen että ensi viikko on varmaan rankempi mitä tämä viikko.
Varaudun siihen.
Voi olla että ensi viikolla menee noita rauhottavia.
No onneksi mulla on ne rauhottavat siihen tilanteeseen kun alkaa ahdistaa tai harhat iskee.
ja kun juttelee ohjaajien kanssa niin sekin helpottaa jo oloa.
Puhuminen kannattaa aina joskus. Olen huomannut sen.
Liikunta on yksi keino mikä lievittää ahdistusta.
Mulla se toimii aina.
Jos töissä on taas ensi viikolla kauhea meteli eikä pysty olla siellä, niin mä lähden sitten kotiin.
Sanon vaan niille ohjaajille siellä että mulla on huono olo enkä pysty olla töissä. Näin mä aijon tehdä jos se huono olo iskee.
Ei mua voi pakottaa olla siellä.
Näin mä olen aina tehnyt.
Jos on huono päivä siellä.
Mä en kauheasti kestä välillä kovaa meteliä koska se laukaisee sen ahdistuksen.
Välillä pystyn olla metelissä ihan hyvin mutta en joka kerta.
Ja jos on muutenkin väsynyt olo niin silloin se ahdistus iskee.
No olen tottunut. Ne tilanteet kuuluu mun elämään.
Välillä on hyviä päiviä välillä huonoja.
Mutta onneksi kaikki päivät ei ole huonoja.
Katsoo mitä ensi viikko tuo tullessaan.
Mutta nyt mä keskityn viikonloppuun.
En aijo miettiä vielä mitään ensi viikkoa.
Mä katoin eilen vain elämää. Oli hyvä jakso.
Hyviä biisejä.
Irinalla on hyviä biisejä.
Tykkään Irinan musiikista.
Kuuntelin sitä silloin kun olin nuorempi. Nyt en ole moneen vuoteen kuunnellut sen musaa.
Pitäisi alkaa taas kuunnella.
Mutta nyt musaa soimaan ja katsomaan noi vaatteet mitä puen päälle tänään.
Pitää selvitä vaatekriisistä.
Voisi katsoa että paljon tänään on lämmintä.
Jos laittaisi nahkatakin päälle.
Katson kohta nuo päivän lämpötilat.
Saisi olla aika lämmin tänään.
Niin voisi laittaa nahkatakin.

Pinkki takki seppälässä.Perjantai 12.05.2017 07:38

Nyt se viikonloppu taas alkaa. Viikko on mennyt hurjaa vauhtia.
Olen nyt täällä viikonlopun. Olen menossa sitten lomille taas ensi viikon viikonloppuna. Eilen oli mukava päivä. Meillä oli kokkiryhmä. Oli lihamureketta, muussia, salaatti ja jälkiruoka.
Siinä se aamu meni kivasti. Sen jälkeen mä kävin kaupassa.
Ostin kaiken taas niin ei tarvitse muutamaan päivään käydä kaupassa.
Oli yhden asukkaan syntymäpäivä. Tarjolla oli kinuskikakkua, tuulihattuja ja pullaa. Sekä kahvia.
Oli hyvät herkut.
Olin taas kaverin luona katsomassa lemmen viemää. Sen jälkeen menin vielä salille illalla. Olin siellä sen 40 minuuttia. Hyvä treeni oli taas.
Tänään mä varmaan pidän lepo päivän salista. Lenkille ajattelin mennä illalla tänään jos on vaan hyvä ilma.
Eilen kun mä tulin kaupasta ulos, niin kauhea lumimyrsky iski.
Onneksi mulla oli sateenvarjo mukana niin se vähä suojasi mua.
Pääsin kotiin asti.
Kyllä vähän vitutti se lumisade.
yhtäkkiä se tuli ja meni. Sitten kun mä pääsin kotiin niin aurinko alkoi paistamaan taas.
Tosi kiva!
Mä kävin eilen seppälässä ihan huvikseen. Mutta sinne oli tullut aivan ihana pinkki nahkatakki minkä mä haluan.
Maksaa vaan 60 euroa. Mietin pitäisikö ostaa?
Kyllä mulla rahat olisi siihen ja mä en ole aikoihin taas ostanut takkia kun ei ole tullut semmoista kivaa vastaan.
