IRC-Galleria

Niin se vaan alkaa kesäkin etenemään jo melko pitkälle. Onkin tässä pitänyt jo pitkin kesää kirjoittaa semmoisesta asiasta kuin pihalla kirmaavat pienokaiset. Kovasti jaksetaan valittaa siitä kuinka ihmisten polttamat syöpäkääryleet ovat niin maan julmetun tuhoisia ja pahan hajuisia ja terrorisoivat koko naapuriyhteisöä, mutta jos joku mainitsee nuo äitien pienet kusimulkut niin johan kerää paheksuvia katseita. Eihän lapsia tai lapsellisia (lapsen omistavia) aikuisia saa arvostella. Kun niiden Mikko on niin saatanan lutunen kiljuessaan polvet kurassa taloyhtiön kukkapuskassa.

Siinä sitten helleaamuna heräilet pienessä dagen efterissä ja raahaudut juomapisteen kautta sohvaa kuluttamaan. Koska aurinko ei ole vielä kiertäny paistamaan parvekkeellesi päätät avata oven sillä talon se puoli sattuu vielä olemaan varjossa ja mukavan viileätä ilmaa sieltä vieriikin. "Parhautta" ajattelet ja pistät pitkällesi sohvalle klassikkosarjan pariin. Siinä itseksesi naureskelet televisioruudussa näkyville kommervenkeille ja nautit mukavan raikkaasta ilmasta joka mukavasti viilentää puolialastonta rujoa ruhoasi. Sitten yhtäkkiä on kuin pääsi räjähtäisi, kuin jääpiikki iskttäisiin surutta korvaasi; ne naapurin Seppo ja Tuija taas ajavat toisiaan ilmeisesti takaa, tai sitten muuten vaan juoksevat peräkanaa kilpaa kiljuen. Peität korvasi, ettei pääsi räjähdä ja toivot, että meteli lakkaa pian.

Ei se lakkaa.

Ja kukas saapuu sieltä? Naapurirapun Emo-Petteri on ilmeisesti kuullut vienon leikkiin kutsun ja yhtyy joukkoon iloiseen. Eivät taida kakarat tietää, että naapurin karvaisella sedällä on krapula. Ja tuskinpa se kirmaaminen ja huutaminen on kovin monelle muullekaan mieluisaa. Vaan vanhemmathan ovat tyytyväisiä kun nuorukaisilla on niin energiaa, söpöjä nuo pienet palleroiset tuolla. Voivoi, katsopas kultaseni, meidän pieni Eesau se siellä painii jo kovaa kyytiä katuojassa tuon Kosolan nuorimmaisen kanssa. Kyllä ne sitten ovat ihania, vai mitä? Ja energisiä. Onneksi eivät ole sisällä paikkoja sotkemassa.

Tyydyt sitten laittamaan oven kiinni, vaikka eipä se niin paljoa auta, leikkaapahan ainakin pahimman ja viiltävimmän terän riemun kiljahduksista. Siinä sinä, ruoja piruparka, koitat sitten taas hikoilla sohvalla ja katsoa Starskya ja Hutchia hiljalleen kasaan kuivuen, ilma ei liiku, sohva kastuu ja rumat ajatukset pyörivät mielessäsi. Tulisipa jo talvi ja pimeät päivät, että saisit nurkkaasi käpertyä peiton kanssa itkemään hiljaisia verestäviä kyyneliä.