IRC-Galleria

MillaMagia

MillaMagia

I'm the princess, that's why.

Ajatuksia luontaistuotealasta.Lauantai 28.04.2007 04:43

Olin tällä viikolla kaksi kertaa luontaistuote-firmojen koulutuksissa. Aiemmin olen ollut kerran. Tästä lähtien menen vastaaviin tilaisuuksiin todella mielelläni, koska kaikkien noiden kolmen koulutuksen jälkeen mulle on jäänyt tosi hyvä olo, ja olen mielestäni saanut niiltä paljon.

Muutenkin viihdyn luontaistuotekaupassa tosi hyvin töissä, koska siihen liittyy monta sellaista elementtiä, jotka ovat minulle tärkeitä:

Ensinnäkin toisaalta työ on aika helppoa ja harmitonta, eikä aiheuta liian suurta stressiä enempää kuin mitä itse haluaa ottaa harteilleen.

Työajat ovat joustavat ja sopivat minulle hyvin.

Asiakaskunta on kaikenkattavaa ja asiakaskunnasta löytyy tosi fiksuja ja ajattelevia ihmisiä, joiden kanssa saa aikaiseksi monenlaista keskustelua aiheesta kuin aiheesta.

Voin tuntea tekeväni jotain hyödyllistä ja olla oikeasti avuksi ihmisille. Tosi monet kaverini ja läheiseni ovat jo konsultoineet minua (tosin en ole missään tapauksessa mikään ammattilainen vielä ainakaan) ja myös sellaiset ihmiset, jotka eivät muuten ko. liikkeen tuotteita käyttäisi hyödykseen, ovat jo kauttani jotain uskaltaneet kokeilla. Minusta on ihanaa, jos minulla on jotain annettavaa muille ja positiivinen vaikutus ihmisiin ja heidän elämäänsä.

Luontaistuoteala on tulevaisuuden ala, ja siksi sen parissa voi kokea olevansa ajan hermolla.

Alalla pitää tietää hiukan kaikesta kaikkea. Niin kemiasta, lääketieteestä kuin biologiastakin laaja-alaisesti. Ravitsemuksesta ja psykologiasta pitää tietää. Ja itselleni nykyiseen kouluun liittyen on tärkeää, että myös kosmetiikan tuntemusta voin hyödyntää ja kehittää, koska liikkeessä, jossa työskentelen, on varmaan tämän maakunnan suurin luontaiskosmetiikkavalikoima.

Itseään pitää jatkuvasti kouluttaa ja kehittää pysyäkseen ammattitaitoisena. Alalle tulee koko ajan niin paljon kaikkea uutta ja poistuu vanhaa, että ikinä ei voi olla valmis.

Joka päivä voin mennä töihin tietäen, että voin oppia jotain uutta ja sitä oppimista riittää ihan niin pitkälle kuin vaan itse olen kiinnostunut tietämään asioista. Tiedän, että kaiken tiedon voin myös hyödyntää tavalla tai toisella.

Minulle itselleni on hyväksi työni. Opin itsestäni paljon ja opin tietämään, mikä minulle on hyväksi, ja pystyn kokeilemaan kaikkea sellaista, mitä en muuten tulisi kokeilleeksi. Tämän oivaltaa, kun vertaa asiaa esim. siihen, että olen ennen vegaanina voinut olla töissä vaikka pihviravintolassa. Vaikka työ olisi muuten mukavaa, en koe siitä olevan itselleni kauheasti hyötyä. Ja toisaalta on mukavampi auttaa ihmisiä sellaisissa asioissa, joista voi henkilökohtaisella tasolla sanoa tietävänsä ja joita voi oikeasti suositella.

Tottakai tälläkin alalla on asioita, joihin en usko itse tai joita en muusta syystä koittaisi, mutta niiden anti on se, että ainakin ne laittavat ajattelemaan ja määrittelevät mielipiteitäni. Tykkään kaikesta sellaisesta elämässä, mikä saa minut kyseenalaistamaan, tarkentamaan ja muokkaamaan omia asenteitani ja maailmankatsomustani.

Alalla yhdistyvät järki ja tunne, joita molempia arvostan ja joita kumpaakaan ilman kokonaisuus ei olisi täydellinen. En ole sellainen ihminen, joka vaan mutu-tuntumalta uskoisi kaiken, mitä sanotaan ilman selkeää faktaa. Tyyliin, että kansanuskomuksen mukaan linimentti 1 auttaa sairauteen 3 jne. niin sen on sitten oltava totta ja haluan sen olevan totta (Ei siis näin). Tosi monista luontaistuotteista on tehty kunnon tieteellisiä tutkimuksia, mitä arvostan, koska hyvässä asiassa pitää olla tukena jotain ihan järjen tasolla perusteltuja pointteja, eikä vaan mitään wannabe-uskomuksia. Toisaalta en ole niin kyyninen ja kapeakatseinen ihminen kuin monet pelkästään koululääketieteeseen uskovat valtaväestön edustajat. Tai sanotaanko niin, että uskon luonnonmukaisten vaihtoehtojen olevan yleensä parhaita, koska ne ottavat ihmisen kokonaisvaltaisemmin huomioon ja muistavat, keitä olemme ja mistä olemme tulossa. Koululääketieteessä halutaan olla jumalia ja monet uskovatkin sen olevan mahdollista; kun taas fytonomia ja farmakognosia muistavat ihmisen olevan ihminen, joka on riippuvainen tietyistä lainalaisuuksista tässä maailmassa.

Kun on todistettua tietoa ja luovuutta sopivana sekoituksena, ollaan varmaan lähimpänä totuutta. Juuri sen takia minusta on ollut tosi ihanaa käydä noissa luontaistuotealan koulutuksissa: siellä on ihanan älykäs ilmapiiri - hyvät luentomateriaalit ja luennoitsijat todellisine tietoineen yhdistettynä avarakatseisuuteen ja luovaan ajatteluun.











Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.