Mutta mä teen silleen että käyn katsomassa pankin sivuilta mun rahatilanteen. Jos mulla on sopivasti rahaa niin mä käyn jo tänään ostamassa sen takin. Se on aivan ihana.
Ja ihanan värinen.
Näin mä aijon tehdä.
Lounaan jälkeen menen kylille seppälään ostamaan sen takin ehkä.
Ennen kun ne kaikki loppuu.
Mä en ole varmaan vähän yli vuoteen ostanut uutta takkia.
Mutta tuo takki on pakko saada.
Se on niin pirteän värinenkin.
Ja nyt kun mä olen säästänyt niin mä voin ostaa sen takin ihan hyvin.
Poikaystävä ei varmaan ymmärrä sitä takkia minkä ostan.
Mutta ei haittaa.
Join aamukahvit äsken.
Nyt olen jotenkin hereillä.
Ihanaa kun pystyi nukkumaan tänään vähän pitempään.
Meillä on vaan naistenryhmä tänään.
Sitten ei ole enää mitään niin voi keskittyä viikonloppuun.
Poikaystävä tulee käymään taas huomenna.
Vietetään mukava päivä.
Paras kaveri lähtee lomille. Näemme taas sunnuntai iltana.
Nyt kämppä on siisti kerrankin.
Hyvin sain siivottua kaiken ennen kokkiryhmää eilen.
Pyykkiä en kerennyt pestä. Mä pesen tänään nuo pyykit.
Mulla on koko päivä aikaa pestä.
Pesukone on varmasti vapaa.
Mun pitäisi viedä tyhjiä pulloja lidliin.
Mulla on muovi kassillinen niitä.
Mietin pitäisikö viedä ne tänään.
Saisi niistä kivat rahat.
No katsoo myöhemmin jaksanko.
Ostin eilen paketin citrus vihreää teetä. Nyt on teetä viikonlopuksi.
Limsaa en aijo juoda tänä viikonloppuna.
Mä yritän taas välttää sokeri juomia.
Teetä ja siihen vähän hunajaa niin on hyvä juoma.
Kohta laitan musaa soimaan.
Tulee viikonloppu fiilis päälle.
Alan samalla kohta tiskaamaan.
Saa kahvikupit ja kahvipannun pestyä puhtaiksi.
Ja mä vien kohta pyykit kun saan tämän blogin kirjoitettua.
Saa kaiken tehtyä tässä aamulla.
Aijon varmaan katsoa animea tänään. Tässä aamulla on hyvin aikaa katsoa. En vielä tiedä mitä sarjaa nyt katsoisin.
No se selviää kyllä.
Kerkiää katsomaan vähän animea ennen lounasta.
Juon teetä siinä samalla kun katson.
Netflixiä katson myös varmaan tänään.
No on tekemistä kyllä. Ei tule tylsää.
Näen kaverin tänään kun se tulee mun luo kylään.
Katsomme taas lemmen viemää.
Nyt se lemmen viemää on mennyt jännään suuntaan.
Pakko katsoa.
Ihanaa. Ulkona paistaa aurinko.
Hyvä lenkki sää on varmasti illalla.
Menen salille sitten taas ensi viikon maanantaina.
Nyt mä aijon vaan lenkkeillä viikonloppuna.
On ehkä hyvät ilmat lenkkeillä.
Toivon että ei sada mitään räntää.
Menen varmaan tuonne pururadalle illalla.
Hyvä lenkki reitti kun on ylämäkiä.
Mitkä voi sitten hölkätä tai juosta.
Tulee vähän tehokkaampi lenkki.
Syke nousee samalla.
Joo sen mä vedän illalla lemmen viemän jälkeen.
Ja huomenna illalla menen taas lenkille kun poikaystävä on lähtenyt.
Mä vaan rakastan liikuntaa. Siitä tulee mulle aina hyvä olo.
ja se lievittää ahdistusta.
Olen sen huomannut. Menen mielummin hiki lenkille kun alkaa ahdistaa. Tai jos on hermostunut olo niin menen lenkille.
Pää tuulettuu siinä samalla.
Ja tulee hyvä olo.
Aina lenkin ja salin jälkeen suihkuun niin sitten rentoutuu.
Suosittelen kokeilemaan.
Mulla se toimii ettei ahdista sen jälkeen enään paljon.
Ja painokin pysyy kurissa kun liikkuu.
Mutta. Nyt vien noi pyykit.
Ennen kun joku muu varaa pesukoneen.

Ensi viikolla hammaslääkäriin.Torstai 11.05.2017 06:53

Se on torstai. Tää viikko on mennyt taas hurjaa vauhtia.
Eilen oli ihan mukava päivä. Oltiin keilaamassa. En ollut kauhean hyvä siinä mutta ihan hauskaa oli.
Pelatiin noin tunti.
Illalla meni salille taas ja olin siellä melkein tunnin. Hyvä treeni oli.
Hiki nousi pintaan.
Loppu illan juttelin poikaystävän kanssa Ja olin parhaan kaverin luona.
Menin eilen jo yhdeksältä nukkumaan.
Nukahdin heti kun pääsin sänkyyn.
Tänään on ohjelmassa kokkiryhmä mikä alkaa jo aamulla.
Mä teen tällä kertaa jälkiruoan.
Teen kauraomenapaistoksen. Jäätelön kanssa.
Olen tehnyt sen ennenkin.
Pääruokana meillä on lihamureketta. Ja muussia. Sekä salaatti.
Tänään iltapäivällä vietetään yhden asukkaan synttäreitä.
On kakkukahvit.
Menen salille ehkä taas tänään ellen halua lähteä lenkille.
No katsoo millainen fiilis on illalla.
Käyn kaupassa tänään niin huomenna ei sitten tarvitse lähteä mihinkään. Paitsi lenkille.
Huomenna on vaan naistenryhmä aamulla ja sitten voi ottaa viikonlopun taas rennosti. Olen viikonlopun täällä.
Paras kaveri lähtee lomille. Poikaystävä tulee käymään taas viikonloppuna. Mä tarjoan sille subin koska se tarjosi mulle sen viimeksi. Tai sitten tarjoan pizzat.
Pitää siivota ennen kokkiryhmää.
Tänään on siivous päivä ja mä aloitan heti siivoamaan kun saan blogin kirjoitettua. Siivosin jo osan eilen niin tänään pitää vaan imuroida ja mopata.
Niin ja vessa siivota.
Pyykkiä en aijo nyt pestä. Pesen iltapäivällä jos pesukone on vaan vapaa. Pitää lakanat taas pestä ja pyyhkeet.
Voisin itse asiassa käydä kohta suihkussa koska mun tukka on taas ihan pystyssä.
Ostan tänään kaupasta viikonloppu herkut. Eli suklaata.
En vaan vielä tiedä mitä suklaata aijon ostaa.
Menen kokkiryhmän jälkeen sinne kauppaan.
Tää viikko on mennyt tosi hyvin.
Ei ole joutunut syömään ainuttakaan rauhottavaa.
Hyvin olen jaksanut.
Saa sitten nähdä miten ensi viikko sitten menee.
Mutta. Nyt keskityn tähän päivään ja tulevaan viikonloppuun. Viikonloppuna kerkiää taas levätä.
Mulla on hammaslääkäri ensi viikon maanantaina.
Saa nähdä onko mulla monta reikää hampaissa.
varaudun siihen että on. No hampaat saa siinä sitten kuntoon taas.
Mikä on ihan hyvä.
Kannattaa mennä hammaslääkäriin. Eikä mua onneksi pelota yhtään.
Mä olen aina selvinnyt hammaslääkäristä.
Olen tottunut kun puudutetaan.
Mä otan aina sen puudutuksen.
Niin se hampaan paikkaaminen ei satu.
Viimeksi kun olin hammaslääkärissä niin multa poistettiin kaikki viisauden hampaat.
Selvisin siitäkin. Laskut oli ikäviä mitä niistä tuli.
Saa nähdä millaiset laskut tulee tällä kertaa. No onneksi olen säästänyt taas rahaa niin pytsyn maksamaan ne laskut.
Hammaslääkäri lasku menee shoppaillun edelle.
Varaudun myös siihen että joutuu käymään useamman kerran.
Kun ne paikkaa noita reikiä.
Tuo leponex lääke aiheuttaa reikiä hampaisiin.
Vissiin kaikki muutkin psyykelääkkeet aiheuttaa reikiä.
Mutta. Nyt en aijo yhtään vielä miettiä sitä hammaslääkäriä.
Päivä kerrallaan.
jaksoin eilen katsoa animea muutaman tunnin. Katsoin Gintama animea. Se on hyvä sarja.
Aijon huomenna varmaan katsoa taas animea kun on aikaa.
Tänään mä en oikeen kerkiä katsomaan.
Viikonloppuna katson myös netflixistä jotain.
Leffoja katsellaan taas poikaystävän kanssa ja syödään vähän leffa mässyä.
Mä heräsin tänään kuudelta. En saanut enää unta.
No nyt kun mä heräsin ajoissa niin kerkiää siivota kaikki.
Ja blogin kerkiää kirjoittaa. Join aamukahvit äsken.
Onneksi aamukahvi herättää joka ikinen aamu.
Mä keitän aika vahvaa kahvia aina.
Mielummin vahvaa kun laihaa.
Viikossa menee se yksi paketti kahvia.
Kahvia ja teetä pitää olla aina. Ne ei saa koskaan olla loppu.
Tänään kun käyn kaupassa niin ostan lisää teetä.
Voisin samalla ostaa taas kahvipaketin.
Niin on kahvia taas.
Pitää pestä tuo kahvipannu taas hyvin.
Pesen sen kohta.
Kuuntelen vähän musiikkia samalla kun siivoan.
kerkiää kuunnella samalla kun siivoaa.
Aloitan imuroimalla.
Aamupalaan on vielä aikaa.
Voisin kohta myös pukea päälle. Mulla on jalassa mun yöhousut.
Pinkin hupparin aijon ottaa käyttöön tänään.
Teetä mä juon tänään myöhemmin.
Tuossa illalla viimeistään aijon juoda.
Tänään tulee joutua aika paljon kahvia taas kun sitä on tarjolla.
Mutta. aijon nauttia tästä päivästä.
Mukava päivä tulossa tänään ja näkee kavereita.
Pääsee kavereiden kanssa viettämään aikaa.
Mikäs sen parempaa.
Mulla on ihanat kaverit.
Ollaan tunnettu jo monta vuotta.
Parhaan kaverin kanssa ollaan kohta tunnettu jo 10 vuotta.
Aika on mennyt todella äkkiä.
Mutta. Nyt suihkuun ja sen jälkeen siivoamaan.

Keilaamaan.Keskiviikko 10.05.2017 07:28

No niin. Nyt ei ole mikään kiire kirjoittaa tää blogi.
Eilen mä melkein nukuin pommiin. Oli muuten aika mukava päivä eilen.
Olin klubitalolla. Mä tein siellä sämpylöitä, salaattia ja mokkapaloja.
Oli keittiössä puuhaa. Ruokana meillä oli seiti kalaa ja perunamuussia.
Oli hyvää. Ja mä sain eilen ilmaisen ruoan.
Ensi kerralla maksan taas sen kolme euroa ruoasta. Maha tuli täyteen.
Siellä meni se kivat kolme tuntia ainakin.
Aika meni todella äkkiä kun oli tekemistä.
Ihanaa kun on kiireetön aamu. Ei tarvitse lähteä mihinkään.
Meillä on paja tänään. Ollaan menossa keilaamaan.
Yhdeltä lähdetään sinne. Mä tykkään keilaamisesta vaikka en ole siinä yhtään hyvä. Se on musta hauskaa.
Ollaan varmaan tunti siellä. Paras kaveri ei tykkää yhtään keilaamisesta. Mutta kyllä sekin lähtee sinne.
Aijon mennä tänään taas pururadalle lenkille iltapäivällä kun ollaan tultu keilaamasta. Ja illalla menen taas salille hikoilemaan.
Pitää vaan pyytää taas se kortti ohjaajalta niin pääsen sillä sitten sinne salille.
Eilen meillä oli taas liikuntatunti. Oltiin pururadalla lenkillä taas.
Hyvä lenkki oli. Kävelin parhaan kaverin kanssa sen lenkin.
Juteltiin samalla kun kävelimme.
Eilen tuli salkkarit onneksi. Maanantaina ei tullut.
Oltiin parhaan kaverin kanssa silloin että mitä ihmettä kun ei tullut salkkareita maanantaina.
Sen tilalla oli joku puutarha ohjelma.
Mutta. Nyt salkkarit tulee taas onneksi.
Mua ei eilen onneksi ahdistanut yhtään. Bussi matkat meni hyvin.
Bussi ei ollut onneksi niin täynnä eikä ollut mitään meteliä.
Mulla oli rauhottava mukana taas varmuuden vuoksi.
Sain eilen laskuja makseltua pois. Ja rahatilanne tilillä näyttää aika hyvältä.
Nyt aijon taas säästää.
Aijo katsoa animea tässä aamun aikana.
Nyt kun aamu on aikaa taas katsoa.
En ole taas vähään aikaan katsonut animea niin nyt ajattelin taas katsoa sarjoja eteenpäin.
Poikaystävä ehdotti eilen yhtä anime sarjaa mitä pitäisi vilkaista.
Katson sen tänään.
Sain pestyä pyykit eilen.
Pesukone oli vapaa. Niin sain pestyä.
Mulla on ensi viikon maanantaina hammaslääkäri.
Iltapäivällä. Pitää varautua millainen lasku sieltä sitten tulee kun olen käynyt siellä.
Olen ihan varma että mulla on reikiä.
No siellä on ihan hyvä käydä niin saa hampaat taas kuntoon.
Onneksi mulla ei ole hammaslääkäri kammoa.
Kohta tiskaan taas.
Ai niin kahvi alkaa olla loppu.
Mun pitää ostaa sitä lisää. Katsoo jos tänään kerkiää käydä ostamassa. Varmaan haen tokmannilta.
Mun pitää käydä taas suihkussa ennen pajatuntia. Mun hiukset on kivasti pystyssä.
Tai itse asiassa mä voisin tässä aamun aikana käydä siellä suihkussa.
Joo niin mä teen.
Niin hiukset ei ole niin pystyssä kun menemme keilaamaan.
Oli kyllä ihanaa nukkua tänään vähän pitempään.
Join taas aamukahvit äsken.
Olen hereillä.
Alan kohta kuuntelemaan vähän musiikkia.
Eilen en kauheasti kerennyt kuuntelemaan.
Kun kuuntelen musaa samalla niin tiskaan.
Ja mä voisin jo tänään siivota osan kämpästä koska huomenna on taas siivous päivä.
Meillä on huomenna se kokkiryhmä jo heti aamusta.
Mä teen jälkiruoan tällä kertaa.
Ihan kiva kun on kokkiryhmä taas pitkästä aikaan.
Menee se aamu kivasti.
Hyvää ruokaa taas tehdään. Meillä oli vissiin pääruokana lihamureketta.
Aijon tänään ottaa käyttöön tuon mun uuden pinkin hupparin mikä jäi silloin poikaystävä luokse.
Nyt kun se on pesty niin voi ottaa sen taas käyttöön.
Kamala ikävä oli sitä hupparia.
Laitan varmaan legginsit jalkaan tänään. Vähän kevyemmät kun farkut. Siitä tulikin mieleen että pitäisi ostaa uudet housut.
Mulla olisi rahaa ostaa ne housut.
Katselin seppälässä viimeksi housuja mutta siellä ei oikeen ollut.
Pitää katsoa ne muualta.
Olisi kiva päästä taas pajatunnilla shoppailemaan taas.
Niin ja pitäisi ostaa uudet rintaliivit.
Sekä muita alusvaatteita. Niitä ei ole koskaan liikaa.
Aamupala on tunnin päästä.
Alkaa olla jo nälkä.
Mukavaa mennä salille illalla taas tänään.
Olen siellä sen 45 minuuttia ainakin ellen pitempään.
Se on nyt vaan hyvä että olen innostunut tuosta salista taas.
yritän käydä nyt pari kertaa viikossa siellä. Maanantaina ja keskiviikkona. Ne on hyvät päivät käydä aina salilla.
Aina iltaisin.
Sinne on alle viiden minuutin kävely matka.
Ei ole kaukana onneksi se sali.
Saa hyvää liikuntaa kun myös käyn siellä pururadalla lenkillä.
Se on hyvä lenkki kun siellä on ylä ja alanmäkiä.
Mä aina hölkkään ne ylämäet ylös.
Tai juoksen.
Tuntuu hyvältä pohkeissa.
Ja syke nousee.
Syön puuroa välipalaksi ennen lenkkiä niin jaksaa.
Puuro on hyvä välipala.
Mutta. Nyt alan siivoamaan.
Aloitan tästä keittiöstä.
Ja kohta katson vaatteet mitä puen päälle tänään.
Mutta. Mukava päivä tulossa tänään.
On ohjelmaa.